Olin pari vuotta sitten hermoromahduksen takia pari viikkoa suljetulla osastolla. Osastonsihteeri sattui olemaan ystävieni tuttava, enkä itse muistanut tätä henkilöä senhetkisessä mielentilassani. Hän kyllä tunnisti minut ja "huolestuneena" kertoi eräälle ystävälleni suljetulla osastolla olostani, "luottamuksella".
Tältä henkilöltä tieto levisi aika pitkälle kaveripiirissäni, koska kyseinen ystäväni kelle asia kerrottiin on aikamoinen lörppösuu.
Kun pääsin sairaalasta ja olin valmis kertomaan ystävilleni kokemuksestani, yllätys oli suuri, kun ystäväni olivatkin jo tietoisia asiasta. Yritin udella keneltä olivat saaneet tietää tästä, mutta he sanoivat etteivät voineet paljastaa henkilöä.
Vuosi tämän jälkeen olin ystävieni kanssa baarissa, kun loppuillasta erään ystäväni entinen tyttöystävä tuli avautumaan minulle siitä, miten häntä ahdisti nähdä minua niin sairaana. En ensin oikein ymmärtänyt mistä oli kysymys.... Loppuilta menikin siinä , kun sain kuulla tältä ihmiseltä voivotteluja ja "diagnoosini" jonka hän oli ystävilleni ja joka ei edes pitänyt paikkaansa.
Tämä ihminen vannotti minua vaitioloon työpaikkansa menettämisen pelossa.
Nyt , kun olen puhunut ystävieni kanssa sairaudestani, tuntuu kuin he mielummin uskovat mitä ovat kuulleet tältä henkilöltä, kuin minulta itseltäni.
Masennun välillä aika rankasti , kun muistelen tätä tapahtunutta ja silloin asia oli suuri kolaus , koska olin juuri pääsyt sairaalakokemukseni yli ja tuo oli aika rankka muistutus siitä.
Miten voisi päästä tällaisen asian yli?
Tältä henkilöltä tieto levisi aika pitkälle kaveripiirissäni, koska kyseinen ystäväni kelle asia kerrottiin on aikamoinen lörppösuu.
Kun pääsin sairaalasta ja olin valmis kertomaan ystävilleni kokemuksestani, yllätys oli suuri, kun ystäväni olivatkin jo tietoisia asiasta. Yritin udella keneltä olivat saaneet tietää tästä, mutta he sanoivat etteivät voineet paljastaa henkilöä.
Vuosi tämän jälkeen olin ystävieni kanssa baarissa, kun loppuillasta erään ystäväni entinen tyttöystävä tuli avautumaan minulle siitä, miten häntä ahdisti nähdä minua niin sairaana. En ensin oikein ymmärtänyt mistä oli kysymys.... Loppuilta menikin siinä , kun sain kuulla tältä ihmiseltä voivotteluja ja "diagnoosini" jonka hän oli ystävilleni ja joka ei edes pitänyt paikkaansa.
Tämä ihminen vannotti minua vaitioloon työpaikkansa menettämisen pelossa.
Nyt , kun olen puhunut ystävieni kanssa sairaudestani, tuntuu kuin he mielummin uskovat mitä ovat kuulleet tältä henkilöltä, kuin minulta itseltäni.
Masennun välillä aika rankasti , kun muistelen tätä tapahtunutta ja silloin asia oli suuri kolaus , koska olin juuri pääsyt sairaalakokemukseni yli ja tuo oli aika rankka muistutus siitä.
Miten voisi päästä tällaisen asian yli?
Vastaukset 13
Vanhimmat
aika parantaa haavat.asian yli voi päästä ajan kanssa .tsemppiä sulle!
Vaikka kuinka tekisi mieli juoruta vaitiolovelvollisuuden alaista tietoa eteenpäin, ei sitä vaan saa. On turha alkaa jälkeenpäin itkeä sitä, että jakeli sensaatioitaan vaan lähimmille ystäville ja IHAN LUOTTAMUKSELLA niillekin. Ellei pysty tekemään työtään sen vaatiman etiikan mukaan, on syytä hommata siihen apua.
Tilanteesi oli riittävän hankala jo ilman, että joku vaitiolovelvollinen kertoi asioitasi eteenpäin, varsinkin tutuillesi! On vain ja ainoastaan sinun asiasi, milloin, jos koskaan, asiasi muiden tietoon tulee. Tuo henkilö vei turvallisuuden ja yksityisyyden hoidostasi. Ei tuollaista tarvitse unohtaa. Hän hankaloitti elämääsi, vaikka työnsä puolesta hänen olisi pitänyt pyrkiä tekemään siitä siedettävämpää. Valita hänestä. Sinulla on oikeus saattaa hänet vastuuseen vaitiolovelvollisuuden törkeästä rikkomisesta.
P.S. Kaikenlaiset 'kerroin, koska ajattelin sinun parastasi' -selitykset on täyttä p:tä. On turha naamioida omaa pahantahtoista juoruilua laupeuteen. Sitäpaitsi hoitoa tuskin rakennetaan kertomalla potilaan asiat ystäville ja tutuille. Ja helvetti, tuo ihminen on OSASTOSIHTEERI! Hänellä ei ole pätevyyttä puuttua henkiseen vointiisi edes kahvipöydässä!
(anteeksi viestin sävy. tulin vaan uskomattoman vihaiseksi puolestasi.)
No tuohan on ihan laitonta, pitäs tehdä ilmoitus jos sulla voimia riittää. Muistan ku itse olin osastolla ja siinä kyllä punnittiin ystävyys. Ne pari tyttöä joita olin pitänyt parhaina kavereinani unohtivat minut totaalisesti kun alkoi mennä huonosti, koulusta lintsailin ja itkin koko ajan ja sitten kun pyysin kavereitani olemaan kanssani niin vastaus oli että joo, oishan se kiva mutta ku mä lähen nyt kattoon jääkiekkoa niin ei ehdi. Sitten kun lopetin koulun ja olin pari päivää ollut pois, osastolle pääsyä odottelin, niin kaveri soittaa ja kysyy että ootko sä nyt jo sitten kunnossa. Vitusti loukkas. Myöhemmin sitten kuulin että musta juoruttiin selän takana, kavereiden toimesta että menin osastolle kun mulla oli niin huono itsetunto (no oli kyl varmasti sitäki mut se oliki enemmään seuraus kun syy) ja siksi että saisin rahaa (koska sain sairaspäiväkorvausta). Ostin nahkatakin yhdellä lomallani ja siitäkös riemu repes, käytin kuulemma vanhempiani hyväksi kun olin muka sairas. Että niin hyvin sitä jotku ymmärtää. Myöhemmin on näillä kavereilla alkanut mennä huonosti ja silloin kyllä turvataan tähän ikuiseen terapeuttiin mut palvelut katkes siihen. Omaan nilkkaan se lopulta osuu. Onneks osastoltaki löysin uusia kavereita, nykyinen kämppis ja paras kamu on sieltä lähtöisin.
Ko. henkilön käyttäytymisestä on ehdottomasti ilmoitettava eteenpäin. Täysin törkeää. Älä ihmeessä anna päästä kuin koira veräjästä - henkilökunnan täytyy tajuta, että rikoksella on myös seuraukset!
Jos moisen painaa villaisella, ei vaitiolovelvollisuus merkitse enää yhtään mitään.
Lupasin hänelle kuitenkin , etten ilmoitusta tee. Pitkän ajan jälkeen se tuntuu jotenkin väärältä.
Jos minä olisin sinä, ilmoittaisin asiasta eteenpän ja pyytäisin rahallista korvausta vedoten siihen, että hänen paljastukset aiheuttivat lisää henkistä kärsimystä.
Itse olen ollut psykiatrisessa sairaalassa töissä 24 vuotta. Eipä ole koskaan tullut mieleeni jutella työasioista edes kotona. Pari lähinaapuriakin on ollut osastollani hoidossa mutta ei siitä asiasta meidän perheessä tiedä kuin minä.
Yleensä nuo osastonsihteerit ovat kaikkein yleisimmin vaitiolovelvollisuuden rikkojia, harvemmin hoitohenkilökunnassa.
Voisit ottaa yhteyttä sairaalan potilasasiamieheen jos asia sinua painaa.
Hyvät jatkos sinulle.
Ei kai se oikeastaan siitäkään saisi olla kiinni? Tuo samainen "ystävällinen sielu"han voi aivan hyvin harrastaa tuota juoruilua jatkuvasti? Mihin se johtaa?
Alkup. kirjoittaja: jos vain suinkin jaksat, tee asiasta ilmoitus. Ehkä pelastat jonkun muun potilaan samalta kohtalolta.
halaus
Harva siellä työssä olevista edes itse tietää kuuluisko potilaisiin vai hoitajiin nyt varmaan ymmärrät,puhumalla toisesta omat ongelmat sivuun.
mee vetää niit turpaa tms, näytä missä kaappi seisoo! heil! selän takanini ei vittuilla!!
Voi kamala! Tee ihmeessä ilmoitus kyseisestä ihmisestä, ettei hän vain pääse tekemään vastaavaa muille! Esim. laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta, 621/99, 23 § mainitaan vaitiolovelvollisuudesta joka koskee myös aikaa työsuhteen loppumisen jälkeen. Lisäksi on terveydenhuollon henkilökunnan vaitiolovelvollisuudesta säädetty erikseen monessakin eri laissa ja jokaisen sairaanhoitopiirin johtosäännössä. Osastonsihteeri voisi jopa joutua enintään 3 vuodeksi vankilaan rikkomuksestaan. Sepä saattaisi olla henkilölle oikeinkin, oppisi ainakin ettei asioista pidä puhua. Mutta sitä kyllä ihmettelen, että missä on kyseisen ihmisen maalaisjärki ja moraali? Ja samoin ihmettelen sinua, Nyyti, kun olet ilmeisesti mennyt lupaamaan ettet asiasta valitusta tee. Riko lupauksesi, sillä saoin teki osastonsihteerikin kertoessaan asiasta eteenpäin. Sinä et kuitenkan voi joutua vankilaan lupauksesi rikkomisesta kuten osastonsihteeri, joka on syyllistynyt virkavirheeseen. Mieti sitä.
Olet käytännössä hienosti antanut anteeksi.
Tehtyä ei saa tekemättömäksi kostamallakaan eikä
se mitään parantaisikaan.
Toisaalta tässä asiassa on laki puolellasi ja
hyvästä syystä. Tältä kannalta ja erityisesti
muitakin (syypää mukaanlukien) ajatellen puolusta
oikeuksiasi tinkimättömästi, jos vain jaksat.
Asia ei ole juridisesti sen enempää kuin moraalisestikaan sillä loppuunkäsitelty, että sinulta on pyydetty / vaadittu vaikenemista ja olet siihen toistaiseksi suostunut.
Ennen mahdollista tutkintapyyntöä / ilmoitusta
voit kuitenkin yrittää ratkaista asian loppuun asti itse oman harkintasi mukaan:
Ota asia esille syypään kanssa hyvässä hengessä,
mutta tinkimättömästi. Keskustele hänen kanssaan
kunnolla koko asia läpi.
Mikäli sinulle jää sellainen tunne, että vilpitöntä ymmärrystä, katumusta, anteeksipyyntöä ja muutosta ei synny, tee ilmoitus.
Oppi tulee sitten kantapään kautta edes jossain
määrin. Koira veräjästä jutut eivät auta muita
potentiaalisia uhreja ja kyllä sinäkin ansaitset
anteeksipyynnön.
Se että kuka milläkin puolella tiskiä kulloinkin
on ja kuinka terve on jo oma luku sinänsä.
Ensimmäisen kiven heittäjäksi ei kelpaa varmasti ketään, mutta ihmisiksi voi yrittää elää meistä jokainen
Minulla on ollut töissä tapana sanoa että me saamme laittaa lapun luukulle jos emme pysty pitämään kiinni vaitiolovelvollisuudesta. En usko että kukaan mielenterveystyötä tekevä haluaa että työryhmässä on juoruilija ja he ovat takanasi jos teet ilmoituksen. Itse en ole koskaan tällaista ilmoitusta tehnyt mutta yksi tuttavani teki ilmoituksen kun huomasi tukihenkilönä toimivan puhuvan kaikki asiat toimensa ulkopuolella. Tukihenkilön toimet loppuivat siihen ja yhteydenotosta oltiin hyvin kiitollisia.