Puhemiehen anteeksipyytelykirjeiden jälkeenkin on Ilkan päätoimittaja
Kari Hokkanen katsonut vielä asialliseksi kommentoida Paavo Lipposen
pääministerikauden jälkipolttoja kolumnissaan - ja niin ei ole
ainoastaan hyvä vaan aivan välttämätöntä! Juhannuksen tienoilla ja
pitkin kesää oli niin parilla Eerolla (Heinäluoma & Lankia) kuin
pääministeriksi aivan onnenkantamoisena nousseella Matti Vanhasellakin
erinomainen kiire "panna kirjan kansia kiinni" ja muutenkin suita
suppuun eduskuntavaalien alla nousseen Irak-keskustelun tiimoilta.
Salamyhkäisiä menoja taitaa moisella porukalla olla muuallakin kuin
yksityiselämän puolella.
Samaan vaatimuskööriin ovat Lipposen viimeisimmän Apu-lehden kautta
suorittaman manööverin jäljiltä kiirehtineet Helsingin Sanomien
vanavedessä pääkirjoitustoimittajat kautta maan: kysymys aivan
keskeisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskeneesta ja koskevasta
näkemyserosta yritetään kutistaa vain Anneli Jäätteenmäen ja Paavo
Lipposen väliseksi sanasodaksi ja nokitteluksi. Väärempää arvioita
poliittisesta asetelmasta tuskin voi tehdä!
Keskustelun tukahduttaminen ja tukehduttaminen Irakin-kysymyksestä ei
palvele muuta kuin Erkon ja Alman median ja sen tukeman sinipunaisen -
eli viime vaaleissa kaatuneen - komennon salakavalaa
lännettämisvyörytystä, tapahtuu se sitten EU:n yhteinen puolustus- tai
suoranaisen
Nato-agitaation valekaavussa.
Naiivimpaan näkemykseen kuin pääministeri Vanhanen ja puoluesihteeri
Heinäluoma viimeksi Hymy- ja Apu-lehtien nostattamasta
Irak-keskustelusta alkamassa olevine poliittisine oikeudenkäynteineen
pystyy tässä
tasavallassa tuskin edes se kuuluisa Sokea Reetta. Jäätteenmäen ja
Mannisen käräjille viennin myötä alkamassa on oikeudenkäynti, jossa
juridiikan tai pikemminkin juristerian varjolla yritetään reivata
epätoivottua eduskuntavaalitulosta "niin oikealle kuin länteen".
Kaikkea tätä tavoitetta palvelevat ensin Lipposen sekopäinen Apu-lehden
kolumni ja sitä seuranneet omituiset "anteeksipyynnöt" ja sitten
valtamedian vaikenemisvaatimukset.
Siksikin on kaikkien sailaan sinipunaisen sijaan todellista
punamultapolitiikkaa kaipaavien jatkettava keskustelua niin sisä- kuin
ulkopolitiikan suunnasta, vaikkapa vain näin sanoen:
Puuhamies Lipposen omituinen ystävänpäivätervehdys: käräjöi jo
kalmonhajulla!
Sdp:n puuhamies Paavo Lipposen viimeisimpien operaatioiden jäljiltä
Jäätteenmäen ja Mannisen käräjäoikeudenkäynnin lähestyessä elo ja olo
alkaa olla jo kuin taannoisessa Kummeli-sketsissä: "Panokset kovenee!"
Ex-pääministeri Paavo Lipponen on nyt vuoronmukaisessa järjestyksessä
itse asialla viimeisimmässä Apu-lehdessä (7/13.2.2004). Nyt tämän
Myöhempien Pyhien Demariporvariaikojen Valtiojohtajan vuodatuksesta
selvinnee kaikelle kansalle, miten vaikea miltei ikuiseksi kuvitellun
valta-asemansa menettäneen Mooseksen on asettautua olotilaan, johon
kansalaiset ja kansanvalta hänet viime eduskuntavaaleissa asetti ja
osoitti. Mistähän syystä juuri nyt, pari kolme viikkoa ennen
Irak-käräjien alkua, ex-pääministerin nenään onkin tuoksahtelemassa
raadon haju?
"Hokee, inttää, kinaa, penää, kansanvalta tekee tenää", runoili
muistaakseni takavuosina kirjailija Pekka Lounela niistä tahoista,
joille kansanvalta jatkuvasti osoittautui hankalaksi tavaksi hallita
maita ja kansoja.
Kiistaton tosiasiahan on tämä: Paavo Lipponen joutui
eduskuntavaalituloksen - ja myös muutaman sitä edeltäneen ja seuranneen
virhearviontinsa myötä - sivuraiteelle aivan keskeisimmästä
vallankäytöstä. Sitä hänen tuntuu olevan edelleen mahdotonta hyväksyä ja
siksi hänen räkytyksensä tullee jatkumaan siihen asti, kunnes hänen oma
puolueväkensä havaitsee parhaimmaksi siirtää kaunakonnotaatioihin
fiksautuneen punaporvarinsa kunniapuheenjohtajien joukkoon...
Kun kautta koko läntisen maailman, Bushin Amerikkaa ja Blairin Britanniaa
myöten, ollaan pyrkimässä objektiiviseen selvitykseen "sotahalukkaitten
koalition" Irak-atakkiin johtaneista syistä, heidän kanssaan mitä
ilmeisintä hengenheimolaisuutta ja hang around -jäsenyyttä osoittanut
Lipponen ei vain ota tosiasioista ojentuakseen.
Kaikki Lipposen hallitusten aikaisiin epäanalyyttisiin ja
asiantuntemattomiin Irak-kannanottoihin ja "linjauksiin" (ja myös
terrorismin vastaisen taistelun nimikkeen alla askaroituihin
aatoksiin) kohdistettu kritiikki, tulee se vaikka kuinkakin korkeilta
kansainvälistä oikeutta ja rikosoikeutta tuntevilta
asiantuntijatahoilta, (vertaa esim. oheiseen kirjoitukseen maaliskuulta
2003 -> Linkki:
http://www.rauhanpuolustajat.fi/jutut/2003/13_kansainva
lisoikeudellinen.html ) on Lipposen mielestä vain kaunapolitiikkaa.
Moisista lähtökohdista kun arvon herra maailmaa katselee, lienee selvää,
ettei Anneli Jäätteenmäki tule ikipäivinä saamaan Moosekselta anteeksi
sitä, että tämän - itse haastamansa pääministerivaalin - tappion myötä
vanhuuden päiviksi ajateltu EU-kuningastie(kin) koki melkoisen
takaiskun.
Historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata,ja tyranni saa aina
palkkansa! Lipponen on nyt jokusen kuukauden saanut sitä mitä jokusenkin
pääministerivuotensa aikana tilasi. Hänen omassa poliittisessa
viiteryhmässä lienee käymässä jo prosessi, jolla mahdollisimman
sivistyneesti yritetään ohjata kansainvälispoliittisissa kihdeissään
kituva kiukkupussi lopulliseen vilttiketjuun.
Rauhallisia eläkepäiviä hänelle sietääkin toivotella, sillä täytyyhän
Suomen kansankin eikä vain Lipposen itsensä saada palkkansa eli ansionsa
mukaan!
Muuten olen sitä mieltä, että kun niin Bush ja Blair kuin myös Lipponen
saadaan kansanvallan keinoin lopullisesti syrjään keskeisimmästä
vallankäytöstä, niin maailma voi vielä pelastua!
Ikään kuin Ystävänpäivän ratoksi viestimet toitottivat aamuvarhaisesta
lähtien, että puhemies Lipponen on kirjeitse pyytänyt Keskisuomalaisen
ja Ilkan päätoimittajilta anteeksi sitä, että yltyi kiroamaan heidät
"maakuntiaan terrorisoiviksi satraapeiksi". Ele on kiistämättä kaunis,
mutta ehkäpä sittenkin vain - ele.
Lipposen ystävänpäiväinen anteeksipyytelykin näyttää menevän aika lailla
väärään osoitteeseen. Oikeampi anteeksipyynnnön kohde toki suhteessa
sekä viimeisimpään Apu-lehden kolumniin että kokonaisuudessaan
Irak-kysymyksen tähänastisiin kehityskulkuihin nähden olisi ennen muuta
Irakin kansa. Sen oikeuden kansalliseen itsemääräämisoikeuteen ja
valtiolliseen suvereneteettiin Lipponen tuntui joulukuussa 2002 olleen
valmis
uhraamaan - kaiketi jonkin "pienemmän pahan" nimissä - antaessaan varsin
selväsanaisen ennakkosiunauksensa Bushin suunnittelemalle laittomalle
hyökkäykselle Irakia vastaan.
Anneli Jäätteenmäkikin olisi mielestäni päätoimittajia Hokkanen &
Laatikainen oikeampi anteeksipyynnön suunta: suoritettuaan
isänmaalliseksi arvioitavan ulko- ja turvallisuuspoliittisen
keskustelunavauksen
eduskuntavaalien alla, Jäätteenmäki jos kuka, on joutunut kärsimään
siitä, että Lipposen omaperäiset ja -valtaiset ulkopoliittiset
operaatiot johtivat tasavallassa tunnettuihin
hallituksenvaihtoviikkoihin juhannuksen alla.
Ennen muuta Lipposen sietäisi pyytää anteeeksi Suomen kansalta, jolle
öykkärimäinen meno protokollan mukaan tasavallan toiseksi korkeimmalta
taholta ei voine tuottaa kuin kansainvälistä häpeää.
Kovasti onkin syytä kummeksua ministeri Mauri Pekkarisen (kesk.)
Lauantaiseurassa (TV1 14.2.2004) julistamaa hallituksen tukea Lipposen
EU-komission puheenjohtajapyrkimykslle.
Kun niin pääministeri Vanhanen kuin kauppa- ja teollisuusministeri
Pekkarinenkin ovat itse asiassa päässeet nykyisiin asemiinsa toisaalta
vain Annelin ansiosta ja toisaalta Paavon armosta, ei toki voitane
kummaltakaan kovin itsenäistä ajattelua odottaa.
Mutta eiköhän kumminkin olisi moisten punamullittelijoittenkin tahollaan
syytä antaa ensin Mooseksen manaaman kalmon hajun laskeutua. Kannattaisi
Keskustan urhoollisten miesten hivenen myös ajatella sitä, minkämoista
Lipposen linjaa he nyt oikein ovatkaan tukemassa: ettei vain aivan
yltiölännettävää ja yltioliberalistista Nato- ja EU-linjaa, jolle
keskustan puolueväki antoi viimeksi tuomionsa Hämeenlinnan
puoluekokouksessa kesällä 2002 ja Suomen kansa eduskuntavaaleissa 2003.
Pääministeri Vanhanen sai muuten mainitussa puoluekokouksessa Keskustan
puheenjohtajaksi Mauri Pekkarisen äänen lisäksi vain 119 muuta ääntä,
vaikka jaossa ääniä oli pitkälti neljättätuhatta.
Sitäkin kannattaisi nykyisessä vallantäyteydessään pullikoivan
herrasväen - siis niin puuhamies Lipposen itsensä kuin outojen
tukimiestensäkin - vähän muistella...
Kari Hokkanen katsonut vielä asialliseksi kommentoida Paavo Lipposen
pääministerikauden jälkipolttoja kolumnissaan - ja niin ei ole
ainoastaan hyvä vaan aivan välttämätöntä! Juhannuksen tienoilla ja
pitkin kesää oli niin parilla Eerolla (Heinäluoma & Lankia) kuin
pääministeriksi aivan onnenkantamoisena nousseella Matti Vanhasellakin
erinomainen kiire "panna kirjan kansia kiinni" ja muutenkin suita
suppuun eduskuntavaalien alla nousseen Irak-keskustelun tiimoilta.
Salamyhkäisiä menoja taitaa moisella porukalla olla muuallakin kuin
yksityiselämän puolella.
Samaan vaatimuskööriin ovat Lipposen viimeisimmän Apu-lehden kautta
suorittaman manööverin jäljiltä kiirehtineet Helsingin Sanomien
vanavedessä pääkirjoitustoimittajat kautta maan: kysymys aivan
keskeisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskeneesta ja koskevasta
näkemyserosta yritetään kutistaa vain Anneli Jäätteenmäen ja Paavo
Lipposen väliseksi sanasodaksi ja nokitteluksi. Väärempää arvioita
poliittisesta asetelmasta tuskin voi tehdä!
Keskustelun tukahduttaminen ja tukehduttaminen Irakin-kysymyksestä ei
palvele muuta kuin Erkon ja Alman median ja sen tukeman sinipunaisen -
eli viime vaaleissa kaatuneen - komennon salakavalaa
lännettämisvyörytystä, tapahtuu se sitten EU:n yhteinen puolustus- tai
suoranaisen
Nato-agitaation valekaavussa.
Naiivimpaan näkemykseen kuin pääministeri Vanhanen ja puoluesihteeri
Heinäluoma viimeksi Hymy- ja Apu-lehtien nostattamasta
Irak-keskustelusta alkamassa olevine poliittisine oikeudenkäynteineen
pystyy tässä
tasavallassa tuskin edes se kuuluisa Sokea Reetta. Jäätteenmäen ja
Mannisen käräjille viennin myötä alkamassa on oikeudenkäynti, jossa
juridiikan tai pikemminkin juristerian varjolla yritetään reivata
epätoivottua eduskuntavaalitulosta "niin oikealle kuin länteen".
Kaikkea tätä tavoitetta palvelevat ensin Lipposen sekopäinen Apu-lehden
kolumni ja sitä seuranneet omituiset "anteeksipyynnöt" ja sitten
valtamedian vaikenemisvaatimukset.
Siksikin on kaikkien sailaan sinipunaisen sijaan todellista
punamultapolitiikkaa kaipaavien jatkettava keskustelua niin sisä- kuin
ulkopolitiikan suunnasta, vaikkapa vain näin sanoen:
Puuhamies Lipposen omituinen ystävänpäivätervehdys: käräjöi jo
kalmonhajulla!
Sdp:n puuhamies Paavo Lipposen viimeisimpien operaatioiden jäljiltä
Jäätteenmäen ja Mannisen käräjäoikeudenkäynnin lähestyessä elo ja olo
alkaa olla jo kuin taannoisessa Kummeli-sketsissä: "Panokset kovenee!"
Ex-pääministeri Paavo Lipponen on nyt vuoronmukaisessa järjestyksessä
itse asialla viimeisimmässä Apu-lehdessä (7/13.2.2004). Nyt tämän
Myöhempien Pyhien Demariporvariaikojen Valtiojohtajan vuodatuksesta
selvinnee kaikelle kansalle, miten vaikea miltei ikuiseksi kuvitellun
valta-asemansa menettäneen Mooseksen on asettautua olotilaan, johon
kansalaiset ja kansanvalta hänet viime eduskuntavaaleissa asetti ja
osoitti. Mistähän syystä juuri nyt, pari kolme viikkoa ennen
Irak-käräjien alkua, ex-pääministerin nenään onkin tuoksahtelemassa
raadon haju?
"Hokee, inttää, kinaa, penää, kansanvalta tekee tenää", runoili
muistaakseni takavuosina kirjailija Pekka Lounela niistä tahoista,
joille kansanvalta jatkuvasti osoittautui hankalaksi tavaksi hallita
maita ja kansoja.
Kiistaton tosiasiahan on tämä: Paavo Lipponen joutui
eduskuntavaalituloksen - ja myös muutaman sitä edeltäneen ja seuranneen
virhearviontinsa myötä - sivuraiteelle aivan keskeisimmästä
vallankäytöstä. Sitä hänen tuntuu olevan edelleen mahdotonta hyväksyä ja
siksi hänen räkytyksensä tullee jatkumaan siihen asti, kunnes hänen oma
puolueväkensä havaitsee parhaimmaksi siirtää kaunakonnotaatioihin
fiksautuneen punaporvarinsa kunniapuheenjohtajien joukkoon...
Kun kautta koko läntisen maailman, Bushin Amerikkaa ja Blairin Britanniaa
myöten, ollaan pyrkimässä objektiiviseen selvitykseen "sotahalukkaitten
koalition" Irak-atakkiin johtaneista syistä, heidän kanssaan mitä
ilmeisintä hengenheimolaisuutta ja hang around -jäsenyyttä osoittanut
Lipponen ei vain ota tosiasioista ojentuakseen.
Kaikki Lipposen hallitusten aikaisiin epäanalyyttisiin ja
asiantuntemattomiin Irak-kannanottoihin ja "linjauksiin" (ja myös
terrorismin vastaisen taistelun nimikkeen alla askaroituihin
aatoksiin) kohdistettu kritiikki, tulee se vaikka kuinkakin korkeilta
kansainvälistä oikeutta ja rikosoikeutta tuntevilta
asiantuntijatahoilta, (vertaa esim. oheiseen kirjoitukseen maaliskuulta
2003 -> Linkki:
http://www.rauhanpuolustajat.fi/jutut/2003/13_kansainva
lisoikeudellinen.html ) on Lipposen mielestä vain kaunapolitiikkaa.
Moisista lähtökohdista kun arvon herra maailmaa katselee, lienee selvää,
ettei Anneli Jäätteenmäki tule ikipäivinä saamaan Moosekselta anteeksi
sitä, että tämän - itse haastamansa pääministerivaalin - tappion myötä
vanhuuden päiviksi ajateltu EU-kuningastie(kin) koki melkoisen
takaiskun.
Historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata,ja tyranni saa aina
palkkansa! Lipponen on nyt jokusen kuukauden saanut sitä mitä jokusenkin
pääministerivuotensa aikana tilasi. Hänen omassa poliittisessa
viiteryhmässä lienee käymässä jo prosessi, jolla mahdollisimman
sivistyneesti yritetään ohjata kansainvälispoliittisissa kihdeissään
kituva kiukkupussi lopulliseen vilttiketjuun.
Rauhallisia eläkepäiviä hänelle sietääkin toivotella, sillä täytyyhän
Suomen kansankin eikä vain Lipposen itsensä saada palkkansa eli ansionsa
mukaan!
Muuten olen sitä mieltä, että kun niin Bush ja Blair kuin myös Lipponen
saadaan kansanvallan keinoin lopullisesti syrjään keskeisimmästä
vallankäytöstä, niin maailma voi vielä pelastua!
Ikään kuin Ystävänpäivän ratoksi viestimet toitottivat aamuvarhaisesta
lähtien, että puhemies Lipponen on kirjeitse pyytänyt Keskisuomalaisen
ja Ilkan päätoimittajilta anteeksi sitä, että yltyi kiroamaan heidät
"maakuntiaan terrorisoiviksi satraapeiksi". Ele on kiistämättä kaunis,
mutta ehkäpä sittenkin vain - ele.
Lipposen ystävänpäiväinen anteeksipyytelykin näyttää menevän aika lailla
väärään osoitteeseen. Oikeampi anteeksipyynnnön kohde toki suhteessa
sekä viimeisimpään Apu-lehden kolumniin että kokonaisuudessaan
Irak-kysymyksen tähänastisiin kehityskulkuihin nähden olisi ennen muuta
Irakin kansa. Sen oikeuden kansalliseen itsemääräämisoikeuteen ja
valtiolliseen suvereneteettiin Lipponen tuntui joulukuussa 2002 olleen
valmis
uhraamaan - kaiketi jonkin "pienemmän pahan" nimissä - antaessaan varsin
selväsanaisen ennakkosiunauksensa Bushin suunnittelemalle laittomalle
hyökkäykselle Irakia vastaan.
Anneli Jäätteenmäkikin olisi mielestäni päätoimittajia Hokkanen &
Laatikainen oikeampi anteeksipyynnön suunta: suoritettuaan
isänmaalliseksi arvioitavan ulko- ja turvallisuuspoliittisen
keskustelunavauksen
eduskuntavaalien alla, Jäätteenmäki jos kuka, on joutunut kärsimään
siitä, että Lipposen omaperäiset ja -valtaiset ulkopoliittiset
operaatiot johtivat tasavallassa tunnettuihin
hallituksenvaihtoviikkoihin juhannuksen alla.
Ennen muuta Lipposen sietäisi pyytää anteeeksi Suomen kansalta, jolle
öykkärimäinen meno protokollan mukaan tasavallan toiseksi korkeimmalta
taholta ei voine tuottaa kuin kansainvälistä häpeää.
Kovasti onkin syytä kummeksua ministeri Mauri Pekkarisen (kesk.)
Lauantaiseurassa (TV1 14.2.2004) julistamaa hallituksen tukea Lipposen
EU-komission puheenjohtajapyrkimykslle.
Kun niin pääministeri Vanhanen kuin kauppa- ja teollisuusministeri
Pekkarinenkin ovat itse asiassa päässeet nykyisiin asemiinsa toisaalta
vain Annelin ansiosta ja toisaalta Paavon armosta, ei toki voitane
kummaltakaan kovin itsenäistä ajattelua odottaa.
Mutta eiköhän kumminkin olisi moisten punamullittelijoittenkin tahollaan
syytä antaa ensin Mooseksen manaaman kalmon hajun laskeutua. Kannattaisi
Keskustan urhoollisten miesten hivenen myös ajatella sitä, minkämoista
Lipposen linjaa he nyt oikein ovatkaan tukemassa: ettei vain aivan
yltiölännettävää ja yltioliberalistista Nato- ja EU-linjaa, jolle
keskustan puolueväki antoi viimeksi tuomionsa Hämeenlinnan
puoluekokouksessa kesällä 2002 ja Suomen kansa eduskuntavaaleissa 2003.
Pääministeri Vanhanen sai muuten mainitussa puoluekokouksessa Keskustan
puheenjohtajaksi Mauri Pekkarisen äänen lisäksi vain 119 muuta ääntä,
vaikka jaossa ääniä oli pitkälti neljättätuhatta.
Sitäkin kannattaisi nykyisessä vallantäyteydessään pullikoivan
herrasväen - siis niin puuhamies Lipposen itsensä kuin outojen
tukimiestensäkin - vähän muistella...
Vastaukset 1
Vanhimmat
lipponen on mulkku akkaansa myöten