Kuusi polttopuuna

Pekka

Olemme poltelleet viime aikoina kattilassa runsaasti puuklapuja. Kattilan palopesän pintaan on ruvennut kertymään mustaa "pikimäistä" kalvoa.

Olen joskus lueskeskellut, että kuusi polttopuuna saattaa noeta ja päästää pihkan palamisen myötä palojätöksiä palotilaan.

Pitääkö kutinsa ja tulisiko kuusta mieluimmin sekoitella muiden esim. lehtipuiden kanssa sekaisin ?

8

13763

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokenut

      Iselläni ei ole kattilaa, mutta kuusta olen polttanut paljonkin esim. saunan kiukaan alla. Yksin poltettuna kuusen palaminen on heikkoa ja kokemukseni mukaan myös lämpöarvo heikko. Mutta jo parin koivuklapin heittäminen muutoin kuusella täytettyyn tulipesään antaa kuusipuulle "kyytiä" ja lämpöarvokin paranee. Itse kuusen nokeamisesta tai pikeämisestä en tiedä, mutta koivu yksinään poltettuna kyllä nokeaa. Joten itse lämmitän mielellään sekapuulla ja koivupuu on kokemukseni mukaan lämpöarvoltaan paras.

    • Vanhempi suunnittelija

      Olen poltellut pelkkää kuusta pian neljä vuotta. Missään ei ole pinttynyttä nokea. Tulipesä on puhtaalla tulitiilellä. Nuohoaja ei saanut ensimmäisen kahden vuoden päästä piipustakaan irti kuin puoli ämpärillistä karstaa. Siinä oli kaksi hormia, takka ja saunan kiuas. Poltteletko vuolukivikaminaa kenties tai avotakkaa?

      Koeta polttaa kuumasti. Tulipinnat puhdistuvat, kun on oikea kuumuus. Siis riittävä kuumuus. Kituvalkea nokeaa kaiken. Ja märät puut.

    • panu

      Kyllä kaikki puut nokeaa jos palo ei ole tehokasta. Itse lämmittelen puilla huhtikuusta marraskuuhun. Olen polttanut koivua, kuusta, lehtikuusta ja rak.jätepuuta. Lopputulos on sama kaikilla, nokeaa ja pikeää jos puu on vähänkään kosteaa tai sitä polttaa "kituvalkeana".
      Koivulla on kuuseen verrattuna vähän parempi lämpöarvo, mutta ero ei ole suuri.

    • klapi

      Kuusi on ehkä hieman aliarvioitu polttopuuna, eikä se yksistään kyllä kovin hyvä olekkaan keveyden takia. Paras hyöty kuusesta saadaan sekoittamalla se muihin puulajeihin. Silloin kuusi tehostaa "hyötysuhdetta" palamalla pitkällä liekillä polttaen tehokkaammin savukaasut.

      • jth

        Pikeämistä tulee, kun puut ei pala kunnolla. Parhaan hyötysuhteen saa kun ilmaa riittää -- puu palaa kaasumaisena, jos ei ole riittävän kuuma niin kaikki ei pala. 1100C on muistaakseni melko optimi eli lämpömittari...

        Kuusessa, männyssä ja koivussa on _painoa_ kohti melkein sama lämpöarvo. Männyssä vajaan prosentin parempi kuin koivussa eli sisälle on kannettava yhtä paljon kiloja puulajista riippumatta. No, hopeapajusta en sitten mene sanomaan mitään.


      • jorma
        jth kirjoitti:

        Pikeämistä tulee, kun puut ei pala kunnolla. Parhaan hyötysuhteen saa kun ilmaa riittää -- puu palaa kaasumaisena, jos ei ole riittävän kuuma niin kaikki ei pala. 1100C on muistaakseni melko optimi eli lämpömittari...

        Kuusessa, männyssä ja koivussa on _painoa_ kohti melkein sama lämpöarvo. Männyssä vajaan prosentin parempi kuin koivussa eli sisälle on kannettava yhtä paljon kiloja puulajista riippumatta. No, hopeapajusta en sitten mene sanomaan mitään.

        http://www.halkoliiteri.com/kainuu/?navi=0,42,43&lc=


      • Vanhempi suunnittelija
        jorma kirjoitti:

        http://www.halkoliiteri.com/kainuu/?navi=0,42,43&lc=

        Taulukosta näkyy, jotta kuusi ja koivu ovat aika tarkasti saman arvoiset kiloa kohti. Tilavuudella operoitaessa on kuusella 20% pienempi lämpöarvo kuin koivulla. Mitä tarkoittaa käytännössä? Kuusipesälliseen on heitettävä vielä muutama klapi perään, kun alkaa hiillostumaan.


    • henkka

      Kuulin tuossa eräältä höyrylaivaharrastajalta,että koivu ja leppä ovat parhaat puut, mäntykin on melko hyvää, mutta kuusta ei kannata pesään heittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      32
      3748
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      50
      1677
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1359
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1201
    5. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      172
      1057
    6. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1041
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      84
      925
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      40
      819
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      49
      771
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      750
    Aihe