Lipponen pakkohoitoon

Puhemies Lipposen toiminta ja puheet alkavat vaikuttaa niin kaunaisilta ja sekopäisiltä, että hänet olisi pikimiten passitettava hoitoon. Herätkää ajoissa toverit, se on Paavon omaksi parhaaksi.
12469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Totta toriset!

Äänestä

Sehän ei ole mitään uutta että sillä miehellä on mennyt asiat todella pahasti sekaisin,vain se että Lipposella on niin suuri vaikutusvalta ja monet pelkäävät häntä,antaa hänelle mahdollisuuden tuollaiseen toimintaan,eduskunnan puhemieheltä ei jonkun muun ollessa kyseessä siedettäisi tuollaista jatkuvaa ala-arvoista toimintaa.

Äänestä

Lipponen puhuu asiaa. Kepu ja Jäätteenmäki katsokoot peiliin ja tehkööt omat ratkaisunsa toiminnan onnistumisestaan.

Äänestä
  • Taputtakaamme herra puheenjohtajalle. Hienoa että SDP:n kenttäväki tukee puheenjohtajaansa. Olette toisenne ansainneet. Taputtakaamme puolueen auringolle, josta kaikki hyvä on kotoisin. Noustaan seisomaan ja taputetaan totuuden lähteelle, miehelle jonka puheet ovat todellisuus. SDP:n isä aurinkoinen.

    Äänestä

  • Lea kirjoitti:

    Taputtakaamme herra puheenjohtajalle. Hienoa että SDP:n kenttäväki tukee puheenjohtajaansa. Olette toisenne ansainneet. Taputtakaamme puolueen auringolle, josta kaikki hyvä on kotoisin. Noustaan seisomaan ja taputetaan totuuden lähteelle, miehelle jonka puheet ovat todellisuus. SDP:n isä aurinkoinen.

    ettei rouva Jäkätinmäen kyvyt riittäneet pääministerin vakanssille. Oma puolue halusi hänet pois. Suuri osa suomalaisista pitää edelleenkin Lipposta kyvykkäänä valtiopäämiehenä. Voi miten sitä kaipaakaan Lipposen ja Niinistön avointa ja erittäin osaavaa politikointia nykyisen sulkeututeen amatööritumpuloinnin tilalle.

    Äänestä

  • Leo kirjoitti:

    Niin ... Lipponen osaa tosiaan käyttäytyä valtiomiehen lailla.

    Mikä siten lie se apinoiden planeetta.

    PL käyttäytyy kuin perseeseen ammuttu öykkäri.

    Ja kaikki heti mulle (rahat, autot, valta, kunnia) ja muille ei mittää on Paavon linja.

    Äänestä

  • Öykkäri kirjoitti:

    Oli toi Lipponen aikoinaan nuoren amelkeinpä radikaali. Vaan nyt kun on vallassa ollut on kuin mikäkin röyhkeä porvari ja ahne omien etujen kahmija. Hiiteen koko ukko eli painukoon EU-hommiin - varmaan lähettävät pian takaisin.

    joo kyllä sinne MB Viton penkille on hyvä pierasta, kun on ilmastointi penkissäkin joka on veronmaksajien rahoilla sekin lisähinta maksettu.

    Äänestä

  • Kalle kirjoitti:

    Oli toi Lipponen aikoinaan nuoren amelkeinpä radikaali. Vaan nyt kun on vallassa ollut on kuin mikäkin röyhkeä porvari ja ahne omien etujen kahmija. Hiiteen koko ukko eli painukoon EU-hommiin - varmaan lähettävät pian takaisin.

    täysin väärä käsitys tämän käsiteltävän henkilön menneisyydestä.

    Lipponen ei ole koskaan ollut radikaali, ei edes 60-luvulla. Hän ei koskaan ole ollut muuta kuin voimaa ja kovia otteita ihaileva kyynärpääpoliitikko. Hän on aina inhonnut sydämensä pohjasta niitä jotka ovat ihanteellisia ja kieltäytyvät äärimmäisestä kyynisyydestä.

    Ideologioiltaan hän on aina ollut sillä kannalla mikä on milloinkin parhaiten edesauttanut kiipeämistä omalla uralla. Tällaiseen tyyliin luontevasti kuuluu että oikein mahtavien miesten edessä mielistellään ja nuoleskellaan ja ollaan valmiita asiasisällöissä minkälaisiin myönnytyksiin tahansa.

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    Iskenyt Paavoon kun se ei älyä enään olla edes voittajan puolella.

    Äänestä

  • Leo kirjoitti:

    ettei rouva Jäkätinmäen kyvyt riittäneet pääministerin vakanssille. Oma puolue halusi hänet pois. Suuri osa suomalaisista pitää edelleenkin Lipposta kyvykkäänä valtiopäämiehenä. Voi miten sitä kaipaakaan Lipposen ja Niinistön avointa ja erittäin osaavaa politikointia nykyisen sulkeututeen amatööritumpuloinnin tilalle.

    "Suuri osa suomalaisista... Ihan kuin suoraan Pohjois-Korean tai ent. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ajatuksia. Tule maanpinnalle Paavo-fantasioissasi!

    Äänestä

Kyllä Patella on iskenyt päälle työpaikkakiusaaminen.Ei ne ennenkään isot pojat tyttöjä kiusanneet.
Hoitoon vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Psokologian yo kirjoitti:

Puhemies Lipposen toiminta ja puheet alkavat vaikuttaa niin kaunaisilta ja sekopäisiltä, että hänet olisi pikimiten passitettava hoitoon. Herätkää ajoissa toverit, se on Paavon omaksi parhaaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu