Mikko Lintilän(kesk) parlamentaarinen työryhmä, vahvistettuna asiantuntijoilla teki yksimielisen esityksen mediamaksusta, joka olisi 175 ja pakollinen ja koskisi jokaista taloutta ja yhteisöä (kolminkertaisena).
Mediamaksu on puhtaasti veroluonteinen, joten sitä voidaan hyvällä syyllä kutsua mediaveroksi.
Tällä mediamaksulla on tarkoitus rahoittaa ylen toiminta. Mikael Junger on julkisuudessa todennut, että kerättävä mediamaksu miinus alv on noin 400 miljoonaa euroa ja sillä yle tulisi toimeen.
Miksi siis perustaa ja organisoida jotain uutta veronperimisjärjestelmää, josta ei seuraa muuta kuin murinaa, narinaa ja katkeruutta veroa epäoikeuden mukasena pitämien kansalaisten keskuudessa.
Parempi olisikin, että ylen saama mediamaksu tulisi suoraan valtion budjetista, niin kuin jotkut, etunenässä Anneli Jäätteenmäki (kesk), onkin jo kerinnyt ehdottaakin.
Minulla olisi vielä ehdotus, millä tuo 400 miljoonaa tulisi kerättyä ilman mitään toimenpiteitä.
Poistetaan etujärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus!
Mediavero.
Emeritus
3297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kevyesti ja ei rasittaisi millään tavalla veronmaksajia. Tällä konstilla veronkertymää ei lisättäisi.
Kirjoittelin asiasta jo eilen sekä tänne, että kokoomuksen palstalle: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000043549649 http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000043544637 http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000043549337 Maksuhan ei asiassa ole ollenkaan suurin ongelma, vaan sen määrittely, mitä kerätyilla 450 miljoonalla eurolla pitäisi saada aikaan. -Jäbä
Emeritus on tapansa mukaan jälleen kerran täysin oikeassa.