Haiseva raato

Eduskunnan (kaut´aikain merkittävin) Puhemies Paavo Lipponen on selkeästi ja tervejärkisesti asettanut rajat Keskustan uskottavuudelle tulevaisuudessa. Jos Keskusta roikkuu Kari Hokkasen ja Erkki Laatikaisen viitoittamalla, valheeseen perustuvalla kaunapolitiikan tiellä, pelisääntöneuvotteluita käydään kunnes kepua ei enää ole. Ilmeisesti Pääministerin asema ei ole niin vahva omassa puolueessaan (tai hän ei halua vaikuttaa?), että repijät saataisiin ruotuun? Ristiriita on kova, kun Pääministeri luimistelee, puhuu asioiden vierestä tai korjailee omia freudilaisia lipsahduksiaan ja samaan aikaan lehtimiehet kaivavat kuoppaa Päähallituskumppanilleen, Suomen suurimmalle puolueelle?
341580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Miten Lipposen oman kaunan kanssa? Taitaa olla kasvamaan päin.

Äänestä

päivä päivältä pahemmalta.

Eikö demareiden kannattaisi puhkaista tämä Irak-paise?

Äänestä
  • on jonkinlainen Irak-paise, niin kepussa.

    Siellä olisi puhkojalla työtä.

    t:jarmo

    Äänestä

  • t:jarmo kirjoitti:

    on jonkinlainen Irak-paise, niin kepussa.

    Siellä olisi puhkojalla työtä.

    t:jarmo

    Jotenkin ymmärrän sanomasi, mutta eiköhän olisi kuitenkin parempi, ettei käytettäisi toisten nimiä/nimimerkkejä. Jookos:-)

    t:jarmo

    Äänestä

  • t:jarmo kirjoitti:

    on jonkinlainen Irak-paise, niin kepussa.

    Siellä olisi puhkojalla työtä.

    t:jarmo

    Hukkuisivat kaikki pask..n.

    Äänestä

  • Jallu kirjoitti:

    Hukkuisivat kaikki pask..n.

    Jos kokoomuslaiset auttasivat puukkoineen tuossa paiseenpuhkomisessa. Kokoomukselaisethan ovat tunnetusti innokkaita selkäänpukkottajia, etupuolelta paiseet voi puhkoa kepulaiset itsekkin.

    Äänestä

  • Kalle kirjoitti:

    Jos kokoomuslaiset auttasivat puukkoineen tuossa paiseenpuhkomisessa. Kokoomukselaisethan ovat tunnetusti innokkaita selkäänpukkottajia, etupuolelta paiseet voi puhkoa kepulaiset itsekkin.

    Kyllä läpimätään riittää pelkkä etupuolen operointi.

    Äänestä

  • Kalle kirjoitti:

    Jos kokoomuslaiset auttasivat puukkoineen tuossa paiseenpuhkomisessa. Kokoomukselaisethan ovat tunnetusti innokkaita selkäänpukkottajia, etupuolelta paiseet voi puhkoa kepulaiset itsekkin.

    Kokoomukselaiset kyllä osaavat selkäänpuukottamisen taidon mutta ovat eihän heistä ole puukottamaan kun toisiaan.

    Äänestä

Keskusta on kovin hajallaan oleva puolue. Yksituumaisuudesta ei voi enää EU-sopimuksen jälkeen paljon puhua. Suhtautuminen EU:hun meinasi hajoittaa koko puolueen jo 1990-luvun alkutaipaleella. Suhteellisen liberaalin ja omapäisen Esko Ahon politiikka johti Keskustaa EU-myönteisemmäksi pois Paavo Väyrysen kansallis-Suomi-politiikasta. Väyrysestäkin vasemmalle olevilla konservatiiveilla on paljon sananvaltaa puolueessa. Tämä riidanhaluista linjaa vetää ennen muuta sanomalheti Ilkka Hokkasineen. Laatikainen ja Keskisuomalainen kyllä tätä hyvin peesaavat. Tämä väyrysläistä kovempi linja on ökyisäntien ja perinnekepulaisten suosiossa. Pohjanmaan pojat eivät vapise. Tätä konservatista linjaa sävyttää osin myös uskonnollinen hurmoshenkisyys. Puoluejohtoon valittu Anneli Jäätteenmäki oli Hokkasen ns. löyty. Hieman tämä ihmetyttää, sillä Jäätteenmäki ei kuitenkaan ollut mikään äärikonservatiivi. Ehkä Hokkanen ajatteli, että "tyttöä" voi vetää mistä narusta vaan ja tällainen käsinukke toimii parhaiten ohjauksessa. Ahohan ei tällaista ohjausta sietänyt ja siksi hänelle alkoi tulla näitä muureja vastaan.

Puolueen liberaalimpi siipi, josta täällä muutama on kirjoittanut tulevaisuuden toivona, on ollut kyllä käytännössä täysin merkityksetön porukka. Olli Rehnia kai voi pitää liberaalimmin keskustalaisuuden parhaana lipunkantajana. Mutta on todella vaikea uskoa, että Rehniä hevin päästetään mihinkään merkittävään asemaan niin kauan hokkaslaisuus on niin suosittua kuin se on. Puolueen uudistuminen olisi kyllä tarpeen, jos sille aiotaan hankkia jatkoaikaa.

Keskustan nykymenestys on hämmästyttävän suuri. Luulen, että perustuu paljolti äänestäjien tietämättömyyteen. Keskusta on onnistunut hyvin hämäämään äänestäjiä väittäessään olevansa poliittisen maailman keskustassa. Tämä mielikuva puree eli moni äänestäjä ei haluaa äänestää sen paremmin vasemmistoa kuin oikeistoa, vaan hakee jotain kultaista keskitietä. Ei vaivauduta tutkimaan tarkemmin politiikan sisältöä. Tosiasiassa Keskusta toimii monessa asiassa vasemmistolaisemmin kuin SDP ja konservatiivisemmin kuin Kokoomus. Keskusta-nimityksellä on yritetty häivyttää myös puolueen aggraarietujärjestöluonnetta. On oikeastaan hyvä, että tästä 141-tuesta meuhkataan niin paljon. Se nimittäin samalla paljastaa Keskustapuolueen todellisia kasvoja äänestäjille.

Oma arvaukseni on Keskusta puolueena tulee menettämään vähitellen merkitystään äänimäärien pudotessa, ellei ratkaisevaa politiikan uudistamista tapahdu. Liberalisoitumiskehitys on ainakin pahasti myöhässä, sillä Kokoomus on jo vallannut tämän poliittisen tyhjiönkentän. Oma veikkaukseni on Keskusta jättää liberalisoitumisen muille ja profiloituu vähä vähältä yhä enemmän aluepoliittiseksi pohjoisen Suomen ja syrjäseutujen puolueeksi, jota se hyvin pitkälle jo nyt on. Politiikassa tulevat vain entistä enemän korostumaan aluepoliittiset vaatimukset. Näin valtionhoitajapuolue vähitellen lähentyy vennamolaista unohdetun kansan ja pienen ihmisen puolustajapuoluetta.

Äänestä
  • Keskusta toimii vasemmistolaisemmin kuin Lipposen SDP.

    Äänestä

  • Sen verran tuohon kaikkien pilkkaamaan kepulaisuuteen tutustuneena täytyy kyllä kertoa, että samahan se on kaikissa puolueissa.

    Jos haluat jotakin, kepu on avoin kanava. Kuten muutkin "puolueet".

    Samahan se oli myös ay-intoisille remareille, johna joutuuvat kaikki jäsenmaksun makseneet.

    VOI KUN KAIKKI KANSALAISET ymmärtäis, että renkejä ne eduskunnassa ovat - herrat käsköö niitä asioirenhoitohon

    t:jarmo
    "äänestäjä kun äänestämässä käy
    aasinhatun saa vaikka se ei näy"

    Äänestä

  • Mielessäni oli paljon tähän liittyviä asioita, joista aioin kirjoittaa, mutta eipä minun tarvitsekaan, sillä Sinä, Mielipidepankki, olet sanonut suurin piirtein samaa, mitä minäkin olisin sanonut. Olenhan samankaltaisia näkemyksiäni jo tuonutkin esille.

    Minä olisin saattanut tapani mukaan kirjoittaa liian pitkän jutun, Sinä olet osannut sanoa sanottavasi lyhyemmin. Tietenkin yhdyn näkemykseesi.

    Äänestä

  • Anneli Jäätteenmäen valoisampi vaihtoehto on vaihtunut vieläkin valoisempaan vaihtoehtoon, Matti Vanhaseen!

