Itse olen jo jonkin aikaa eläneenä (31v) kerennyt kokeilla jos jonkinlaista suuntausta, sillä eihän nykypäivänä ole mitään varsinaista aatteellista pohjaa? Nuorena yläasteikäisemä ja lukioilaisena olin ensin Neuvostoliiton perillinen, mutta NL:n liitosten repeiltyä kokeilin myös porvallisen sdp:n rivejä. Nykyisin olen kokoomus-puoleen lautakunnan jäsen, mutta sydä haikailee edelleen jotain todellista vaihtoehtoa nykypäivän suuntaukselle. Mikä on on se suunta, vaihtoehto, jonka nykypäivän politiikka voisi tarjota?
Vihreät, mutta sosiaaliset arvot ovat täysin kateissa. Kommunistit natisee vain entisessä, mutta en voi edelleenkään kuin kunnoittaa sosialistista maailmaa, jota enään Kuuba, Vietnam, Kiina(Valko-Venäjä) ja niin eriskummallinen Korean demokraattinen kansantasavalta tarjoaa minulle aattelliseksi kasvupohjaksi?!
Mutta kaikkihan tietää, että nämä nk. sosialistiset maat eivät todellisesti ole sosialistisia kuin sosialistisen realismin voimin, yhtä paljon kuin nykypäivän Putinin Venäjä.
Olisi kiva tietää, mikä on nk. idealismin voima nykypäivän Suomessa, itse en voi kutsua omaa aatteellista pohjaa enään muulla nimellä! Marx ja Lenin! Toverit jotka olivat oman aikansa sankareita. Mutta entä nyt? Onko kokonaisesta kansasta enään idealistiseen idealismiin valmiita, vai löytyykö tälle täysin pohjattomalle aatesuunnalle suuntaviittaa? Idealisimi, sosialismi, mihin haluamme kuulua ja mennä?
Vihreät, mutta sosiaaliset arvot ovat täysin kateissa. Kommunistit natisee vain entisessä, mutta en voi edelleenkään kuin kunnoittaa sosialistista maailmaa, jota enään Kuuba, Vietnam, Kiina(Valko-Venäjä) ja niin eriskummallinen Korean demokraattinen kansantasavalta tarjoaa minulle aattelliseksi kasvupohjaksi?!
Mutta kaikkihan tietää, että nämä nk. sosialistiset maat eivät todellisesti ole sosialistisia kuin sosialistisen realismin voimin, yhtä paljon kuin nykypäivän Putinin Venäjä.
Olisi kiva tietää, mikä on nk. idealismin voima nykypäivän Suomessa, itse en voi kutsua omaa aatteellista pohjaa enään muulla nimellä! Marx ja Lenin! Toverit jotka olivat oman aikansa sankareita. Mutta entä nyt? Onko kokonaisesta kansasta enään idealistiseen idealismiin valmiita, vai löytyykö tälle täysin pohjattomalle aatesuunnalle suuntaviittaa? Idealisimi, sosialismi, mihin haluamme kuulua ja mennä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kehotan tutustumaan kansainväliseen rauhanliikeeseen, sillä sen idealistisia tavoitteita ei ole maailmassamme vielä lähellekään saavutettu. Neuvostoliiton romahdettua liikkeen voisi nyt kuvitella vapautuneen siitä vasurilaisesta painolastista, mikä sitä vaivasi vielä kylmän sodan aikana "idän agenttien" soluttaessa liikkeen täyteen yksinomaan lännen aseiden parjaajia. Nyt sinänsä kannatettaviin asioihin voisi nähdäkseni suhtautua vähemmän kiihkottomasti.
Toiminta on tietenkin pirstaloitunut useiden eri toimijoiden liikkeiksi, mutta tuskin voi väittää, että asevarustelun ja sodankäynnin ongelmat olisivat vielä täysin maailmasta poistuneet. Tavoite on siis ylevä ja toki tavoittelemisen arvoinen.
Onko Vihreistä rauhanaatteen vetureiksi? Toisaalta kyllä, toisaalta on minullakin epäilyni. On Suomessakin Vihreän Liiton sisällä ollut NATO:lle lämpenevä siipensä (Ulla Anttila). Onpa Osmo Soininvaarakin vihjaillut, että jos NATO:n kautta saadaan puolustusmenot pysymään minimaalisina, niin hyvähän se on mitä halvemmalla siitä harmista päästään.
Olen kuitenkin hieman eri mieltä enkä näe NATO-jäsenyydessä mitään hyvää Suomelle tai millekään muullekaan maalle maailmassa, jossa ainakin Euroopan osalta aika on ajanut sotilasliittojen ohi.
Rauhanliikkeen ajatuksia voi lähestyä myös oikeistolaisesta katsontakannasta käsin: rauha on kaupankäynnin edellytys, ja sota sotkee sen kehitystä. Parasta maailmalle olisi, kun kehitys jatkuisi linjalla "Business as usual"...
Vihreällä puolella erottuu tietysti Pentti Linkola, jonka mielestä sodankäynti on hyvä asia, koska se vähentää maailmasta ihmisiä tätä planeettaamme rasittamasta. Uskon kuitenkin, että enemmistö vihreistä ei jaa hänen ajatuksiaan. Sota on kuitenkin suurta resurssien tuhlausta ja yleensä ympäristökatastrofi.
Nykyisellä poliittisella kartalla, näin pelkään, rauhanliikkeelle ei ole omaa kotia.