On surullista, jos vl-lapsilta ja nuorilta on kielletty intohimoinen urheileminen ja osallistuminen urheilukilpailuihin. Aktiivinen urheileminen edistää kansan terveyttä ja on erinomaista ajanvietettä. Siitä saa ryhmiä elämään, hyviä ystäviä ja urheilemiseen voi purkaa arjen paineita. "Terve sielu terveessä ruumiissa."
Aikaa voi viettää myös nikotiinin ja alkoholin käytöllä ja niiden avulla voi purkaa myös paineita, mutta tuolloin ruumis kärsii. Entä sielu?
VOIMME OLLA YLPEITÄ
NUORISTAMME!
5278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
harjoittelet esim. hiihtoa... panostat siihen kaikkesi vaikkapa ikävuosina 10-20... sitten sijoitus SM-kilpailuissa neljänneksikymmenenneksi kuudenneksi (46.). Kukaan ei muista sinua. Laakeriseppelettä et koskaan saa. Kuntoliikunta on OK, mutta kilpaurheilussa ei ole mitään järkeä.
joku toinen taas ei. Harva ihminen jää historian muistiin. Mutta mitä siitä. On sääli, jos turhasta tehdään syntiä. On sääli myös, että aina parjataan nuorisoa. Heistä on syytä olla ylpeitä. Kunnon porukkaa suurin osa.
Mutta jota pahaa on jo sekin, ettei ole vain ja ainostaan HYVÄN puolesta tekemisissä ja toiminnassa mukana. Välinpitämättömyys on sitä kavalinta ja pahimpiin luokittuvaa rakkaudettomuutta. Aiheuttaa eniten ja pahimpia pahaksi seuraamuksia! Kilpailu on hyväksi vain silloin kun kilpaillaan toistensa kunnioittamisissa ja palvelemisissa. Joita mahdollisuuksia onkin valtavasti erilaisia. Mutta joka edeyyttäsi jonkin verran sellaisiin, kaikille hyväksi Krist. harrastuksiin vetäjiä ja ohjaajia, niistä tuntuu suuri puute. Liekö se mukava ja helppo muista ja muusta niin väliä, autuas elämä, kun on usemmilla esteenä?! Herätyys!
Meillä täällä "VL-karsinassa" eli Jumalan valtakunnassa suositellaan kaikille liikuntaa, ja paljon sitä harrastetaankin meidän piireissä. Se on tosiaan hyväksi sekä ruumiilliselle että henkiselle hyvinvoinnille. Mitä tulee kilpaurheiluun, se on mielestäni jotain muuta kuin liikunnan ilon kokemista. No, voi siinä sitäkin olla, mutta kyllähän se tosi on, että kun ihminen vedetään ihan äärimmilleen ja kaikki elämässä pyörii sen urheilun ympärillä, niin ei siinä ole mitään järkeä. Ja mikä pahinta, uskominen jää siinä sivurooliin. Meillä kaikista tärkein asia elämässä on uskominen. Ja mikään ajallinen ei saa tulla sitä tärkeämmäksi. Jos lähdemme kilpailemaan, ja vielä menestymmekin, ihmisluonto, ns. vanhaosa tykkää siitä kunniasta, ja Jumala ei siinä saa kunniaa. Seurat ja muu Jumalan sanan kuuleminen jää silloin elämästä, ja tilalle tulee yhä enempi ja enempi urheilu. Kun me uskomme ja kilvoittelemme uskossa, me kerran saamme kuihtumattoman voitonseppeleen iankaikkisessa Taivaan ilossa. Ja siellä kruunataan kaikki jotka pääsevät maaliin saakka, ja ne kruunajaiset eivät ole ihan mikään pikkujuttu.
Kuinka vanhoillislestadiolaiset voivat nähdä ristiriidan uskossa kilvoittelemisen ja terveellisen harrastamisen, myös kilpailumielessä, välillä. Että jos ihminen tekee toista, toinen unohtuu. Rukoushan on kuin "hengittäisi". Kaiken voi tehdä Jumalalle kunniaksi. Rukousyhteydessä voi olla jatkuvasti keskellä arjen touhujakin. Käy syvästi sääliksi kaikki urheilullisesti lahjakkaat vl-lapset ja nuoret.