sinun valvontaasi kuuluu fortum.
siis joudut vastaamaan meille
omistajille miksi lilius hakkaa
päätämme. venäjä,venäjä,venäjä.
siperian tg-10 paskalaitokseen
jonka tuotto ominaisuus on 0
tai jopa hurjasti miinusmerkkinen.
vastauksia vastauksia vastauksia
kuulimme jo neukkujen vilpit tv-2.
herää häkämies
paavo46
291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä ministeri Häkämies on paheksunut liliuslaisia kymmenien miljoonien optioohjelmaa, joka muutettiin (Eduskunnan välikysymyksen vuoksi?) palkkio-ohjelmaksi ja nimenmuutoksesta huolimatta jatkui samanlaisena. Paheksunut ja todennut, että mitään ei tehdä. "Hyvä Veli" Lilius on ottanut omansa... kuten hänelle kuuluu. Vai kuuluuko? Lilius ei miljooniaan ole ansainnut. Suomi ei Liliusta olisi tarvinnut. Fortum olisi tuottanut saman, ellei enemmänkin ilman Liliusta: 1. Suhdanteet muuttuivat, osakkeiden arvo nousi ----------------------------------------------- - vuonna 2001, jolloin optiojärjestelmä luotiin, Fortumin osake oli aliarvostettu. Lamaa uumoiltiin tulevaksi ja vaikka Fortumilla oli omaa pääomaa yllin kyllin Fortumin kuten muiden yritysten osakkeet pörssissä olivat alhaalla. Suhdanteet muuttuivat ja Fortumin osakkeen nimellisarvo nousi 5 eurosta 30 euroon. Optiopalkkio nousi sen mukaisesti. 2. Fortum osti miljardilla omia osakkeitaan ------------------------------------------- - jotka se mitätöi. Tämä operaatio kannattaa yrityksen tehdä juuri ennen johtajien miljoonaoptioiden ottamista. 3. Fortum lopetti tutkimus- ja kehitystyöhön panostamisen -------------------------------------------- Vuonna 2005 Fortum panosti tutkimukseen ja kehitykseen vain 0,2 % yhtiön liikevaihdosta eli 14 miljoonaa euroa. Ennen optiojärjestelmän luomista (2001) Fortumin tuote- ka kehitysmäärärahat olivat 53 miljoonaa euroa. 4. Sähkön erittäin korkea hinta ------------------------------- Kuluttajat maksavat oligarkin eli Fortumin energian ylihinnoiteltua sähköä. Vaikka raakasähkön hinta puoliintuu, Fortum nostaa hintoja. 5. Sähkönsiirron erittäin korkea hinta -------------------------------------- Fortum omistaa Suomen suurimman sähköverkon ja Vattenfall Suomen toiseksi suurimman sähköveron. Sähkönsiirto on jos kohta energian hintakin kalliimpi molemmissa verkoissa. 6. Windfall-voitot ------------------- Windfall-voitto tai -tuotto (windfall = suom. tuulenkaatama) tarkoittaa odottamatonta rahantuloa ilman voiton saajan merkittäviä toimenpiteitä. Windfall-voitot energian tuotannossa * Windfall-voitto on ydinvoiman ja vesivoiman ansiotonta voittoa. * Windfall-vero on ansiotulon perimistä voimayhtiöltä valtiolle. Eurooppa otti vuonna 2005 amerikkalaisten ehdotuksesta käyttöön päästökauppajärjestelmän, joka nostaa sähkön hintaa riippumatta miten sähkö on tuotettu tai siitä aiheuttaako se ilmastopäästöjä tai muita päästöjä. Windfall-vero on vihreiden vanha vaatimus. Edellisen hallituksen aikana windfall-veroa valmisteltiin kauppa- ja teollisuusministeriössä, mutta asia jäi sikseen. Vero ei ole hallitusohjelmassa 2008. 7. Fortumin työntekijöiden irtisanomiset ja lomautukset -------------------------------------------- On käsittämätöntä ja moraalitonta, että samaan aikaan kun valtio-omisteisen Fortumin johto rahastaa itselleen kymmenien miljoonien arvoiset palkkiot erittäin hulppean palkkansa lisäksi, se irtisanoo työntekijöitään. Työntekijöitä irtisanomalla Fortum on saanut osakkeiden arvoa nostetuksia näyttämällä parempaa voittoa ja mahdollistanut näin johdon jättisuuret palkkiot. 8. Vähemmän tuottava öljy-business omaksi yrityksesksi ---------------------------------------- Pörssiin ei huolita "monialayrityksiä". Vähemmän kannattavat osat karsitaan pois. Myös Fortum luopui öljy-busineksesta, joka ei ole yhtä kannattavaa kuin windfall-voitot ja sähkön hinnalla keinottelu. --- Fortumin policy on tähdännyt yrityksen johdon jättisuuriin palkkoihin, palkkioihin ja eläkkeisiin - hinnalla milla hyvänsä. Fortumin olisi pitänyt kehittää suomalaista energiatuotantoa koko suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Fortumin johdon palkitseminen on aiheuttanut suomalaiselle yhteiskunnalle mittavia tappioita: - riskisijoitukset Venäjälle - ruotsalaisen Vattenfallin liian suuri markkina-asema Suomessa - tutkimus- ja tuotekehitys on lapsen kengissä (0,2 % liikevaihdosta) - energialla tutkimus- ja tuotekehitys on äärimmäisen tärkeää - homekiinteistöjen lisääntyminen. Sähkölämmitys pidetään pois päältä, vaikka Suomen ilmasto sitä vaatisi - konkurssit lisääntyneet erityisesti kuljetusalalla sekä muun pieni- ja keskisuuren yrittäjyyden piirissä - julkisen liikenteen alasajo, korkean energian hinnan vuoksi julkisen liikenteen lippujen hinnat pilvissä Energia-alan kehittyminen on tärkeää sen vaikuttaessa koko suomalaiseen yhteiskuntaan. On valitettavaa että energiateknologian kehittäminen ja energiaratkaisut on annettu kasinokeinottelijoille ja valtio-omistaja ei voi mitään yrityksen operatiiviselle johdolle. Mielenkiintoista on vertailu valtio-omisteisen Vattenfallin ja Fortumin välillä. Vattenfall on energiajätti, joka investoi, kehittää, tuottaa ja toimii ruotsalaisen yhteiskunnan hyväksi, tasapuolisesti. Suomessa sähkönkuluttajat on jaettu kahteen kastiin: 1) ne jotka omistavat Fortumin osakkeita, voivat sijoitustuotoillaan ostaa ilmaista sähköä ja 2) niihin, joilla ei Fortumin osakkeita ole, ja jotka maksavat kaiken.
Ei taidakaan olla ihan turha ostos?