Kertokaahan viisaammat opetusluvalla oppineet tai opettaneet kaikki opetuslupaan liittyvät jutut alusta loppuun. Mistä itseopiskelumateriaalit, paljon maksaa jne?
Suuri kiitos!!!
Suuri kiitos!!!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensi poliisilaitokselle hakemaan lupabyrokratiakaavakkeet, sitten katsastuskonttorille, josta saa lisää papereita ja voi ostaa opetusmateriaalin. Sitten etsimään tutuilta/markkinoilta opetuspoljinta ja kolmiota (sen voi tosin tehdä itsekin). Sitten vain koe läpi, poljin kiinni ja katsastukseen ja hommiin. Kolmannelle lapselle tuli maksamaan reilut 300 euroa (polttoaine ei ole mukana, polkimen sain lainaksi). Pimeäharjoittelu kannattaa opettaa itse. Kuulostaa helpolta, mutta ei välttämättä ole sitä. Ei kuitenkaan mahdotonta ja kannattaa kyllä.
Kyllä kannattaa opetusluvalla. Halvempi ja yksilöllisempi opetus. Tarvitsee oikean asenteen sekä opettajalta että oppilaalta. onnea matkaan.
Itse ajan parhaillaan opetusluvalla ja nuo teoriapuolen opukset hankin kirjastosta. Lisäksi opettelin liikennesääntöjä kotona Ajokorttikoulu cd-romilla, jonka saa muistaakseni tilattua osoitteesta www.sompsa.fi Maksaa vaivaisen euron, mutta kannattaa tilata siihen lisämaksullisen kuvakoe, jolla voi harjoitella niin oppilaan kuin opettajankin teoriakokeeseen.