Juhli kanssani!
2.5. Täytän 40 vuotta. Vedän sateenkaarilipun taloyhtiön lipputankoon. Taloyhtiön tullessa väliin tms. vedän sen johonkin muuhun lipputankoon.
Koska ystäviäni on tällä hetkellä Itämeren, Atlantin ja Välimeren tuolla puolen, olen kehottanut heitä tekemään samoin, sateenkaarilippu mihin tahansa vapaana olevaan lipputankoon ja juhlat.
Perustelut:
1) Valtiollisella lipulla juhlistetaan kansallisia merkkihenkilöitä. Sateenkaarilipulla voi juhlistaa ketä tahansa hlbt-ihmistä. Olemme tasa-arvoisia kaikki.
2) Lipputangot ovat valtiollista, etnistä tai yrityslippua varten, kun taas sateenkaariliputus on usein kielletty - silloin kun sitä on pyydetty. Nyt teemmekin sen pyytämättä, katsotaan onko heillä pokkaa tulla väliin.
3) Joka kerta kun liput liehuvat laittomasti kynnys siihen, että esimerkiksi kaupunki suostuisi lipun laittamiseen esille Pride-viikoksi ihan virallisesti laskee.
4) Sateenkaarilippu ilmaisee, että meitä on kaikkialla, ei vain Pride-paraateissa Helsingin (tai muun kaupungin) tyhjässä liikekeskustassa, vaan myös lähiöissä tai kesämökillä. Se on isännänviiri, se ilmaisee, että sateenkaariväkeen kuuluvaa on paikalla.
Kisko siis lippu tankoon heti aamusta ja juhli kanssani iloisesti! Kippis!
Kansainvälinen sateenkaariliputuspäivä 2.5.!
Catsy_666
382307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
sulle. Sateenkaarilippu liehuu siis silloin länsi-suomessa.
tietää epäonnea!!!
...mutta eivät silloin jos ne kahlitsevat meitä. Otan siis vastaan onnittelut kiitollisena, vaikka en ole tehnyt muuta ansaitakseni ne kuin elänyt paria päivää vaille 40 vuotta, mutta tämä muuttuu. Minä haluan tästä lähtien kyseenalaistaa kaikki säännöt jotka rajoittavat ja häpäisevät. Ihmistä hallitsee sellainen tunne kuin lasta, joka on yllätetty piparipurkilta, siksi meille luvataan, että elämä on joskus toiste, eläkkeellä tai taivaassa, kun nyt raataa ja hikoilee, niin sitten on hyvä, voi levätä (=maata tylsänä) mökillä tai taulutelevision ääressä. Ei onnistu! Minulle sanottiin lapsena, että jos varastat (tai teet jotain muuta rikollista), niin et saa ikinä kunnon työpaikkaa. No, minä en sitten varastanut. Arvatkaas olenko minä saanut kunnon työpaikan. Keikkatyöläisenä minulle on luvattu, että kun osoitan sitoutumiseni ja arvoni keikkatyöläisenä, niin sinut vakinaistetaan. Ei vakinaisteta, itse asiassa sain potkut tuossa talvella ja pääsin takaisin rämpimään ennestäänkin lyhennetyllä työviikolla. Pieni lapsi vaistomaisesti tietää, että aikuiset ovat valehtelijoita. Parempi siksi syödä piparit kun niitä on eikä silloin kun niitä luvataan. Lupaukset eivät nimittäin toteudu, mutta syötyjä pipareita ei saa syömättömiksi. Minä haluan toteuttaa yhden vaivautuneen päivän homofoobikoille koska he ovat tuottaneet kovin monta vaivautuneisuuden päivää minulle ja muille! Yhdysvalloista minulle kertoi yksi homo, että kun hän oli kiskonut sateenkaarilipun ylös, naapuri oli luullut sitä Saksan lipuksi. Mitähän kommenttia tulee 2.5.?
ja kippis! Hmm , härkä? perässä tullaan, tai sanoisinko että edellä mennään! Kippis Härille ja kippis Catsylle! Liputtelehan iisisti!
Juhlin kanssasi, sillä minullakin on merkkipäivä 2.5. Se ei toki ole vuosipäivä, mutta historiallinen ja merkkittävä päivä kuitenkin.
sateenkaarilippu ja kukkiva maa! Ei kai sateenkaarilipun nostamista lipputankoon ole missään kielletty? Laissa puhutaan jotain siitä miten Suomen lippua pitää kohdella kunnioittavasti, ei saa päästää koskemaan maata jne., mutta lipputangot eivät käsittääkseni ole vastaavanlaisessa erityisaseassa. Lipputankoon saa laittaa Suomen lipun vaikka oman synttärin kunniaksi. Lipputankoon saa laittaa myös maakuntaviirin. Miksei siis sateenkaarilippua? Olen kerran aikoja sitten ollut joogaretriitissä, ja kyllä siellä liehui tangossa sellainen oranssi lippu koko viikon eikä kukaan tullut sanomaan mitään.
Jos mä haluunkin vetäistä sen taloyhtiön salkoon,niin joku tulee kuitennii alta aikayksikön vetäisee sen alas ja saattaa tuhota mun tunnerikkaan lipun :( Onnee sulle catsy kuitennii nelikymppisistä:) Poks kuohuvaa sille!
"En mää raaski. 29.4.2009 klo 23.41 Jos mä haluunkin vetäistä sen taloyhtiön salkoon,niin joku tulee kuitennii alta aikayksikön vetäisee sen alas ja saattaa tuhota mun tunnerikkaan lipun :( " On käynyt mielessä, mutta olen sitä mieltä, että: 1) kukaan homofoobikko ei halua tulla nähdyksi sateenkaarilipun kanssa, ties vaikka saisi himpulatartunnan. ;) 2) ihmiset ovat auktoriteettiuskoisia tai passiivisia: kun joku on sen sinne laittanut, kai siihen on jokin syy ja sitä paitsi asia ei oikeastaan kuulu minulle. 3) suvaitsevaisten mielestä asia on vapauttava. Olen melko varma, että tässä taloyhtiössä esimerkiksi asuu lesbopari. Koska lippu tuo oletettavasti hyvää mieltä monelle, niin sitä ei hevin haluta ruveta kiskomaan pois. Eri asia sitten jos lippu on useamman päivän, mutta sehän ei ole tarkoitus. Jos menetän itselleni rakkaan lipun niin pridestä saa uuden, vaikka kalliitahan ne ovat. Sitä ennen vien kuitenkin sateenkaarilipun vappumarssille. Vappumarssilla on ollut monenlaista lippua, mutta ei minun nähdäkseni seksuaali -ja sukupuolivähemmistöjen edustusta. Tänään lähden kolmoismielenosoitukseen. Etelärantaan marssii opiskelijamielenosoitus yliopistolta, yleisvasemmistolainen mielenosoitus Hakaniemestä ja talonvaltaajien Vapaa Helsinki-blokki Kampista yhtyen suurmielenosoitukseksi. >Onnee sulle catsy kuitennii nelikymppisistä:) >Poks kuohuvaa sille! Kiitos! Nautiskelen viiniä ja teen hyvää ruokaa itselleni. Niin ja otan kuvan siitä sateenkaarilipusta tangossa. Minun elämäni alkaa nyt ja muille eläminen loppuu. Sen kunniaksi järjestän pienen road tripin tänä vuonna.
Catsy!
Kuva: http://www.flickr.com/photos/20649778@N07/3493086512/
aika pieneltä se näyttää, mut pieni on kaunista :)
siellä se liehuu ylpiänä!
korkealla! Hyvää synnyinpäivää ja muista juhlia 40 vuoden edestä :)
katsomaankin. Onnea!
Lämpimät ja aurinkoiset onnittelut Catsylle synttäreiden johdosta!Pidä se kaunis sateenkaarilippu korkealla ja nauti :)
...niin ei tarvitse nähdä tänne tulemisen vaivaa ja sitten lippuja on useampi, niin kuin pitääkin olla. Täällä on nyt menossa pihatalkoot ja minä epäilin, että talkoolaiset saattaisivat ottaa lipun alas, mutta niin ei ole käynyt, kiltisti vain haravoivat pihalla. Onpahan niillä ainakin puheenaihe. Muutama on sanonut, että minä kyllä menetän kauniin lippuni, mutta nyt näyttää siltä, etten menetäkään. Lasken lipun sitten illalla jos se on saanut hulmuta vapaana iltaan asti.
Ikäni alkaa viidellä.
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa elämä. Minulle se tarkoittaa uutta uhmaikää tai murrosikää. Oikeasti vain länsimaisessa kulttuurissa on sellainen kuin kapinoivat teinit, kaikkialla muualla ihmiset ovat kapinoineet koko ikänsä. Me elämme maailmassa, joka muistuttaa vankilaa. Työ on vankeutta sen sijaan että se muistuttaisi leikkiä ja toisi elämään sisältöä. Ei ihme, että ihmiset voivat pahoin, kun elämä on säänneltyä, tarkkailtua, valvottua. Kytät joka paikassa. Sitten loppuaika passiivisena ja apaattisena massa"viihteen" kuluttajana samalla kun elintaso on niin niukka, että hyvä jos sa tarpeeksi syödäkseen. On pakko ryhtyä taistelemaan tätä hirveää järjestelmää vastaan! Ei ole enää mitään Eugen Schaumaneja eikä talvipalatsiin ryntäyksiä, mutta jos me rupeamme kaikki ottamaan asioita yhä enemmän omiin käsimme sen sijaan että huutaisimme apuun valtiota, tarvitsisimme kaupallisia valmiita ratkaisuja tai alistuisimme auktoriteetteihin, niin valta kumoutuisi sillä tavalla. Tämä luvaton sateenkaariliputus on toivottavasti tuollaisen vallankumouksen alku. Haluan tehdä yhä enemmän asioita niin kuin minusta itsestä tuntuu hyvältä sen sijaan että minua kiinnostaisi miten porvarit sun muut höyrähtäneet ajattelevat. Suosittelen edelleen Crimethincin kirjaa "Days of War, Nights of Love", joka löytyy netistä pdf:änä jostain.
niin ..oletpahan ainakin jättäny oikein todistusaineistoa nettiin kuvien ja tekstien kera, hahah:D Poliisia saattaa mahdollisesti kiinnostaa tämä :) Eli ei muuta kun nyt sitt vaan ootteleen rattoisasti sohvalle mahdollisimman mukavaan asentoon poliisin yhteydenottoa :D
Taisitpa sanoa jotain vastoin parempaa tietoa... tyhmä ei kannata olla.. eikö niin...
Olen tänään esim. kävellyt päin jalankulkijoiden punaista valoa. Laitonta. Valitettavasti ei ole kuvaa.
Jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus juhlistaa omia juhlapäiviään liputtamalla.
On ehkä tosiaankin oikeus mutta ei millä tahansa lipulla ja ilman lupaa eikä varsinkaan jos lipputanko ei ole oma =)
niin juuri einstein, jos ja jos. Tässä tapauksessa, tästähän tapauksesta me tässä ketjussa ollaan puhuttu, ei mistään jossitteluista, catsylla on täysi laillien oikeus liputtaa taloyhtiönsä lipputangossa, sateenkaarilipullaan syntymäpäivänään.
sinua onnitellen! Tervetuloa meidän nelikymppisten Ihanien Naisten Kerhoon! :)
Syntymäpäivää,olitko sä näin kauniin päivän tilannut?
Sain sen kyllä takaisin. Taloyhtiön talkoolaiset olivat vieneet sen. Ilmeisesti ne olivat lammastelleet lipun ympärillä selvinpäin koko päivän ja vasta kun humalatila oli tarpeeksi korkealla, oli rohkeus riittänyt sateenkaarilipun viemiseen. Sain lipun takaisin asukastoimikunnan puheenjohtajalta, joka uhkasi rikosilmoituksella. Ääni kellossa muuttui kyllä kaikilla kun sanoin viettäväni syntymäpäivää.
josta sinua voitaisiin syyttää? Vai voitaisiinko mistään? Taloyhtiön lipputangon omavaltaisesta käytöstä? Jos lipputangon käyttö ei ole erikseen kielletty niin se on sallittu. Ja taloyhtiön säännöt eivät voi olla ristiriidassa lain kanssa, jos ovat niin silloin laki on tietysti voiakkaampi.
"Tiedätkö mikä olisi se rikos 3.5.2009 klo 11.30 josta sinua voitaisiin syyttää? Vai voitaisiinko mistään? Taloyhtiön lipputangon omavaltaisesta käytöstä? Jos lipputangon käyttö ei ole erikseen kielletty niin se on sallittu. Ja taloyhtiön säännöt eivät voi olla ristiriidassa lain kanssa, jos ovat niin silloin laki on tietysti voiakkaampi." Niin, ei minua voi oikein syyttää mistään, mutta koska olen juonittelija, niin minulle sopisi erinomaisesti se, että minua syytettäisiin. Saisivat raapia päätä aika monessa paikassa. Tarkoituksenihan oli herättää mahdollisimman paljon keskustelua ja asettaa valtasuhteet kyseenalaisiksi. Pihapiirin mitassa onnistuin yli odotusten. Ehkä tästä tulee urbaani legenda, joka nävertää vallan perustuksia tai sitten jopa lujittaa niitä (jos tulkinta on niin, että Vuosaaressa on sallittu sateenkaariliputus). Minua on törkeästi ja väkivaltaisesti kohdeltu tässä lähiössä niin nyt minulle oli tarkoitus saada hyvitystä sille. SATO:ssahan oli aiemmin sellainen juttu, jossa hakaristilippu oli parvekkeella esillä ja sen takia päätettiin kieltää liputus parvekkeilla. Hakaristilippu loukkasi ihmisiä niin, että ne kiipesivät sen repimään alas. Sateenkaarilippu sai olla kauemmin. Tämä on Saton vuokraslummi. OK, en liputa sitten parvekkeella, vaan liputan taloyhtiön lipputangossa. Yllättäen minun puolelleni asetuttiin myös lepakkolaakso/ranneliikkeen foorumilla. Tarvittaessa saisin lakitukea sieltä ja ehkäpä Setastakin. Vastapuolikin tietää, että tällä puolen on kovat piipussa ja tuskin haluaa nostaa isoa älämölöä. Yleensä tällaiset, niin kuin Pinkki Luciakulkuekin vaietaan kuoliaiksi. Tässä kuva lipusta kauniisti liehumassa: http://photos-h.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc1/hs027.snc1/4280_1131578097098_1456628711_336487_1026948_n.jpg
ei olisi tarvinnut kieltää jos joku liputti natsilipulla, koska natsitunnukset ovat kiellettyjä ja Pariisin rauhansopiuksen vastaisia. Olisi pitänyt poistaa se natsilippu, se olisi riittänyt. Minusta on kivaa kun monissa Euroopan kaupungeissa on sateenkaarilippuja parvekkeilla ja ikkunoissa. Luulen, että sinun pitää tehdä jotain laittomampaa ennen kuin pääset syytetyksi. Toisaalta jos onnistut herättäään keskustelua ja avaamaan silmiä joutumatta syytetyksi niin eikö se ole parempi? Vesiskootteritkin ovat jo kadonneet Vartiokylänlahdelta (?), silloin kun ne vielä pitivät helvetillistä meluaan mietin miten voisin tehdä ne toimintakyvyttömiksi aiheuttaen samalla mahdollisimman pieniä taloudellisia vahinkoja ja henkilövahinkoja ei tietenkään yhtään.
Catsy, missä päin asut? Hieno lippu!
. . . . .
aidosti särmikkäälle Naiselle!
. . . . .
Ei seksuaaliseen identiteettiin pidä jämähtää, se on kumminkin varsin pieni osa elämää. Ei me heterotkaan suunnitella pillun- tai kyrvänkuvilla koristettuja lippuja. Paremmin sopii klassinen musta lippu. Tai se, jossa on diagonaalisesti puolet mustaa ja puolet punaista. Taitaa ärsyttääkin vallanpitäjiä ihan eri tavalla, sateenkaarilipun nostajat luokitellaan harmittomiksi nössöiksi.
"Väärä lippu Kirjoittanut: ohikulkenut heteromies 5.5.2009 klo 19.16 Ei seksuaaliseen identiteettiin pidä jämähtää, se on kumminkin varsin pieni osa elämää. Ei me heterotkaan suunnitella pillun- tai kyrvänkuvilla koristettuja lippuja. " Niin, sinä olet oman heteroutesi sokaisema. Kysymys on kuitenkin paljon laajemmasta kuin pelkästä naimisesta tai edes rakastamisestakaan, kyse on kokonaisesta epäheterosta maailmankuvasta. Vastaavasti heteroilla on oma heteronormatiivinen maailmankuvansa. Sen puolesta ei tarvita lippua, koska se on vallitseva itsestäänselvyys. Ehkä minä olen poliittinen, mutta hyvin pieni osa elämästäni koostuu seksistä, toukokuuhun asti on vuosi edennyt ilman kertaakaan ja minun ja Pieni Silkkinen II:n välinen yhteiselo on sellaista, että sen hyväksyvät kaikki. Sen sijaan esimerkiksi työsyrjintä on todennäköistä, vaikka syrjivät heterot eivät kenties edes pysty käsittelemään tiedostavalla tasolla miksi he oikein syrjivät. Heillä on puute sanoista ja kyvystä käsitellä asioita. "Paremmin sopii klassinen musta lippu. Tai se, jossa on diagonaalisesti puolet mustaa ja puolet punaista. " Kävi mielessä. Kerran kun olin vappumarssilla punamustan diagonaalilipun kanssa minua luultiin Karjalan palauttajaksi. Se on huono homma. Sateenkaarilipunkin kanssa ihmiset tulevat minulta kyselemään, mikä lippu se on. Näin siis Helsingissä eikä missään takahikiällä. Tekoni itsessään oli anarkistinen, sitä ei tarvitse korostaa käyttämällä anarkistilippua. "sateenkaarilipun nostajat luokitellaan harmittomiksi nössöiksi." Niin kun sateenkaarilippua ei tunneta Priden ulkopuolisissa asiayhteyksissä. Pitäisi oppia tuntemaan. Ei ole mitään syytä miksi sitä ei käytettäisi. Vein sateenkaarilipun vappumarssillekin. Venäläinen, arveluni mukaan homo, halusi tulla kuvatuksi minun kanssani. Varmaan turisti ajatteli ettei hänen omassa väkivaltiossaan marssita samassa kulkueessa bolsujen kanssa sateenkaarilipun keralla ilman että tulee pahoinpitely.
rakastua ;)
Itse olet oman lesboutesi sokaisema. Ei nämä mene sukupuoliroolien mukaan vaan sen mukaan miten paljon ihmiset luulevat itsellään olevan hävittävää. Peruskansalaiset elävät värittömän elämän, käyvät joka päivä kahdeksan tuntia töissä, sitten jäävät eläkkeelle ja kuolevat. Nyt kun asia tuli puheeksi, tämä koskee myös lähes kaikkia lesboja. Sitten on harvoja jotka uskaltavat tehdä asioita, eihän tässä muuta ole menetettävissä kuin toimeentulo tai elämä. Sinänsä hassua, melkein kaikki tässä ryhmässä ovat jollain tapaa kroonisesti sairaita. Ei niin pahasti kuin Stephen Hawking, mutta esimerkiksi pari tuttua on tulossa sokeiksi.