Itse olen jo jonkin aikaa eläneenä (31v) kerennyt kokeilla jos jonkinlaista suuntausta, sillä eihän nykypäivänä ole mitään varsinaista aatteellista pohjaa? Nuorena yläasteikäisemä ja lukioilaisena olin ensin Neuvostoliiton perillinen, mutta NL:n liitosten repeiltyä kokeilin myös porvallisen sdp:n rivejä. Nykyisin olen kokoomus-puoleen lautakunnan jäsen, mutta sydä haikailee edelleen jotain todellista vaihtoehtoa nykypäivän suuntaukselle. Mikä on on se suunta, vaihtoehto, jonka nykypäivän politiikka voisi tarjota?
Vihreät, mutta sosiaaliset arvot ovat täysin kateissa. Kommunistit natisee vain entisessä, mutta en voi edelleenkään kuin kunnoittaa sosialistista maailmaa, jota enään Kuuba, Vietnam, Kiina(Valko-Venäjä) ja niin eriskummallinen Korean demokraattinen kansantasavalta tarjoaa minulle aattelliseksi kasvupohjaksi?!
Mutta kaikkihan tietää, että nämä nk. sosialistiset maat eivät todellisesti ole sosialistisia kuin sosialistisen realismin voimin, yhtä paljon kuin nykypäivän Putinin Venäjä.
Olisi kiva tietää, mikä on nk. idealismin voima nykypäivän Suomessa, itse en voi kutsua omaa aatteellista pohjaa enään muulla nimellä! Marx ja Lenin! Toverit jotka olivat oman aikansa sankareita. Mutta entä nyt? Onko kokonaisesta kansasta enään idealistiseen idealismiin valmiita, vai löytyykö tälle täysin pohjattomalle aatesuunnalle suuntaviittaa? Idealisimi, sosialismi, mihin haluamme kuulua ja mennä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Suosittelen tutustumaan TYKA malliin. Siihen otettu mukaan kaikki se hyvä, mitä eri idoleista löytyy tavallisen kansalaisen kannalta. Se huono taas on jätetty kokonaan pois. Kuka tarvitsee mitään huonoa? Kenelle ei kelpaa kaikki hyvä?
TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote