Puheenjohtajaehdokkaita tälle sivulle

Oli hienoa että esim Paula Risikko saattaa harkita ehdokkuutta Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Esiintymisen perusteella hän vaikuttaa olevan lujaluonteinen ihminen.

Onko muita ehdotuksia ja perusteluita?
4120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Räväkkä, kaupunkilainen, ei yli-ikäinen, synkkaisi varmasti hyvin yhteen Benin kanssa. Maakunnissa Vapaavuoren kannatus taitaa olla aika matalaa mutta eihän siellä kohta ketään enää asukaan...

Äänestä
  • Räväkkä, kaupunkilainen, ei yli-ikäinen...
    niin, ja väkivaltainen.

    Maakunnissa Vapaavuoren kannatus taitaa olla aika matalaa mutta eihän siellä enää asukaan kuin 4 miljoonaa suomalaista.

    Äänestä

Sivullisesta näyttää siltä, että on aivan sama kuka Kokoomuksen puheenjohtajana on, sillä puolueen tosiasiallisena johtajana häärää kaksikko Zyskowicz-Sasi.

Itälä yritti irtiottoa. Vaikka vähältä piti, hän ei aivan onnistunut. Nyt kostonhimoinen kaksikko on ärhäkkäänä niskassa. He eivät malta odottaa edes muutamaa kuukautta puoluekokoukseen asti.

Sasi kerskuu julkisesti kuinka hän sanoi Itälälle päin naamaa, että tämän pitää väistyä, ja luettelee perään liudan parempia puheenjohtajaehdokkaita. Itse hän kieltäytyy 6-vuotiaaseen tyttäreensä vedoten. Muillakin on varmaan lapsia, pitäisikö heidänkin kieltäytyä?

Ihmeen sekavalta meno Kokoomuksessa vaikuttaa. Ei taida enää kukaan järkevä ihminen viitsiä alkaa puheenjohtajaksi. -Ehkä löytyy nöyrä noviisi, joka suostuu Ben- ja Kimmo-sedän komenteluun.

Äänestä
  • artikulaatio on äärettömän huolimatonta. Se vaatisi suurta puheterapeutin suorittamaa remonttia. Puheenjohtajan tehtävässä tarvitaan selkeää ääntämystä, joka nyt S:lta puuttuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äänestäjä kirjoitti:

Oli hienoa että esim Paula Risikko saattaa harkita ehdokkuutta Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Esiintymisen perusteella hän vaikuttaa olevan lujaluonteinen ihminen.

Onko muita ehdotuksia ja perusteluita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu