Olen väsynyt, 18-vuotias, yksinasuva nainen.
Sairastin anoreksiaa pari vuotta ja paranin fyysisesti viime vuoden puolella. Tilalle tuli masennus, mutta aloitin ennen vuodenvaihdetta seronilin syömisen ja tilanteeni koheni. Minusta tuntui mahtavalta ja kaikki muutkin sanoivat, että puhkesin kukkaan. Aloin harrastaa body fitnessiä ja muuta liikuntaa uudelleen, muutenkin innostus liikuntaan palasi, vaikka olin laihduttanut itseni melkein kuoliaaksi liikunnalla.
Olen kuitenkin viime viikkoina saanut pitkästä aikaa todella rajuja masennuskohtauspäiviä. Vajoan ihan pohjalle, en näe mitään toivoa ja haluan tappaa itseni. On ehkä surullista, mutta minut pitää pinnalla ainoastaan koirani, joka on minulle tärkein asia maailmassa.
En käy enää terapiassa, sillä kun lopulta sain itselleni oman terapeutin hän peruu melkein jokaisen tapaamiskerran, on koko ajan muka sairaslomalla. En enää yksinkertaisesti jaksa vaatia itselleni uutta terapeuttia, sillä olen selittänyt asiani niin moneen kertaan eri ihmisille, etten enää jaksa tutustua ja rakentaa luottamussuhdetta uuteen.
Minulla ei ole ketään kuka ymmärtäisi. Pitkäaikainen parisuhteeni päättyi pari kuukautta sitten ja lisäahdistusta lisäsi se, kun siskoni löysi elämänsä miehen. Toki olen onnellinen hänen puolestaan, mutta tuntuu, että on mahdottomuus löytää koskaan rinnalleen aidosti rakastavaa ihmistä.. Etenkin, kun inhoaa itseään.
Olen niin väsynyt ja loppu, vaikka pääosin jaksankin viikot painaa täysillä. Aina kun on tekemistä, ajateltavaa - treenejä, koiran kanssa leikkimistä..ei ehdi murehtia. Mutta sitten masennus tulee taas. En jaksa nousta sängystä, tänäänkin olen ollut jalkeilla ehkä 5-7 tuntia.
Kun vain löytäisin koiralleni hyvän kodin, voisin tappaa itseni. Ei minulla ole tulevaisuutta.
masennus vie mennessään
nola00
2332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
jutustelemaan Verkkoklinikan Masennuspalstalle.Olen aloittanut viime vuoden puolella sellaisen palstan kuin Muuttolinnut siellä.
On niin epäreilua, että terpaeutti vaan peruu ajan, pitäisi myös järjestää sijainen, mutta nyt taas alkaa nämä lamasäästöt ja se on varmaan vaikeaa. Jos nyt kuitenkin varaisit ajan hoitavalle psykiatrille ja kerro suoraan kuinka lopussa olet ja että tarvitset uuden terapeutin. Saattaa myös olla että tarvitset toisenlaista lääkitystä tai aloitusannos ei riitä ylläpitoon. Minä jouduin lopettamaan toissapäivänä vanhan koiraystäväni ja kärsin myös masennuksesta. Vähän pelottaa, että tuleeko lainkaan lähdettyä ulos, kun koira pakottaa edes jonkunlaiseen päivärytmiin. Ikävä on kova, mutta yritän ottaa päivän kerrallaan. Yritä saada sen verran voimia koottua että varaat lääkäriajan, tsemppiä sulle ja muillekin masiksille!