EU -tuonti

Tälläkin foorumilla on yritetty vakuutella, että "ei ne muissakaan maissa saa tuoda rajatta viinaa".

Itselläni on ihan muita kokemuksia. Viime syksynä ajelin läpi euroopan viinalastin kanssa. Tulin saksasta tanskaan, josta edelleen ruotsiin. Lasti oli hommmattu Saksasta, mutta sitä ennen olin jo käynyt Sveitsissä, siis EU:n ulkopuolella

Millään rajalla ei ketään kiinnostanut, mitä kuskailen ja kuka olen. Saksan tullikilvetkään tuontiautossani eivät herättäneet mielenkiintoa.

Sitten vasta kun saavuin DDR:ään, turussa intoa puhkuva tullimiehen käppyrä narisi että "ja otetaan sitten ne saksankilvet pois ja onkos autossa tuliaisia. Saako sinne katsoa ?"

Miksi ei vastaavaa ilveilyä ole Sveitsissä, Saksassa, Tanskassa tai Ruotsissa. Sveitsi ei ole edes EU -maa, mutta sielläkin tulli hätisti ajamaan eteenpäin: raja-asemalla ukko viittoi kopistaan että älä nyt siihen jää vaan jatka matkaa jos kerran saksaan oot tulossa.
2945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

olen huomannu ihan saman asian kun tuolla maailmalla liikkuu! ei missää muun maan maahantulossa kysellä ja kuulustella tollee niinkun täällä suomessa=DDR !!! hyvä jos ikinä ees näkee tullia esim saksan tai tanskan tullissa. mut ootas kun tuut suomee just vaikka turkuu kyllähän alkaa kuhina siinä tullin edessä! ihme ettei oo vielä joku kysymässä passia tuliaisten lisäksi!!!!!

Äänestä

Niillä muilla rajoilla ei ole kovin paljon intressiä seurata tuotuja viinoja. Nääs kun niissä maissa ei ole alkoholiveroa eikä siten tarvetta estää verottoman viinan tuloa jälleenmyyntiin kilpailua vääristämään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pte kirjoitti:

Tälläkin foorumilla on yritetty vakuutella, että "ei ne muissakaan maissa saa tuoda rajatta viinaa".

Itselläni on ihan muita kokemuksia. Viime syksynä ajelin läpi euroopan viinalastin kanssa. Tulin saksasta tanskaan, josta edelleen ruotsiin. Lasti oli hommmattu Saksasta, mutta sitä ennen olin jo käynyt Sveitsissä, siis EU:n ulkopuolella

Millään rajalla ei ketään kiinnostanut, mitä kuskailen ja kuka olen. Saksan tullikilvetkään tuontiautossani eivät herättäneet mielenkiintoa.

Sitten vasta kun saavuin DDR:ään, turussa intoa puhkuva tullimiehen käppyrä narisi että "ja otetaan sitten ne saksankilvet pois ja onkos autossa tuliaisia. Saako sinne katsoa ?"

Miksi ei vastaavaa ilveilyä ole Sveitsissä, Saksassa, Tanskassa tai Ruotsissa. Sveitsi ei ole edes EU -maa, mutta sielläkin tulli hätisti ajamaan eteenpäin: raja-asemalla ukko viittoi kopistaan että älä nyt siihen jää vaan jatka matkaa jos kerran saksaan oot tulossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu