Hei!
Olen reilu nelikymppinen mies ja vuosia kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta, jotka alkoivat työuupumuksestani.
Nyt olen löytänyt sellaisen "opin" kuin humanistinen etiikka, josta mm. Fromm paljon kirjoittaa. Etiikan ydin on ehkä se, että onnellisuus löytyy itsestään, kun ihminen kykenee päästämään irti egon otteesta. Ego haluaa omistaa rahaa, materiaa, mainetta, toisia ihmisiä ja nautintoja, kun taas ihmiselle olisi oikeasti hyväksi sellaiset asiat kuin luova työ, rakkaus ja kohtuullisuus. Nämä johtavat itsekunnioitukseen ja itsensä rakastamiseen sellaisena kun on, mikä taas on edellytys esim. hyvälle parisuhteelle. Frommin sanoin onnellisuus on olemista, ei omistamista, sanan laajassa merkityksessä. Itse etiikan ydin on periaatteessa lähes sama kuin esim. kritinuskon, mutta kun en ole uskovainen antaisin väärän kuvan käyttämällä noita termejä. Kyse on enimmäkseen siitä erosta uskooko itseensä (sieluunsa, ei egoonsa) vai muihin (auktoriteetteihin)
Tämä kaikki lukemani sopii kuin nenä päähän kokemusteni kanssa. Minut väsytti sisäinen ristiriita, jossa "sieluni" kaipasi inhimillistä työtä, ja ulkoisen reaalimaailman ja lapsuuden arvomaailman kouluttama "yliminä" tehokasta tuottavuutta. Luonnollisesti olin tehokas niin kauan kuin jaksamista riitti.
Sama löytö on ihmissuhdepuolella. Olen tehokkuudessani ollut kylmä ja mielenkiinnoton ihminen, varsin kyvytön rakastamaan, vain vastaanottamaan ja siksi suhteeni eivät ole toimineet. Olen halunnut omistaa "rakastamani" naiset, menettämisen pelosta, ja vasta nyt ymmärrän eron omistamisen ja rakkauden välillä.
Olen varsin innoissani tästä näistä uusista ajatuksista, ne luovat uskoa eteenpäin. Nyt olisin kysynyt, onko kellään muulla kokemuksia masennuksen voittamisesta tämän (tai jonkun muun) kaltaisella elämänmuutoksella?
Kellään kokemuksia
suunnanmuutoksesta
6252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aivan samoja ajatuksia minulla. Olen pitkään ollut suorituskeskeinen, egon ohjaama ihminen. Paljolti se on ollut selviytymiskeino jonka opin lapsuudessani saadakseni vanhempieni hyväksynnän. He rakastivat minua suorituksieni kautta, ei minua omana itsenäni, heikkona ja vajavaisena. Olen vihannut heikkoutta itsessäni ja muissa ihmisissä. Tämä oireili minulla esim. esiintymispelkona - mikään ei tuntunut kauheammalta kuin kenties jännittää näkyvästi yleisön edessä, mikä tarkoitti heikkoiutta ja lähes kuolemaa, niin häpeällistä se oli- ELi se voimakkaana oleminen oli niin tärkeää että jännitin ja stressasin. Myöhemmin tuli sitten ahdistus ja masennus. Nyt olen puoli vuotta käynyt terapiassa ja alkanut purkaa uskomustani siitä että meitä rakastetaan suorituksiemme vuoksi. Egoni on alkanut hiljentyä, kun se aikaisemmin oli aina äänessä ja teki minusta onnettoman. Nykyään huomaan että jos ahdistus valtaa minut, se johtuu jostakin mitä ego kuiskaa korvaani. Nyt kamppailen juuri egoni kanssa siitä, jättääkö hyvin palkattu mutta eettisesti mielestäni väärä ala ja ottaa askel johonkin uuteen, kenties materiaalisesti köyhempään mutta merkitykseltään rikkaampaan työhön.
Olen 40-vuotias ja tämä todellinen hämmenys alkoi pari vuotta sitten - sitä ennen uskottelin olevani ihan tyytyväinen, noin 36 vuotta.
Suosittelen Tommy Helstenin kirjoja. Psygologioissa on vaarallisiakin juttuja, mutta Helsten liikkuu turvallisella alueella.
sinulle sanoa, niin kuuntele sydämesi ääntä. Älä tee pikaisia johtopäätöksiä, äläkä ainakaan sellaisia, jotka heti helpottavat masennusta. Niissä on suuri vaara hakea vain helpotusta, kun pitäisi muuttaa isoja asioita. Mieti onko alasi väärä, työpaikkasi vai vain ne ihmiset lähellä. Jos ala on väärä, vaihda, mutta varaudu siihen, ettet heti löydä uutta. Jättäessäsi tämän nykymenon arvot on vaikea löytää tilalle mitään konkreettista ja sinänsä oikeasta suunnasta voi tulla vaikea tie, jossa on myös totaalisen uupumisen riski. Minä jätin akateemisen ja hyvin palkatun uran, mutta en ihan tietoisesti. Uupumiseni takia jäin valhellisesti sapattivapalle, koska en kehdannut kertoa uupumisestani. Tämän sapattivapaan aikana asiat syvenivät ja ajatus lopullisesta elämänmuutoksesta alkoi oikeastaan vasta muodostua. Mutta tämä muutos maksoi minulle viisi vuotta, liki sata tuhatta euroa ja lukuisan ihmissuhteen. Silti en kadu mitään, koska uskon löytäneeni, tai edes nähneeni vilauksen siitä, mistä elämässä on oikeasti kysymys, siitä mitä en Audin ratin takaa nähnyt. Tähän väliin siteeraan Raamattua:" (Mt 16:26) Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon?" Tuossa lauseessa on paljon viisautta, jolle nykyihminen on varsin sokea. Mutta elämänmuutoksen tie ei ole helppo tie. Minulla se johti syvään masennukseen, monien siteiden katkeamisen myötä yksinäisyyteen ja sitä kautta runsaaseen alkoholin käyttöön, siis pakoon omasta kurjuudesta baarin humuun. Olin jo ajautua alkoholismin tielle, kunnes sain lopullisesti voimaa - ehkä tajuamalla todellisen tilani - etsiä muutosta. Nyt minusta tuntuu, että heiluminen noiden kahden arvomaailman - humanistisen ja porvarillisen - on päättynyt ja siksi kai mieleni on ajoittain hyvin tyyni. Toki moni asia on vielä retuperällä, mutta se tärkein, usko parempaan on voimakas. Lopuksi suosittelen kirjastoa: Lue Tommy Helstenin lisäksi Erich Frommia, Martti Linquistiä, Raamattua, buddalaisia kirjoituksia ja tutustu siihen maailmankuvaan, joista ne kertovat. Voit rakastua siihen, niin kuin minulle kävi. Voimia!
täysin kofeiininkäytön, masennus ja ahdistuneisuus pahenivat perkeleesti, mutta katosivat alle puolessa vuodessa eivätkä ole palanneet. Sain elämäni takaisin yli 20 vuoden helvetin jälkeen.
monta syytä. Itselleni on nyt täysin selviö, että omani syy on mielen sisäisissä ristiriidoissa. Se ei ole helpottunut kemialla tai lääkeillä (kokeiltu on), mutta huomattavasti vain tunnistamalla nuo ristiriidat ja käymällä niitä läpi, tutustumalla siihen, mikä meni pieleen ja kohtaamalla oman ahdistuksen, syyllisyyden ja häpeän. Tässä yksinäisyydestä on suuri apu, jos sen musertavan voiman vain jaksaa kestää. Yksinäisyydessä oma sielu saattaa hieman kuuluakin. Kaikessa, tässäkin viestissä, pitää koko ajan muistaa, että ihmisen nerous ja luovuus suorastaan kukoistavat itsepetoksen jalossa taidossa.