Potkastaan pihalle PJ:n pallilta.
Miksi muuten Sasi ei halua Itälän osallistuvan PJ kilpaan. Eikö vaalit ole tarkoituskaan olla tasapuoliset, jossa kilpaan voi asettua myös entinen PJ?
Miksi muuten Sasi ei halua Itälän osallistuvan PJ kilpaan. Eikö vaalit ole tarkoituskaan olla tasapuoliset, jossa kilpaan voi asettua myös entinen PJ?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mutta aika merkillistä, että kokoomuksen eduskuntaryhmän sisäiset kannanotot kuten nyt tuo Sasin Itälän ulosheittovaade vuotavat ylipäätään julkisuuteen.
Antaa jo kyllä aika omituisen kuvan puolueesta.
Ei sitä nyt avoimuudenkaan nimissä voi ihan mitä tahansa sentään tehdä.
...nehän kaikissa puolueissa oikein odottavat, että joku eduskunnassa loisiva toimittaja ottaisi jutunjuuren.
Kyllä on köyhää. Niinku filosofisesti.
t:jarmo
kauden kansanedustaja Paula Risikko ilmoittautui ehdokkaaksi kokoomuksen puheenjohtajaksi.
Hän oli niin tavattoman huolissaan ennen ryhmäpuheenjohtajan vaalia niistä lommoista ja arvista, mitä tuollaiseen puheenjohtajakisaan ryhtymisestä saattaa tulla.
Kai siellä sitten jotakin terveystieteitten tohtoreita tarvitaan.
Hänen viimeinen valtiopäivätekonsa tältä vuodelta näyttää olevan "Hoidon saatavuus ja asiakasjonojen hallinta".