enää opeteta, että ennen kaistan vaihtoa pitää pää kääntyä melkeinpä 90 astetta joko oikealle tai vasemmalle, että silmillä olisi sitten helpompi nähdä jopa 200 asteen alue (oikealle ja vasemmalle), että onko siinä autoa joltain osin rinnalla? Ei ole taidettu ymmärtää myöskään sulkuviivan merkitystä. Ne, jotka tunnistavat, että liikennesäännöissä on puutetta, menisivät autokouluun uudestaan, niin eivät sitten tuurilla selviäisi liikenteessä. Nämä törpöt eivät aina edes tajua, että selvisivät taas yhdestä päivästä ilman kolhuja, koska järkevä kuski oli tilanteessa kiinni.
eikö
autokoulussa
4203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
> Ne, jotka tunnistavat, että liikennesäännöissä on puutetta, menisivät autokouluun uudestaan Typo? Kyllä minusta ainakin liikennesäännöissä on puutteita, esimerkiksi kahden henkilön vaihtaessa yhtä aikaa kaistaa, on hieman epäselvää, kumpi on väistämisvelvollinen (joo, molemmat. Silti.) Vastaava pätee tasa-arvoisiin risteyksiin, jotka saa teoriassa lukkoon, joka purkautuu vasta kun joku päättää ajaa muista huolimatta eteenpäin... Itse asiassa olet suhteellisen oikeassa. Samaan kategoriaan voisi lisätä sen, että vaikka ajellessa onkin mukava kuunnella musiikkia, voisi volyymiä yleensä pitää sen verran matalalla, että kuulee kun siinä viereisellä kaistalle oleva tööttäilee hädissään, kun väistötilaa on vähän... :)
"tasa-arvoisiin risteyksiin, jotka saa teoriassa lukkoon, joka purkautuu vasta kun joku päättää ajaa muista huolimatta eteenpäin... " Olethan miettinyt asiaa kahdesti? tämä tilanne ole mikään virhe, vaan itsessään aiheuttaa sen että risteykseen tulijat noudattavat riittävää varovaisuutta toisiaan tuijottaessaan, nyt kun kaikki ovat lähes pysähdyksissä on riskit pienimmät, samaan kategoriaan kuuluu harmaat likennemerkin taustat jotka on tarkoituksella jätetty harmaiksi,saaden varovaisuutta aikaan ja kääntyvän väistämis velvollisuus, onhan hän jo muutenkin hidastanut vauhtia.
eivät osaa liikennesääntöjä menisivät uudestaan oppimaan, ettei heidän liikennekäyttäytymisensä olisi yhtä tietoista selviytymistä tilanteesta toiseen, on vähän tuskallista sivullisen katsella ja varoa. Pitäisi tietää just tämä reipas pään kääntäminen silmät mukana ennen kaistan vaihtoa ja vilkku ajoissa päälle, sulkuviivojen merkitys(ettei niiden välistä poistuta), vilkun käyttö ajoissa liikenneympyrästä poistuttaessa. Ja tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta tulevaa pitää väistää, ja jos risteyksessä on kolmioita niin heti havaitaan mitä kulkusuuntaa halutaan suosia. On sitten mukavaa olla keskellä valoristeystä tukkeena kun menosuunta ei vedä, kun puuttuu se pelisilmä. Mikä sun kysymys oli?
Toki liikenne on turvallisinta silloin kun kukaan ei voi liikkua. Onko se tarkoituksenmukaista? Risteyslukko ei voi purkautua, ennen kuin joku ajaa "liikennesääntöjen vastaisesti". Harvoin noissa todellakin onnettomuuksia tapahtuu, mutta ongelma onkin sujuvuudessa. Pieni ongelma, myönnän. Mutta ongelma. > samaan kategoriaan kuuluu harmaat likennemerkin taustat jotka on > tarkoituksella jätetty harmaiksi,saaden varovaisuutta aikaan > ja kääntyvän väistämis velvollisuus Nyt en kyllä ymmärtänyt yhtään? Totta kai liikennemerkkien taustat on jätetty tarkoituksella harmaiksi. Voisi muuten olla vähän hämmentävää, jos siinä olisi vaikka sama kuva kuin toisella puolella. Mutta miten se aiheuttaa kääntyvän väistämis velvollisuuden [sic]? Ja mikä tämä kääntyvän väistämisvelvollisuus edes on? Suhteellisen uusi käsite minulle...