Me Perussuomalaiset

Tämmöisiäkin, elämän koulimia. Jälleenrakentajia saksalaisten polttamassa Lapissa. Veteraanipäiviä kyllä juhlitaan ja jälleenrakennuksen muistomerkkejä pykätään. Valtion talousarviossa ollaan vain suuren rahan kapitalisteja harmittava terveydenhuollon kuluerä. Luulisi jollakin päättäjistä hävettävän - edes vähän. http://timosoini.fi/ploki/
297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kunnanhallituksen ja valtuuston jäsenet lahjoittivat eilisen kokouspalkkionsa sotaveteraanien hyväksi. On hienoa että saa olla jotenkin mukana auttamassa isänmaamme pelastajia.

Äänestä

Pitkään se Ruotsiin tehdyn evakkoreissun jälkeen kesti rakentaa uutta. Minunki vanhemmat teki sodan jälkeen aivan käsityönä ja huonoista tarvikkeista tilapäiseksi tarkotetun mökin jossa asuttiin sitte vuoteen 1960. Uuden paremman mökin rakennustalkoisiin minäki pääsin jo osallistumaan kun olin toisella kymmenellä siihen aikaan. Ensimmäiset savottareissutki oli isän mukana jo tuohon aikaan tehtynä kesällä kun ei ollu koulua että pääsi mukaan. Tuohon aikaan mettäyhtiön ukkoherralle riitti kun sai joka palstalta yhen ihmisen tiedot jolla oli verokirja, väkeä sai olla työssä vaikka puoli tusinaa eikä kukaan puhunu mistään vakuutuksista tai marissu lapsityövoimasta. Olisko niiltä ajoilta peräsin nuo tietyt kulumat ja kolotukset. Samapa sille, kaikkia tarvittiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


A.Pullinen kirjoitti:

Tämmöisiäkin, elämän koulimia. Jälleenrakentajia saksalaisten polttamassa Lapissa. Veteraanipäiviä kyllä juhlitaan ja jälleenrakennuksen muistomerkkejä pykätään. Valtion talousarviossa ollaan vain suuren rahan kapitalisteja harmittava terveydenhuollon kuluerä. Luulisi jollakin päättäjistä hävettävän - edes vähän. http://timosoini.fi/ploki/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu