Kanervan aika

Ilkka kanerva on aina ollut sydämellinen, hieno, tunteva ihminen. Hänet on erottanut Niinistöstä se, että hän on ollut inhimillinen ja lämmin. se on ollut paha puute. Nyt hän on ymmärtänyt ottaa etäisyyttä ja heti on arvo noussut.
Kulttuurimme vaatii tuppisuuta, ärtsyä olemusta, vetäytyvää luonnetta ja mitäänsanomatonta sanojen pyöritystä.
Kun kaikki on menetetty, on aika Kanervan nousta. Minä panen toivoni siihen.
6310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

se on tätä, tätä juuri. Mitä minä
sanoin.

Äänestä

Ilkka Kanervalla on varmeasti ikääntyneenä miehenäkin tarve olla sydämellinen, hieno, tunteva, inhimillinen ja lämmin ihminen.

Mutta ei välttämättä enää kykyä. Aikakaus- ja iltapäivälehdillä ei ollut pitkiin aikoihin uutisoitavaa Kanervan tunne-elämän kohteista.

Äänestä
  • Ei milloinkaan tätä heppulia kokoomuksen johtoon.

    Ilkka Kanerva oli Nkp:n yhteyshenkilö. Kanerva toimitti tietoja KGB:lle (Neuvostoliiton tiedustelupalvelu). (Hannu Rautkallion tutkimus: Neuvostoliiton asialla/NKP:n vaikutus Suomessa 1960-luvulla, Tammi 1993.)
    Ilkka Kanerva oli ainoa kokoomusministeri, joka äänesti hallituksessa koulujemme pakkoruotsin puolesta 10.3.93.

    Äänestä

Samanlaisiahan ne ovat Kanerva ja Niinistö. Sen lisäksi Niinistö on vieläpä älykäskin...

Äänestä

Ilkka Kanervasta oli aikoinaan juttu hesarin sunnuntaisivuilla kesän korvilla. Ike kävi moikkailemassa tuttuja vähän samaan tapaan kuin kansanedustajat lähettelevät joulukortteja. Henkilökohtainen tapaaminen on toki isompi asia (yleensä), kuin rituaali-muistaminen.
Kuitenkin on niin, että jos Ilkka Kanerva valitaan mihin hyvänsä virkaan Kokoomuksessa tai Valtion, kunnan, yksityisen tai YK:n hallinnossa, niin se tarkoittaa kyseisen instituutin alasajoa.

Äänestä

Ilkka Kanervalla lienee tunneälyä ja supliikkitaitoja, joilla hän kykenee hurmaamaan arvostelykyvyttömiä. Ulosanti saattaa kuulostaa vakuuttavalta ja kehon kielikin toimii. Testosteronia ilmeisesti on sen verran, että höpsömpi naisväki on myyty.

Asiatasolla tyypin aikaansaannokset ovatkin sitten joko negatiivisia tai yhtä tyhjän kanssa. Ainakaan minä en osaa tulla muihin johtopäätöksiin.

Miehen otteita pidemmän aikaa seuranneena en pysty luottamaan häneen lainkaan enkä missään asiassa. Aivan yhtä mahdoton tapaus kuin Kimmo Sasikin! Jos spekuloidaan niinkin epätodennäköisellä vaihtoehdolla, että jompikumpi huudettaisiin Kokoomuksen johtoon, niin ainakin minulla olisi edessä uuden puolueen valinta vaaleissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Veljentytär kirjoitti:

Ilkka kanerva on aina ollut sydämellinen, hieno, tunteva ihminen. Hänet on erottanut Niinistöstä se, että hän on ollut inhimillinen ja lämmin. se on ollut paha puute. Nyt hän on ymmärtänyt ottaa etäisyyttä ja heti on arvo noussut.
Kulttuurimme vaatii tuppisuuta, ärtsyä olemusta, vetäytyvää luonnetta ja mitäänsanomatonta sanojen pyöritystä.
Kun kaikki on menetetty, on aika Kanervan nousta. Minä panen toivoni siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu