Mennäkö naimisiin vai eikö?

Lapsi on jo hankittu että eikun naimisiin niin pääsee sitten riitelemään ja toinen lopulta maksamaan eron jälkeen elatusmaksuja. Kiire on kova.

emme ole naimisissa emmekä mene. Olen siis tavallaan jäävi arvioimaan asiaa, mutta toisaalta paljon sitä työstänyt ja aiheesta jutellut.. Naimisiin menonhan ei pitäisi muuttaa mitään. Sehän on lopulta juridinen sitoumus ei muuta. Moni panostaa avioliittoon kamalasti odotuksia ja toinen taas tuumaa että nyt se on tossa ikuisesti varsinkin vastamäessä ja seurauksena käyttäytyminen muuttuu. Jollekin avioliitto tuo turvaa ja sillä on jokin statusmerkitys sille ihmiselle. Kannattaa varmaan jutella miksi mies tahtoo naimisiin ja samalla miettiä miksi et ehkä itse tahdo. Kuulostaa pahalta jos naimisiin menon este on huono suhde menneisyydessä. Silloinhan ajatus on että tämäkin suhde päättyy ja tulee ero. Jätätkö sii stavallaan oven raolleen valmiiksi pakoon? Toisaalta taas esim meillä ei ole mitään syytä miksi menisimme naimisiin kun tässä ollaan nyt ja kai ikuisesti. Jos noin on hyvä ja paineet avioitumiseen on enemmän ulkopuolisia niin kannattaa todella miettiä asiaa hyvin. Ehkä kihlaus alkuun ja vaikka todella pitkä kihlaus jos siltä tuntuu? meilläkin miehellä on toinen sormus jo menossa kun eka kului puhki!

Tuo on aivan luonnollista. Olette tunteneet vuoden, tulleet raskaaksi kaksi kuukautta tutustumisen jälkeen, ja nyt olisi kova kiire naimisiin. Sanot vielä, että olette tämän vuoden aikana kaikki mahdolliset alamäet jo kokeneet. Ihan oikeastiko? En olisi asiasta ihan yhtä varma, koska vuosi on tosi lyhyt aika. Ette ole ehtineet tavallista arkea juurikaan yhdessä elää, joten on aivan tervettäkin epäröidä. Ja painostuksen vuoksi ei kannata naimisiin mennä. Mikäs vika avoliitossa ja kihlauksessa on? Joo, tiedän, olen itsekin naimisissa, ja koen sen oikeaksi, mutta valitettavasti olen nähnyt muutaman samantyyppisen tarina, ja kylmät väreet kulkevat aina, kun näitä juttuja kuulen. Jos sinulla on huonoja kokemuksia takana, niistä kannattaa puhua miehesi kanssa. Mutta ole järkevä, ja yritä miettiä asioita ihan rauhassa. Mutta voisin melkein väittää, että ette ole ehtineet kaikkia mahdollisia alamäkiä kokea, joten siihen ei kannatra tuudittautua. Toisaalta, alamäissäkin on juuri puoliso se paras tukija, jos suhde toimii. Muuten, ainakaan meillä se virallinen papin aamen ei ole muuttanut mitään, elämä on jatkunut ihan ennallaan. Nyt on takana 15 yhteistä vuotta, mutta vasta viides hääpäivä kohta edessä. Mutta elämään se ei juurikaan ole vaikuttaut mihinkään suuntaan, eikä parisuhdettamme ja arkeamme ole muuttanut. Jos ihminen sitoutuu tai ei sitoudu, sillä ei ole mitään tekemistä naimisiin menon kanssa. Toki se on kaunis seremonia, ja sillä saa tiettyjä oikeuksia, mutta lähinnä se on juridinen sopimus.

Itse ajattelen asian siten, että olen joka tapauksessa loppuelämäni "naimisissa" sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa olen hankkinut lapsen. Eli toisin sanottuna suurempi sitoumus minulla on se lapsi kuin avioliitto. Avioliitto ei muuta huonoa suhdetta hyväksi, mutta ei se myöskään hyvää suhdetta pilaa! Jos teillä on hyvä suhde, minkä vuoksi et avioituisi ja hankkisi samalla tiettyjä lainmukaisia etuja, jotka vain aviopuolisoille kuuluvat. Menin aikanaan naimisiin mieheni kanssa, koska halusimme tehdä tietoisen päätöksen olla yhdessä. Avioliitto edustaa meille sellaista sitoumusta. Vaikka olimme molemmat avioliiton kannalla, niin itse olin erityisen tarkka siitä, että lapsia en tee ennen kuin olen ensin julkisesti tunnustettu vaimoksi. Ja tietysti kosinta oli ihana yllätys ja sitten se häiden laittaminen... Omien kokemusteni perusteella en voi kuin suositella! :)

Sehän nyt ei kuitenkaan tänä päivänä enää oikeasti paljoakaan merkitse.. Ja jos eron tahtoo, sen saa! Jos huonosti alkaisi ja eroon päätyisi, niin luulempa, että yhtä tuskainen se ero on kummassakin tapauksessa.. Siis henkisesti yhtä raskasta, on sitten naimisissa tai ei! Kuitenkaan tuo naimisiin meno ei enää nykyään sananmukaisesti tarkoita: kunnes kuolema meidät erottaa.. Kuitenkin muistutan vielä, että varsin lyhyen aikaa olette kuitenkin kulkeneet yhteistä taivalta. Pahimmat kriisit ovat varmasti vielä edessä. Mutta niitä ei kannata hätkähtää.. Kun asian kumpikin suhteessa tiedostaa, ne myös kestää ja parantaa myös liittoa. Koska miehesi kuulostaa sitoutuneelta ja vastuulliselta, niin uskon että liittonne kestää avioon menon ja tulevat kriisit.. Joten papin puheille vaan! Kaikilla meillä varmasti on menneisyydessä huonoja suhteita, mutta se ei tarkoita että nykyinen olisi täys paska..

maailmaan! Mitä sun päässäs liikkui ku muutaman kk seurustelun jälkeen tulit raskaaksi? HAH!

Sä tunnut pohtivan paljon sitä, minkä päätöksen muut haluaisivat sinun tekevän. Mitä sinä itse oikeasti haluaisit tehdä? Mieti tarkasti mikä/mitkä konkreettiset asiat pistävät avioliittopäätöstäsi vastaan. Kirjoita vaikka paperille ja mieti onko ne sellaisia joihin voisit sopeutua tai onko siinä jotain sellaista, jota et tule koskaan hyväksymään. Jos jotain ylitsepääsemätöntä on, ole rehellinen miehellesi ja sano, ettet katso voivasi avioitua juuri tämän/näiden syiden takia.

Olen itse asunut avoliitossa 30 v ja on kaksi lasta en kyllä ymmärrä mitä hyvää se naimisiin meno tuo... häh ,en ole vielä yli 5:ttä minuutti asialle uhrannut , poika muuten täytti jo 18 v ja on aivan täysipäinen vaikkei vanhemmat ole papin aamenta kuulleetkaan

Avoliitto pitää huolen että omaisuus , jos omistat jotain pysyy sinun hallinnassa ei tarvii miettiä jakoja jos tulee ero....

Jos avioliitto on sulle vakava ja harkinnan arvoinen asia, pohdi se tykönäsi tarkasti. Älä suostu siksi, että muut sitä sinulta odottavat. Mieti, mikä asia sinua vaivaa, ettet pysty suoralta kädeltä suostumaan. Avoliitossakin voi elää ja kasvattaa lasta. Yhdessä hankitusta omaisuudesta voi ja kannattaakin laatia selvät paperit avoparin kesken.

ylläpidolle.