Meidän poju on puolivuotias. Isän kanssa on mennyt koko ajan kehnosti, ja suurimman osan raskaus- ja vauva-ajasta mies on asunut muualla. Nyt olen sitten virallisestikin yksinhuoltaja.
Miten olette sopineet vauvan ja isän tapaamisista? Kuinka usein ja missä he näkevät?
Kiitos kaikille vastauksista!
Miten olette sopineet vauvan ja isän tapaamisista? Kuinka usein ja missä he näkevät?
Kiitos kaikille vastauksista!
Vastaukset 2
Vanhimmat
...ettei lapsi tapaa isäänsä. Ikää myös tuo puoli vuotta. Raskauden ajan mies pysyi muualla, vaikka alunperin muuta lupaili. Lapsen ollessa parin kuukauden ikäinen ilmestyi taas, ja annoin uuden mahdollisuuden osallistua lapsen elämään. Kävi katsomassa, teki oharit ja katosi taas. Pyyteli kuukauden päästä uutta mahdollisuutta, annoin, kävi ja teki sitten taas oharit. Enää ei mahdollisuuksia tule, en halua että käy kuten toisessa ketjussa olevalle tokaluokkalaisen äidille.
Jos ei toinen osaa käyttäytyä kuin isä (paitsi kovasti tsempaten silloin tällöin), ei ole isä. Piste. Minä en lastani anna jojoksi, joka aina välillä otetaan lähelle ja sitten taas tehdään ohareita.
Ehkä jos mies tuosta kasvaa aikuiseksi, niin.. Mutta joutuu kyllä ensin osoittamaan, että on tosissaan. Sitä en tiedä, miten enää näitten entisten vakuuttelujen ja ohareiden jälkeen tuo onnistuu.
Hei,
itselläni meni vähän samaan tyyliin, asia oli selvä jo ensi viikkoina.
Isä on mallia renttu, joten se tuo tiettyjä erityispiirteitä tapaamisiin. Hän
voi ottaa vastuuta vain tietyissä rajoissa. Mutta olen
kuitenkin onnistunut pitämään lapsen edun ykkösenä ja itseni selväjärkisenä,
luulisin.
Vauva tapasi isää ensin pääasiassa minun läsnäollessani joko kotonani tai
yhteisillä tutuilla. Saatoin olla joskus imetysvälin pois, tapaamiset muistuttivat
oikeastaan kenen tahansa muun sukulaisen vierailua. Eli kuukaudessa ei
montakaan tuntia tapaamisaikaa kertynyt, vaikka kyllä sitä vanhemmuutta olisi
toisellekkin aikuiselle riittänyt. Jos isä on ihan tavallinen tallaaja, niin isähän voi
tavata vauvaa vaikka muskarissa tai jossain muussa paikassa,
missä äidillä on tilaisuus huokaista
hetken sillä aikaa kun isä omistautuu jälkeläiselleen.. näin siis voisi tapahtua
aika ihanteellisessa tilanteessa, eikä minulla sellaisesta ole kokemusta.
Positiivista mielestäni meidän tapauksessa on, että
tapaamiset ovat menneet mielestäni hyvin lapsen tahtiin, eli vähitellen pidempiä
aikoja, ja vasta lähemmäs neljän vuoden ikää ensimmäinen viikonloppu.( Joka
suoritettiin erikoisjärjestelyin ja en oikeastaan tiedä, tuleeko toista saman-
laista järjestelyä kovinkaan pian. )
Mutta huom. jos isä
olisi ottanut alun alkaen enemmän vastuuta, olisi lapsi ehkä enemmän häneen
kiinnittynyt. Nyt on kiinnittynyt minuun, ja hyvä näin.
Tsemppiä! Muista kysyä apua muilta, jos isä on niin hölmö, ettei tajua lapsensa
parasta.