Mieheni ja puolivuotias vauva nukkuu. Minuakin nukuttaa, muttei uni kuitenkaan tule. Päätin ottaa yhden siiderin ja odotella todellista uupumista. En nukahda kuin todella väsyneenä.
Tänään oli hyvä päivä, en maannut sängyssä itkemässä kertaakaan (oli lähellä). Tiedän reagoivani asioihin hyvin herkästi. Itken helposti. Mutta vain kotona. Mieheni on ainut ihminen jolle näytän negatiivisimmat tunteeni.
Välillä en saa mitään aikaiseksi, tuntuu kuin ainut tehtäväni olisi lapsenhoito ja siinäkään en onnistu. Olen ruma ja inhottava. Rähjään miehelleni ja murjotan ja itken, milloin mistäkin syystä. Joskus kiukustun vauvallemme, ja taas itken omaa pahuuttani. Tunnen syyllisyyttä lähes kaikesta tekemästäni. Joskus tuntuu pahalle käydä suihkussa ja pyytää miestä olemaan sen aikaa lapsen kanssa. Vaikka kyllä hän mielellään onkin! Minusta vain usein tuntuu toiselta.. Valitan helposti kaikesta, mikään ei ole hyvin.. Vaikkei pitäisi olla mitään syytä valittaa, on ns.helppo lapsi, kiltti ja iloinen, on rahaa, on mies, pääsen käymään missä haluan.. Kaikki on hyvin. Silti liian usein olo on voimaton ja mikään ei huvita, mikään ei tuota iloa.
Silti on päiviä jolloin oloni tuntuu hyvältä, jaksan vaikka mitä. Peilistä katsoo kaunis nainen eikä mikään kummajainen. Siivoan, laitan ruokaa ja käyn ystävien kanssa kahvilla. Olen täynnä elinvoimaa.
Mieheni sanoo kuitenkin että olen masentunut ja on usein pyytänyt (joskus uhkaillut), että puhuisin jollekkin ammatti-ihmiselle. En vain pysty. Jos joku minulta asiasta jotain kysyisi tai pyytäisi kertomaan, menisin lukkoon, valehtelisin. Tiedän sen. Kun neuvolantätikin (tai kuka tahansa)kyselee kuulumisia, niin kaikki on olevinaan hyvin.
Minkälainen päivä on huomenna edessä..?! Joutuuko mies jäämään töistä pois hoitamaan vauvaa, kun en itse jaksa, vai olenko taas yhtä energisellä päällä kuin tänään ja teen rästiin jääneitä asioita, vessan pesua ja kaappien siivousta..
Olisin voinut kirjoittaa tämän viestin myös jonnekkin tuonne äitien jutut-osioon, mutta tämä koskee minua lähinnä ihmisenä, ei äitinä. Enkä tiedä saako tästä tolkkua, mutta jollain tavalla helpotti kirjoittaa.
Tänään oli hyvä päivä, en maannut sängyssä itkemässä kertaakaan (oli lähellä). Tiedän reagoivani asioihin hyvin herkästi. Itken helposti. Mutta vain kotona. Mieheni on ainut ihminen jolle näytän negatiivisimmat tunteeni.
Välillä en saa mitään aikaiseksi, tuntuu kuin ainut tehtäväni olisi lapsenhoito ja siinäkään en onnistu. Olen ruma ja inhottava. Rähjään miehelleni ja murjotan ja itken, milloin mistäkin syystä. Joskus kiukustun vauvallemme, ja taas itken omaa pahuuttani. Tunnen syyllisyyttä lähes kaikesta tekemästäni. Joskus tuntuu pahalle käydä suihkussa ja pyytää miestä olemaan sen aikaa lapsen kanssa. Vaikka kyllä hän mielellään onkin! Minusta vain usein tuntuu toiselta.. Valitan helposti kaikesta, mikään ei ole hyvin.. Vaikkei pitäisi olla mitään syytä valittaa, on ns.helppo lapsi, kiltti ja iloinen, on rahaa, on mies, pääsen käymään missä haluan.. Kaikki on hyvin. Silti liian usein olo on voimaton ja mikään ei huvita, mikään ei tuota iloa.
Silti on päiviä jolloin oloni tuntuu hyvältä, jaksan vaikka mitä. Peilistä katsoo kaunis nainen eikä mikään kummajainen. Siivoan, laitan ruokaa ja käyn ystävien kanssa kahvilla. Olen täynnä elinvoimaa.
Mieheni sanoo kuitenkin että olen masentunut ja on usein pyytänyt (joskus uhkaillut), että puhuisin jollekkin ammatti-ihmiselle. En vain pysty. Jos joku minulta asiasta jotain kysyisi tai pyytäisi kertomaan, menisin lukkoon, valehtelisin. Tiedän sen. Kun neuvolantätikin (tai kuka tahansa)kyselee kuulumisia, niin kaikki on olevinaan hyvin.
Minkälainen päivä on huomenna edessä..?! Joutuuko mies jäämään töistä pois hoitamaan vauvaa, kun en itse jaksa, vai olenko taas yhtä energisellä päällä kuin tänään ja teen rästiin jääneitä asioita, vessan pesua ja kaappien siivousta..
Olisin voinut kirjoittaa tämän viestin myös jonnekkin tuonne äitien jutut-osioon, mutta tämä koskee minua lähinnä ihmisenä, ei äitinä. Enkä tiedä saako tästä tolkkua, mutta jollain tavalla helpotti kirjoittaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei!
Tiedän tunteen. Minulta kuoli paappa 5 vuotta sitten. Hän oli minulle rakkain ihminen koko maailmassa ja on vieläkin. En ole käynyt Hänen haudalla muuta kuin yksin. Äitipuoleni ja oikea isäni yrittivät itsemurhaa syksyllä, minulla on kasvain jalassa. lensin koulusta pihalle. Olin aivan maassa riehuin kuin mielipuoli ja olin kaikille todella tyly. Äitini käski mennä psykologille no Hänen mielikseen varasin ajan kallonkutistajalle mutta tkn ovella pysähdyin ja sitten soitan kaverille et tulee hakemaan ja rupesin ryyppäämään. En vain pystynyt menemään sinne. Nyt eräs kaverini pakotti minut koska olen aivan hullu. Siellä keskustelun loputtua psykologi sanoi että sinulla on vaikea masennus ja sitä täytyy hoitaa miksi et ole tullut aiemmin. Nyt syön rauhoittavia ja masennus lääkkeitä. mikään ei vielä tunnu helpottavalta mutta en nyt ole käynyt siellä vasta kuin kaksi kertaa huomenna kolmas kerta että eiköhän se tästä. valoa tunnelinpäässä toivottavasti.Suosittelen sinulle ehdottomasti että käyt vaikka ihan huviksesi juttelemassa vaikka ihan jostain muusta niin aivan varmasti rupeat juttelemaan äsken kirjoittamastasikin.Olen itse 16 täytän elokuussa 17. eli olen vielä lapsi.mutta paljon elämmässäni kokenut.liiankin paljon ja vain pahaa.Toivoisin että lähetät minulle sähköpostia niin voidaan jutella lisää. Mutta suosittelen sinulle että käyt juttelemassa ei siitä ainakaan pahaolo tule:)[email protected]