Persaukinen

viinansa Virosta tai Saksasta. Kautta aikojen on rupusakki ollut meidän muiden riesana, nyt tuo rupusakki työllistää tullia ja muuta virkakoneistoa. Minä ostan ja tulen ostamaan viinani Alkosta. Enkä tän enempää kitise hinnoista täällä. Voi Jumala, auta noita joilla ruuvit on löysällä, jotta hekin löytäisivät Oikean Tien (Alkoon).
101580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jo vanha kansa tiesi, että viina on aina hintansa väärtti. Tällä verottomuusfilosofialla kukaan ei tilaisi baarissa ensimmäistäkään paukkua, koska sen alkosta saa niin pal halvemmalla.

Äänestä

Vaikka viestisi on selvästi provokatiivinen, niin en sen enempää viitsi provosoitua.

Mutta köyhän ei kannata ostaa halpaa sanoo vanha viisaus. Viinanhakureissulla voi säästää tuhansia euroja verrattuna jos samat määrät ostaisi alkosta. Joku tietenkin sanoo että halvimmaksi tulisi jos ei joisi ollenkaan. Se onkin totta, mutta jos juo niin silloin kannattaa osta viina sieltä mistä sen halvimmalla saa.

Äänestä

Miksi pitäisi tukea suomalaista kiskurimaista verotuskäytäntöä?

Minusta ei ole mitään väärää tai tuomittavaa siinä, jos hankkii tarvitsemansa hyödykkeet ja tavarat Suomen rajojen ulkopuolelta. Päinvastoin sehän on osoitus vain siitä, että osaa hyödyntää olemassa olevaa lainsäädäntöä. Näin syntyneet säästöt voi säästää ja nauttia syntyneistä säästöistä muulla tavalla.

Itse henkilökohtaisesti olen tankannut perheen käytössä olevan auton yli 6 vuoden ajan venäjällä. Polttanut saman aikaa verovapaata tupakkaa ja eikä kotona nautittu alkoholikaan ole ollut aina verollista. Samoin osan elintarvikkeista olen tuonut venäjältä huomattavasti halvemmalla, kuin Suomesta ostettuna. Syntynyt säästö on "sukanvaressa" odottamassa sopivaa sijoituskohdetta.

Seuraavana hyödynnän EU:n myötä vapautuneen alkoholituonnin täysimääräisesti. Virosta voi tuoda myöskin paljon muuta tarpeellista, kuin alkoholia.

Elintarvikkeet, vaatteet ja lääkkeet ovat myös paljon halvempia Virossa kuin Suomessa.

Onneksi Suomi liittyi EU:n. Suomen on pakko muuttaa holhousyhteiskunnan sääntöjä ja määräyksiä EU:n lakien mukaiseksi.

Äänestä
  • Edustat yhtä lajia suomalisista. Jotkut laupiaat samarialaiset (=suomalaiset) yrittävät pitää venäläisiä ja virolaisia vanhuksia ja lapsia hengissä.

    Äänestä

Oletko joku EU vastainan maalaistollo? Tavaroiden vapaa liikkuminen vain toteutuu. Onhan kauppaa käyty ennenkin Euroopassa, nämä nationalistiset rajat ovat vain viimeisen 50v estäneet järkevän kaupan ja tavaroiden liikkumisen!

Äänestä
  • ...historiaa:

    "nationalistiset rajat ovat vain viimeisen 50v estäneet järkevän kaupan ja tavaroiden liikkumisen!"

    Kyllä aikaisemminkin kuin viimeisten 50 vuodan aikana on ollut kaupanrajoituksia: tulleja, tuontirajoituksia, erikoisveroja, tuontikieltoja, oman tuotannon tukea.

    Sinun historiantuntemuksesi näyttää olevan varsin lyhyeltä ajalta.

    Oikeastaan koskaan ei Euroopassa ole ollut nykyisen kaltaista vapaakauppaa. Ei edes Hansa-aikana, kyllä silloinkin tullia perittiin, vaikka tavaraa liikkui.

    Äänestä

  • hissanmaikka kirjoitti:

    ...historiaa:

    Kieltolaki takaisin! Eihän siitäkään ole kuin 70 vuotta. Ja autojen eteen kävelijä liehuttamaan punaista lippua. Siitäkään ei ole kuin sata vuotta.

    Äänestä

  • Janne kirjoitti:

    Kieltolaki takaisin! Eihän siitäkään ole kuin 70 vuotta. Ja autojen eteen kävelijä liehuttamaan punaista lippua. Siitäkään ei ole kuin sata vuotta.

    Jospa kertoisit, millä logiikalla teit nimim. hissanmaikan huomautuksesta - joka pitää paikkansa - omat johtopäätöksesi!

    Hänhän ei ottanut kantaa muuhun kuin siihen virheelliseen tietoon, että kansainvälistä kauppaa olisi rajoitettu vain viimeiset 50 vuotta.

    Äänestä

  • ehdottaja kirjoitti:

    Koen itse tämän keskustelun pitempänä jatkumona. Nimimerkki hakee sanoi että "Kautta aikojen on rupusakki ollut meidän muiden riesana", hissanmaikka kertoi hansakaupan historiasta, minä ehdotin kieltolakia.

    Äänestä

Hakekoon Jokainen juomansa mistä tykkää

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hakee kirjoitti:

viinansa Virosta tai Saksasta. Kautta aikojen on rupusakki ollut meidän muiden riesana, nyt tuo rupusakki työllistää tullia ja muuta virkakoneistoa. Minä ostan ja tulen ostamaan viinani Alkosta. Enkä tän enempää kitise hinnoista täällä. Voi Jumala, auta noita joilla ruuvit on löysällä, jotta hekin löytäisivät Oikean Tien (Alkoon).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu