Tuntuu että kaikki voivat huonosti ja elämä on p...llään kun kersa tulossa! itsellä rv. 13 ja ei elämä ole juuri muuttunut työt jatkuu normaalisti ja muukin elämä. En kokoajan tutki itseäni, voin normaalisti! Pitääkö koko raskaus ajan olla vauvajutut pinnassa, eikö vaan kannata jatkaa elämää normaalisti! Onko ketään muita joka elää ihan normaalisti vaikka raskaana!?
Olenko erikoinen?
nappula
182093
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mielellään sitä minäkin jatkaisin normaalia eloa, vaikka vauva masussa polskiikin, mutta onhan tuo ollut hieman mahdotonta, kun en ole tervettä päivää nähnyt yli kuukauteen. Toisille tämä ei ole niin helppoa. Säkin olet kyllä vielä aika alussa, mutta toivotaan, että kaikki menee hyvin.
Kyllä sä olet aika erikoinen kun kuvittelet olevasi erikoinen. Vuoden kuluttua voit sitten päivitellä että sinut on varmaan kuin luotu synnyttämään ja kasvattamaan lapsia tähän maailmaan -toisin kuin miljardeja äitejä kautta vuosituhansien. Jospa se vaikka onkin aivan omaa ansiotasi, että pystyt jatkamaan normaalia elämää... ja jos synnytyskin vielä menee putkeen ihan kivuitta ja valituksitta. Suo anteeksi sarkasmini; noin minäkin ajattelin ennen pahoinvointia, keskenmenoa, uutta raskautta, liitoskipuja ja lopulta synnytystä joka lopulta ei sujunutkaan kaikkien oppikirjojen mukaan. Mutta onnellinen olen kaikesta huolimatta.
Kannattaisiko olla hiljaa mielessään iloinen siitä että kaikki sujuu -ainakin toistaiseksi- hyvin?!
Suomalainen peruskateus...ei saa huudella, jos on onnellinen. Jokainen meistä on erikoinen omalla tavallaan!
Voi hyvät hyssykät mikä narina syntyi heti kun joku uskaltautui kuuluttamaan hyvää oloaan! Kaikkea mukavaa sulle nappula! Jatketaan me normaalia elämää ja annetaan femakoiden narista.
Kyllä me näytämme vähemmistöä olevan. Minä olen nyt rv. 10 ja elän aivan normaalia elämää. En edes ole vielä kertonut kaikille raskaudestani koska tiedän sen muuttavan muiden asennoitumista itseeni erilaiseksi. Käyn normaaliin tapaan lenkillä, ratsastamassa ja spinningissä sekä kuvataideharrastuksissani. Ihmetyttää joidenkin hössötys esim. ruokavalion suhteen. Ei raskaus ole mikään elämää rajoittava sairaus. En missään nimessä halua tulla sellaiseksi raskauden määrittämäksi kasvavaksi palleroksi jollainen esim. siskoni oli odotusaikanaan. Ei sellaista viikkoa ollutkaan ettei hän jollain tapaa puheessaan viitannut odotukseensa. Mihin kaikki muu elämä hävisi? Ei tämän pitäisi elämän loppu olla. Nautitaan me elämästämme entiseen tapaan!
tuota tekstiäsi.
"...siskoni oli odotusaikanaan. Ei sellaista viikkoa ollutkaan ettei hän jollain tapaa puheessaan viitannut odotukseensa. Mihin kaikki muu elämä hävisi? Ei tämän pitäisi elämän loppu olla... "
Eihän asiasta MAINITSEMINEN ole sama asia kuin ajattelisi asian olevan maailman loppu, vai onko?
Ei muu elämä häviä mihinkään, mutta raskaus on tätä nykyä naisille, useille, ainutlaatuinen kokemus, ja kyllä siitä nauttiminen on sallittua ja sen onnen julkituominen! Ehkä sinäkin vielä opit...
me, joilla raskaus ei syystä tai toisesta etenekään niin helposti, emme sille juurikaan mitään voi. Ja vaikken normaalia elämää olekaan raskauden aikana voinut elää (luuletteko, etten olisi halunnut?), niin en minä tätä ole kenellekään erityisemmin valitellut!
Niin, ja olen raskausviikolla 25, enkä vieläkään ole kovin monelle tästä kertonut, kun ei se kunnolla näy. Niin että en minä kulje tuolla valittelemassa, vaan yritän selvitä tästä vaikeammasta raskaudestani parhaalla mahdollisella tavalla.
Kyllä se elämä noin alkuvaiheessa raskautta vielä sujuukin entiseen malliin, mutta näillä meikäläisen viikoilla, eli 39 6, elämä on jo väkisinkin vähän muuttunut. Fysiikkakin jo tekee omat vaikeutensa, eli vaikkei painoa olekaan tullut kuin 11 kg, on tuon "rantapallon" kanssa vähän hankala kaikkea touhuilla!! ;)) Toki ei pidä antaa raskauden totaalisesti "hurahtaa" päähän, pitää nauttia samoista asioista kuin ennenkin raskautta, ainakin niin kauan kuin se on mahdollista, mutta ei pidä kuvitella etteikö raskaus ja varsinkin lapsen syntymä elämää mitenkään muuttaisi!! Nyt pistän pitkäkseni, kun supistelee sen verran rankasti....
oon kanssas samaa mieltä!..ei se tarkota,et jos on raskaana et pitäis olla hirveen huonovointinen ja valittaja...
Itelläni ainakin odotus sujui ongelmitta, ei ollut pahoinvointia ja kaikki sujui muutenkin hyvin mukaanlukien synnytys. 3tuntia sairaalassa ja puolen tunnin ponnistuksen jälkeen sain terveen tytön (vaik olin ensisynnyttäjä) ja ei siinä vielä kaikki..tyttö herää kerran-kaks yössä ja harvoin on kovin itkuinen..
eli kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin :) (ainakin nyt kun neiti on 2kk.)
mutta en valita, äitiys on mukavaa..paitsi minun tuurillani seuraava lapsi on sitten päinvastainen tapaus...
mutta ei muuta kun onnea odotukseen,toiv kaikki jatkuu hyvin! :)
erikoinen.Tuo on mielestäni terve asenne.Ei raskaus ole sairaus.Se on maailman luonnollisin asia.Ei siitä tarvi tehdä liian suurta numeroa.
Jos joku haluaa tehdä, saa toki tehdä, mutta saa sitä oottaa ihan omalla lailla hissukseenkin.
Itse olen melko viimeisillään ja en aina muista olevani raskaana, siis en keskity olotilaani kokoaikaa.Joskus tuntee olonsa vaivautuneeksi, kun kaverit kokoajan kyselee,et miten sä voit.Mul oli alus 7 vk pahoinvointia, mut loppuaika on menny tosi hyvin.
Olet todella onnekas, että raskautesi on tähän saakka edennyt noinkin "vaivattomasti". Luulen, ettei kukaan haluaisi valittaa, olla sairaana, pahoinvoiva ja väsynyt, vaan kaikilla eivät asiat vain mene yhtä hyvin. Itselläni vastaavasti on ollut tähän saakka (rv 18) kaikki vaivat, joita raskauteen voi vain kuulua esim. pahoinvointia, migreeniä, liitoskipuja, hiivatulehdusta, virtsatieinfektio sekä poskiontelontulehdus Silti olen säilyttänyt positiivisen asenteeni raskautta ja elämää kohtaan. Vauva voi ja jakselee hyvin ja se on tähän mennessä tärkeintä! Joskus vain asiat menevät niin kuin ne menevät, silloin on elettävä sen mukaisesti.
siitä ollutkaan kyse, kenellä on pisin sairauskertomus. Kipukin kuuluu raskauteen, synnytykseen..hitto, kipu kuuluu naiseuteen oltiin sitten missä elämänvaiheessa tahansa. Vaivoja tulee ja menee. Kuten sanoit; elämä on otettava vastaan sellaisenaan kuin annetaan. Positiivisuus auttaa. Ei se tee ketään huonommaksi, jos EI OLE sairas tai kipeä. Jokainenhan me kipumme koetaan erilailla. Raskaus on yhtä lailla henkinen kuin fyysinen kokemus, korvien välistä on kiinni paljon kuinka me tämä taival edetään.
On totta, että jokainen meistä kokee raskauden eri tavoin, mutta on totta myös valitettavasti se, että jotkut ovat toisia onnekkaampia.Tarkoitukseni ei todellakaan ollut mainostaa sairaskertomuksen pituudella, kerron vain oman tarinani, jossa olisi aivan tarpeeksi niin raskaana olevalle kuin kenelle tahansa. En siis tarkoittanut kuulostaa olevani turhasta valittava naputtaja, vaan päinvastoin olen elänyt sen mukaan vaan mitä on tullut vastaan ilman suurempaa dramatiikkaa. En myöskään tarkoittanut, että se, ettei ole sairas tekisi kenestäkään toista huonomman. Päinvastoin vilpittömästi olen iloinen niiden ihmisten puolesta, halusin vain kertoa oman mielipiteeni asiasta, ettei kukaan tahallaan halua olla sairaana. Myönnän myös sen, että on olemassa herkempiä ihmisiä, suotakoon se heidän vahvuudekseen omalla tavallaan! Tässä kulttuurissa on tavallaan kiellettyä osoittaa tunteitaan ja tuntemuksiaan vrt. välimeren maiden kulttuuriin. Jokainen äiti ja isä omaa heikkouksia ja vahvuuksia. Näihin asioihin ei ole olemassa oikeaa tai väärää mielipidettä. Hienoa sen sijaan on se, että keskustelua syntyy ja voimme toinen toisiltamme tämän myötä oppia myös jotain puolin ja toisin.
Itsekin olen nauttinut jokaisesta päivästä kaikesta huolimatta ja pyrkinyt elämään normaalia elämää "sairauksistani" välittämättä. Nämä kaikki kokemukset ovat lähentäneet minun suhdettani sisälläni kasvavaan lapseeni, kuin myös ihanaan mieheeni, joka on ollut tukenani alusta saakka. Olen oppinut kuitenkin sen, ettei mitään asiaa voi ottaa itsestäänselvyytenä, vaan urasuuntauneelle, ahkeralle, tunnolliselle uurastajalle tämä on ollut oikein opettavainen kokemus. Omaan terveyteen ja jaksamiseen voi toki itse vaikuttaa, mutta aivan kaikkeen ei. Terveys, perhesuhteet ovat saaneet aivan uudenlaisen merkityksen elämässäni näiden kokemusten myötä. Ne ovat muuttaneet arvomaailmani uudenlaiseksi. Raskauteen ja elämään noin yleensäkin kuuluu toki myös kipu luonnollisena osana elämää, jonka turhan monet unohtavat. Vaikeuksien kautta voittoon siis myös ne äidit, joilla on ollut vaikeaa! Onnellista odotusta kaikille! Kuka on väittänyt, että raskauden ja äitiyden tulisi olla aina helppoa?
Itse olen kymppiviikolla ja en kyllä varmaan edes oikein tajua tilannetta tai sitten en vaan ole sellasta hysteeristä sorttia joka lukee kaiken mahdollisen ja keskustelee jokaisesta oksennuskerrasta kaikenmaailman palstoilla..
Käyn töissä, elän normaalisti päivän kerrallaan ja katson mitä elämä tuo tullessaan. En jauha raskausoireista sen enenmpää. Nukun kun väsyttää ja koitan tasaisesti syömällä olla oksentamatta, vaikka koko ajan etoo kyllä.. Ei se siitä puhumalla parane. En aio tehdä lapsesta keskipistettä sen synnyttyäkään vaan annan sen olla osa kokonaisuutta. Osa mun ja mun miehen elämää.
Itselläni on nyt menossa rv 31 6, joten loppu alkaa pian häämöttää. Haluaisin ekaksi sanoa että elämäni ei todellakaan ole "p...llään ku kersa tulossa". Nautin jokaisesta hetkestä ja päivästä ja nyt ei mene päivääkään ettenkö ajattelisi jollain muotoa tulevaa vauvaa.
Mutta ei alussa ollut niin.. jatkoin normaalia elämääni, töitä ja harrastuksia ihan samalla tavoin kun ennen raskautta. Kävin ulkona ja vauvajutut oli vain mieheni ja minun välisiä. Raskaus on mennyt hyvin, ei pahoinvointia tm. raskauden ajan vaivoja. Tietysti raskauteen liittyy kaikkea pientä vaivaa ja kipuja, mtta ajattelen niiden olevan ihan luonnollisia enkä siis niistä pidä isoa haloota.
Olet vielä raskautesi alussa, jolloin se ei vielä konkreettisesti tunnu tai näy. Olen kuitenkin varma että kun etenet pidemmälle, niin yhä enemmän puheet ja teot liittyvät vauvaasi, sillä se on valmistautumista tulevaan äitiyteen! Kerroin raskaudesta lähisuvulle kun olin rv 16 ja muille vasta kun raskaus oli jo yli puolenvälin. Silti itse olen hyvin onnellinen vauvasta ja mielelläni tutkin itsessäni tapahtuvia muutoksia, mutta ne asiat kuuluvat ehkä vain minulle.
Suhtautuminen raskauteen riippuu pitkälti ihmisen omasta luonteesta. Tiedättehän, on ihmisiä jotka valittavat jokaisesta vihlaisusta ja niitä, jotka kestävät kivun ja pitävät tiedon omanaan. Ei se tee kenestäkään erikoista tai huonompaa kuin toisesta.
Raskaus pitemmälle ehdittyään rajoittaa eli et voi tehdä niitä asioita mitä ennen, mutta sillä hetkellä se on "normaalia". Minäkin elän normaalia elämää, vaikka rakkaimmat harrastukset on nyt vähän aikaa tauolla. Jatkan niitä sitten kun vauva on terveenä maailmassa. Tällä hetkellä tärkeintä on huolehtia itsestä ja vauvasta. Olen silti vieläkin kiinni sosiaalisessa elämässä, käyn ulkona kavereiden kanssa ja mielestäni elämäni on tällä hetkellä paljon rikkaampaa kuin ennen raskautta.
Hyviä vointeja sinulle ja kaikille odottajille!
Sitä että, miksi kaikki jotka ajattelevat asioista omalla tavallaan tai muuten kuin "massa" yleensä, otetaan hampaiden väliin ja arvostellaan heidän tapaansa ajatella.Tulin raskaaksi ensimmäisen kuukauden aikana kun olin rakastunut uuteen mieheen ja koko suhde oli vielä alussa.Vieläkin joskus mietin kestääkö meidän liitto.Yhdessä kuitenkin päätimme että vauva tehdään ja olemme yhdessä.Kaikenlaista arvostelua olen itsekin kuullut raskaudestani mutta en enää jaksa välittää.rv 14 5 eikä kaikki ole mennyt kuin olisin luullut, tämä muuttaa hieman suhtautumistani asiaan.Nuori, terve ihminen mutta raskaus ei olekaan itsestään selvyys.Raskaudesta ei tarvitse koko ajan puhua tai kaikille kertoa tai sitten sitä voi ihmetellä ja olla onnellinen, niinkuin minä.En väitä etteivät ne jotka eivät raskaudestaan puhu olisi onnellisia mutta sanon vaan, että jos siitä tekee mieli puhua tai jakaa asioita muiden kanssa, ei tarvitse heti ajatella:"minusta raskaus tuossa vaiheessa ei ole yhtään mitään...minusta ei ikinä tule tuollaista"tms.. Jokainen kokee raskautensa erilailla.Se ei ole sairaus tai sen ei tarvitse vältämättä rajoittaa koko elämää tai muuttaa ruokatottumuksia.Mulla oli kamala pahoinvonti 6 viikkoa ja sen huomasi jo päälle päinkin kun kiloja tippui ja väsymys pukkasi kesken päivän päälle,pakkohan siitä oli kertoa.selvitäkseni vähemmällä söin sitä mitä pystyin mutta myös terveellisesti.Jos sinä et anna ravintoa vauvallesi, se ottaa sen sinusta, eikä se ole ainakaan terveellistä.Onnellinen pahoinvoinnistani olen siksi, että tupakan poltto loppui kuin seinään, eikä sen koommin ole sitä tarvinnut ajatella.Jokainen odottaa parhaammaksi näkemällä tavalla eikä raskaus ole mikään rehvastelun aihe.Eniten mua ärsyttää se että kun puhun asiasta jollekin tai kerron kuinka olen voinut, niin vastalauseeksi saan, "no eihän tuo ole vielä mitään odota vaan kun menee vielä pari kuukautta" tai jotain muuta yhtä vähättelevää.Minä olen minä ja odotan lasta. Raskausviikkoja kertyy kyllä mutta nyt asiat on näin.Jos kysyjä ei halua kuunnella miten voin niin olkoot kysymättä...näin minä ajattelen.Minusta olen erikoinen koska voin saada lapsen.
Meitä odottajia on monenlaisia ja eri vaiheissa.Jokainen on omanlaisensa eikä oikeaa ja ainutta tapaa ole odottaa.
Suotakoon tämä jokaiselle sellaisenaan kuin jokainen haluaa asiansa ottaa.
kaikille masuaarteen omistaville hyviä vointeja!
et ole mielestäni mitenkään erikoinen. ei minunkaan päässä kokoajan pyöri vain tuleva vauva. täytyyhän sitä osata elää normaalisti. tietysti vauvaa tulee ajateltua joka kerta, kun miettii, että polttaako sittenkään tupakan ja silloin kun pistää jotain suuhunsa.
Masussa kasvaa viikolla 16 sikiö, esikoinen, jota pikkuhiljaa opettelen ajattelemaan vauvaksi.. Keskenmeno pelottaaa viälä ja vaikka ultrassa on käyty niin ei aina edes tunnu että saataisiin vauva..
Pahoinvointi on lähes jokapäivästä ja välillä niin kamalaa että lähden töistä sairaslomalle kun ei jaksa kantaa laatikoita. Kun oliskin istumatöissä!
Itse ei pahoinvoinnista jaksa jauhaa, hassua on että mulle siitä höpötetään ja päivitellään.. muistellaan omia kokemuksia.
Minua lähinnä harmittaa olla sairaslomalla pahoinvoinnista, kun en koe olevani sairas, voimat menee vaan pöntöstä..
Tutuille olen toitottanut (joilla ei ole lapsia) että sanoo suoraan jos höpötän liikaa raskaudestani; koitan pitää kavereille itseni vanhana minänä enkä äitinä. Itseäni on ottanut joskus koppaan naiset, joilla ei ole raskaana enää muuta puhuttavaa kun "vaivansa", joita me muut ei voida kun sääliä..
Näillä sivuilla on hauska pyöriä juuri siksi että en kuormita liikaa omia tuttujani ja vaikka kuinka yrittäisin kieltää ettei vauvan tulo hetkauta minua, niin mitä teen täällä?