Moro vaan kaikille!
Olen seurannut tätä palstaa pitkään ja lopultakin itseltäni lähti poikuus :) Tämä viesti ei ole kerskumista vaan ajattelin että kenties joku voi saada pientä lohtua siitä että lopulta itsekutakin voi onnistaa.
Eli olen 23 vuotta ja tapasin tässä netin kautta mukavan naishenkilön. Vaihdeltiin viestejä ja lopulta tutustuttiin. Aikanaan päästiin seksiinkin asti. Mutta yllätys, yllätys homma ei onnistunutkaan.
Vaati 2 kk, ja muijalta suunnatonta kärsivällisyyttä, ennen kuin me saatiin yhdyntä onnistuun. Oli vaan itse henkisesti niin lukossa vuosien epävarmuuden jälkeen, että kesti hetken. Lisäksi tietenkin opettelua, ei se niin yksinkertaista ollutkaan kuin mitä alan lehdissä tai videoissa esitetään.
Eli mitä tahdoin sanoa oli:
1. Vanhemmpien jätkien jolla on poikuus tallella ei ehkä kannatakaan hakee mitään yhdenyön juttua jolla poikuus lähtisi. Saattaa tulla vaan lisää paineita.
2. Älkää suotta nuoret kiiruhtako. Mä sain menettää poikuuden sellaisen naisen kanssa josta mä todella välitän. Mitä muutamasta vuodesta kun on loppuelämä aikaa. Lisäksi saa turvallisesti harjoitella kumppanin kanssa joka ei oletakaan että kaikki sujuu ihan täydellisesti.
3. Älkää vaipuko epätoivoon :) Itsekin kuvittelin että mussa on kauhea vika kun en kelpaa. Oikeasti en ollut vielä tavannut sitä sopivaa henkilöä.
Lisäksi muistakaa että elämä jatkuu seksin jälkeenkin. Se ei ole sammoinen asia että kyyhkyset laskeutuu taivaasta ja trumpetit soi. Eli arki ei muutu mihinkään.
En oikeastaan tiedä mitä tällä viestillä tavoittelen. Piti vaan saada jakaa tää semmotteitten ihmisten kanssa joitten ajatuksia oon seurannut jo pitkään.
Ei muuta kuin tsemppiä kaikille! Meikä vaihtaa osastoa ;)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olenkin tässä jo miettinyt etteikö kukaan muista tulla sanomaan hyvästejä tälle osastolle vai eikö ketään onnista :P
Onnea vielä kerran