esiintyvät Taivaankappaleiden nimet, kuu, aurinko ja tähdet?
Ovatko nämä vertauskuvia? ja tarkoittaako joka paikassa raamatussa samaa asiaa, kun näitä sanoja esiintyy siellä runsaasti?.
Ovatko nämä vertauskuvia? ja tarkoittaako joka paikassa raamatussa samaa asiaa, kun näitä sanoja esiintyy siellä runsaasti?.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tähdet taitaa tarkoittaa uskovaisia ihmisiä.
Aurinko on Kristus, Kuu seurakunta ja tähdet kristittyjä.
Lutherin selityksen mukaan se, että aurinko pimenee, ”merkitsee epäilemättä sitä että Kristus ei loista kristikunnassa, toisin sanoen, evankeliumia ei saarnata”.
Jos aletaan saarnata ihmisten omia höpötyksiä, eikä pysytä Raamatun Sanassa, ei vaelleta oikean Auringon Valkeudessa…
Ja Lutherin mukaan ”tästä (auringon pimenemisestä) täytyy olla seurauksena, että kuukaan ei anna valoaan, toisin sanoen, kun usko on sammunut, on myöskin rakkaus sammunut”.
Edelleen Lutherin mukaan tähtien putoaminen merkitsee siirtymistä uskosta epäuskoon.
saarnaa kirkkopostillasta, jossa hän näitä selittää. En viitsinyt kopioida sitä kohtaa, kun käsittelee asiaa siellä sen ajan näkökulmasta (paavin valta jne).
Ja yhä vain ajankohtainenhan tuokin Lutherin saarna on meidän päivinämme...
Taivaat ja maat pitää vielä järisyttää. Järiseväiset eivät kestä, vain Herran Sana kestää iankaiken.
Taivaat merkitsevät kaikenlaisia uskovia, maat ihmistä eli kaikkea lihaa, joka on kuin ruoho, ja kerran häviää. Ei meidän turvamme tule olla edes taivaan kappaleissa eikä toisaalta maassakaan, ei opettajissa eikä toisissa ihmisissä eikä toisaalta omissa teoissammekaan, olkoot kuinka hyvältä näyttäviä. Vain Sanassa on turva.
Kristus, Sana, on se kallio, jolle seurakunta on perustettu.
Herra meitä kaikkia saattakoon sille kalliolle, joka on meille liian korkea, Hän itse olkoon meidän ainoa turvapaikkamme, kuten myös psalmissa 61 (3. ja 4. jakeissa) rukoillaan.
aallot ja meri, taisi olla toisen adventtisunnuntain saarna.
Sellainen mielenkiintoinen puoli siinä oli, että L puhui myös sen hetken "luonnollisen " taivaankannen tapahtumista. Useana vuonna peräkkäin oli silloin ollut kuun tai auringonpimennys, jopa molemmat. Samoin oli nähty pyrstötähtiä. Myös myrskyjä oli ollut viimeisten vuosien aikaan tavallista enemmän...
Olikohan L luonnonutkija? Hän muuten piti näitäkin Jumalan merkkeinä. Ihmiset tosin suhtautuivat sihen välinpitämättömästi, koska tiedemiehet selittivät ne kiertoradoista yms. johtuviksi.
Dan. 12:3 "Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti."
Kysyit, tarkoittavatko nuo aurinko, kuu ja tähdet AINA samaa, kun niistä mainitaan raamatussa. Näin ei tietenkään ole. Esim. luomiskertomuksessa, 1. Mooseksen kirjan 1. luvussa, on kuvattu, miten VALKEUS tuli jo e n n e n auringon ja kuun ynnä muiden taivaankappaleitten luomista.
Siinähän on mahtava hengellinen vertauskuva mukana. Niin on myöskin Kristus oltava valkeutena, elämän ja voiman lähteenä, ennen kuin maa (ihminen) voi ensimmäistäkään (rakkauden tekoa ym.) Jumalalle kelvollista hedelmää kantaa. Johanneksen evankeliumi selventää asiaa: ”Alussa oli Sana…”. Ja SANA on taas Kristus itse, kuten esim. Johanneksen Ilmestyskirjasta voi todeta: ”Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse, ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana. (Ilm.19:11-13)
Johannes aloittaa evankeliuminsa näin:
”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. (1.Joh.1:1-5)
Eikä sekään ole yhdentekevä seikka, mikä mainitaan 1.Moos.1.11:ssa: "Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on."
Siis erityisen huomattava on tuo maininta siemenestä… Jos joku teko on uskon hedelmä, niin siinä täytyy olla se sama siemen, josta se on itsekin tullut. Luonnollisestakin siemenestä syntyy ja kasvaa se mikä siitä ’lajinsa mukaan’ täytyy, se ei voi muuta vaikka tahtoisi. Mutta Kristus itse on siunattu siemen, ja se luvattu vaimon siemen, joka polkee rikki käärmeen pään. Siitähän vanha testamentti kertoi jo siinä, kun Eevalle ja Aatamille tuli paratiisista lähtö. Tuon Siemenen piti kuolla kirotulla kuolemalla, tulla itse kiroukseksi meidän tähtemme. Jumalan Pojan piti antaa henkensä, jotta me saisimme uskon kautta Häneen sen luvatun Hengen.
Meidän käymisemme Herran askelissa, ollakseen ”tietä vehnänsiemenen - kuin siemen hänkin kuolee”, ei merkitse sitä, että me itse kärsimme ja kuolisimme sovituskuoleman Hänen rinnallaan ja kanssaan, vaan kastetta, lahjaa, Jumalan tekoa meille, kastetta, jolla me olemme Hänen kuolemaansa kastetut. Hän kärsi, jotta me saisimme Hänen kanssaan ylös nousta. Vaikka tahtoisimme käydä Herran askelissa, me elämme lopun ikämme täällä ajassa vanha ihminen matkassamme. Vain se uusi ihminen tuottaa hedelmää, ja se merkitseekin sitä, että Kristuksestahan ne kelvolliset ja oikeat hedelmät sittenkin ovat lähtöisin.
Jopa niin, että Jes. 26:12 on täyttä totta: ”Herra, sinä saatat meille rauhan, sillä myös kaikki meidän tekomme olet sinä tehnyt.”
Kristus on sanonut: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus."
Jumalan Sana on Valkeus:
”Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva. Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden. Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.” (2.Kor.4:3-7)