Erityiskouluunko? Omalla pojallani on ADHD. Jotain poikkeavaa alettiin epäillä jo 1-vuotisneuvolassa, mutta varsinaista diagnoosia emme saaneet kuin vasta pojan ollessa 11-12-vuotias. Lapsellani oli yksi koulun lykkäysvuosi, jonka jälkeen sanottiin, että hänen olisi paras siirtyä erityiskouluun. Se oli minulle kova paikka. Mutta koulu osoittautui kuitenkin oikeaksi valinnaksi hänen kohdallaan. Erityiskoulu ei kuitenkaan ole mikään lopullinen tuomio. Siellä hyvin menestyvät siirretään normaaliopetuksen piiriin, jos lapsen katsotaan siellä pärjäävän. Opetus erityiskoulun pienessä ryhmässä on etuoikeus, ja olenkin joskus ajatellut, että jospa kaikilla lapsilla olisi mahdollisuus sellaiseen. Olen ollut tyytyväinen koulun opettajiin ja yhteyttä pidetään koulun ja kodin välillä paljon enemmän mitä normaalikouluissa.
Erityiskouluun!
Äet
6943
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
meillä on todettu pojalla-9v lukihäiriö.täällä pikku kylässä ei ollut eskaria ennen kuin se tuli pakolliseksi eli sinä vuonna kun pojan koulun oli tarkoitus alkaa joten koulua lykättiin vuodella ja poika kävi eskarin. nyt toka luokalla neuropsykologi totesi lukihäiriön.joka tulee esille kirjoittamisessa kaksois konsonantit ja kaksois vokaalit puuttuvat usein.lukeminen sujuu jotenkuten ja matikka keskimääräistä paremmin.koulu on tosi rankkaa kun joutuu ponnistelemaan kovasti.nyt käydään myös neuropsykologilla kuntoutuksessa 1krt/vko yht 15krt.psykologi suosittelee luokalle jättämistä.mutta se ei tunnu hyvältä kun poika on jo nyt muita 1v,vanhempi.opettaja miettii mukauttamista.toinen erityisluokkaa eri paikkakunnalla.mikä tuntuu myös pahalta koska itse olin siinä isossa koulussa ja muistan kuinka"apukoululaisia"kiusasivat...siitä on tosin aikaa ja paljon.onko se muuttunut siitä?kouluavustajasta olisi paljon hyötyä myös opettajan mielestä mutta se tyrmättiin samantien päättävältä taholta.koska kunnalla ei ole sellaiseen rahaa.KAMALAA KUN MEINAA MENNÄ JO YÖ UNET TÄMÄN TAKIA!!!!antakaa hyvät ihmiset neuvoja.
onko minkälaisia erityiskouluja, -luokkia olemassa, meillä poika siirrettiin erityisopetuksenpiiriin integroituna normaaliluokassa ja koulu palkkasi hänelle henk.koht. kouluavustajan, saimme itse vaikuttaa avustajan valintaan ja ne onnistuivatkin hyvin, poika oli myös mukana kuopiossa silloin toimineessa mbd-verkkoprojektissa ja sepoilta sieltä saimme tietoa ja apua ongelmiin joita kodin ja koulun välille syntyy. suosittelen kyllä kaikille vanhemmille opiskelua koululainsäädännöstä. ei tavan tallaaja tiedä mitä kaikkea voi lapselleen vaatia ja mihin ei saa vetää kunnan heikkoa taloutta lapsenedun edelle.halvempaa lasta on hoitaa kotona kuin jossain laitoksessa. opettajan velvollisuus on tehdä työnsä kunnolla ja opettaa myös muita luokalla olevia lapsia, ja tähän on myös vanhemmilla oikeus puuttua jos ope ei ennätä kuin paimentaa näitä meidän häiriköitä joten avustaja on opettajallekin helpotus.
olen jutellut asiasta usein opettajan kanssa ja se on ihan selvä että poika tarvitsee avustajan mutta ei ole kuulemma ensi sijalla sanoi tämä kunnan päättävä taho sitä minä olen tässä kironnut että kyllä samat ihmiset pikkukylällä(viinaan menevät)kustannetaan hoitoon sairaaloihin ja katkoille¨. ja lapsi ei saa apua!!uskomatonta!koululla on tällä hetkellä kolmos luokalla yksi henkilökohtainen avustaja mutta toka luokka ei saanut avustajaa vaikka en anonut edes henkilö kohtaista vaan luokkaavustajaa.luulisi tulevan halvemmaksi kun sitten aikuisiällä ja miten se on jos poika menee erityisluokalle 10km päähän niin eikös kunta sen matkat kustanna vai onko ne omasta pussista pois? poika on kuitenkin vielä pikku poika ja tuntuu niin hiton pahalta.kun ei tiedä mitä tekisi.erityis opettajalla hän käy perjantaisin yhden tunnin ja pe aamuna tukiopetuksessa puoli tuntia.psykologisessa kuntoutuksessa 45min kerran viikossa. olen yrittänyt itse auttaa ja tehdä pojan kanssa iltaisin tehtäviä mutta se on liian rankkaa pojalle koska koulupäivä imee mehut.olisi tosi hyvä saada avustaja kouluun jolla olisi koulu päivän ajan aikaa puuttua ja auttaa poikaa korjaamaan virheet jne..niin se ei kävisi pojalle liian raskaaksi.kaiken lisäksi tähän oppimiseen tuli takapakkia ja pahasti eka luokan puoli välissä kun 17v iso sisko kuoli täysin yllätten onnettomuudessa. antakaa vinkkiä mitä teen?kiitos jo etukäteen! meillä on myös muita lapsia.iloa on tuomassa iso veljille pieni tyttö vauva.niin opehan olisi mukauttamassa poikaa omassa luokassa mutta koulu avustajaa ei tipu...
millä perusteella saa kouluavustajan jos se evätään kunnan raha vaikeuksien takia?meillä koitettiin saada,mutta tyssäsi siihen ettei kunnalla ole rahaa palkata sellaista ja ei ole sopivaa ihmistä siihen työllistämistuella. ja openkin mielestä lapsi tarvitsee sen(pitkälti sama tilanne kun äippä-71) osaisitteko kertoa mistä narusta pitäisi vetää?
rehtorin luo ennen koulun alkua, istuin penkille ja sanoin istuvani siinä niin kauan jotta kouluavustaja-asia on hoidettu soittakoot vaikka palokunnan siirtämään niin palaan heti takaisin ja jutusta tulee muutenkin hyvin julkinen, oli minulla onneksi takanani pjno lääkärintodistuksia avustajan välttämättömyydestä ja pienluokka suositukset, mutta suosittelen radikaalia toimintaa jos ei muuten tajuta. minä poistuin rehtorinkansliasta mukanani kirjallinen lupaus avustajasta ja uhkasin haastaa koko koulutoimen oikeuteen jos avustajaa ei tule. avustaja oli palkattu heti elokuussa koulun alkuun. työllistämistuella. koulun kanssa pätee lastenkasvatuksen 4"kultaista sääntöä", uhkaus, lahjonta, kiristys ja kidutus.
hommaa ensin lapsellesi lääkärintodistus johon voit vedota vaatimuksissasi,ja heti kun lapsi on erityisopetuksenpiirissä voi hän saada hojks:in yms, hops:t. ja suunnitelmissa on otettava huomioon myös opettajan resurssit huolehtia opetuksesta toistenkin lasten kohdalla, avustaja auttaa myös tässä vapauttamalla opettajan aikaa.
ZEMIÄ, ja pärjäile, raskasta se on kyllä olla pikkukylällä kylähullun maineessa ku linnottautuu koululle, mutta nyt oon pärjänny jo kuus vuotta tässä roolissa.
Pistän itsekin korteni kekoon.
Kokemuksesta voin sanoa, että on aivan sama onko sinulla lääkärintodistuksia vaikka kuinka ja tieto kaikilla, että lapsi tarvitsee henkilökohtaisen avustajan. Kyllä saat sen avustajan, mutta vain määräajaksi ja meidän kunnassa ei ole rahaa palkata mitään henk.koht.avustajaa hyvä jos yhteisen saisi määräajaksi. Mitä tekee enää lääkärin lausunnoilla, kun ne eivät tuota tulosta. Ei mitään, turhaa kinaa, josta lapsi kyllä kärsii, varmasti.