Kuinka totuttaa kissat toisiinsa?

Niin nyt olisi tärkeää saada tietää kuinka totuttaa kissat toisiinsa? Kyseessä on puolitoistavuotias ja 2kk ikäinen, molemmat kollikissoja. Vanhempi leikattu, nuorempaa ei luonnollisesti vielä. Vanhempi kissa oli hoidossa meillä puoli vuotta hänen omistajiensa asuessa ulkomailla, nyt omistajat ovat palanneet ja otimme oman kissan 2kk. Nuorempi on sopeutunut hyvin meille. Vanhempi kissa kuitenkin "kyläilee" useasti meillä ja olisi tärkeää saada pojat tottumaan toisiinsa. Ensimmäinen tapaaminen meni vanhemman sähistessä ja näytellessä hampaitaan, nuorempi olisi hyvinkin kiinnostunut kaverista. Ei uskaltanut edes päästää nuorempaa lattialle samaan aikaan ettei vanhempi hyökkää. Osatekijänä vanhemman käytökseen on varmasti se, että pentuna hän oli yksin, ilman emoa ja sisaruksia. Mutta, mitä olisi tehtävissä jotta he tottuisivat toisiinsa? Pikaisia apuja kaivaten =)
2269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meil oli samanlainen tilanne aiemmin... Me otettiin kisunpentu ja meidän vuoden vanhemmat neidit tietty sähis alux, mut sitte vähitellen lopettivat, kun saivat haistella ja totutella uuteen asukkaaseen rauhassa. Nyt niil on vaa pienii siskosten välisii leikkitappeluit.:) Ja ne on jo noin 8 ja 7 vuotta...

Äänestä

Meillä on kolme kissaa ja ne kaikki on otettu eri aikaan.Toisen kissan (pentu) otimme kun ensimmäinen kissa oli 2-vuotias. Kummatkin oli arkoja. Emme jättäneet niitä ensimmäisinä päivinä kahdestaan kotiin vaan seurasimme niiden puuhia ja annoimme niiden tutustua rauhassa. Kummatkin oli uteliaita ja ne tarkkailivat toisiaan. Alussa oli paljon sähinää ja murinaa mutta kumpikaan ei koskenut toiseen. Noin viikon päästä ne oli jo hyviä ystäviä:) Kolmas kissa otettiin vuoden päästä ja kissa oli puolen vuoden ikäinen. Se ei ollut yhtään arka ja seurasi koko ajan kahta muuta kissaa ja halusi leikkitapella ja härnätä. Varsinkaan ensimmäinen kissa ei tästä yhtää tykännyt eikä vieläkään päästä kolmatta kissaa lähelleen vaan alkaa aina murista. Kaksi ensimmäistä kissaa ovat luonteeltaan samanlaisia joten ne tutustuivat paljon helpommin. Vaikea sanoa mitä vanhempi kissa tekee jos se ei ole muita kissoja nähnyt. Jos kissat tutustuvat, kannattaa antaa niiden tavata usein, koska meillä kävi niin, että kun ensimmäinen kissa asui puoli vuotta muualla, hän ei enää tullut toimeen edes toisen kissan kanssa, jonka kanssa se aikaisemmin oli tullut toimeen. Kesti taas pari viikkoa että se ei murissut sille

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-minä- kirjoitti:

Niin nyt olisi tärkeää saada tietää kuinka totuttaa kissat toisiinsa? Kyseessä on puolitoistavuotias ja 2kk ikäinen, molemmat kollikissoja. Vanhempi leikattu, nuorempaa ei luonnollisesti vielä. Vanhempi kissa oli hoidossa meillä puoli vuotta hänen omistajiensa asuessa ulkomailla, nyt omistajat ovat palanneet ja otimme oman kissan 2kk. Nuorempi on sopeutunut hyvin meille. Vanhempi kissa kuitenkin "kyläilee" useasti meillä ja olisi tärkeää saada pojat tottumaan toisiinsa. Ensimmäinen tapaaminen meni vanhemman sähistessä ja näytellessä hampaitaan, nuorempi olisi hyvinkin kiinnostunut kaverista. Ei uskaltanut edes päästää nuorempaa lattialle samaan aikaan ettei vanhempi hyökkää. Osatekijänä vanhemman käytökseen on varmasti se, että pentuna hän oli yksin, ilman emoa ja sisaruksia. Mutta, mitä olisi tehtävissä jotta he tottuisivat toisiinsa? Pikaisia apuja kaivaten =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu