Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

siivoojan nähden

Lueskelin eilen tän palstan juttuja työpaikalla ja rupes kummasti tekemään mieli. Illalla, vähän enne sulkemisaikaa, oli pakko sitten mennä kädelle. Työpaikan wc ei paljon innosta, mutta varaston nurkassa on pieni toimistokoppi ja laatikossa jopa pari pornolehteä eli sinne. Kaivoin kullin sepaluksesta ja rupesin rauhassa runkkailemaan enkä kuullut lainkaan siivoojan tuloa. Hän avasi oven eikä ensin edes tajunnut mitä olin tekemässä, istuinhan konttorituolilla. Sitten häneltä pääsi suusta "oho".

Mulle tuli ensin mieleen lopettaa ja survoa kulli housuihin, mutta sitten aattelin että kiinni on jo jääty. Jatkoin siis naisen katsoessa minua aivan puulla päähä lyötynä. Kiihotuin tästä vielä lisää ja kysyin naiselta että meinaatko kattoa loppuun asti. Hän ei vieläkään sanonut mitään, mutta ei mennyt poiskaan. Sitten muä laukesin, roiskin lastin lattialle. Laittelin housuja kiinni kun siivooja totesi, että nämä jäljet sä siivoat itse.

Kohta se tulee taas töihin, vähän jännittaa ja nolattaakin. Mutta ei sitä kuitenkaan enää tekemättömäksi saa.
56644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meijän firmassa käy tiettyinä päivinä siivoojat viiden jälkeen ja toinen niistä on pirun hyväkroppanen eikä muutenkaan pahan näkönen.
Itse olen oikeasta syystä aina yhtenä tällaisena päivänä pidempään töissä. Ne sitten käy tietysti roskikset tyhjentämässä ja luuttuamassa ja pölyt huiskimassa.
Tällä fntasioitteni kohteella on varsinkin perse erityismaininnan arvoinen. Vähänkö on monta kertaa tehny mieli ehdottaa sille jotain, tai mukamas vahingossa jäädä kiinni runkkaamisesta. Ei oo vaan saanu aikaseks. :)

Äänestä

mä olin tennispalatsin lippujonossa, ja mun edessä oli tiukka nahkahousuinen mature nainen. Mulle iski mieletön kiima, joten vetäisin mulkkuni ulos housuista, aloin runkata ja roiskin mällini hänen housuihin, jolloin hän kääntyi ympäri ja sanoi "taisi olla kovat paineet..hih"...vittu, että nolotti, mä sanoin, että sorry niin oli, mutta kun olit niin kiihottavan oloinen, oli pakko päästää paineet ulos. Jälkeenpäin olen ko. naista nähnyt monta kertaa, ja aina päässyt paineista eroon;)

Äänestä

..mitä tapahtui jatkossa?

Äänestä

että siivoaja lainaisi sinulle siivouskärryssä olevaa moppimankelia, jossa on sellaiset timmit kumitelat mopin kuivaksi vetelyä varten, niin sun ei tarvitse vaivautua käyttämään edes omaa kättä. On siinä kärryssä myös erilaisia kumirukkasia. Ja se lastamopin moppiosa, jolla viereisen huoneen kaveri on juuri vedellyt lattialta ruikkunsa, tuntuisi varmasti jermulta -niinku samaan mättääseen kaverin kanssa.

Äänestä
  • hei aika hyvä pokka! muuten kerro mitä tapahtuu
    tulevaisuudessa jos viitsit oli kyllä aika hyvä juttu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Otto kirjoitti:

Lueskelin eilen tän palstan juttuja työpaikalla ja rupes kummasti tekemään mieli. Illalla, vähän enne sulkemisaikaa, oli pakko sitten mennä kädelle. Työpaikan wc ei paljon innosta, mutta varaston nurkassa on pieni toimistokoppi ja laatikossa jopa pari pornolehteä eli sinne. Kaivoin kullin sepaluksesta ja rupesin rauhassa runkkailemaan enkä kuullut lainkaan siivoojan tuloa. Hän avasi oven eikä ensin edes tajunnut mitä olin tekemässä, istuinhan konttorituolilla. Sitten häneltä pääsi suusta "oho".

Mulle tuli ensin mieleen lopettaa ja survoa kulli housuihin, mutta sitten aattelin että kiinni on jo jääty. Jatkoin siis naisen katsoessa minua aivan puulla päähä lyötynä. Kiihotuin tästä vielä lisää ja kysyin naiselta että meinaatko kattoa loppuun asti. Hän ei vieläkään sanonut mitään, mutta ei mennyt poiskaan. Sitten muä laukesin, roiskin lastin lattialle. Laittelin housuja kiinni kun siivooja totesi, että nämä jäljet sä siivoat itse.

Kohta se tulee taas töihin, vähän jännittaa ja nolattaakin. Mutta ei sitä kuitenkaan enää tekemättömäksi saa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu