Hei! Lueskelin muitakin kirjoituksia ja sitten uskaltauduin itsekin kertomaan omasta fetismistäni, koska en ole vielä tavannut ketään muuta, jolla olisi tämä sama fantasia. En ole koskaan ollut seksuaalisesti aktiivinen - päin vastoin; kokemuksia on vähän, koska seksi ei kiinnosta PAITSI kun keksin kerran miesystäväni kanssa pukeutua korsettiin, joka jättää rinnat paljaaksi sekä sukkanauhaliiveihin, mustiin pitkiin silkkisukkiin sekä korkeakorkoisiin kenkiin ja nimenomaan vaatteiden täytyy olla mustia. Vain ko. tavalla tälläytyneenä kykenen nauttimaan seksistä, en alastomana enkä muutoin, kykenen jopa orgasmiin. Tiedän, tiedän, että minulle suositellaan terapiaa, mutta en koe tätä ongelmaksi niin siksi en halua hakeutua terapiaan. Nyt kun ei ole tätä miesystävää ollut elämässäni aikoihin, eikä ketään muutakaan niin ei ole seksikään kiinnostanut. Meitä on moneksi. Onneksi.
Sukkanauhat
Olga
72094
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin kauan kuin asiaa ei itse koe ongelmaksi, ei ole mitään aihetta edes harkita terapiaa, vaikka joku sellaista ehdottelisikin. ;) Vähän samankaltainen tilanne on itsellänikin, mulla se juttu vaan ei ole nuo sukkanauhat yms. mutta se ihan tavanomainen ei vaan kiinnosta, tarvis olla virikkeitä myös pukeutumis- ja esinepuolella... ;)
Sä olet varmaan joka miehen unelma tuon pukeutumisfantasiasi kanssa. ;) Ei varmaan ainakaan miehen suhtautuminen tuohon fetismiisi tule koskaan ongelmaksi, jos se ei sua itseäsi ala häiritä enempää.
Yllättävää kyllä; eivät miehet ole kiinnostuneet yleensäkään esileikeistä. Mulla oli tämä poikkeus,viimeisin miessuhteeni (ei mulla hirveän monta miestä ole ollutkaan; 6? Onko se paljon yli kolmikymppiselle? Joka tapauksessa miehet ovat yleensä aika suoran toiminnan puolesta puhujia. Ei ne jaksa "leikkiä"; pitää saada heti, ja minä puolestani olen todella hidas syttymään, jos edes sytyn.
Itse ainakin olen hyvin kiinnostunut esileikeistä esim juuri sinunkuvailemallasi pukeutuvan naisen kanssa, haluaisin kiihottaa sinua tuntikausia ennen varinaista yhdyntää kokeile [email protected]
Minulla on lähes samanlainen fetismi. Sukkanauhat, korsetti, korkokengät...mutta haluan että naisella on hame/mekko päällä ja kun TIEDÄN tai HUOMAAN mitä on hameen/mekon alla, tämä saa minut kuumaksi. Minulle ei alastomuus ole niin kiihottavaa vaan juuri mistä kirjoitit ja nimenomaan seksistä nauttiminen eli esileikki on tärkein osa seksiä. Lopullinen yhdyntä lopuksi vain päättää "tapahtuman" mutta yhdyntä ei anna mitään jos ei ole saanut suorittaa esileikkiä.
Minä en ole nuori mies....ehkä itsekkin halusin nuorena vain nopeasti yhdynnän, nyt nautin seksistä paljon enemmän. Olet tosiaan miesten, nimenomaan vanhempien, siis yli 30 v miesten fantasia!
Olet tosi seksikkäästi ajatteleva ja tunteva kun koet naisellisen seksikkäästi kaikki kertomasi. Miesvalintasi ovat olleet aivan pielessä. Ei se näistä nauttiminen ikää katso, tiettyä kyvykkyyttäkylläkin tulee olla.
Lisää tuohon vielä yhdessä korkokenkien kanssa pitkät saappaat sekä kumiset, että nahkaiset. Ne käy esileikkeihin ja itse yhdyntään, tuovat meidänkaltaisille molemminpuolista hyvää nautintoa!!!
Katso esim. www.rubberboot.de
...ja nautitaan......oooh..kumi tekee kyllä myös hyväääää oooohhh
Moi, Olga!
Kyllä yli 30 v. miehestä kiihottaa nainen, joka nauttii pukeutua korsettiin ja korkokenkiin (saappaisiin) sekä sukkiin! Sopivat kuteet molemmilla luovat mukavan johdannon (eli ovat pitkällisiäkin esileikkejä), jolloin molemmat ennättävät "syttyä" kunnolla.
Missäpäin suomea asut?
Kyllähän minun näkökulmastani tuo sinun fetismisi on lähinnä jokamiehen haave, enkä usko sinun tarvitsevan siihen ainakaan psykiatrin apua.
Itseäni samoin kuin joitakin muitakin vastaajia kiihoittaa huomattavasti enemmän osittain verhottu naisvartalo, kuin täysin alaston. Itselläni on fantasiana se, että saisin auttaa naista pukeutumaan korsettiin ja muihin naisellisiin ihanuuksiin.