Isäni luki jostain,että fretti ei allergisoi?Onko tuo totta?Tieto on tärkeä,äiti on allerginen ja haluaisin liskon,akaattikotilon ja akvaarion lisäksi fretin.Mahtaako onnistua?
Vastaukset 21
- minä vaan=)
kyllä fretti todenäkösesti allergisoi ja saattaa allergisoida enemmän ku koira en tietenkää ole ihan varma asiasta mutta ainakin 60% varma. muistathan että fretti on vaativa eläin ja vaatii paljon aikaa omistajaltaan? ja frettihän ei sovi heikko hajuisten nenälle sillä siitä lähtee fretin oma haju mikä ei ole ihan niin laimea kuin muitten eläinten.
- Anonyymi
Voiko ottaa fretin jos on allerginen Heinälle ja pölylle??
- viivi76
kyllä fretti allergisoi edelleenkin koska allergiavapaata eläintä ei ole olemassakaan.
Kalatkin allergisoi omalla tavallaan koska niiden ruoka saattaa aiheuttaa oireita todella herkille. En suosittele ottamaan mitään eläintä ennenkuin käy testeissä ja sekään ei sano vielä varmaksi koska allergia joidenkin kohdalla voi puhjeta myöhemminkin.
Joillakin se pysyy kurissa ja joillakin ei. Kyse on tässäkin asiassa puhtaasti yksilöllinen asia.
On totta, että jotkut astmaatikot pystyvät pitämään frettiä mutta taasen toisaalta osalla vain astma pahenee. Ihmiset, kun on tässäkin suhteessa, niin erilaiset.- Tipuliih.
elikkäs mä mietin kans fretin ottoa. mun isä on allerginen eläimille. meillä oli kerran kylässä villakoira ja sitä alko kutittaa nenää.. meillä on hamsteri jonka kanssa isäni joskus on. pitelee kädessä ja on samassa tilassa. - Ei tule mitään. Äidilläni on astma mutta se ei ole enää kovin paha. enne oli. mietin vain että meillä olisi iso tila johon laittaa häkki , tuuletin olisi häkin yläpuolella.. ( ilmastointi laite ( kesällä ) Fretti saisi olla joka päivä vapaana monia tunteja , ulkona käyttäisin ja mitä pitääkin. mitä mieltä olette onnistuisikohan fretin otto meille ?
- Sara
melkein kaikki on allergisia kaikenlaisille karvaelukoille, mutta kokeiltiin silti frettiä ja on sopinu tosi hyvin. Pikkuveljelläni, jolla menee iho huonoksi ja alkaa henkeä ahdistaan esim. koirien läheisyydessä, ei ole ollut mitään oireita fretistä. Mutta fretillä on kuitenkin allergisoivia ominaisuuksia. Kuten se haju...=)
Ja allergia saattaa puhjeta vasta aikojen päästä fretin ottamisesta... - kutkut
Tunnen monta kymmentä ihmistä, joilla on fretti. Näistä tuntemistani ihmisistä on noin karkeasti arvioituna 80% astaatikkoja tai allergisia muille karvaisille eläimille (itse mukaan luettuna). Tunnen myös yhden ihmisen, joka on allerginen fretille ja hän taas ei ole allerginen millekään muulle eläimelle. Tuo on mielestäni aika kattava vastaus kysyjän kysymykseen, miten fretti sopii allergioista tai astmasta kärsivään kotiin.
- viivi76
joidenkin kohdalla asia on näin mutta puhtaasti sanon, että asia on todellakin yksilöllinen, että kuka pystyy pitään ja kuka ei. Isälläni on astma ja lääkäri on hälle sanonut ettei kannata harkita edes kissaakaan tai mitään muutakaan eläintä vaikka kuinka mieli tekisi koska ja , kun tämä nyt on sellainen asia jolla hänen ei ainakaan kannata ryhtyä leikkimään.
Itselläni on myöskin paljon erilaisia allergioita ja toisaalta frettien kanssa kykenen olemaan eikä oireita ole tullut lainkaan. Silti suosittelen tosiaankin harkitsemaan sillä eihän se sitä sano, että mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle laisinkaan.
Asiasta kannattaa vaikka keskustella sen lääkärinsä kanssa
Tiedän myöskin ihmisiä jotka ovatte fretin (tai minkä tahansa eläimen)ottaneet ja myöhemmässä vaiheessa syynä luopumiseen on juuri ollut allergia, hajuhaitat tai ei ole ollut aikaa eläimelle.
- tyttö 84
Olen allerginen melkein kaikelle karvaiselle, myös freteille. Silti meillä asustaa kolme ei aina niin ihanaa frettiä. Mutta tiesin allergian mahdollisuuden ensimmäistä hankkiessani ja niinhän oireita tuli. En kuitenkaan omien oireitteni takia (nenän vuoto, silmien kutina) missään nimessä luopuisi näistä! Olen tehnyt valintani ja olin valmis ottamaan riskin, kannatti. Astamkin tässä vuosien saatossa puhkesi.
Äidilläni on myös allergiaa kaikelle mahdolliselle, kuten myös freteille. Hänellä on myös astma, mutta silti ei olisi hennonnut päästää frettejäni mukaani, kun muutin omaan kotiin. Eipä tarvii hänen vedellä inhalaattoria ja allergianappeja enää niin useasti. =)
Kuten kaikkialla sanotaan, allergia on yksilöllistä. Toisille käy, toisille ei. Tässä kuitenkin oli minun tarinani.
Teillä siis on akvaario, lisko ja kotilo? Uksoisin, että yhteiselo sujuu, tosin pieniä käytännön järjestelyjä täytyy toteuttaa, ettei satu ikäviä vahinkoja... =) - hilleri
allergisoida kuten mikä tahansa muukin eläin.
- *Nallu*
MOi! Olen asiasta eri mieltä kuin muut. Äitini on myös allerginen. Olihan meillä kerran kani, ja enää ei kuulemma tule, kun nenä meni äidillä tukkoon. Mutta fretistäni ei tule mitään. On tutkittu, että freteillä olisi niin karkea karva ettei se pahemmin tuota ollenkaan pölyä! Mutta teidän kannattaa mennä vaikka jollekkin omistajalle ja kokeillä olla hetki, näin näette tuleeko oireita. Tietenkin voi olla mahdollista että se ilmenisi vasta myöhemmin... Voitte myös soittaa omistajille ja kysellä lisää tietoa. Mutta olen lukenut saman asian kuin isäsi, ja sitä on myös tutkittu. Mutta muista, että fretti on vaativa lemmikki. Eikä mikä tahansa eläin, jonka voi jättää kahdeksi päiväksi ilman liikuntaa! Se on sama asia fretille kuin ihmisellekkin vankila. Fretti EI ehdottomasti ole häkki-eläin! Siksi sen pitäisi saada vähintään 1-2 tuntia päivästä leikkiä kanssasi ja tassutella vapaana. Sinulta menisi viikossa siihen ehkä ainakin 14h...joten mieti tarkkaan haluatko sellaisen riiviön :) Vaikka onhan niistä paljon iloakin! Mieti tarkkaan, jos et ole varma, voisit koittaa jotain helpompaa ensin! Jatkoja sinulle, ja mitä ikinä päätäkin...Mieti sitä eläimen kannalta.olisiko sinulla sille tarpeeksi aikaa ja rakkautta!
- viivi76
että tässä allergia-asiassa olen samaa mieltä hillerin ja myös niidenkin kanssa jotka ovatte oireita saaneet fretistä.
(fretti myöskin aiheuttaa siis silmien punoitusta, kutinaa, nuhaa, kutisevia näppylöitä...joillakin pysyy kurissa joillakin ei, joillakin se antaa oireita heti tai se puhkeaa ajan kuluessa))
Pitkin pikin nettiä olen ilmoituksia lukenut joissa myydään fretti allergian vuoksi. Myöskin muutamat ovat kyselleet, että kuinka voit pitää frettiä, kun heillä ainakin ilmenee siitä oireita ja kuinka kuulee huonoja tarinoita siitä miten fretti joutuu kiertolaiseksi, kun omistajalla onkin pahat oireet eikä pysty siitä enää huolehtimaan, haju tai sitten ei oo ollu sille aikaa mutta on silti täytynyt fretti ottaa.
(en kirjoituksellani kiellä ketään ottamasta mutta harkitkaa koska se tosiaankin vaatii omistajalta aika lailla siinä missä muutkin eläimet vaatii eli hellyyttä ja huomiota)
- Mä vaan...
Kiitos.täytyy katsoa sitten,kun muutan omaan asuntoon...
- frettise.a
Olen samaa mieltä *Nallu* kanssa. Ja olen lukenut tietoa että Freteissä ei ole sitä hilsettä mikä aiheuttaa allergiaa. Suurelle osalle on toden näköisesti tullut Fretin voimakkaasta hajusta oireita. Minulla on astma ja allergia ja silti harkitsemme Fretin ostoa menemme kasvattajalla päiväksi kokeilemaan tuleeko Fretistä oireita ( Mutta uskon että menemme sinne puolentoista vuoden päästä) Mutta täytyy muistaa että Fretti vie paljon aikaa että jos olet kiireinen koulussa niin että sinun on varmaan vaikea huolehtia Fretistä samalla.
- Patches
Haisee siis mille?
- Suvi_Hanna
Kyllä meidän perheeseen tuli fretti - kun oltiin saatu infoa ettei allergisoi. tuli lapselle oireita ja aika pahojakin. koitettiin palauttaa frettiä -mutta sitä ei haluttu enään takaisin, joten valitettavasti jouduimme sen lopettamaan. mutta saimme aivan mielettömän ihanaa palvelua eläinklinikka www.vuovet.fi suureen suruumme - koska se oli meille todella kova paikka luopua hänestä. mutta lapsen oireet olivat niin kovat. nyt on jo vähän surusta päästy yli..
- Jetro & Rötkö
Fretti allergisoi, mutta ei välttämättä esimerkiksi koiralle tai kissalle allergiselle henkilölle aiheuta mitään reagtioita, toinen joka ei ole ollut koskaan millekkään allerginen saattaa saada oireita freteistä. Ja on omakohtaista kokemusta sekä faktatietoa.
Fretistä lähtee hilsettä. Terveestä ja hyvinvoivasta ei paljoa, mutta
jos esimerkiksi peset frettiäsi paljon, sen iho kuivuu ja alkaa hilseillä.
Mutta kaikki hilseilee, ihminenkin. Joten on aivan turha väittää että
olisi olemassa hilseetön eläin. Kivi ei hilseile. Hanki sellainen.
Patches kysyy että haisee siis mille.
Riippuu yksilöstä, toiset ei haise lähes millekkään ja toiset haisee kamalalle.
Urokset yleensä vahvemmin kuin naaraat. Meidän poitsut haisee kovin vähän, mutta jos laitan nenän kiinni ja hengitän syvään, niin toinen haisee vähän savun ja hunajan sekoitukselle, toinen haisee yksinkertaisesti eläimelle, aika hyvälle itseasiassa. Kaverillani on tyttöfretti, joka ei haise yhtään millekkään.
Mutta olen myös kuullut freteistä, jotka on haissut niin paljon, että vuokra-asuntoa luovuttaessa on isännöitsijä vaatinut remonttia asunnon hajun takia. - 887364
Täällä astmaatikko ja oireeton omistaja.
- fretti
Jos on selvä kissa-allergia voipi saada allergisen reaktion freteistä. Henkilö joka ei halua koiraa, eikä voi kissaa ottaa allergian takia, saattaa herkistyä freteillekin koska fretin ja kissan allergiaa aiheuttava "allergeeni" on rakenteeltaan samanlainen. Allergialääkärin artikkeli: http://allergies.about.com/od/animalandpetallergy/a/ferretallergy.htm
Koskaan ei vain voi olla varma allergisoiko fretti heti vai vasta kuukausien/vuosien päästä.- srdfagef,glvw
Paskapuhetta. Minulla on kova kissa-allergia mutta freteistä ei tule mitään. Samoin äidilläni. Sitten taas kaveri jolla on kissa, ei voinut olla asunnossamme frettien takia.
- sasaqq
Thank you for sharing, this is very interesting visit my website SASAQQ
I've joined your rss feed and look forward to seeking more of your fantastic post.
Also, I have shared your web site in my social networks!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran94887Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150829- 63708
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47674Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25673Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29542Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516- 6486
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee408483Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479- 44461
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29451- 30446
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole4401