Tampereen

- En käytä vilkkua.
- Jos käytän, jarruvalot ensin päälle.
- En anna toisten vaihtaa kaistaa.
- Vaihdan itse kaistaa ilman vilkkua.
- Ajan aina ohituskaistalla Kekkosentiellä.
- Ajan aina ylinopeutta.
- Ajan surutta päin punaisia.
- En välitä suojateistä.
- En käytä valoja ennenkuin on pimeää.
- Yritän tunkea kolmion takaa liikenteeseen ikäänkuin kolmiota ei olisi.
- Ohitan aina ohituskaistan kautta, kun lähden seuraavasta rampista pois.

Nämä hyvät tavat olen oppinut Tampereella kymmenen vuotta asuneena. Tulin Helsingistä, jossa ajoin kuten muutkin, jotka olivat ymmärtäneet joustavan, turvallisen ja muut huomioon ottavan liikennekulttuurin.

Nykyisin, kun lähden Tampereelta Helsinkiin, niin muutun pääkaupunkiseudulla jälleen sikäläisen ajokulttuuurin noudattajaksi.

Kiitos tamperelaiset liikennekulttuurini kaksijakoisuudestani.
131176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kekkosentiellä ei ole ohituskaistaa. Muuten aika hyvin pitää paikkansa nuo jutut.

Äänestä

-ohitan suojatien eteen pysähtyneen auton aina tilaisuuden tullen itse pysähtymättä
-ryhmityn koukkaamalla mahdollisimman kaukaa

ja pysäköinnistä:
-pysäköin aina oven viereen, mieleuiten invalidipaikalle, vaikka mieluiten ajaisin kyllä sisälle asti
-pysäköin aina vinoon ruutuihin nähden, että saan vietyä vähintään 2 ruutua
-mieluusti tungen moottoripyörän kanssa samaan ruutuun, itse jätän pyörän keskelle ruutua ja poikittain...

Eikä siellä pääkaupunkiseudulla liikenne sen häävimpää ole, kujeet on pikkusen toisenlaiset, mutta kyllä sielläkin umpiluupäät on liikkeellä. Tilaa siellä kyllä annetaan, kun on tarpeeksi isolla kulkineella liikkeellä, Treella tulevat hullut alle.
Ilmeisesti tuo punahämy näkyy myös liikennekäyttäytymisessä...

Äänestä

Ihanaa, kun muutkin ovat huomanneet tamperelaisten tavat. Mitenkähän on, että olenko edes aito tamperelainen, kun itse en noudata näitä "tamperelaisten omia lakeja"...

Äänestä

En lisää enempää listaan. Oli siinä kaikki jo : ) Tuosta Kekkosentien kaltaisesta tietyypistä on ihmisillä väärää tieliikennelaki tietoa. Eli siinä on kaksi samanarvoista kaistaa samaan suuntaan. Tietysti, jos ajat jäähallilta saakka vasenta kaistaa ja et todella aja reipasta ylinopeutta, niin se on jo toisille vittuilua. Sillä jos kymmenen kilometriä ajelee vasenta kaistaa mennäkseen sitten epilästä Nokialle päin, on syytä katsoa peiliin, että omistaako sen kaistan. Mutta ruuhka-aikaan on kyllä syytä ajoissa ottaa se vasen kaista.

Millähän muuten ihmisille saisi ryhmittäytymisen oppimaan? Sekin on vittuilua, jos ei yhtään katsota taustapeiliin käännyttäessä ja sitten ryhmittäydytä alta pois, vaikka tilaa olisi mennä sivuun.

Äänestä

Erittäin hyviä ja totuudenmukaisia havaintoja sinulla, kuten myös muilla jotain lisänneillä. Tässä on vielä yksi:

-Aja aina risteykseen vihreän palaessa, vaikka siellä ei olisi tilaa. Keskellä risteystä on hyvä odottaa, jos jono vaikka liikkuisi eteenpäin. Lisäksi estät toisesta suunnasta tulevien liikkumisen, jolloin olet heitä ennen perillä.

Äänestä

Taitaa hämäläisten pää olla sitä umpiluuta ja niskakin helottaa punaisena!

Perkele, nää on meinaan mun tietä ja ku mää ajelen ni kyä muut väistää, tuumaa aito manselainen ;)

Äänestä
  • Ai perskuta kun unehtui omasta listasta toi risteyksen tukkiminen, tosin kyllä sinne mennään vielä reippaasti punasellakin... ja kun pysähdyt keltaisella niin takana oleva vähintään vilkuttaa valoja.

    Joskus kävi niin, että Viinikan rautatiesillan alle oli jääny puoliperä juntturiin, ja se ei päässy itte irti, niin piti mennä kauhakuormaajalla avittamaan.

    Jo sieltä toiselta puolelta ympyrää melkein kuului koneen hyttiin asti, kun joku paikallinen lada-kuski melttosi sen rekan takana eikä suostunut peruuttamaan ja kiertämään sieltä D-kulman kautta. Se oli oikee perustamperelainen punaniska...

    Äänestä

Juu ei siinä mitään ohituskaistaa ole. Olisin kuitenkin valmis suosittelemaan vasemman kaistan käyttöa ajoissa, sillä liittymissä on kovin lyhyet liityntäkaistat joilta on vaikea liittyä tiiviiseen jonoon. On vähän turhan tuntuista, että oikean puoleinen on täynnä ja vasemmanpuoleinen tyhjä, mutta sinne ei pääse. Joskus tulee ammuttua aika härskisti jonon "läpi" suoraan vasemmalle kaistalle.

Listaan vielä voisi lisätä ilmiön joka tapahtuu aina: Punaiset valot häämöttää edessä, heitän vapaalle ja annan rullata. Tampio takaa lähtee ohittamaan ja palaa eteeni ja pysähtyy valoihin. Kun vihreä vaihtuu, nopeutta minulla olisi ehkä 40 km/h, mutta tampio seisoo valoissa ja etsii ykköstä, joudun siis pysähtymään valoihin vihreän palaessa, jos en vedä sattumoisin vapaana olevan kaistan kautta ohi. Jos vedän, tampio saa raivarin ja vinguttaa vaikka satasta ohi, ja pysähtyy taas seuraaviin valoihin eteen jne...

PS vilkkua ei passaa käyttää kaistanvaihto tilanteessa ainakaan ajoissa, sillä takana viereisellä kaistalla ajava voi silloin ehtiä vauhtia kiihdyttämällä estämään aikeesi. Yllätyksen turvin se onnistuu.

Äänestä

- Maantierosvot piiloutuu puskiin, ylikulkusiltojen kaiteen taakse tötteröineen ja yllättää pahaa aavistamattomat duunarit lievine ylinopeuksineen sakkolappujen kanssa.

- Ohitustien liittymiin ei voi rakentaa kiihdytyskaistoja koska se tekisi liikenteen sujuvammaksi ja turvallisemmaksi.

- Läntistä ohitustietä ei tarvitse parantaa, paljon tärkempi on korjata pasilan ratapihaa.

Äänestä
  • No juu, ohitustien ruuhkat hävisi, kun saatiin kunnon liittymät sumppuihin. Minä esitin tienpitäjälle tätä asiaa noin 20 vuotta sitten, mutta silloin oli tärkeämpää tutkia betonin soveltuvuutta pintamateriaaliksi, eikä kuulemma ollut rahoitusta.
    Nyt kun tuolta tiehallinon toilailuista kuulee juttuja ihan suorana tietona, niin pikkusen sapettaa, kun saa tietää mihin ne verorahat tuhlataan; pyrokratiaan ne hukkuu, eikä varsinaisiin toimenpiteisiin.

    Äänestä

  • S&M kirjoitti:

    No juu, ohitustien ruuhkat hävisi, kun saatiin kunnon liittymät sumppuihin. Minä esitin tienpitäjälle tätä asiaa noin 20 vuotta sitten, mutta silloin oli tärkeämpää tutkia betonin soveltuvuutta pintamateriaaliksi, eikä kuulemma ollut rahoitusta.
    Nyt kun tuolta tiehallinon toilailuista kuulee juttuja ihan suorana tietona, niin pikkusen sapettaa, kun saa tietää mihin ne verorahat tuhlataan; pyrokratiaan ne hukkuu, eikä varsinaisiin toimenpiteisiin.

    Niin no, ei ne ruuhkat vielä mihinkään oo hävinny,
    Sama jono aamuin illoin.
    Eikä näillä näkymin häviäkään kun kepu ja demarit katsoivat ohitustien loppuun rakentamisen tarpeettomaksi.

    Äänestä

  • edelleen kirjoitti:

    Niin no, ei ne ruuhkat vielä mihinkään oo hävinny,
    Sama jono aamuin illoin.
    Eikä näillä näkymin häviäkään kun kepu ja demarit katsoivat ohitustien loppuun rakentamisen tarpeettomaksi.

    ja sasin kimmon mökki kun jää sinne sillan alle, niin ei voinu aloittaa aikoinaan sitäkään hommaa. Tämä vaan jotta saadaan kaikki isommat pualueet mukaan samaan soppaan. Ihan sama soon minkävärinen jäsenkirja joutopoliitikolla on taskussa, niin omaan ja kaverien taskuun se koittaa pelata.

    Äänestä

Sinäkös se oletkin, joka ajelet täysin muista (tamperelaisista) piittaamatta ! Eikun mee takas kiiruusti stadiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liikennekulttuuri kirjoitti:

- En käytä vilkkua.
- Jos käytän, jarruvalot ensin päälle.
- En anna toisten vaihtaa kaistaa.
- Vaihdan itse kaistaa ilman vilkkua.
- Ajan aina ohituskaistalla Kekkosentiellä.
- Ajan aina ylinopeutta.
- Ajan surutta päin punaisia.
- En välitä suojateistä.
- En käytä valoja ennenkuin on pimeää.
- Yritän tunkea kolmion takaa liikenteeseen ikäänkuin kolmiota ei olisi.
- Ohitan aina ohituskaistan kautta, kun lähden seuraavasta rampista pois.

Nämä hyvät tavat olen oppinut Tampereella kymmenen vuotta asuneena. Tulin Helsingistä, jossa ajoin kuten muutkin, jotka olivat ymmärtäneet joustavan, turvallisen ja muut huomioon ottavan liikennekulttuurin.

Nykyisin, kun lähden Tampereelta Helsinkiin, niin muutun pääkaupunkiseudulla jälleen sikäläisen ajokulttuuurin noudattajaksi.

Kiitos tamperelaiset liikennekulttuurini kaksijakoisuudestani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu