Fuksin kesäopintotuki ja opintopisteet.

Olen lukenut jo kymmenittäin kesäopintuten ja kesätenttien mahdollisuuksista, mutta vielä on muutama asia joka omalla kohdalla vaivaa. Olen siis ensimmäisen vuoden opiskelija yliopistossa, ja olen suorittanut mahdollisimman paljon kursseja joita on ollut tänä vuonna tarjolla. Valitettavasti saldo tästäkin huolimatta heikko, vain 36 opintopistettä. Tämähän tarkoittaa sitä, että luultavasti joutuisin tämän vuoden lopulla tehtävässä Kelan syynäyksessä seurantaan joka tapauksessa. Vanhempien opiskelijoiden mukaan vain harva fuksi saa oppiaineessamme täyteen Kelan vaatimia opintopisteitä huonon tarjonnan takia (sekä "sosiaalistumisen", jota itse tosin en ole harrastanut, vaikka vähäisten opintopisteiden syyksi Kellalle seurauksessa kelpaisikin), joten siitä on turha panikoida. Seurantaan joutuu, mutta se ei olekaan ongelma. Haluaisinkin itse nyt tehdä kesäopintoja muutaman kuukauden ajan, mutta tarvittava 5op/kk ei tule millään täyteen meillä saatavilla olevilla kursseilla. Enintään saisin 3op 4op kahdelta kuukaudelta. Tästä seuraa muutama kysymys: 1) Kelpaako Kelalle kesäopintotuen saamiseksi myös korotustentit? (Josta "saisin lisää" 3op.) 2) Katsotaanko tukea hakiessa opintopisteiden määrä ennen kuin tukea myönnetään? Yhdestä kurssista saisin siis tuon 3op ja toisesta 4op, ei lähellekään vaadittavia määriä per kuukausi. 3) Jos ja kun joudun vuoden lopussa seurantaan, katsotaanko silloin tarkemmin kesäsuorituksia? Onko kesätenteistä saatujen opintopisteiden vähäisellä määrällä enää tässä vaiheessa edes mitään väliä? 4) Olisiko vain järkevämpää suorittaa nuo kyseiset 7op yhden kuukauden aikana (myöskin vaihtoehto) ja toivoa että saisi työtä loppukesäksi KUITENKIN? (Näyttää erittäin epätodennäköiseltä, valitettavasti.) Toivottavasti tässä on edes jotain järkeä, pää sekoaa jo näitä miettiessä.
61070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä alaa opiskelet jos pisteitä on noin vaikea saada? Ja miksi et ole suorittanut muiden aineiden kursseja?

Äänestä
  • Kaikki suoritettavat opintopisteet käyvät. Kelan OT-lomakkeeseen tulee myös nimetä kursseja, joita on tarkoitus kesällä suoritella. Loppuja sun selityksiä en ihan ymmärtänyt. Sun pitäis alkaa tekemään sivuaineita ja kieliopintoja, niin saat niitä opintopisteitä.

    Äänestä

  • Minä mies kirjoitti:

    Kaikki suoritettavat opintopisteet käyvät. Kelan OT-lomakkeeseen tulee myös nimetä kursseja, joita on tarkoitus kesällä suoritella. Loppuja sun selityksiä en ihan ymmärtänyt. Sun pitäis alkaa tekemään sivuaineita ja kieliopintoja, niin saat niitä opintopisteitä.

    No juu, tuosta olikin varmasti vaikea saada mitään selkoa. Opiskelen siis englantilaista filologiaa, ja sivuaineoikeuden sain vasta nyt keväällä (ruotsi). Meillä oli informaation kulku alussa melko kehnoa, ja kun itse ymmärsi alkusähellyksen aikana kaikesta kysellä, tuli vain vastaukseksi että kaikki sivuainekokeet ovat menneet ja kielikurssit alkaneet (aina ihan täynnä). Sen takia mulla, ja monilla muilla, on vähän pisteitä, kun kursseista saa vain tuota 2-4 opintopistettä vaikka kaikki perusopinnot on suoritettu. Ja koska olen aineenopettajan puolella, ei järkevät sivuainemahdollisuudet ole oikeastaan koskaan avoimia. Mutta hyvä juttu että siihen voi laittaa mitä vain. Pitää katsoa mitä se Kela vastailee.

    Äänestä

  • jaiks kirjoitti:

    Samaa ainetta minäkin opiskelen, ja sain viime vuonna 57op helposti (olen tällä hetkellä siis tokaa vuotta). :S Eikö sulle oikeasti kukaan kertonut että pitää toisten aineiden opintojakin suorittaa että saa tarvittavat pisteet? Tai että voi suorittaa aineopintoja? Itse suoritin viime vuonna kaikki perusopinnot ja melkein kaikki aineopinnot. On se totta ettei kursseista hirveästi pisteitä saa, mutta sen takia pitää laskea että ottaa kursseja jotta opintopistetarpeet kerääntyy, vaikka ne olisivatkin "tarpeettomia" (itse olen sitä mieltä ettei oppiminen ole koskaan tarpeetonta). Esim. joistain historia kursseista saa järkyttävän paljon pisteitä. Itseäni harmittaa se ettei minulle kerrottu siitä pedagogisten ekavuotisten kiintiöstä. Olisin tietenkin hakenut. :/

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    No kyllä mä tuon toisten alojen opiskelun itsekin tietysti ymmärsin, mutta suurin osa kursseista oli syksyn puolella ja ihan omaa tyhmyyttäni en tajunnut ettei kursseja ala samalla tavalla enää keväällä. (Tarkoitukseni oli siis ollut aloittaa esim. uutta kieltä ja tehdä kirjallisuutta, joka on avoin sivuaine, mutta alkeiskursseja kieliin ei järjestetty keväällä lainkaan ja kirjallisuuskurssit joihin olisin voinut mennä, olivat aina päällekkäin perusopintojen kanssa.) Eli ollaan me isolla porukalla yritetty pisteitä kerätä ja sumplia, mutta niitä ei millään saa tuota n.40op enempää tähän hätään. En mä sentään ihan tyhjänpanttina ole loikoillut (varsinkaan täyteenbuukatun syksyn aikana), olisin kovasti halunnut varsinkin nyt tyhjänpuoleisella kevätpuolella tehdä enemmän opintoja, mutta se näytti olevan epätoivoinen yritys. Joo, ihan vahinogossa itsekin siitä kiintiöstä huomasin. :) Olisin niitä pedagogisiakin halunnut kesällä tehdä, mutta ne on kuulemma avoimen kautta (eli maksullisia).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jaiks kirjoitti:

Olen lukenut jo kymmenittäin kesäopintuten ja kesätenttien mahdollisuuksista, mutta vielä on muutama asia joka omalla kohdalla vaivaa. Olen siis ensimmäisen vuoden opiskelija yliopistossa, ja olen suorittanut mahdollisimman paljon kursseja joita on ollut tänä vuonna tarjolla. Valitettavasti saldo tästäkin huolimatta heikko, vain 36 opintopistettä. Tämähän tarkoittaa sitä, että luultavasti joutuisin tämän vuoden lopulla tehtävässä Kelan syynäyksessä seurantaan joka tapauksessa. Vanhempien opiskelijoiden mukaan vain harva fuksi saa oppiaineessamme täyteen Kelan vaatimia opintopisteitä huonon tarjonnan takia (sekä "sosiaalistumisen", jota itse tosin en ole harrastanut, vaikka vähäisten opintopisteiden syyksi Kellalle seurauksessa kelpaisikin), joten siitä on turha panikoida. Seurantaan joutuu, mutta se ei olekaan ongelma. Haluaisinkin itse nyt tehdä kesäopintoja muutaman kuukauden ajan, mutta tarvittava 5op/kk ei tule millään täyteen meillä saatavilla olevilla kursseilla. Enintään saisin 3op 4op kahdelta kuukaudelta. Tästä seuraa muutama kysymys: 1) Kelpaako Kelalle kesäopintotuen saamiseksi myös korotustentit? (Josta "saisin lisää" 3op.) 2) Katsotaanko tukea hakiessa opintopisteiden määrä ennen kuin tukea myönnetään? Yhdestä kurssista saisin siis tuon 3op ja toisesta 4op, ei lähellekään vaadittavia määriä per kuukausi. 3) Jos ja kun joudun vuoden lopussa seurantaan, katsotaanko silloin tarkemmin kesäsuorituksia? Onko kesätenteistä saatujen opintopisteiden vähäisellä määrällä enää tässä vaiheessa edes mitään väliä? 4) Olisiko vain järkevämpää suorittaa nuo kyseiset 7op yhden kuukauden aikana (myöskin vaihtoehto) ja toivoa että saisi työtä loppukesäksi KUITENKIN? (Näyttää erittäin epätodennäköiseltä, valitettavasti.) Toivottavasti tässä on edes jotain järkeä, pää sekoaa jo näitä miettiessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu