totuudelle

Onhan se mielipide tuokin minkä totuus esetti mutta hyvin suvaitsematon.oletan että olet hyvin kypsymätön ihminen,elämäänsä katkeroitunut eikä sinulla vamastikaan ole yhtään läheistä ihmistä sillä kukaan ei voi oikeasti pitää tuollaisesta tyypistä.lisäksi tekstisi oli hyvin sekavaa ja sieltä paistoi syvä viha hanna pakarista kohtaan(ihmettelen kyllä miten outoa ihmistä voi vihata noin paljon)Ja lisäisin vielä sen verran että hanna ei todellakaan ole mikään läski-perse koska olen hänet livenäkin nähnyt ja sanon suoraan että kateeksi kävi!pystyispä itsekin pistään nahkahousut ja näyttään yhtä hyvältä kun hanna!lisäksi hanna on persoonallisen lauluäänen omaava todella säväyttävä laulajatar!
3344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllähän minä provosoin, (tiedätkös mitä tarkoittaa "provosoida"?), tietoisesti, eikä se välttämättä ole se kivoin paikka täällä teidän fanien keskellä.

En minä nyt varsinaisesti haluaisi olla teille niin kauhean ilkeä, itsekkin olen ollut nuori ja fani, joten ymmärrän sen varsin hyvin että pidät minua vihan lähettinä.

Nyt pikkaisen aikuisempana vain kerron TOTUUDEN, vaikka se ei mukavalta ehkä kuullosta, ja samalla ihmettelen jos tämä "Hanna Pakarinen" palsta, mahdollisesti on taktisesti väännetty tännekkin että tunkisi Pakarisen Pakaroita joka puolelta ennen mahdollisesti kohta julkaistavaa "levyä".

PS. Löydä itsellesi AITOJA sankareita tai idoleja, ennemmin kuin järjestäytyneen median paperista tehtyjä tuotteita. Niitä kyllä löytyy jos etsii, vaikka ei aina MTV3:ssa näytetäkkään.

Sitäpaitsi voit olla itsesi oma idoli. Ties vaikka olisit suuri taivaanmaalaaja. Löydä mielummin oma lahjasi, kuin juokset väärennettyjen perässä.

Äänestä
  • minäki oon 30v ja en vain yksinkertaisesti voi sietää hannaa, en sen olemusta, en ulkonäköä, en lauluääntä, en laulu tyyliä, enkä niitä surullisen kuuluisia pakaroita :)

    luulen että te hanna fanit olette kans jossain elämän vaiheessa inhonnu jotain artistia yli kaiken, jos ette niin onneksi olkoon, teille olis varmaan käyttöä jossain tutkimuksissa, koska noin täydellisiää ihmisiä en taidda olla kuin hanna fanit.

    Äänestä

  • näinhän kirjoitti:

    minäki oon 30v ja en vain yksinkertaisesti voi sietää hannaa, en sen olemusta, en ulkonäköä, en lauluääntä, en laulu tyyliä, enkä niitä surullisen kuuluisia pakaroita :)

    luulen että te hanna fanit olette kans jossain elämän vaiheessa inhonnu jotain artistia yli kaiken, jos ette niin onneksi olkoon, teille olis varmaan käyttöä jossain tutkimuksissa, koska noin täydellisiää ihmisiä en taidda olla kuin hanna fanit.

    On ihan kiva lukea "totuuden" sekavaa kirjoittelua, jossa viha viihdeteollisuutta kohtaan kulminoituu Hanna Pakarisen pakaroihin.
    PS: tiedätkö mitä tarkoittaa kulminoitua;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


säälisua kirjoitti:

Onhan se mielipide tuokin minkä totuus esetti mutta hyvin suvaitsematon.oletan että olet hyvin kypsymätön ihminen,elämäänsä katkeroitunut eikä sinulla vamastikaan ole yhtään läheistä ihmistä sillä kukaan ei voi oikeasti pitää tuollaisesta tyypistä.lisäksi tekstisi oli hyvin sekavaa ja sieltä paistoi syvä viha hanna pakarista kohtaan(ihmettelen kyllä miten outoa ihmistä voi vihata noin paljon)Ja lisäisin vielä sen verran että hanna ei todellakaan ole mikään läski-perse koska olen hänet livenäkin nähnyt ja sanon suoraan että kateeksi kävi!pystyispä itsekin pistään nahkahousut ja näyttään yhtä hyvältä kun hanna!lisäksi hanna on persoonallisen lauluäänen omaava todella säväyttävä laulajatar!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu