Ruotsin lehdistössä käytiin kriittistä mielipiteen vaihtoa Lipposen asemasta eduskunnan puhemiehenä ja toisaalta kaunaisena ja katkerana puolueen puh.johtajana.
Ruotsin pääministeri veti tukensa pois , Lipposen pyrkimykselle päästä korkeaan Eu-virkaan.Tukea ei tule Saksastakaan sillä
saksan sossujen kannatusluvut liikkuvat 25%-ja kristillisdemokraattien 50% seutuvilla.
Ehkä nämä tosiasiat selittävät sen miksi
Lipponen lietsoo lynkkausmielialaa Irak-oikeuden käynnin edellä.Kun suuruuden hullut suunnitelmat Eu-viroista karkaavat käsistä, kaunainen ja katkera Erkontallin edusmies haluaa kostaa jäätteenmäelle, kun Suomen kansa vapaissa vaaleissa katkaisi Lipposen "kuningastien".
Ruotsin pääministeri veti tukensa pois , Lipposen pyrkimykselle päästä korkeaan Eu-virkaan.Tukea ei tule Saksastakaan sillä
saksan sossujen kannatusluvut liikkuvat 25%-ja kristillisdemokraattien 50% seutuvilla.
Ehkä nämä tosiasiat selittävät sen miksi
Lipponen lietsoo lynkkausmielialaa Irak-oikeuden käynnin edellä.Kun suuruuden hullut suunnitelmat Eu-viroista karkaavat käsistä, kaunainen ja katkera Erkontallin edusmies haluaa kostaa jäätteenmäelle, kun Suomen kansa vapaissa vaaleissa katkaisi Lipposen "kuningastien".
Vastaukset 23
Vanhimmat
Jäätteenmäki nolasi itsensä, ja siinä sivussa puolueensa, oikein kunnolla Pitää varmasti paikkansa, että Lipposta harmittaa viime kevään tapahtumat, vaan enpä ihmettele. Jäätteenmäki vihjaili, mustamaalasi ja suorastaan valehteli.
Lipposta on haukuttu tämän kaltaisilla palstoilla siitä lähtein kun hän pääministeriksi nousi. Vahvoilla ja merkittävillä johtajilla on taipumus herättää intohimoja, eikä Lipponen ole poikkeus.
Minäpä luulen, että Jäätteenmäki se tämän tarinan katkera on. Valta tuli - ja meni. Muistoksi jäivät syytteet ja oikeudenkäynti, menetetyn maineen lisäksi. Olen useissa vaaleissa Keskustaa äänestänyt, mutta EU-vaaleissa valitsen kyllä toisen puolueen, mikäli Jäätteenmäki on ehdokkaana .
Mies ei näytä vuodessakaan pääsevän vaalitappionsa yli.
Hänen pitäisi erota pikaisesti puolueensa puheejohtajuudesta. Hänen tulisi tukea toisen suuren hallituspuolueen puheenjohtajana hallitusta, mutta hän vain kiukuttelee ja antaa pari kertaa viikossa hallituksellee julkisia hallitusohjelman ja hallituksen päätösten vastaisia "ohjeitaan".
Tosin hallitus, ei edes demarien ministerit vähät välittävät noista Lipposen neuvoista, mutta ruman näköistä se on; ei lisää politiikan arvostusta.
Koska sinä, Oiva, tietääkseni et ole SDP:n jäsen, niin suksi kuuseen kertomasta kuka puolueen puheenjohtajan tulisi olla. Suuresti ihailemasi Jäätteenmäki on Suomen poliittisen lähihistorian suurin floppi, todellinen nolla. Sen myöntäminen on kepulaisille ollut yllättävän vaikeaa.
Lipposen suhtautuminen Jäätteenmäkeen on enemmän kuin ymmärrettävää. Jäätteenmäki pelasi likaista ja kieroa peliä vaalien yhteydessä, ja saa nyt maksaa siitä oikeutetusti hinnan.
Mutta Oiva! Nyt Sinä sekoilet; eivät kepulaiset valitse meille demareille puheenjohtajaa, kyllä me itse siihen hyvin pystymme, kun autoimme melkoisesti teitäkin omassa viimevalinnassanne!
...ette muka tarvitse neuvoja puheenjohtajakatastrofissanne! Minä sanoisin, että ette edes ansaitse neuvoja. Pitäkää vaan Lipposenne, hänhän on jo rasite demarien kannatukselle ja se on teille ihan oikein!
on rasite Demarien kannatukselle, miksi kepulaiset siihen asian puuttuvat?Luulisi olevan tyytyväisiä, että demarien kannatus laskee.
Teidänhän pitäisi kehua Lipposta, että hän pysyisi kauan puheenjohtajana.Jos Lipponen vaihdetaan toiseen, demarien kannatus nousee.
...sinähän osaat jo lukea, kun vielä ymmärtäisit lukemasi, niin hyvä tulee!
Noita Paavo Lipposen Apu-lehden kolumnissaan "Menneen talven valhe" esittämiä et Sinäkään voine pitäähorinoina. Laitanpa siitä referointeja kommentteineni tähän:
Lipponen toteaa, että Hymy-lehti teki palveluksen ihmiskunnalle julkaisemalla ulkoministeriön salaiset raportit hänen keskusteluistaan George W Bushin ja Dick Cheneyn kanssa. Lipponen ei voi vieläkään vahvistaa tai kieltää Hymyn esittämää eikä edes kommentoida sitä, koska raportti on edelleen salainen. Hän toteaa vain Turun Sanomien poliittisen toimituksen päällikön Kalle Heiskasen todenneen, että raportti vahvistaa sen, mitä Lipponen kevään vaalitaistelun aikana kertoi.
Hän toteaa tavanneensa nuo Amerikan johtajat pian sen jälkeen, kun YK:n turvallisuusneuvosto oli marraskuussa 2002 yksimielisesti hyväksynyt Irakin tilannetta koskevan päätöslauselman 1441. Lipponen kertoo:
”Tästä syystä kiitin presidenttiä johtajuudesta. YK oli yhtenäinen, Irakille esitetyillä vaatimuksilla oli maksimaalinen tuki. Washingtonissa selostin Yhdysvaltain ulkopoliittiselle johdolle myös Suomen hallituksen – siis tasavallan presidentin ja valtioneuvoston – yksimielistä, periaatteessa myönteistä vastausta Yhdysvaltain tiedusteluun, joka koski osallistumista humanitaariseen avustustoimintaa ja rauhanturvatoimintaan Irakissa mahdollisen aseellisen konfliktin jälkeen.”
Tämän jälkeen Lipponen kertaa hyvin muistissa olevat Jäätteenmäen valheellisiksi osoittautuneet väitteet ja kommentoi kepun varapuheenjohtaja Mari Kiviniemen lausuntoa, että ”nuo asiat ovat menneen talven lumia”, että ”niin ovatkin, mutta lumen alta paljastuu vääjäämättä valheen haiseva raato”.
Lipponen jatkaa, että ”Jäätteenmäen ja hänen tukijoukkojensa toiminta oli kaunapolitiikkaa vastenmielisimmillään, älyllisesti ja moraalisesti alamittaista toimintaa. Millään ei ollut mitään väliä, kun piti eliminoida Lipponen. Tarkoituksena oli lyödä kiila tasavallan presidentin ja pääministerin väliin nuolemalla presidenttiä ja levittämällä kentällä tarinaa sotahullusta pääministeristä. Tämän kaunakampanjan johtavia sieluja olivat päätoimittajat Kari Hokkanen (Ilkka) ja Erkki Laatikainen (Keskisuomalainen), nämä maakuntiaan terrorisoivat satraapit, jotka olivat vieneet keskustan harharetkelle Jäätteenmäen kanssa. Nyt herrat kokevat, että heillä ei ole mitään vastuuta Jäätteenmäki-seikkailusta.”
Sitten Lipponen ruotii sitä, että monet näkevät viimeisenä oljenkortenaan Jäätteenmäen mahdollisen vapauttavan päätöksen oikeudessa. ”Ajatus kulkee siten, että vapautus puhdistaisi Jäätteenmäen myös poliittisesti valhekampanjastaan. Näin kiero ajattelu kertoo sekin jotakin poliittisesta kulttuurista. Jäätteenmäen oikeudenkäynnillä ei ole mitään tekemistä Suomen Irak-politiikkaa koskeneen vaalikeskustelun kanssa. Oikeudessa käsitellään tarkasti rajattua asiaa, joka ei ole poliittinen.”
Lopuksi Lipponen kirjoittaa: ”Perille ei ole mennyt kaikille sekään, miksi Jäätteenmäki lopulta menetti luottamuksensa eduskunnassa. Oman lukunsa muodostivat hänen ristiriitaiset lausuntonsa, mutta sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän sietokyky ylittyi, kun selvisi, että pääministeriksi oli pyritty pelaamalla presidentin selän takana.”
Lipponen pitää mielenkiintoisena Hymyn artikkelin jäämistä niin vähälle huomiolle, joskin hän pitää mediailmastolle tyypillisenä sitä, että totuus ei herätä intohimoja, kun se ei anna aihetta ihmisen jahtaamiseen, mikä ”näyttää näinä aikoina tekevän toimittajista juhlittuja sankareita”.
Laitoin näinkin pitkät referoinnit kommentteineni tähän siksi, että keskustelijoilla olisi oikea tieto, mistä keskustella, kun keskustelu näkyy jo nyt rönsyilleen asioihin, mistä kolumnissa ei ollut puhetta.
Tietenkin minä näen asian juuri samoin kuin Lipponenkin, kun minulla ei ole silmilläni noita kepun puna-musta-valko-vihreitä taikalaseja, jotka saavat valkoisen näyttämään mustalta, punaisen vihreältä ja mustan valkoiselta vääristäen samalla horisonttia niin, että asiat kääntyvät päälaelleen.
LIPPONEN korkeaan EU-virkaan, käskynhaltijaksi Irakiin (Fiktio)
Perusongelma oli se, että miehityshallinnon käytettävissä ei ollut riittävästi Irakin-kielentaitoista ja Irakia tuntevaa henkilökuntaa vaan se joutui hallitsemaan maata olemassa olevan irakilaisen virkakoneiston avulla. Irakilaisten konservatiivien mielestä maan poliittisessa järjestelmässä ei ollut mitään korjattavaa. Riitti kun palattaisiin 1960-luvulla vallinneeseen tilanteeseen. Tällöin Irakissa oli koettu lyhyt, vähemmän autoritaarinen vaihe (ns. Baath-demokratia), joka katkesi vuonna 1968, kun sotilaat nousivat valtaan. Toki miehityshallinto jätti myös lähtemättömät jälkensä. Amerikkalaiset säilyttivät Irakin monarkiana ja loivat edellytykset maan talousihmeelle. Länsimaisten taloustieteilijöiden etenkin 1980-luvulla ylistämää "irakilaista mallia" pitäisikin oikeammin kutsua "LIPPOKRATIA MALLIKSI", kuten KOIVISTO huomauttaa leikkisästi.
Erityisen kiinnostava jakso KOIVISTON tutkimuksessa on hänen kuvauksensa siitä, kuinka LIPPONEN ja Yhdysvaltain poliittinen johto jäivät Irakin militaristien luoman Saddam-ideologian pauloihin. Jo talvella 2002 LIPPONEN oli vakuuttunut, että irakilaise taistelisivat fanaattisesti viimeiseen mieheen saddamin puolesta. Keväällä 2003 Basran ja kokemukset näyttivät vahvistavan tätä teoriaa (kun taas kerran niin korskean Tasavaltalaiskaartin armeijan romahtaminen Keski-Irakissa huhtikuussa 2003 sopi huonosti tähän teoriaan; sama pätee taisteluihin kurdeja vastaan Amerikkalaisten henkien säästämiseksi olisi siis parempi luvata irakilaisille , että jos he antautuisivat, saddamia ei syytettäisi sotarikoksista.
Lisäksi LIPPONEN uskoi, että saddam oli todellisuudessa militaristien "vanki" ja että vain saddamin myötävaikutuksella Irak voitaisiin demokratisoida pysyvästi. Näin päätteli myös Ison-Britannian pääministeri Tony Blair, joka kesällä 2003 varoitti amerikkalaisia toistamasta Irakissa samaa virhettä, jonka voittajat olivat tehneet Saksassa vuonna 1918, sekä Japanissa 1945: parlamentaarisen monarkian säilyttäminen olisi hänen mukaansa estänyt Hitlerin valtaannousun. Kotirintamalla oltiin toista mieltä. Mielipidemittausten mukaan kaksikolmannesta amerikkalaisista kannatti kesällä 2003 saddamin hirttämistä sotarikollisena, toinen kolmannes hänen vangitsemistaan
LIPPOSEN käsitys Saddamin asemasta ei perustunut ajankohtaiseen analyysiin Irakin yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tilanteesta vaan pääasiassa hänen esikuntaansa kuuluneen konsultti ULF SUNDQWISTIN mielipiteisiin. SUNDQWIST oli 1990-luvulla perehtynyt jonkin verran Irakin oloihin ja kirjoittanut tutkielman irakilaisen sotilaan mentaliteetista.
Lokakuun alussa SUNDQWIST laati LIPPOSELLE saddamin asemaa koskevan muistion. SUNDQWIST väitti, että jos saddam tuomittaisiin sotarikollisena, seurauksena olisi yleinen kansannousu. LIPPONEN meni vielä pidemmälle omassa raportissaan, jonka hän lähetti Bushille marraskuun lopulla 2002.
LIPPONEN ja hänen esikuntansa takertuminen saddamiin oli sitäkin oudompaa, jos sitä vertaa irakilaisten suhtautumiseen hallitsijaansa piiloutumisen jälkeen. Saddamin asema ei suinkaan ollut kiistaton. Persianlahden sota tarjosi irakilaisille monta varoittavaa esimerkkiä yksinvaltiaiden kohtalosta tappion hetkellä. Irakilaisen arvion mukaan Irakissa olisi ehkä päädytty samaan tulokseen, jos Saddamin asemasta olisi järjestetty kansanäänestys vuonna 2003. Baath-puolueessa keskusteltiinkin avoimesti, pitäisikö Saddamin erota, Monien mielestä hänen olisi pitänyt kantaa moraalinen vastuu tappiosta ja luopua vallastaan poikansa hyväksi. LIPPONEN kuitenkin torjui jyrkästi tämänkin ajatuksen. Hänen mielestään ainoastaan Saddam pystyi pitämään Irakin kuuliaisena miehittäjille sekä estämään yhteiskunnan radikalisoitumisen.
Toisin kuin LIPPONEN kuvitteli, irakilaisten enemmistö suhtautui saddamiin ilmeisen välinpitämättömästi. Kesäkuussa 2003 bagdadilaisten mielialoja kartoittaneen raportin mukaan saddamin erottamista seuraisi vain ohimeneviä mielenosoituksia, sillä "ihmisiä kiinnostaa enemmän ruoan ja asuntojen puute kuin saddamin kohtalo". Toisessa, samanaikaisessa raportissa väitettiin useimpien irakilaisten elämäntilanteen olevan siinä pisteessä, että heille oli täysin yhdentekevää, mitä saddamille tapahtuisi. Konkreettinen osoitus välinpitämättömyydestä oli se, että Yhdysvalloissa suurta huomiota saanut saddamin julistus, jossa hän kertoi jatkavansa taistelua, ei herättänyt irakilaisissa juuri mitään reaktioita. Julistus julkaistiin heinäkuussa 2003. Yksi syy oli ehkä se, että julistuksen esoteerinen kieliasu koetteli – kesäkuisen radiopuheen tavoin – useimpien irakilaisten ymmärryskyvyn rajoja. Toisaalta saddam oli alamaistensa silmissä jo laskeutunut maan pinnalle, kun hänestä oli tullut julkisten (ja paikoitellen karkeiden) kaskujen aihe.
Ehkä erikoisin ilmaus irakilaisten muuttuneesta suhtautumisesta saddamiin oli lukuisten vallantavoittelijoiden ilmestyminen eri puolilla maata heti antautumisen jälkeen. Kyse ei ollut vain kylähulluista tai julkisuuden kipeistä pelleistä, sillä on täytynyt vaatia poikkeuksellista rohkeutta kyseenalaistaa saddamin oikeus valtaistuimeensa. Edes Irakin sosialidemokraattinen puolue, joka laillistettaneen syksyllä , ei uskaltanut vaatia avoimesti maan julistamista kansantasavallaksi. Eniten kannattajia ja julkisuutta sai muuan kirkukilainen pikkukauppias, joka väitti polveutuvansa ns. "eteläisestä hovista" Basrassa, Etelä-Irakissa, puolestaan liikkui huhu, jonka mukaan saddaminsuku olisi alkuperältään savolainen . Ihmisten kerrottiin kannattavan mieluummin irakilaista presidenttiä kuin vierassyntyistä monarkkia.
Vaikka jossittelu on historiantutkimuksessa hyödytöntä, on helppo yhtyä KOIVISTON arvioon, että seuraukset olisivat tuskin olleet niin dramaattisia kuin LIPPONEN esikuntineen kuvitteli, jos liittoutuneet olisivat päättäneet erottaa Saddamin. Irakilaisten enemmistö olisi varmasti alistunut tapahtuneeseen, kuten he alistuivat maansa tappioon, vaikka saddami-järjestelmällä oli myös oma vankka kannattajakuntansa.
Olen edellä esitellyt vain muutamia, valikoituja teemoja, joiden toivon rohkaisevan lukijoita. Olisi suotavaa, että KOIVISTON tutkimus tavoittaisi muutkin kuin pelkästään maamme harvat Irakin historian asiantuntijat, sillä teoksen avautuminen ei edellytä mitään syvällistä vihkiytymistä irakologian saloihin. Samalla herää kysymys, kuinka ainutlaatuisia Irakin sodanjälkeiseen kauteen liittyvät ilmiöt olivat eli miten antautuminen ja sitä seurannut miehitys koettiin muualla: Ranskassa 1940, Italiassa 1943 – tai Suomessa 1944, sekä Balkanilla 1990-luvulla KOIVISTO ei tällaista vertailua harrasta, hänen viittauksensa Saksaan ja Balkaniin ovat satunnaisia, mutta se ei vähennä lainkaan hänen tutkimuksensa kiinnostavuutta suhteessa Euroopan sodanjälkeiseen historiaan.
Minä olen tuntenut kerran useampien vuosien ajankin - kauan sitten, tosin - erään Matti Lehtosen. Hän oli tuolloin puolustusvoimien palveluksessa kuten minäkin. Silloin hän oli ymmärtääkseni jokseenkin terve mies.
Oletko Sinä se sama mies? Jos olet, niin koska sairastuit noin vakavasti? Saathan kai hoitoa; nykyisin hoidolla tehdään ihmeitä sinunkin sairautesi alueella. Joten ole rohkealla mielellä, mutta älä enää kirjoittele, se näkyy käyvän ylitse voimiesi.
Kaikkea hyvää entiselle asetoverille toivottaen nimimerkki "asevelisosialisti".
Yritän vain tuoda esille lippoäijän SUURUUDENHULLUUDEN.
Ota lippoäijä mukaan, osoite ohessa.
http://www.niuva.fi/
Ai et siis ole sen tuntemani Lehtosen Matti. Olenpa helpottunut. Ei kai häntä olisi tuonne Niuvaan hoitoon viety, jos hän olisi sairastunut, sillä minä tunsin hänet täällä Helsingissä, mutta oli hän ollut sotilasurallaan muuallakin, ei kuitenkaan Kuopiossa.
Sairautesi suhteen taisin olla oikeassa. Eikös tuo liittämäsi linkki (ilmeisesti osoitteesi) ole Niuvanniemen sairaala Kuopion lähellä?
"Ulostuksiesi" laadusta voisi päätellä, että asevelisosialistin päässä läikkyy kapiaisen kusi.Asevelisosialistissa olisi ollut aineksia jumalanteatteriin, joka Oulussa osoitti mieltään aivan kouriintuntuvalla ja haisevalla paskan heitolla.
Kyllä tietysti Lipposella alkaa mennä housuun ja Apu-lehteen tapahtunut yökkäys haisee. Järki ei enää kestä haudattua häpeää, ja katkeruus täytyy projisoida kanssaihmisiin. Jotain samaa ehkä on pilli- ja pullaporukan hännänheilutuksessakin.
Jumalanteatterilaiset taas olivat yliälykkäitä vaikka vähän väärässä.
Eroa kuin yöllä ja päivällä. Valta voi kasvaa pyssyn piipusta, äly ei.
>>Valta voi kasvaa pyssyn piipusta, äly ei
paskanheittokirjoituksista nuo sinunkin aiemmat rääpäisysi tuossa ylempänä ovat. Mistä lienet tyylin oppinut kun et ainakaan koulusta. Ehkä solttu sitten oppii sen "urallaan".
Myönnettävä on, että olen alttiimpi vaikutuksille kuin olin luullut ja toivonut tällä iällä ja kokemuksella olevani. Ihan kaikkea täällä esitettyä en sentään ole omaksunut, mistä olen hyvilläni.
Tulin näihin keskusteluihin mukaan joskus marras-joulukuussa -03. Olin poissa ainakin ne kaksi viikkoa, jotka olin lomalla Teneriffalla tammikuun alussa, mutta tulin palanneeksi areenalle pian lomalta palattuani. Se nyt hiukan harmittaa.
Olen syntynyt ja viettänyt sotaorvon lapsuuden ja varhemman nuoruuteni silloin hyvin maalaisliittolaisella paikkakunnalla Oulun lähellä. Nykyisinkin siellä on vielä paljon kepulaisuutta, mutta ei kai enää valtapuolueena, kun paikkakunta on Oulun imussa urbanisoitunut melkoisesti. Lapsuusmuistoissani maalaisliittolaiset – joihin sotaleski-äitini ei kuulunut – olivat aivan tavallista, ehkä hieman yksinkertaisella tavalla omahyväistä, mutta vilpitöntä väkeä, eikä ainakaan heidän isänmaallisuuttaan kyseenalaistettu. Vuosikymmenten aikana maalaisliitosta keskustapuolueen kautta keskustaksi muuttuneen puolueen politiikkaa seuratessani käsitykseni puolueen vilpittömyydestä ja isänmaallisuudesta on muuttunut melkoisesti, mutta olen pitänyt sitä enemmän Urho Kekkosen ja eräiden kepulaisten poliitikkojen kuin kepun kenttäväen syynä. Mielelläni olisin pitänyt edes tuon käsityksen. Nyt minun täytyy todeta, että myös näillä saiteilla liikkuva kepulainen kenttäväki on sellaista porukkaa, jolla ei ole muuta isänmaata kuin tuo puolueensa. Sen edun puolesta he ovat valmiita vaikka mihin, mutta Suomen edusta ei ole niin väliä. Mutta ”mitä isot edellä, sitä pienet perässä”, viime vaalien yhteydessä nähtyyn viitaten.
Poistun nyt olosuhteiden pakostakin ainakin viikoksi, kun huomenaamulla koneeni lentää Ivaloon, josta palaan hieman taaksepäin Saariselälle viikon hiihtolomalle. Toivon ja uskonkin voivani pysyä täältä poissa lomalta palattuanikin jonkin aikaa. Ehkäpä palaan vasta kommentoimaan Jäätteenmäen oikeudenkäynnin tulosta. Viimeistään seuraavien vaalien jälkeen lupaan palata kysymään Teiltä, te nyt molemmat jalat tukevasti ilmassa leijuen pullistelevat kepulaiset, että ”miltä se nyt tuntuu”. Nuo vaalit saattavat tulla aikaisemmin kuin uskommekaan, jos tuo meno – tarkoitan hallitusta ja eduskuntaa, täällä nähtävällä ei ole mitään merkitystä – jatkuu.
Koettakaa kestää itseänne, kepulaiset! Ja siinä onkin kestämistä kyllin!
eivät ole kepulaisia, eivätkä minkään ismin edustajia. Ehkä se ei sinun perusjäsennyksilläsi saavu perille, koska kaikki eivät laillasi puhu vain itsestään. Vietä lomasi, tuuleta päätäsi.
Minä ainakin pidän Lipposen kolumnia täytenä horinana, niinkuin näyttää Lipponen itsekkin pitävän, kun joutuu selittelemään, perumaan ja anteeksi pyytelemään horinoitansa.
On se vaan ennenkuulumatonta, että
eduskunnanpuhemies ei pysy lestissään.
Juuri ennen oikeuden istuntoa hän puhkuu vihaa ja lietsoo lynkkaus mielialaa eduskuntavaalien voittajaa kohtaan.Lipponen halventaa oikeuslaitosta esiintymisellään.
Valtansa menettäneet suuruudenhullut politikkot eivät ole ennenkään kunnioittaneet kansan vaaleissa ilmaisemaa tahtoa.
Ulkoministeriöstä vuodetut asiakirjat julkaistiin iltasanomissa. Ne eivät asia
sisällöltään poikkenneet millään tavalla siitä mitä Jäätteenmäki vaalikeskustelussa toi jo aiemmin esille. Ja onneksi toi, vai olisiko totuus pitänyt salata.Pääministeri on nykyisen perustuslain mukaan ulkopoliittinen toimija.
Tuomiojan mukaan Jäätteenmäki olisi saanut samat asiatiedot käytettäväkseen ulkoministeriöstä, kuin sai presidentin kansliasta.
Vaalitappio sai Lipposen lopullisesti pois tolaltaa.
tapahtuikin Lipposen taholta? Ja kun asiasta ei oikein lähtenyt "oikeaa" keskustelua käyntiin, Lipposen piti Apu-lehdessä nostaa omaa kissanhäntäänsä ja jaella meille typerille (nato-vastaisille) suomalaisille lukuohjeet kuinka Hymyn julkaisemia raportteja pitää lukea. Hänhän kytkee Halosen mukaan salaisuuksiin. Eli suomeksi: jos nyt tuotte Jäätteenmäki-oikeudenkäynnissä julki jotain arkaluontoista, joka koskee minua, niin kyllä täälläkin on millä mätkitään. Miten typerä pitää valtapoliitikon olla kun harrastaa tuollaista koko maan turvallisuuden kustannuksella?
Sokeassa reettavihassaan hän ei edes huomaa, että häännännostaminen hänen tapauksessaan lemahuttaa aika pahat hajut ilmoille.
Toivottavasti kaikki nyt vihdoin ymmärtävät, kuinka sairas ihminen tuo lipponen pohjimmiltaan on. Hänen narsistinen egoistisuutensa on savuttanut vaalitappion jälkeen napoleonin syndroman tason. Mies huitoo tyhjiä reikiä ilmaan joka suuntaan, syyttää muita tekemistään virheistä, uhkailee ja kiristää. Omatkaan eivät ole saaneet olla häneltä rauhassa. Ei tuollainen käytös eivätkä tuollaiset kirjoittelut ja niiden jälkikäteen sorkkimiset ole mitenkään hyväksyttävissä tai puolusteltavissa eikä niitä suvaittaisi edes alimpien palkkaluokkien rivivirkamiehiltä, saatika sitten korkeita EU-virkoja tavoittelevilta henkilöiltä. lipposen henk.koht. ominaisuudet eivät yksinkertaisesti riitä minkäänlaisiin johtotehtäviin ja tuo sairaudeksi asti pahentunut skitsofreeninen kostonhimo näyttää johtavan miehen itsensä suoraan hänen oman haisevan tunkionsa paskaiseen ytimeen.
Kylläpä Hasse kirjoitit osuvasti vainoharhaisesta
Lipposesta.Kyllä demarien olisi viisainta panna Lipponen "häkkiin" ajoissa.