    Erittäin hieno havaintosi, keskustan "uudistusmielisten" vähemmistöaseman toivottomuus shovinistien ja perinne-kepulaisten puristuksessa, on ansiokas. Voi vain kuvitella miten uskonnolliset isännät ja ökyisännät vääntävät edustajiaan pirueteille ja iltalypsyille kerta kerran jälkeen?

    Seppo Kääriäinen valmistelee kepun seuraavaa "ideologista" paperia. Nastaa kun on aikaansa-seuraavaa ideologiaa.

    Äänestä

"Suurin virheeni oli Keskustan vaalivoitto. Sitä eivät kaikki anna minulle koskaan anteeksi."

Äänestä
  • Kannattaa lukea Jäätteenmäen kotisivulta eduskunnasta hänen tämänpäiväinen kirjoituksensa. Siteeraamasi lainaus on alunperin sieltä.

    Äänestä

  • Näinhän Jäkätinmäen pitäisi asia ilmaista.

    Äänestä

  • Puupää kirjoitti:

    Näinhän Jäkätinmäen pitäisi asia ilmaista.

    ;-))))

    t:jarmo

    Äänestä

  • lausuntoon voi suhtautua samalla mielellä, kuin hänen muihinkin lausuntoihin.

    Valhetta, valhetta, valhetta vaan...

    Äänestä

  • >"Suurin virheeni oli Keskustan vaalivoitto. Sitä eivät kaikki anna minulle koskaan anteeksi."< Voi Hyvä Luoja tuota moraalittomuutta! Mutta hänhän sanookin, että "puhun niin totta kuin voin".

    Ja tämänkin jälkeen on vielä kepulaisia, jotka väittävät, että Anneli ei valehdellut eikä valehtelekaan!

    Äänestä

  • kotisivulle kirjoitti:

    Kyllä tässä täytyy tuosta kaunalinjasta olla enemmän yhtä mieltä Jäättenmäen, kuin Lipposen kanssa. Lipponen ei taida ymmärrää, että tuollaisilla apu-lehteen antamansa jutun kaltaisilla ulostuloilla hän pilaa vuosien saatossa keräämänsä valtiomiehen karsiman. Vuoden päästä vanhasssa asiassa tikulla silmään tökkiminen antaa Lipposesta kuvan lähinnä pitkämielisenä änkyränä. Tällainen julkinen, helposti kostoksi tulkittava, nosto oikeuskäsittelyn alla ei todellakaan anna hyvää kuvaa kansalaisten silmissä. Eikä sitä mielikuvaa helpota se, että Paavo Lipponen on mies ja Anneli Jäätteenmäki nainen.

    Se, että hän on yleisen käsityksen mukaan - ja todennäköisesti muutoinkin, oikeus päättäkööt - Irak-asiassa juridisilta osilta oikeassa, ei liity edelliseen mitenkään. Mielikuvassa on kyse tunteista, ei tiedosta. Ihmiset tekevät päätöksiä pääsääntöisesti tunteella, tuskin koskaan pelkkään tietoon perustuen. Lipposella on toki oikeus olla katkera, mutta kauaskatseista tällainen ulostulo ei ole - eteenkään tuplavaalivuonna.

    Äänestä

Tuon esille kaksi asiaa:

1. Tarja Halosen ja Mauno Koiviston salailut löytyvät osoitteesta:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002300202

Asiasta on uskaltanut kertoa ainoastaan yksi lehti, Kokemäellä ilmestyvä SataSeutu:

"Presidentti Tarja Halonen salaa oikeuspoliittisia asiakirjoja @ 11.9.2002

Oikeusjärjestelmän riippumattomuus huolestuttaa:

Kansa on oppinut pitämään oikeuslaitostamme riippumattomana, mutta nyt herää syvä epäilys, ettei asia olekaan näin. Tasavallan presidentti Tarja Halonen on tämän vuoden elokuussa eläkkeellä olevan presidentin Mauno Koiviston pyynnöstä päättänyt määrätä salaisiksi 6.5.1992 presidentti Koiviston järjestämän oikeuspoliittisen keskustelutilaisuuden asiakirjat.
Mitä salattavaa on oikeusoppineiden ja presidentin välisessä keskustelutilaisuudessa?

SataSeutu julkaisee presidentti Tarja Halosen päätöksestä kopion.
Mitä salattavaa on nykyisellä presidentillämme?
Hallitaanko maatamme tällaisten salaisten tapaamisten kautta?"

Löytyy osoitteesta:

http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=show&id=236

Katso ko. Halosen salaamispäätös osoitteesta:

http://www.promerit.net/oikeuspolitiikka.html

Sivun vasen reunasta tekstilinkki:

"Koiviston konklaavin asiakirjat määrätty salaiseksi
- > tasavallan presidentti Tarja Halosen päätös"

1. Lipposen Irak-taustat osoitteessa:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002290718

Jäätteenmäen syyttelyssä ollaan sivuraiteella!

Katso myös:

http://www.promerit.net/Lipponen_bush.phtml

Miksi valtamedia vaikenee siitä, kuka vuosi tiedot HYMY-lehdelle?

Demarit vierittävät itselleen kiusallisia keskusteluja seuraavalle sivulle "vanhoiksi" tekemällä uusia alustuksia.

Jorma Jaakkola
[email protected]

Äänestä
  • Tämä Demarien salailut vasta haiseva raato onkin!

    Äänestä

  • Presidentti Tarja Halosen oikeusvaltiokäsite ja julkisuusasiat ovat kiinnostavia

    Presidentti Halonen päästeli Lauantaiseurassa 14.9. 2002 suustaan sanoja asiakirjojen julkisuuteen ja oikeusvaltion avoimuuteen liittyen.

    Mutta, Halosen avoimuudesta puhuminen on farisealaista puhetta, jossa sanat ja teot eivät kohtaa.

    Jos valtaa pitävät olisivat toimineet oikein, avoimesti ja viisaasti, ei kyseisiä salassapitopäätöksiä olisi tarvinnut tehdä.

    Lauantaiseurassa puhuneen presidentti Tarja Halosen oikeusvaltio-käsite on sitä, että asioiden julkisuus määräytyy julkisuussäännösten mukaisesti.

    Poimintoja Presidentti Halosen puheesta:

    "Ainoa, mikä on niin kuin voimassaoleva periaate, on tietysti sit se, että kuinka paljon julkisuutta, ja se annetaan tietysti aina, aina silloin, jos vähääkään minulta kysytään, ja sitähän ei usein kysytä, silloin pitää päättää asia etukäteen, ei jälkikäteen..."

    Tämä puhehan on kuin apukoululaisen suusta tullutta ajatusta, vaikka puhuja on saanut juristin koulutuksen!

    On puheessa tietenkin jokin asiasisältö, mutta oliko presidentti Tarja Halosen tekemä Presidentin kanslian asiakirjojen salassapitopäätös (30.7. 2002 Mauno Koiviston pyynnöstä) sekoittanut presidenttimme ajatukset niin, että asia on sanottava noin vaikeasti?

    Lisää lainausta Halosen puheesta:

    "... minun mielipiteeni, mielipide muiden joukossa, on se, että tämä päivä on sillä tavoin avoimuuden aikaa, että on parempi, että kaikki käsitellään nykyisin voimassaolevan julkisuussäännöstön mukaisesti ja pyritään elämään sit sen totuuden kanssa, mitä tulee..."

    "... Siinä ottaa riskin omasta ja muiden puolesta..."

    Lauantaiseura-haastattelussa tuli esille myös pitkä varjo Alpo Rusista presidentin neuvonantajana. Halonen oli sitä mieltä, että historiaa katsotaan taaksepäin viisaasti:

    "Toivoa vain, että ihmiset olisivat silloin eläneet viisaasti".

    Kuinka viisaasti Suomen valtaa pitävät ovatkaan toimineet lähihistorian aikana, sillä:

    1. Kuinka pitkä varjo on

    Ulkoministeriön salassapitopäätöksellä HELT 001-4 26.01.2000 koskien EU-ministeriryhmän kokousta 16/93 20.12.1993?

    On SataSeutu-lehden kotisivulla:

    http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=poytakirja2

    Tämän päätöksen aikana Tarja Halonen oli ulkoministerinä!

    Kysyivätkö ulkoministeriön virkamiehet ennen salaamispäätöksentekoa mitään valtaapitäviltä ulkoministeri Haloselta, pääministeri Lipposelta tai presidentti Ahtisaarelta?

    2. Kuinka pitkä varjo on

    Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 279/1/00 17.10.2000 koskien EU-ministeriryhmän kokousta 16/93 20.12.1993?

    Löytyy SatSeutu-lehden kotisivulta:
    http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=paatos

    Tämän päätöksen aikana Tarja Halonen oli Tasavallan Presidenttinä.

    3. Kuinka pitkä varjo on

    Tasavallan Presidentin Kansliapäätöksellä (30.7. 2002) koskien Presidentin Linnassa 6.5.1992 pidetyn oikeuspoliittisen seminaarin asiakirjoja?

    Löytyy kotisivulta:
    http://www.promerit.net/halonen_manninen.phtml

    Tämän päätöksen allekirjoitti itse Tarja Halonen Tasavallan Presidenttinä presidentti Mauno Koiviston pyynnöstä!

    Tasavallan presidentti Tarja Halonenhan sanoi:

    "kaikki käsitellään nykyisin voimassaolevan julkisuussäännöstön mukaisesti ja pyritään elämään sit sen totuuden kanssa..."

    Miten Halosen 30.7 2002 tekemä päätös presidentti Mauno Koiviston aikaisista, yli kymmenen vuotta vanhoista, asiakirjoista voidaan tehdä 1.12.1999 voimaan astuneen julkisuuslain mukaan?

    Liittyvätkö tähänkin asiaan Halosen sanat:

    "... Siinä ottaa riskin omasta ja muiden puolesta..."?

    Uuden julkisuuslain poikkeukset tehtiin suojelemaan valtaapitävien päätöksiä, jotka eivät kestä päivänvaloa.

    Me emme elä oikeusvaltiossa, vaan demarien hallitsemassa diktatuurissa!

    Toimitaanpa sivistyneesti.

    Jatketaan keskustelua ja asian eteenpäin viemistä nimenomaan tässä Keskustan keskustelussa.
    Vain Keskustan eduskuntaryhmästä löytyy henkilöitä, jotka pystyvät nostamaan asian esille.

    Totuuskomissio-yhdistys ry on jo olemassa epäkohtien korjaamiseksi.

    Painostus saadaan aikaan ilman puoluesidonnaisuuksia ja yhdessä toimien kotisivun
    www.totuuskomissio.com
    kautta.

    Näissä asioissa ja kysymyksissä voi jokainen esiintyä omalla nimellään.

    Jorma Jaakkola
    [email protected]

    Äänestä

  • Halosen / Koiviston salaamiset perustuvat julkisuuslain outoihin poikkeuksiin.

    On todella mielenkiintoista, miten Halosen salassapitopäätökseen luotiin Kalevi Kannuksen saamaan päätökseen kirjoitettu teksti.

    Ks. sivulta
    http://www.promerit.net/oikeuspolitiikka.html

    Näet keitä oli kutsuttuna ja mikä oli seminnarin tarkoitus.
    Ja mitä presidentin linnan kansliasta ensin vastattiin!

    Sitten ks.
    http://www.promerit.net/halonen_manninen.phtml

    Siinä on päätös, josta media ei uskalla SataSeutua lukuunottamatta kertoa. Ei edes Keskustaa lähellä olevat lehdet.

    Kerronpa seuraavan otsikon alla jotakin lainattuna ja sitten kommentoituna.

    Presidentin kanslian ”julkisuuslaki”

    Jyväskylän yliopistossa on toiminut työryhmä, joka on tutkinut asiakirjojen julkisuutta myös presidentin kanslian osalta.

    Työryhmä laati raportin:
    ”Demokratian kivijalka vai susi jo syntyessään?
    Suomalainen julkisuusperiaate ja julkisuuslaki käytännön syynissä”

    Työryhmän tutkimuspäällikkönä on toiminut Asko Hynninen. Tutkimus on tehty kesällä 2001, ja raportti elokuussa 2001.
    Raportin sivulla 22 todetaan TP:n kanslian osalta:

    Tasavallan presidentin kanslia vastusti voimakkaasti julkisuuslain ulottamista presidenttiin, ja myös onnistui siinä, vaikka TP oli vielä lakiehdotusvaiheessa niiden elimien joukossa, joiden toimintaan lakia aiottiin laajentaa.

    Tasavallan presidentti Tarja Halonen määräsi rekisteripyyntöä koskevassa päätöksessään "presidentintoimen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi, että (...) pyyntöön
    luovuttaa tietoja kanslian rekistereistä ei suostuta".

    Päätöksen keskeinen perustelu kuului seuraavasti:

    "Tasavallan presidentti ei ole viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa tarkoitettu hallintoviranomainen, vaan valtioelin.
    Tasavallan presidentin kanslian yksinomainen tehtävä on avustaa tasavallan presidenttiä presidentintoimen hoidossa. Tasavallan presidentti ei pääsääntöisesti - ja tasavallan presidentin kanslia ei lainkaan - käsittele ja päätä yksittäistä kansalaista koskevista hallintoasioista. Ainoa poikkeus tästä on kanslialain mukainen mahdollisuus päättää eräistä kanslian omista hallintoasioista kansliassa (tasavallan presidentti ja kansliapäällikkö). Kanslian presidenttiä avustavana organisaationa presidentintoimeen liittyvissä asioissa on sovellettava samoja poikkeuksia kuin presidenttiinkin, koska kanslian on toimittava presidentin ohjeiden mukaisesti ja presidenttiä koskevat poikkeukset voitaisiin sivuuttaa, jos ne eivät presidentintoimen hoitoon kuuluvissa asioissa koskisi myös kansliaa."

    Vastauksessa todetaan, että TP:tä ja kansliaa koskeva julkinen aineisto on kanslian kotisivuilla www.tpk.fi. TP:n päätöksiä koskevat asiakirjat ovat toimivaltaisen ministeriön tai muun viranomaisen hallussa, joka myös pitää yllä niihin mahdollisesti liittyviä rekistereistä. Päätökseen liittyvässä esittelymuistiossa TP:n neuvonantaja Martti Manninen perusteli kieltäytymistä viiden sivun verran eri lainkohtiin vedoten. Merkittävää tässä presidentin allekirjoittamassa päätöksessä on se, että päätöksestä ei voi valittaa sillä perusteella, että tasavallan presidentti ei ole viranomainen.

    --

    Kommenttini:

    Halosen päätös ”Mauno Koiviston pyynnöstä päätän ja määrään… ” on outo kohta, koska
    salassapitoperusteen teksti
    ”presidentintoimen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi”
    ei enää koske Koivistoa.
    Mauno Koivisto on vain kansalainen, eikä suinkaan enää presidentintoimen kannalta välttämätöntä luottamuksellista suojaa tarvitseva Tasavallan Presidentti.

    Martti Mannisen julkisuuslakiin saama instituutiokäsitekin on outo:

    Tasavallan presidentti ei ole instituutio, vaan äänestyksellä valittu henkilö, jonka toimintaa ohjaa päätösten julkisuus.

    Saako Tasavallan Presidenttinä toimiva henkilö todellakin instituutiona tehdä mitä vaan ilman, että joutuu tekemisistään vastaamaan?

    Jorma Jaakkola
    [email protected]

    Äänestä

  • Jorma Jaakkola kirjoitti:

    Halosen / Koiviston salaamiset perustuvat julkisuuslain outoihin poikkeuksiin.

    Olet esittänyt nämä samat jatustelut ja jorinat jo ainakin kertaalleen mm. otsikon "Irak vuoto"-alla. Miksi uudelleen lämmitys?

    Äänestä

  • Kalevi poika kirjoitti:

    Olet esittänyt nämä samat jatustelut ja jorinat jo ainakin kertaalleen mm. otsikon "Irak vuoto"-alla. Miksi uudelleen lämmitys?

    kaikki eivät ole sitä vielä nähneet.

    Siksi, että ne eivät ole pelkkiä jatusteluja ja jorinoita.

    Siksi, että esille tuotuja asioita lämmitellään uudelleen niin kauan, että valtamedia ottaa ne uutisointiinsa.

    Äänestä

Ostinpa Apu-lehden vartavasten lukeakseni tuon Paavo Lipposen kolumnin ”Menneen talven valhe”. Kyllä kannatti. Kolumni on melko pitkä, joten kokonaan en sitä voi tähän laittaa, mutta kommentoin ja referoin sitä seuraavassa:

Lipponen toteaa, että Hymy-lehti teki palveluksen ihmiskunnalle julkaisemalla ulkoministeriön salaiset raportit hänen keskusteluistaan George W Bushin ja Dick Cheneyn kanssa. Lipponen ei voi vieläkään vahvistaa tai kieltää Hymyn esittämää eikä edes kommentoida sitä, koska raportti on edelleen salainen. Hän toteaa vain Turun Sanomien poliittisen toimituksen päällikön Kalle Heiskasen todenneen, että raportti vahvistaa sen, mitä Lipponen kevään vaalitaistelun aikana kertoi.

