Kolme asiaa: opiskelu, työ, perhe. En käsitä, miten kukaan jaksaa pitää yllä näistä asioista useampaa kuin yhtä. Fiksuinta olisi olla hankkimatta lapsia, kun on tällainen diagnoosi, mutta huonosti menee, jos tästä vauvakuumeesta ei pääse eroon ennen kuin viisikymppisenä (suomalaisille naisille tulee kuulemma vaihdevuodet keskimäärin 51-vuotiaana).
Opinnot ovat kesken, muttei paljoa. Valmistumisen jälkeinen aika huolettaa: miten selitän työhaastattelussa työkokemuksen vähyyden? CV:hen tulee yli 2 vuoden aukko ajalta, jolloin olen ollut sairauspäivärahalla ja kuntoutustuella. Niinä päivinä, viikkoina ja kuukausina, jolloin en ole masentunut, teen mahdollisimman paljon asioita (opiskelen, laihdutan) pahan päivän varalle. Nykyisin pystyn järjestämään asiat siten, että sovin mahdollisimman vähän mitään tapaamisia ihmisten kanssa tai velvollisuuksia kuukautisia edeltävälle viikolle. PMS kuulemma pahentuu iän myötä ja olen alle kolmekymppinen. Miten ihmeessä voisin IKINÄ olla kokopäivätyössä, kun joka helvetin kuukausi olen sen yhden viikon työkyvytön tai pahasti vajaakuntoinen?
Tulevaisuudensuunnitelmat
Pieni pyöreä
7528
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin.
Samaa kysyn minäkin itseltäni. Työelämä ei todellakaan sovi minulle jos nykyiseen olotilaani ei tule korjausta ja silti minä tykkään työnteosta. Olen ihan rikki tällä hetkellä. Olin tänään töissä ja minulla oli suuria vaikeuksia saada sanottua mitään, vaikka toinen puhutteli minua. "joo" sanominenkin tuntui uskomattoman vaikealta ja se kaiken tuskan peittely vie kaikki voimat. Monta päivää olen vaan istunut yksin kotona ja pelkään seuraavan päivän tuloa ihmiskontakteineen. Katselen kauhuissani kellon kulkua, koska se tietää nukkuman menoa ja sitten taas helvetillistä heräämistä tunteeseen, että taas pitää mennä...en minä jaksais, mutta siltikin vaan aina meen, vaikka sisällä tuntuu niin pahalta. Mää oon vaan niin loppu tähän kaikkeen. Toivottavasti nyt saan apua kun olen sitä vihdoin ja viimein hakenut, kun haluaisin vaan elää ihan normi elämää ja saada joskus perheen. Muuta en toivo.
Ei sun auta murehtia,vaan elää päivä kerrallaan. Ja jos vakityö ei sovi,niin sit vaikka teet tuurauksia,ym.
auta kun on perhe elätettävänä. töihin on turha mennä kun ei pysty sitä hoitamaan siten ettei siitä tule sanomista / lopputiliä. et taida paljoa tästä sairaudesta tietää kun tommoisia lauot.
...mikset voisi hankkia kaikkea tuota, mistä haaveilet. Nuori ihminen. Kaikkien kirjoitustesi perusteella tunnet itsesi ja sairautesi paremmin kuin hyvin, joten unelmiisi on enään pieni askel kuljettavana. Tänne kirjoitat vain pahempina masennusjaksoinasi, sen ymmärrän, johonkin se kaikki on purettava. Koeta nyt taas päästä tästäkin yli ja rauhoittua. Sulla on mies, opiskeupaikka, raha-asiat kunnossa, niin olen käsittänyt. Menet sitä tietä, minkä olet valinnut, tai sitten valitset toisen, siinä se. Älä nyt ainakaan perheen perustamista lykkää tämän sairauden takia! Sulla on opiskelut viittä vailla valmiit, teet ne ensin. Sitten saat työtä tai et, perustatte perheen. Helppoa.
Kirjoituksesi lohdutti. Mahdollisesta perheenlisäyksestä olen puhunut psykiatrille ja terapeuteille, eikä heidän mielestään sairaus ole este lasten saamiselle. Tietysti lääkitysten vähentäminen tai lopettaminen ja kohonnut riski synnytyksen jälkeiseen masennukseen täytyy ottaa huomioon. Tukiverkko on hyvä, siis onnelinen parisuhde, sekä sukulaiset ja ystävät auttamassa, kun arki tuntuu välillä vaikealta.
Mä olen 30 v naimisissa oleva nainen. Lähes kymmenen vuotta surin lapsettomuutta, siinä välissä todettiin tämä kakssuuntainen (2004). Nyt olen aika sinut asian kanssa, kun olen melko varma etten jaksaisi kasvattaa lapsia kun omakin olo heittelee aika paljon. Jaksan tehdä aika raskasta kokopäivätyötä, mutta siinä melkein kaikki mihin pystyn. Satunnaisesti jaksan pitää kotia kunnossa ja laittaa ruokaa yms... Olen koittanut hyväksyä sen etten ikinä pysty samaan kuin moni muu. Pääasia kuitenkin, että jaksaa sen mitä on pakko ja muu on bonusta! Tsemppiä sulle!