Läntinen ohikulkutie

Tampereella ollaan pahana Läntisen Ohikulkutien rahojen karsimisesta, ne oli jo edellisen hakllituksen toimesta luvattu, ja ykkösvaiheen työt ovat jo menossa.

Tässä näkee taas kepulaisen politiikan: etelän tärkeistä kohteista leikataan ja rahat siirretään syrjäseutujen hiljaisille teille ja satamiin.

Kepu on pikaisesti saatava pois hallitusvastuusta.
2176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Liikenneministerinä toimii sosialidemokraatti Leena Luhtanen. Kun noista tiemäärärahoista päätettiin, Luhtanen oli silmin nähden tyytyväinen. Hän sai esityksensä läpi. Muilla ministereillä oli varmaankin syytä luottaa alan ministerin asiantuntevuuteen.

Ehkäpä ministeri katsoi Tampereen ohikulkutien palvelevan liikaa pohjoissuomalaisia. Sehän rakennetaan, jotta etelästä saapuva liikennevirta ei pysähtyisi Tampereelle. Mutta kyllä te sen vielä saatte.

Onko muuten Tampereella itsellään vilkaskin satama? :-)

Äänestä
  • Oli sitten laitimmainen kerta kun erehdyin äänestään keskustaa. Suomen 2. tärkein tiehanke romutettiin teidän ansiosta. Oikein erinomainen esimerkki kotiinpäin vetämisestä. Ministerit vetävät kotiinpäin aivan surutta. Eikö niitä valittu palvelemaan koko kansaa ?

    Mikälie lehmänkauppa kotiseudulla oli tärkempi asia ? Onko mitään järkeä jatkaa läntisen ohitustien 1. vaiheen tekoa kun kerta 2. vaihe katsottiin tarpeettomaksi ?
    Annetaan suosiosta nekin rahat etelän viljelijöille, pasilan ratapihan parannukseen ja tehdään vaikka pari uutta satamaa helsinkiin. Rakennetaan vielä oopperatalo seinäjoelle ja musiikkitalo kuopioon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tamperelainen kirjoitti:

Tampereella ollaan pahana Läntisen Ohikulkutien rahojen karsimisesta, ne oli jo edellisen hakllituksen toimesta luvattu, ja ykkösvaiheen työt ovat jo menossa.

Tässä näkee taas kepulaisen politiikan: etelän tärkeistä kohteista leikataan ja rahat siirretään syrjäseutujen hiljaisille teille ja satamiin.

Kepu on pikaisesti saatava pois hallitusvastuusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu