Nelikymppislahja

Mira, Janne ja Ulla

Mira: Meillä on ollut Jannen kanssa vaihteleva parisuhde ainakin seksin suhteen. Koska lapsia ei ole, olemme voineet harrastaa seksiä varsin vapaasti. Janne on aika varovainen ja pidättyväinen, toisinaan. Melko usein seksimme ajautuu fantasiointiin yleensä samoista aiheista, eli kolmannet ja neljännet osapuolet. Näihin on kuitenkin ollut vaikea palata silloin kun olisi pitänyt suunnitella asiaa. Työskentelen terveydenhuollon alalla ja tutustuin työpaikan salivuorolla Ullaan. Hän vajaa nelikymppinen sinkku omasta tahdostaan. Miehiä on kuuleman mukaan ollut ja tarinat ovat varsin hyvin uskottaviakin, onhan hän ihan naisellinen ja hyvällä kropalla siunattu. Olimme kerran Ullan kanssa lasillisilla, kun Janne saapui hakemaan minua ja selvisi, että he tunsivatkin toisensa peruskoulun yläasteen ajoilta. Ulla oli muuttanut sukunimensä aikaisemmin jonkun sukuhärön vuoksi ja me emme käytä Jannen kanssa samaa sukunimeä, joten he eivät olleet tunnistaneet toisiaan aikaisemmista keskusteluista. No, yhteensattuma johti väliemme tiivistymiseen ja liikuimme Ullan kanssa yhä tiiviimmin kahdestaan. Olimme olleet kerran viihteellä ja Ulla tuli meille jatkoille, koska Jannen työmatkan vuoksi kaipasin juttuseuraa. Keskustelut ajautuivat miehiin ja seksiin ja aloin utelemaan Ullan tilannetta. Kaikenlaista oli kuulemma koettu, mutta hän halusi kaikesta vähiten mutkikkaita ihmissuhdekoukeroita kolmansine osapuolineen. Ikä alkoi painaa ja hän oli jo useasti havahtunut olleensa pelkkänä salarakkaana. Koska hän kuitenkin kertoi haluavansa seksiä, ehdotin hänelle itsenikin yllättäen: ”Sun tarttis kokeilla Jannea. Mä en ole mustasukkainen jos sovitaan niin”. Ulla oli aika yllättynyt, mutta ilmeisesti asia alkoi häntä kiinnostamaan, koska hän tuntui nappaavan aiheesta kiinni, ikään kuin peläten, että heitin asian sittenkin leikillään. ”No eihän pelkässä seksissä mitään pahaa ole, jos ketään ei satuteta”, hän vastasi. Siitä se sitten lähti. Keskustelimme ideasta tarkemmin. Vaihe vaiheelta aloimme lähestyä todellista suunnitelmaa. Puhuimme toistemme sekä Jannen seksimieltymyksistä varsin avoimesti. Selvisi mm., että Ullan fetissinä oli naisellinen pukeutuminen seksiä varten, joka ei varmasti olisi Jannelle kauhistus. Jossain vaiheessa olimme kumpikin vakuuttuneita toisen olevan tosissaan aikeissaan. Olin jo pitkään halunnut nähdä Jannen rakastelevan toista naista, mutta sopivaa spontaania tilaisuutta ei ollut tullut vastaan. Pelkäsin toisaalta kiintymykseen ja ihmissuhteisiin liittyviä asioita ja en ollut osannut etsiä sopivaa naista. Ulla vaikutti täydelliseltä, oli selvinnyt, että hän ei havitellut pitkäaikaista suhdetta, hän oli sopivan ikäinen, hyvännäköinen ja varmasti terve. Tapasimme seuraavalla viikolla Ullan kanssa työn merkeissä ohi mennen ja kysäisin heti varmistaakseni sopimuksemme. En pystynyt kuulijoiden pelossa puhumaan oikeilla nimillä, joten pidin keskustelun neutraalina. ”Onhan se iltajuttu edelleen voimassa?”. Ulla mietti sekunnin ja oivalsi. ”Totta kai, on kai se uskallettava. Sopiihan tosiaan sullekin? Milloin?”. ”Kävisikö ensi viikon loppupuoli?”, kysyin. ”Eiköhän joku päivä onnistu”. Ulla vaikutti vähän vakavalta, joten lupasimme soitella vielä tarkemmin. ”Ootko sä kertonut jo Jannelle?”, Ulla kysyi puhelimessa. ”No en vielä, mutta en todellakaan usko sen olevan ongelma”, kuten totta oli. ”Mä olen joskus kokeillut kolmen peliä ja tunnelma oli silloin aika vaivautunut. Hommasta ei ensin meinannut tulla mitään ujouden vuoksi ja sitten riittävän rohkaisun jälkeen kukaan ei oikein muistanut tarpeeksi”. Ullalla oli mennyt jarrut päälle ja itseänikin alkoi ekaa kertaa mietityttämään. Olisiko kaikki sittenkään noin yksinkertaista. ”Pitäisikö mun jättäytyä sittenkin aluksi ulkopuolelle?”, kysyin lopulta. ”Suostuisiko Janne videointiin? Voitaisiin katsoa se yhdessä. Mä voisin kanssa tykätä siitä. Oon mä kerran aikaisemmin kokeillutkin sellaista”, ehdotti Ulla. Homma alkoi vaikuttaa yhä epätodennäköisemmältä, enhän mä voi tuollaista mennä Jannelle ehdottamaan. Toisaalta, Jannella oli vuosia sitten halu tehdä kotivideo, johon en ollut tuolloin suostunut… Lupasin ottaa asian puheeksi. Mielessäni silti epäilin kehtaamistani. Janne oli täyttämässä 40 vuotta, joka oli varmasti yksi syy Ullan kanssa tehtyyn suunnitelmaan. Lahjana se olisi ainakin ikimuistoinen, mikäli vaan onnistuisi luontevasti. Vietimme railakkaan perjantai-illan mukavine sänkypuuhinemme. Otin asian puheeksi kautta rantain. ”Oliko Ulla suosittu koulussa?”. ”Varmaan suosituimmasta päästä, oli meinaan aika hyvän näköinen ja vientiä riitti”, Janne vastasi. Yllätyin, koska hän ei ollut ihmetellyt kysymystäni. ”Oliko teillä silloin mitään kehitelmiä?”. ”Ei, ei ollut. Mä keskityin silloin koulunkäyntiin ja tytöt ei mua huomioineet…”, tuli vastaus vähän apeana. ”Oot tainnut käydä kädellä Ullan takia?”. ”Aika varmasti. Se taisi ekana alkaa käyttää rintsikoita meidän luokalla. Hyvä kroppahan sillä on ollut aina”, Janne tokaisi. Paljastin lopulta korttini ja kerroin tulevasta lahjastamme. Pelkäsin jotain kamalaa, riitaa, vaivautumista tai jotain muuta pahaa, mutta ilmeisesti turhaan. Janne ei ollut aluksi uskoa minun olevan tosissaan, mutta alkoi pikkuhiljaa luottamaan, että todella haluaisin hänen ja Ullan nussivan. ”No milloin?”, hän kysyi jo innostuneena. ”Ensi viikolla. Ja sitä ennen et todellakaan saa multa enää mitään. Pidä ne kassisi täynnä jos haluat nauttia”. Janne: Voi piru! Mira oli tutustunut entiseen unelmaani. Ulla on saanut osakseen enimmät teini-iän siemensyöksyni, valitettavasti tietämättään. Aivan uskomaton vartalo, pitkät sääret, kiinteä perse, tissit, valloittava hymy, vaaleat hiukset… Kuppikoko oli silloin arviolta C, joka vaivasi silloin vähän, olisivat voineet olla aavistuksen verran isommat. Tilanne näytti korjaantuneen. Ulla näytti täydelliseltä kaunottarelta lisäksi hänelle on tullut lisää itsevarmuutta, hän ikään kuin tietää imevänsä miesten huomion huoneesta jossa näyttäytyy. Ehdin jo useasti tekemään fantasioita threesomista Miran ja Ullan kanssa, argghhh… Mira sitten pudotti pommin. Hän halusi mun nussivan Ullaa ja asiasta oli kuulemma jo sovittu! Mulla oli täysi työ yrittää näytellä hämmästynyttä ja olla kuin en olisi liian innokas toteuttamaan heidän suunnitelmansa. Töistä ei meinannut tulla mitään koko viikkona. Palaverien päätökset piti kerrata muistioista, kun ajatukset alkoivat aina harhailemaan. Alkoi myös iskemään pelko joutumisesta käytännön pilan kohteeksi. Toisaalta olisi se todella rankkaa laskea leikkiä asiasta, etenkin kun koko viikkona ei Mira ollut suostunut kertomaan edes ajankohtaa, saati muita yksityiskohtia. En voisi toivoa tai keksiä parempaa synttärilahjaa. Tuli torstai-iltapäivä. Mira näkyi soittavan ja luulin kyseen olevan ruokakaupan ostoslistasta. Yllätyin positiivisesti: ”Mä laitoin sulle sopivat vaatteet valmiiksi, laita ne kun tulet kotiin. Varmaan kannattaisi käydä sitä ennen suihkussa. Mä tekstaan sulle sitten osoitteen. Pidä hauskaa”. Mira vaikutti vieläkin iloiselta ja vitsikkältä. ”Pidä hauskaa” tuli melko painokkaasti, joten ajattelin myös tehdä sitä… Pelkäsin kotona odottavan jonkin nöyryyttävän pelleasun seksikaupasta, mutta kyseessä oli siniharmaa arkipuku kravatteineen. Ulla asui uudehkolla kerrostaloalueella lähellä kaupunkimme keskustaa. Parkkeerasin tarkoituksella riittävän kauas, läheisen ostarin parkkipaikalle, jotta autoani ei tunnistettaisi väärässä paikassa. Mietin, pitäisikö viedä kukkia, mutta treffithän nämä eivät olisi, pelkät pastillit riittivät ostoksiksi. Seuraavaksi mieleeni iski taas pelko liiasta jännityksestä tosi paikan tullen. Saisinko edes kyrpäni pystyyn kameran edessä… Ulla tuli avaamaan antaen upeimman hymynsä. Halauksessa havaitsin hienostuneen parfyymin ja suuret rinnat. Hän oli aivan tyrmäävä näky. Huolellinen meikki, kampaus varmaan ammattilaisen tekemänä, valkoinen, läpikuultava paita ja kapeahko tumma hame, jalassa oli ruskeat korkokengät. Emme päästäneet tunnelmaa vaivautumaan, vaan avasimme heti valkkaripullon ja siirryimme olohuoneeseen. Ulla asui olohuoneen, makkarin, vaatehuoneen ja keittiön käsittävässä saunallisessa asunnossa. Makuuhuoneen ovesta näkyi parisänky ilman peitteitä, pelkät tyynyt oli jätetty. Ovesta näkyi myös tuttu kamerajalka, jonka tunnistin omakseni. ”Jaahas, täällä on juonittu ihan oikeasti tarkkaan”, ajattelin. Keskustelimme luokkakokousmaisia asioita, opiskeluja, ammatinvalintoja, muuttoja jne. Ulla kehui minun muuttuneen kouluvuosien nörtistä oikeaksi mieheksi. Vastavuoroisesti kehuin hänen muuttuneen edukseen, kauneuden säilyneen ja mukaan tulleen suuren määrän määrätietoista seksikkyyttä. Olin ahminut hänen muotojaan katseellani. Alla näkyi olevan kullanväriset balconette-malliset rintaliivit ja sääret oli verhottu kiiltäviin sukkiin. Unelmoin koko ajan niiden olevan vähintään stay upit, parhaimmillaan hänellä voisi olla jopa sukkanauhaliivi. Viinipullo tyhjeni ja Ulla kävi avaamassa uuden. Hän palasi keittiöstä ja istui yllättäen vastapäiseen nojatuoliin. ”Pyöritetäänpäs pulloa, jotta saadaan homma käyntiin”, hän sanoi viettelevästi. Aloitimme totuuksilla, joita pullon osoittaman tuli kertoa. Hävisin tietysti heti. Ulla: ”Tiedätkö ja hyväksytkö pelin säännöt?”. Janne: ”Pidämme ainoastaan hauskaa, emme kiinny, kerromme ainoastaan Miralle”. Ulla lisäsi vielä kaiken tapahtuvan vapaaehtoisesti. Hävisin toistamiseen. Ulla: ”Oletko joskus masturboinut mun takia?”. Janne: ”Olen, useasti”. Ulla: ”Arvasin, sä olit varmaan pahin mun tuijottajista”. Janne: ”No en minä sitä suotta tehnyt, sä kiusoittelit mua jo silloin”. Peli eteni. Promillet alkoivat helpottamaan tunnelman kehittymistä. Onneksi Ulla hävisi välillä. Janne: ”Mitä sä olet valmis tekemään tänään?”. Ulla: ”Kaikkea suht normaalia heteroseksiä. Toivottavasti kertoja tulee monta”. Janne: ”Yritetään”. Ulla: ”Mitkä ovat sun pahimmat pelkosi tämän illan suhteen?”. Janne: ”Laukean liian helposti, enkä saa seisomaan kameran edessä”. Ulla: ”Ai tuossa järjestyksessä vai?” Janne: ”Mikä on sun kuppikokosi?”. Ulla: ”75DD tai E, kävin laitattamassa silikonit”. Janne: ”Jesss.” Ulla: ”Lempiasento?”. Janne: ”No voiko se olla yllätys?”. Ulla: ”Hyvä että me molemmat tykätään takaapäin”. Ulla: ”Sun fetissit?”. Janne: ”Naiselliset alusasut, nylonit, saumasukat, sukkanauhat, korkkarit,…” Ulla: ”Ihan kiva…et tule pettymään!”. Janne: ”Entä sun?” Ulla: ”Seksiasut, välineet, pehmobondage, univormut miehellä”. Kysymyksiä sateli ja minusta tämä alkoi vaikuttaa liian hyvältä. Pelkäsin koko ajan jonkin keskeyttävän tulevan koitoksen. Kyrpä oli ollut kovana jo pitkään ja pelkäsin laukeavani jo ekasta kosketuksesta. Avasimme vielä kolmannen viinipullon. Siirryimme samalla tehtäväosuuteen. Voitin ekan erän. Pyysin Ullaa riisumaan paitansa. Hän nousi hitaasti ja napitti paitansa auki selin minuun. Paita sai kyytiä ja kääntyessään hän peitti rintansa käsillään. Kiusoitellen hän sitten paljasti mitä alta löytyi. Pitsireunuksiset kullansävyiset rintaliivit, jotka istuivat kantajalleen täydellisesti. Mielestäni täydellinen tilanne kuvitella peitettyjen rintojen muotoja. Nämä eivät suuruudestaan huolimatta roikkuneet yhtään liikaa. ”Pidätkö?”. ”Pidän!”. Voitin myös toisen erän ja luulin oppineeni huijaamaan pullon pyörityksessä, kun ei antanut liikaa vauhtia, pystyin melko hyvin pysäyttämään pullon hänen kohdalleen. Pyysin nyt hänen hameensa. Nyt alkoi jännittämään. Hän avasi napin ja sivuvetoketjun ja alkoi hitaasti pujottautua vaatteestaan. Alla oli samaa sarjaa oleva sukkanauhaliivi ja tai-malliset pikkuhousut. Sukkanauhoihin oli kiinnitetty sileäreunaiset , beiget nylonsukat. Sukkanauhat olivat juuri sopivan kireällä, jotta ne painuivat hieman hänen pakaroihinsa. ”Pidätkö?”. Onneksi kysymys oli retorinen. Edellisen vastaukseni vakuuttavuutta oli vaikea ylittää. Huijasin kolmannen erän. Ulla yritti vaikuttaa pettyneeltä. Pyysin häntä riisumaan minut. Sain operaation aikana todella kiihottavan suudelman ja pääsin samalla hyväilemään hänen vartalonsa kaaria ja alusvaatteiden materiaalia. Bokserit jäivät yhä päälleni. Ulla varoi koskettamasta kulliini vaikka erektio oli silminnähtävä. Hienovaraisuus tuntui kiihottavan minua vielä enemmän. Neljännessä erässä olikin jo vaikeaa keksiä sopiva tehtävä. Halusin pitkittää tätä unenomaista esileikkiä mahdollisimman pitkään. Halusin hänen esittelevän garderobinsa, koska kiinnostus ylellisiin alusasuihin tuntui olevan meille yhteinen. Vaatehuoneesta löytyi upeita korsetteja, alusasusettejä joka värivaihtoehdoilla sekä iso valikoima seksikkäitä nyloneita. ”Sulla taitaa mennä näihin aika paljon rahaa kuukaudessa”. ”Mä kävin kerran katsomassa yhden burlesque-esityksen ja huomasin sen jälkeen itsekin harrastavani sitä vapaa-aikanani. Siitä saa seksikkään ja itsevarman olon”, Ulla vastasi. Avasin vielä yhden laatikon ja sieltä paljastui muutama dildo ja sormikiihotin sekä perinteiset, vaaleanpunaiset pörrökäsiraudat. Otin moottoroidun anuskiihottimen ja katsoin Ullaa kysyvästi. ”Ton mä sain edellisen paikan tytöiltä läksiäislahjaksi!”, tuli vastaus hieman selittelevään sävyyn. Ihan kiva kokoelma vanhalla piialla… Ulla otti ohjat käsiinsä. Siirryimme takaisin olohuoneeseen, jonka nojatuolia kuvaamaan viritin videokamerani. ”Laita kamera pyörimään ja käy istumaan. Hoidetaan ne sun pelot ensin pois. Mä otan sulta kohta suihin.”, Ulla huusi korjatessaan huulipunaansa kylppärissä. Jäin odottamaan. Ulla lisäsi tullessaan valaistusta kuvauksen vuoksi ja tarkisti kameran. Laitoimme Ullan tuoman kylpypyyhkeen nojatuoliin alleni. ”No, tarkistetaanpa sitten Janne sun kyrpäsi”. Hänellä oli talouspaperirulla mukanaan, josta hän repäisi muutaman arkin valmiiksi. Autoin häntä riisumaan bokserini, joista kyrpäni ponnahti kovempana kuin koskaan. ”Ei vitsi, saanko mä trimmata ton sun pehkosi? Menee muuten karvojen syljeskelyksi”. Kyseessä ei ilmeisesti ollut oikea kysymys vaan käsky. Ulla vei minut vessaan ja seisotti pöntön yläpuolelle hajareisin. Alakaapista löytyi leikkuukone, jolla hän ajoi häpykarvani käytännössä kokonaan. Homma kävi tottunein ottein, koska hän oli ilmeisesti tehnyt tätä myös työkseen. ”Noin, ihan tiedoksi, että mäkin parturoin tänään ihan juuri tätä varten”. Vau, ajattelin. Palasimme olkkariin, jossa aloitimme homman uudelleen. Ulla asettui polvilleen eteeni ja ilmoitti hoitavansa ekan satsin alta pois, jotta kestäisin sitten myöhemmin pitempään. Määrätietoisuus ja äänensävy tekivät tilanteesta erityisen kiihottavan. Katselin palapeilin kautta hänen pyöreää, sukkanauhoin verhottua pyllyään, samalla kun nautin upeasta imutuksesta. Ulla osasi ainakin tämän lajin. ”En olisi uskonut sulla olevan noin ison kyrvän”. No en minä sitä erityisen isona pidä. Ehkä 15-16 senttinen, en ole koskaan mitannut. Kommentti imarteli silti. Kumarruin vielä kokeilemaan hänen rintojensa kaaria ja homma alkoi olla kohta selvä. Keskityin tämän jälkeen ojentamaan lantiotani ja kyrpääni kohti hänen suutaan. Hän käski minun pujottaa jalkani nojatuolin puisten kaarikäsinojien välistä, jolloin jalkovälini avautui hänelle. En pystynyt näin sohimaan kyrvälläni hänen nieluunsa. Tunne oli kutkuttavan kiduttavan upea. Siemensyöksy alkoi lähestyä, mutta sen nopeus ja rajuus yllätti molemmat. Olisin herrasmiehenä ainakin yrittänyt varoittaa, jotta Ulla olisi voinut päättää itse nieleekö. Hän oivalsi tulevan syöksyn, ehti vetää kyrvän suustaan ja tavoitteli talouspaperia. Spermasyöksy lensi ehkä 20-30 senttiä suoraan hänen otsalleen, kasvoilleen ja osa jopa hänen avonaiseen suuhunsa. Multa pääsi tahtomattani karjahdus, jota en pyrkinyt mitenkään hillitsemään. Ullan itsevarmuus tuntui saaneen pienen kolauksen ja hän vaikutti vähän tyrmistyneeltä. Hän nieli suunsa tyhjäksi ja lähti kylpyhuoneeseen siistimään kasvojaan. Itselleni iski hirvittävän raukea olo valtavan orgasmini jälkeen. Pyyhin kullistani viimeiset touhutipat ja siirryin suihkuun pesemään vehkeeni. Karvattomana oleminen tuntui oudolta, mutta kiihottavalta. Kuivasin itseni Ullan antamaan pyyhkeeseen ja puin boxerit takaisin jalkaani. ”Sultahan tuli melkoiset lastit. Kuinka sä enää jaksat tyydyttää mua”, Ulla totesi kiusoitellen. ”Ei tuota vaikeuksia, jos jatkat tuota alusvaatteissa keimailua”. Ullan rintaliiveissä oli myös spermaroiske, joten hän päätti vaihtaa ajankulukseen toiseen settiin ja vetäytyi vaatehuoneeseen. Jäin sohvalle odottelemaan uutta nousua. Jännitti mukavalla tavalla, koska olin nähnyt vilauksen hänen seksiasuvalikoimastaan. Toivoin hänen nyt laittavan parastaan. Ulla antoi odottaa itseään todellisen ladyn tavoin. Vaatehuoneen ovi avautui ja keskityin heti tarkkailemaan tulevaa. Ulla tuli ulos verhoutuneena vihreään satiiniseen aamutakkiin. Hän jäi vielä makuuhuoneeseen pujottamaan jalkoihinsa nylonsukat. Hän todella tiesi, miten mies vietellään. Liikkeet ja säärten ojennukset olivat kuin elokuvasta. Hän vielä paljasti sopivasti reisiään kiinnittäessään sukkanauhojen lukot. Jalkoihinsa hän laittoi kirkkaanpunaiset, varmaan kuusituumaisilla koroilla varustetut kengät. Todella itsevarma valinta. Kuinkahan kävely noilla onnistuu, ajattelin. Hän käveli olkkariin kuin mannekiini. ”No, joko sulla olisi mullekin jotain?”, tuli viekoittelevasti. ”Mitä sulla sitten olisi tarjota?”, kysyin. ”Aika märkä mirri. Näytettäisiinkö Miralle seuraavaksi lisää suuseksiä?”, Ulla kysyi. Suorasukainen kysymys sai veitikan jälleen nousemaan. Ulla pyörähti hitaasti ympäri ja huomasin hänellä olevan mustat saumasukat, joiden kantapäävahvikkeet pilkistivät kengistä. Hän avasi aamutakkinsa ja pudotti sen lattialle. Väri oli vaihtunut vihreäksi satiiniksi. Rintaliivit olivat retrohenkiset, suipot ja kolmella hakasrivillä varustetut. Pikkuhousuina olivat nyt stringit. Pakaroiden välistä nousi kolmionmuotoinen kangaspala, joka korosti pakaroiden pyöreää muotoa. Kaiken kruunasi satiininen vyötäröliivi kuusilla sukkanauhoilla, jotka upposivat taas juuri sopivasti hänen pyllynposkiinsa. Leveäreunuksiset saumasukat ja jaloissa vielä todella raflaavat korkkarit. Käynnistin kameran uudelleen ja polvistuin Ullan eteen. Avasin sukkanauhojen lukot yksitellen juuri sopivan hitaasti nautiskellen ja pujotin ne kulkemaan stringien alta. Halusin riisua pelkät stringit, joten kiinnitin sukkanauhat uudelleen. Ulla nautti selkeästi pienestä askarteluhetkestäni. ”Sä näytät olevan tarkka kaikissa hommissasi”. ”Ei erotiikka ole pelkkää orgasmia, kunnon esileikki se olla pitää”, vastasin. ”Oikeaa puhetta, mun odotukset kasvaa entisestään”, Ulla huokasi kun kutitin nenälläni hänen satiinista häpykolmiotaan. Tartuin häntä olkapäistä ja painoin hänet määrätietoisesti samaan nojatuoliin, jossa olin itse saanut käsittelyni. Ulla nosti pyllyään ja pujotin pikkarit hänen jaloistaan hitaasti. Kävin vielä tarkistamassa kameran ja polvistuin lattialle. Levitin hänen polvensa lujalla otteella ja jäin ihastelemaan huoliteltua karvatupsua hänen klitoriksensa yläpuolella. Häpyhuulet näyttivät virheettömiltä ja olivat kuin kaksi persikanpuolikasta. ”Pujotatko vielä jalkasi noiden käsinojien välistä”, pyysin. Aloitin hitaasti kuljettamaan nenänpäätäni jalkovälissä. Hän oli selkeästi suihkauttanut parfyymiä ja piti ponnistella, etten olisi käynyt kiinni kuin sika limppuun. Ullan hengitys kävi keskittyneemmäksi ja pitkitin nautintoani hivelemällä hänen rintojaan. Aloitin nuolemalla hitaasti nivustaipeen ja häpyhuulten alueelta. Ulla pyrki työntämään pilluaan kohden kieltäni, mutta nojatuolin käsinojien taakse lukitut reidet estivät sen. ”Nyt sä kiusaat, käytä sitä kieltäsiiii”, Ulla ohjasi kiljuen. Nyt oli minun vuoro määrätä. Jatkoin hidasta etenemistä ja pillu alkoi kostua entisestään. Tartuin lantioliivin päältä kaksin käsin pitääkseni pyllyn paikallaan tuolissa ja aloitin pyörittämään pehmeää kieltäni ulkosynnyttimillä. Tuoksu alkoi kasvaa huumaavaksi ja Ulla puristeli vuoroin käsinojia ja vuoroin päätäni. Hän ulvoi kohta lähes tauotta. Olin lipsutellut kielelläni emättimen suulla ja latkinut hänen nesteitään, aloin siirtymään ylöspäin kohti odottavaa herkkunappulaa. Ulla oli odottanut juuri tätä ja tarttui nyt kynsillään lapaluistani. ”Just sinne, just sinne, just sinne!”, hän huusi. Värisytin kielelläni hänen klitoristaan, joka laukaisi varsin näyttävän orgasmin. Ulla jäykisti koko vartalonsa kaarelle ja kiljui matalalla äänellä. Kynnet tuntuivat painuvan selkänahkaani kuin pubitikat. ”Nyt mä haluan munaa oikein kunnolla. Mennään makkariin!”, Ulla käski ja pujottautui nojatuolista. Siirsin kameran ja asettelin sitä sopivaksi, sillä välin kun Ulla poseerasi sängyllä. Parisängyssä oli juuri tähän tilanteeseen sopiva pinnapääty. Ulla asettui kontalleen pornahtavaan asentoon, hartianlevyinen ote päädystä, selkä notkolleen, pylly pystyssä, jalat sopivasti harallaan paljastaen paljaat häpyhuulet. Korkokengät vielä kruunasivat koko tilanteen. Mira oli usein kertonut hekuman hetkellä haluavan nähdä minun nuolevan jotain kiinteäperseistä naista takaapäin. Tässä oli juuri sopiva tilanne. Hain vaatehuoneen laatikosta näkemäni pörrökäsiraudat ja tarkistin, että ne saa myös auki oheisella avaimella. ”Mä lupaan pitää tämän vielä pehmon rajoissa, sopiiko?”, kysyin. ”Toistaiseksi tämä on juuri sitä mitä mä haluan”, Ulla vastasi. ”Mä laitan kortsun jos sopii? Ei sotketa vielä”, ilmoitin. ”Ai kun huomaavaista. Mä voisin auttaa”, Ulla vastasi hymyillen. Kondomin rullaus tuntui mahtavalta, koska Ulla selkeästi halusi kosketella ja kovaa kyrpääni. Hän moiskautti vielä pusun terskaani. Napsautin ranteet yhteen ja en voinut vastustaa kiusausta vartalon kaarien hyväilystä. Kokeilin kaikenlaisia asentoja viemättä vielä kyrpääni sisään. Siirryin selälleni Ullan jalkoväliin ja kurottauduin hänen pilluunsa jalkoja levittäen. ”Tule istumaan mun naamalle, jooko?”. Ulla teki työtä käskettyäni ja voihki päälläni pyörittäen lantiotaan kieltäni kohti. Kurotin käteni hivellen ja puristellen hänen rintojaan. ”Mä alan olla jo valmis. Voisitsä nussia mua rajusti?”, Ulla aneli. Asettauduin kontalleni Ullan taakse ja asetin kyrvän pillun suulle. Otin kunnon otteen lantiolta, kerroin päättäväisesti nussivani häntä nyt kunnolla ja runttasin peitseni kerralla pohjaan. Ulla ulvoi nyt pienestäkin liikkeestäni. Käsiraudat ja asentomme pakottivat hänet antautumaan tilanteeseen täysin. Tyhjillä kasseilla pystyin päästelemään varsin pitkään ja aloin valmistella Ulla seuraavaan orkkuun. Pysäytin työntelyn hetkeksi ja keksin uuden idean. Kutittelin pikkurillilläni hänen pyllyreikäänsä. Ulla vakavoitui heti. ”Mua kiinnosti jo silloin koulussa, että kuinka tuhma tyttö sä oikein olet?”, sanoin kysyvällä äänellä. Hän mietti pari sekuntia ja vastasi ”O-on mä aika… Sitten ainoastaan sormella ja laita rasvaa tosta ylälaatikosta”. Löysin tuubin jotain perusvoidetta ja puristin sitä anukseen sopivasti. Työnsin kyrvän uudelleen pilluun ja aloin samalla pujottaa pikkurilliäni Ullan pyllyyn. ”Mmm…työnnä vähän syvempään…aaa”, Ulla ynisi. Nyt minulla alkoi olla melko vaikeaa pidätellä. Nautin upeasta näkymästä hänen perseeseensä, muna hänen pillussaan ja pikkurilli kakkosessa. Runttasin menemään kyrvälläni ja Ulla hytkyi joka työnnölläni kohti sängyn päätyä. Mulla tuli toistamiseen ja aloin hidastella pikkuhiljaa työntöjäni. Ulla ei ollut vielä saanut toistaan, joten pidin kyrvän vielä sisällä ja kumarruin tavoittelemaan toisella kädellä hänen klitoristaan ja toisella pikkurillillä värisytin hänen pyllyreikäänsä. Tämä tehosi. Ulla supisteli lantionpohjan lihaksiaan ja alkoi kirkumaan a-kirjainta. Orgasmista ei pystynyt erehtymään. Hän ravisti hetken päästä lantiotaan ja pyysi lopettamaan, klitoriksen arkuuden vuoksi. Hän lyyhistyi kyljelleen ja alkoi toipua kokemastaan. Kaulasuonet tykyttivät silminnähden ja hän punoitti kevyesti poskiltaan. Irrotin käsiraudat ja halailimme hetken sängyllä. ”Mä tykkään tosta kun mies määrää. En muista äkkiseltään yhtä rajua orkkua”. ”Mitä sitten keksittäisiin”, kysyin ja kiedoin kortsun talouspaperiin. Olo oli melko voipunut ja en olisi juuri heti jaksanut tehdä yhtään mitään. Tilanne olisi vielä käännettävä edukseen. Ei tuollaista pillua saisi kovinkaan usein ja vielä luvallisesti. ”Kiirekös sulla on? Huilataan vähän ja keksitään sitten lisää huvia”, Ulla vastasi. Sammutin kameran, kävin jälleen suihkussa ja oikaisin sen jälkeen sängylle. ”Ota tuosta peitto ja lataile vähän itseäsi. Mä vähän laittelen itseäni”, Ulla naurahti. Taisin käväistä hetken nukuksissa tai ainakin unen rajamailla, mutta pääsääntöisesti kuuntelin tapahtumia ympärilläni. Ulla liikuskeli vaatehuoneen ja kylppärin välillä joitain kertoja, hän kävi myös suihkussa ja ilmeisesti ehosti itseään uudelleen. Vaatehuoneessa hän kahisutti joitain vaatekappaleita ja tämä lämmitti mieltäni heti. Kuulin sihinää nylonsukkien pukemisesta, joitain läpsähdyksiä, jotka kuuluivat ilmeisesti liivien kuminauhoista. Olo oli todella raukea, kuten aina rakastelun jälkeen. Nyt mielihyvää lisäsi vielä sopiva humalatila ja tieto yllätysten jatkumisesta. Olin kuin pikkupoika jouluaattoiltana. Korkkarien kopse johti keittiöön, jossa Ulla laittoi kahvin tippumaan ja kattoi pöytää. Olin edelleen nukkumaisillani, kun Ulla tuli herättelemään. Hän veti peiton hitaasti päältäni ja ilmeisesti oli jäänyt silmäilemään alastonta vartaloani. Kyrpä oli jälleen erektiossa ja Ulla tarttuikin siihen hellästi. ”Olisiko täällä tarjolla iltakahviseuraa?”. Näyttelin havahtuvani. ”Taisi olla mukava uni vai?”, Ulla kysyi ja katsahti runkkauksessa olevaa kyrpääni. ”On ollut tosi mukava ilta, kiitos sinulle”, vastasin. ”Tuu kahville”, Ulla sanoi noustessaan. Hänellä oli puoleen reiteen ulottuva, punainen satiiniaamutakki, jonka selkämyksessä oli jokin itämainen kirjainmerkki. Vartalon alaosassa ei näkynyt mitään uuteen vivahtavaa, ilmeisesti samat saumasukat ja punaiset korkokengät. Pylly keinui lupaavasti ja viekoittelevasti, eikä reisissä ja säärissäkään ollut mitään moitittavaa. Kadulla moisten näkeminen olisi aiheuttanut lukuisia peräänajoja ja muita vaaratilanteita. Nappasin bokserini lattialta ja siirryin keittiöön. Ulla oli kattanut kahvikupit ja aromilasit. Kaataessaan kahvia, hän pahoitteli, ettei ollut varannut tarjottavaa kahvin kanssa. Pöydällä oli silti pullo brandyä, josta kaadoin meille molemmille tilkat. ”Ei haittaa, tarjoilethan sä koko ajan ainakin silmänruokaa”, vastasin. ”Kiitos, kelpaisiko näin paremmin?”, Ulla avasi aamutakkinsa nyörin ja riisui sen viereisen tuolin selkänojalle. Nyt alusasujen värinä oli sitten mustalla maustettu punainen. Stringit olivat klassisen kauniit , sukkanauhaliivi oli neljällä lukolla ja matalaa mallia, joka ei ulottunut kovinkaan korkealle vyötäröä. Hän oli nyt pukenut stringinsä sukkanauhaliivin päälle. 40-kymppisen naisen uuma ei voisi näyttää paremmalta, pientä rehevyyttä oli havaittavissa, mutta parempi niin ainakin minun mielestäni. Tämän setin kohokohtana olivat rintaliivit. Hän oli pukenut päälle todella hyvin istuvat push-upit, jotka toivat esiin silikonirintojen väliin todella viehättävän tissivaon. Hänellä oli kuitenkin näkyvissä kahdet olkaimet, joten päättelin tämän setin jujun paljastuvan vasta myöhemmin. Joimme kahvia hiljaisuuden vallitessa. Promillet poistivat estoja, joten uskalsin tuijottaa pöydän päällä näkyviä rintoja estottomasti. Ulla näytti nauttivan saamastaan huomiosta. ”Mä olen säästellyt noiden rintaliivien riisumista viimeiseksi”, sanoin lopulta. ”Mitä muuten pidät mun rinnoista? Kannattiko leikkaus?”, hän kysyi. ”Enhän minä niitä vielä ole nähnyt, mutta odotan sitä hetkeä kovasti. Onko Mira muuten kertonut mun olevan enemmän tissi- kuin pyllymiehiä?”. ”Niin minä kuulin, vaikka äskeisen perusteella voisi muuta luulla”, Ulla kujeili. ”Sä taisit tykätä tykätä kakkosesta?”, huomautin. ”No mullahan ei ole varsinaisia kokemuksia anaaliseksistä, ainoastaan jotain omia kokeiluja apuvälineiden kanssa”, Ulla vastasi varsin yllättävästi. ”Jatkettaisiinko keskustelua makkarin puolella?”, sanoin juotuani brandylasin tyhjäksi. Asetin tyynypinon selkäni taakse ja istahdin keskelle sänkyä ja jäin ihailemaan Ullaa katseellani. Hän poikkesi tullessaan kameralla ja napsautti sen päälle. ”Mira vannotti, että näkisi kaiken”, hän sanoi hieman hiprakassa. Hän poikkesi vielä vaatehuoneen laatikollaan ja tuli viekoittelevasti puolittain oviaukkoon. ”Mä oon vähän miettinyt, että olisi munkin korkea aika ottaa kakkoseen, joku herrasmies voisi saada tehdä niin…tää olisi varmaan hyvä laittaa ensin, että paikat venyy…”, hän sanoi näyttäen pientä anustappia. Ilmeestäni pystyi varmasti näkemään, että suostuisin asiaan ilman miettimistä. Hän otti perusvoidetuubin ja kävi vaatehuoneessa asentamassa tapin. ”Tuuhan tänne ja leikitään ensin muuta”, kutsuin. Olin heittänyt bokserini jo pois ja istuin sängyllä odottamassa muna pystyssä. Ulla saapui nyt takaisin ilman stringejään ja konttasi jalkopäästä kohti kulliani. Seurasin hänen persettään seinällä olevasta kokovartalopeilistä. Vaaleanpunainen tappi pilkisti pyllystä mustien sukkanauhojen välissä. Saumasukat venyivät kiinnityskohdistaan äärimmilleen, joka vielä korosti pyllyn kaarevuutta. Sain illan toisen suihinoton. Hän imi ja nuoli kulliani juuri sopivalla tavalla, käytti sylkeä ja ei imenyt terskaa liian kovaa. Ulla kiipesi hajareisin syliini ja nojasi klitoriksellaan kyrvän varteeni. ”Nyt jos voisit riisua mun rintsikat, Mira kehui sua hyväksi imetettäväksi”. Ulla piteli käsillään rinnoistaan, sillä välin kun avasin päällimmäiset hakaset. Hän pudotti push-uppinsa ja avasi kätensä hitaasti levälleen. Alta paljastui neljäsosakuppiset, nännit paljastavat rintaliivit samaa sarjaa. Nännit olivat jo valmiiksi jäykistyneet odottamaan hyväilyjä. Nännipihat olivat kurtussa ja kauniin pienet. Etsin heti leikkausarpia, mutta ainoat löytämäni eivät olleet mitenkään häiritsevät. Varoin koskemasta nänneihin aloittaessani rintojen hyväilyn. Ulla nojautui käsiensä varaan ja vei päätään taakse nautinnollisesti. Aloin tekemään kielelläni spiraalimaista kahdeksikkoa tuon nänniparin ympärillä. Otin samalla paremman asennon, jotta nauttisin tapahtumasta itsekin paremmin. Rinnat olivat juuri sopivat mieltymyksiini nähden, hieman käsiäni suuremmat. Viehättävä esillepanotapa teki tilanteesta vieläkin ikimuistoisemman. ”Mä hommaan Mirallekin tällaiset, mistä näitä saa”, kysyin. ”Kaupastahan niitä saa ja nettikin toimii. Sun kieltä ei ole turhaa kehuttu, anna mä ridaan vielä sun kyrvällä, jooko?”, sain vastaukseksi. Ulla nousi seisomaan hajareisin päälleni ja kyykisti pyllyään kohti kyrpäni. ”Ohjaatko sen sisään, mä tarvitsen tukea”, Ulla sanoi huojuessaan korkkareilla pehmeällä patjalla ja otti kiinni hartioistani. Pillu oli nyt ahtaampi, koska anuksessa oleva tappi puristi väliseinän läpi. Asento oli varsin haastava ja hän ei jaksanut kyykistellä montaakaan kertaa. ”Tuu vielä takaapäin”, hän sanoi ja kääntyi nopeasti kontalleen, tällä kertaa kasvot kohti kameraa. Työnnyin uudelleen hänen sisäänsä. Kiinteän lantion kaarista sai hyvän otteen työntöihin, mutta silmiini osui nyt vapaana roikkuvat rinnat. Oli kiihottavaa tyrkkiä kyrpää pohjaan asti samalla kuin katselin rintojen hypähtelyä ilmassa. Kumarruin vielä hyväilemään niitä käsilläni ja sain heti kehut: ”Ihanaa, just noin!”. Tartuin anustapista ja testasin sulkijalihaksien kuntoa. Vaikutus oli jälleen positiivinen, Ulla ulvoi nautinnosta. ”Joko laitetaan pyllyyn?”, kysyin. Sain nyökkäyksen ja tappi irtosi suolesta maiskahtaen. ”Käänny ympäri selällesi. Ei tämä tästä kulmasta onnistu”, sanoin. Ulla kääntyi ympäri ja asetimme ristiselän alle vielä paksun tyynyn. Otin rasvatuubin ja nostin Ullan nilkat olkapäilleni. En voinut olla samalla ihastelematta saumasukkiin verhottuja pohkeita ja nilkkoja, joita korkokengät korostivat seksikkäästi. Levitin rasvaa Ullan pyllyreiälle ja kokeilin samalla tiukkuutta, voisi jopa sopiakin. Ulla odotti vakavoituneena ja alkoi rentoutumaan nähdessään minun levittävän rasvaa myös kyrvälleni. Tein sen tarkoituksella suurieleisesti, aivan kuin maustaisin grillimakkaraa sinapilla. Runkkasin vielä levittääkseni rasvan joka puolelle ja todetakseni, että erektio riittäisi kovaan työntämiseen. ”No niin, aloitetaan”, sanoin ja odotin samalla lopullista hyväksyntää. ”Varovasti sitten, joohan!”, Ulla totesi kiihtyneellä äänellä. Terska upposi yllättävän vaivattomasti sisään. Tiukkuus oli ainakin mahtava. Seuraava sentti taisi sattua Ullaan, koska hän irvisti ja lähti hieman pakenemaan altani. ”Odotetaan vähän”, sanoin ja lopetin painamisen. Kurotin käteeni rasvatuubin ja puristin siitä klitorikselle sopivan tilkan. Hieroin sitä hellävaraisesti peukalolla, josta Ulla alkoi pitämään selkeästi. Pieni liike kyrvällä ei tuottanut enää tuskaa, joten levitin lisää rasvaa vielä peräaukon ympärille ja aloin painamaan uudelleen. Sain kyrvän uppoamaan reilusti yli puolen välin, jonka jälkeen aloin vetämään takaisinpäin. Ulla oli alkanut hieromaan oikealla keskisormellaan klitoristaan ja vasen käsi nipisteli nänniä. ”Ihanaa…laita vielä sitä rasvaa ja nussi varovasti”, Ulla huokasi. Tein työtä käskettyä ja otin kunnon etunojan ja aloin työntelemään Ullaa pyllyyn. Aivan uskomaton fiilis, Ulla oli pukeutunut kuin tasokas pornotähti ja masturboi itseään allani samalla kun panin häntä liukkaaseen perseeseen. Kiinteät rinnat vavahtelivat työntöjeni tahdissa. Nousin istuvaan asentoon kantapäideni päälle ja jatkoimme hitaampia työntöjä yhteisillä rytmikkäillä liikkeillä. ”Tulisitko joskus meille kolmanneksi?”, kysyin. ”Tuun tuun, ihan mihin vaan jos Mira antaa”, Ulla toisteli. Muistin sitten videokameran ja tajusin dokumentoineeni lupauksen myös Miran nähtäväksi. Ulla alkoi vakavoitua ja voihkiminen kävi katkonaisemmaksi. Hänen nänninsä kovettuivat entisestään ja vasen käsi nipisteli ja venytteli niitä voimakkaammin. Oikea käsi alkoi päästä päämääräänsä ja tunsin reisien jännittyvän. ”O-o-oo-ooo-oooh”, kuului samalla kun hänen vartalonsa rentoutui. Olin itsekin melko lähellä, joten hain itsekin orgasmini muutamalla tarkoituksellisen nautinnollisella työnnöllä. Vedin kyrvän ulos nopeasti ja runkkasin siemensyöksyni Ullan vatsalle. Hain paperia molemmille ja pyyhimme enimmät tahrat itsestämme ja lakanasta. Oli vierähtänyt useita tunteja ja ulkona oli jo pimeää. Kävimme yhteisessä suihkussa ja huomasimme hieman ujostelevamme toisiamme. Ullan vartalo ansaitsi kehuja ilman koristeitakin. Rinnoista ei olisi voinut varmuudella sanoa aitoutta, vain vähän pömppömahaa, jyrkähkö vyötärö, jonka aikaansai leveä lantio, reisistä ja pakaroista en edes halunnut etsiä selluliittiä. Todella harvinainen pakkaus minun kokemuksissani. ”Et sitten levittele tota nauhoitetta!”, Ulla sanoi vaativalla äänellä. ”En varmasti, mullakin olisi aika paljon hävittävää. Mä editoin siitä joitain katkoksia pois ja saat nähdä sen itsekin jos haluat”, sanoin. ”Totta kai haluan, milloin sä saisit sen valmiiksi?”, Ulla kysyi. ”Kehtaisitko tulla joskus meille katsomaan? Voitaisiin pitää ensi-iltabileet Miran kanssa”, ehdotin ja samalla myös kauhistelin ehdotustani. Emme olleet ajatelleet ollenkaan tarkempia yksityiskohtia, haluaisiko Mira katsoa sen ensin yksin, mä ainakin haluaisin kuulla Miran ekat kommentit, jos hän vaikka suuttuisi, olisiko Ullan syytä olla silloin paikalla? ”Totta kai jos kutsu tulee…”, Ulla lupasi hymyillen. Pukeuduin, soitin taksin ja pakkasin videokamerani. Jatkuu...

0

13453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

        Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
        Lieksa
        59
        3047
      2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

        1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
        Maailman menoa
        544
        2886
      3. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        37
        2068
      4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

        En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
        Ikävä
        49
        1942
      5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

        Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
        Tunteet
        120
        1795
      6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

        SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
        Maailman menoa
        304
        1761
      7. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        9
        1492
      8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

        Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
        Maailman menoa
        99
        1247
      9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

        Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
        Ikävä
        63
        1198
      10. Ketä ammuttu ?

        Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
        Juupajoki
        22
        1152
      Aihe