Hän toteaa tavanneensa nuo Amerikan johtajat pian sen jälkeen, kun YK:n turvallisuusneuvosto oli marraskuussa 2002 yksimielisesti hyväksynyt Irakin tilannetta koskevan päätöslauselman 1441. Lipponen kertoo:

”Tästä syystä kiitin presidenttiä johtajuudesta. YK oli yhtenäinen, Irakille esitetyillä vaatimuksilla oli maksimaalinen tuki. Washingtonissa selostin Yhdysvaltain ulkopoliittiselle johdolle myös Suomen hallituksen – siis tasavallan presidentin ja valtioneuvoston – yksimielistä, periaatteessa myönteistä vastausta Yhdysvaltain tiedusteluun, joka koski osallistumista humanitaariseen avustustoimintaa ja rauhanturvatoimintaan Irakissa mahdollisen aseellisen konfliktin jälkeen.”

Tämän jälkeen Lipponen kertaa hyvin muistissa olevat Jäätteenmäen valheellisiksi osoittautuneet väitteet ja kommentoi kepun varapuheenjohtaja Mari Kiviniemen lausuntoa, että ”nuo asiat ovat menneen talven lumia”, että ”niin ovatkin, mutta lumen alta paljastuu vääjäämättä valheen haiseva raato”.

Lipponen jatkaa, että ”Jäätteenmäen ja hänen tukijoukkojensa toiminta oli kaunapolitiikkaa vastenmielisimmillään, älyllisesti ja moraalisesti alamittaista toimintaa. Millään ei ollut mitään väliä, kun piti eliminoida Lipponen. Tarkoituksena oli lyödä kiila tasavallan presidentin ja pääministerin väliin nuolemalla presidenttiä ja levittämällä kentällä tarinaa sotahullusta pääministeristä. Tämän kaunakampanjan johtavia sieluja olivat päätoimittajat Kari Hokkanen (Ilkka) ja Erkki Laatikainen (Keskisuomalainen), nämä maakuntiaan terrorisoivat satraapit, jotka olivat vieneet keskustan harharetkelle Jäätteenmäen kanssa. Nyt herrat kokevat, että heillä ei ole mitään vastuuta Jäätteenmäki-seikkailusta.”

Sitten Lipponen ruotii sitä, että monet näkevät viimeisenä oljenkortenaan Jäätteenmäen mahdollisen vapauttavan päätöksen oikeudessa. ”Ajatus kulkee siten, että vapautus puhdistaisi Jäätteenmäen myös poliittisesti valhekampanjastaan. Näin kiero ajattelu kertoo sekin jotakin poliittisesta kulttuurista. Jäätteenmäen oikeudenkäynnillä ei ole mitään tekemistä Suomen Irak-politiikkaa koskeneen vaalikeskustelun kanssa. Oikeudessa käsitellään tarkasti rajattua asiaa, joka ei ole poliittinen.”

Lopuksi Lipponen kirjoittaa: ”Perille ei ole mennyt kaikille sekään, miksi Jäätteenmäki lopulta menetti luottamuksensa eduskunnassa. Oman lukunsa muodostivat hänen ristiriitaiset lausuntonsa, mutta sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän sietokyky ylittyi, kun selvisi, että pääministeriksi oli pyritty pelaamalla presidentin selän takana.”
Lipponen pitää mielenkiintoisena Hymyn artikkelin jäämistä niin vähälle huomiolle, joskin hän pitää mediailmastolle tyypillisenä sitä, että totuus ei herätä intohimoja, kun se ei anna aihetta ihmisen jahtaamiseen, mikä ”näyttää näinä aikoina tekevän toimittajista juhlittuja sankareita”.

Laitoin näinkin pitkät referoinnit kommentteineni tähän siksi, että keskustelijoilla olisi oikea tieto, mistä keskustella, kun keskustelu näkyy jo nyt rönsyilleen asioihin, mistä kolumnissa ei ollut puhetta.

Tietenkin minä näen asian juuri samoin kuin Lipponenkin, kun minulla ei ole silmilläni noita kepun puna-musta-valko-vihreitä taikalaseja, jotka saavat valkoisen näyttämään mustalta, punaisen vihreältä ja mustan valkoiselta vääristäen samalla horisonttia niin, että asiat kääntyvät päälaelleen.

Äänestä
  • jatkaa? Tätä samaa on nyt jänkätty jo melkein vuosi. Ei se siitä enää lisää jurnuttamalla kummene. SDP:n olisi pitänyt vaatia vaalien uusimista heti, jos olivat sitä mieltä, että voitto saavutettiin epäasiallisin keinoin.

    Vai onko Lipposen tarkoituksena saada hallitus hajoamaan ja maa sellaiseen poliittiseen kriisiin, että olisi pidettävä ennenaikaiset vaalit?

    Taitaa olla liian myöhäistä. Keskusta on vakiinnuttanut asemansa päähallituspuoleena, eikä sitä Lipposen puheet ja kirjoitukset horjuta. Ne syövät vain hänen omaa asemaansa kunnioitettuna valtiomiehenä.

    Kyllä lehdet hänen kirjoituksiaan sivuilleen ottavat,-sitä mieluummin mitä räväkämpiä ne ovat. -Lipposen kauna myy.

    Äänestä

  • Ansiokas esitys niin Lipposelta kuin Sinultakin.

    Valistus ei oikein tänä päivänä mene kaupaksi, vain "elämys" innostaa. Ajatusten robinssonit ja idolit kuitenkin joutuvat pitkässä kaavassa ottamaan vastuun yhteisöjen kohtaloista.

    Seppo Kääriäinen on Valtakunnan Päälehden mukaan eri linjoilla Nyt kuin -80-luvulla, Tahto-Politiikka on vaihtumassa Vanhasen näköiseksi! Vapise urbaani!

    Äänestä

Tutkivan journalismin yhdistys on myöntänyt vuoden 2003 Lumilapio-palkinnon kolmelle erityyppiselle journalistille. Poikkeuksellisen ansiokkaasta työstä palkitaan Ilta-Sanomien politiikan toimituksen esimies Pekka Ervasti.

Ervasti palkittiin jutuista, jotka käsittelivät salaisten Irak-asiakirjojen vuotamista pääministeri Anneli Jäätteenmäelle.

Äänestä
  • Sanoma-Konserni tuottaa ja esittää koko ajan poikkeuksellisen kovatasoista journalististista osaamista (nelosteeveestä en kyllä ymmärrrä mitään, vaikka meillä lapset ja vaimo kylläkin?).

    Äänestä

  • vuotaneen Ilta-Sanomille, joka kertoi asian jo 10.12. 2002?

    Jäätteenmäki se ei ollut, eikä Manninen, koska on erikseen korostettu, että heitä ei syytetä vuodoista iltapäivälehdille.
    Tuolloin Ulkoministeriön ulkopuoliset vuotajat olivat vähissä.

    Ulkoministeriön tietohallintojohtaja Martti Favorin ei ottanut kantaa vuotoon, joka tapahtui Hymylle.
    Kyseessä olivat asekaupat, eikä humanitäärinen apu...

    http://www.promerit.net/Lipponen_bush.phtml

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tärviö kirjoitti:

Eduskunnan (kaut´aikain merkittävin) Puhemies Paavo Lipponen on selkeästi ja tervejärkisesti asettanut rajat Keskustan uskottavuudelle tulevaisuudessa. Jos Keskusta roikkuu Kari Hokkasen ja Erkki Laatikaisen viitoittamalla, valheeseen perustuvalla kaunapolitiikan tiellä, pelisääntöneuvotteluita käydään kunnes kepua ei enää ole. Ilmeisesti Pääministerin asema ei ole niin vahva omassa puolueessaan (tai hän ei halua vaikuttaa?), että repijät saataisiin ruotuun? Ristiriita on kova, kun Pääministeri luimistelee, puhuu asioiden vierestä tai korjailee omia freudilaisia lipsahduksiaan ja samaan aikaan lehtimiehet kaivavat kuoppaa Päähallituskumppanilleen, Suomen suurimmalle puolueelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu