Kertokaapas nyt, kun ajoneuvoverolain 62§ sanoo seuraavaa:
"Pienin perittävä, maksuunpantava ja palautettava määrä
Maksuunpantavan ajoneuvoveron vähimmäismäärä verokaudelta on 17 euroa. Veroa palautetaan, jos palautettava määrä on viisi euroa tai sen yli. Alle viiden euron palautus voidaan siirtää seuraavan maksuunpanon hyvitykseksi.
Pienin perittävä veron määrä on 10 euroa. Tämän määrän alittava saatava tai yhteenlaskettujen saatavien määrä peritään ainoastaan erityisestä syystä, jollaisena voidaan pitää saman verovelvollisen lukuisia tai tahallisia virhesuorituksia."
Niin, mitenkäs nyt sitten on, jos hallitsen autoa vaikkapa hieman alle kuukauden (jolloin päivätaksana laskettu vero olisi noin 7e, auto käyttöönotettu ennen vuotta -94), niin saan luonnollisesti 17e laskun.
Mutta, kun tosiasiallisesti en hallinnut autoa kuin laskennallisen 7e edestä, niin saanko sen ylimenevän 10e hyvityksenä seuraavaksi hankkimani autoni verokauden maksusta? Ja toisaalta, kun ylimennyt osa on suurempi kuin 5e, niin voinko hakea ylimennyttä osaa palautettavaksi, jos tiedän, että en hanki uutta autoa vähään aikaan?
Vai käykö nyt näin, että kun verottaja on sanonut pienimmän maksuunpantavan summan verokaudelta olevan tuo 17e, niin se todelliseen hallinta-aikaan nähden ylimennyt osa menee minun piikkiini rangaistuksena siitä, että hallitsin autoa liian vähän aikaa?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.