Kepun EU-vaaliteema on aivan käsittämätön. Ainakin vähän vanhemmalle polvelle urhouden esiin nostaminen tarkoittaa samaa kuin itsevaltius ja demokratiasta piittaamattomuus. Pääministeri Vanhanen kehuu myös auliisti Kiinan hallintotapaa systemaattiseksi ja onnistuneeksi. Ei siis ole kovin kummallista, että urhous on tätäkin taustaa vasten otettu vaalisloganiksi. Kiinan kehuminen tarkoittaa nimenomaan kommunistisen diktatuurijärjestelmän ylistystä. Tällaista urhoutta Matti Vanhasen Kepu on meille tarjoamassa. On todella eriskummallista, ettei Kepun sisällä ole tpahtunut mitään herätystä. Annetaanko Vanhasen edetä mielipuolisesti myös demokratian vastaisella linjallaan. Tätähän hän on markkinoinut jo aiemmin sanomalla, että hallituksen valmisteluvaiheessa olevista asioista ei saisi lainkaan keskustella. On siinä meillä todellinen urho, Kapia lainatakseni Urpo isolla U:lla.
Vastaukset 8
- oivahärkönen
... olet tuossa avauksessa sortunut räksytystasolle lailla Kapin, Uusi-Ukin, erneston, ironcurtainin, vetonmaksaja 2:n, kepuloisen ja Santeri Alkion.
- Uusi-Ukki
Minäkö räksyttäjä, mikään ei ole niin kaukana totuudesta kuin tuo väittämäsi. Juuri tein aloitteen, jossa tuomitsin ylläpidon toimet, aloitukseni poistosta tältä Oivan kepupalstalta. Oleko sinä Oiva osallisena tässä poistoasiassa, siinä kun kehuin sinun moittimaasi ja källäämääsi Kapteeni EVP_Korhosta. Sinullahan voikin olla suora yhteys Eniron Toimihenkilöihin, silloin palstalta lentää epämieluisat kirjoitukset, alta aik yksikön.??
- ...
Uusi-Ukki kirjoitti:
Minäkö räksyttäjä, mikään ei ole niin kaukana totuudesta kuin tuo väittämäsi. Juuri tein aloitteen, jossa tuomitsin ylläpidon toimet, aloitukseni poistosta tältä Oivan kepupalstalta. Oleko sinä Oiva osallisena tässä poistoasiassa, siinä kun kehuin sinun moittimaasi ja källäämääsi Kapteeni EVP_Korhosta. Sinullahan voikin olla suora yhteys Eniron Toimihenkilöihin, silloin palstalta lentää epämieluisat kirjoitukset, alta aik yksikön.??
otsikossa surulliset lukemat
- ...
... kirjoitti:
otsikossa surulliset lukemat
härköselle oli tarkoitettu
- jos mielipiteet kirpaisevat
Voit jättää MPP:nkin kirjoitukset lukematta. Ja väsätä siitä ilmoituksen;) Jatka henkevää ja oikeaoppista kepukeskustelua sonnimannin kanssa
- ja urpulaisuudesta
Tuota sinunkin urpulaisuutta kun lukee niin ei voi kuin kysyä, että pitääkö olla noin tyhmä tullakseen demariksi, vai tekeekö demarius tosiaan tuollaiseksi Urhous on hyvä oivallus, Kepu hakee vaalivoimaa omasta taustastaan, omista suurmiehistään. Se on ihan oikein. Kepu ei koetakkaan olla joku kansainvälisen järjestön suomalainen sovellus, vaan suomalaista osaamista maailmalle tarjoava taho. Kekkonen oli euroopan ja lännen integraation vahva kannattaja - ja toteuttajakin. EEC sopimus ja muut maallemme erittäin tärkeät ratkaisut tehtiin, vaikka Neuvostoliitto, ja iso joukko kotimaisia vasemmistoälykköjä sitä vastustí. Ei-EEC vetoomuksen allekirjoittajien tahto ei toteutunut, onneksemme. Missä olisimmekaan jos Halosen Tuomiojan mieleinen ratkaisu eli kokonaan EEC:n ulkopuolelle jääminen olisi toteutunut. Kekkonen siis ymmärsi mitä yhteistyö merkitsee, mitä taloudellinen ja poliittinen integraatio tuo meille. Vaikka poliittisesti jouduimme tasapainoilemaan idän ja lännen välissä, pystyimme hyödyntämään vientiteollisuudellemme elintärkeät edut. Ja luomaan sitä vaurautta jolla rakensimme hyvinvointivaltiotamme. Onkin suorastaan kornia kuika demarit koettavat omia tämän hyvinvointiyhteiskunnan rakentajan roolin, vaikka olivat sankoin joukoin vastustamassa yhtä sen keskeistä edellytystä, tätä Kekkosen länsisuuntautuneisuutta. Mutta jos sinulla ei ole muuta kuin tuo älyllinen epärehellisyytsi ja urpulaisuutesi, niin minkäs me sille voimme
Kekkosen ulkopoliittisia ansioita en ole juurikaan pyrkinyt kiistämään. Kyllä hän oli aikansa suomalainen suurmies. Kekkosen reseptinä oli kuitenkin demokratian halveksiminen, yhde ainoa totuuden tunnustaminen ja oman korvaamattomuuden esille nostaminen. Nämä elementit liittyvät tyypillisesti diktatuureihin. Sen vuoksi on kornia markkinoida tällaista imagoa meistä suomalaisista Euroopalle. Jos Kepu haluaa ottaa jotain menneisyydestä, niin luulisi Santeri Alkion kelpaavan. Hänen ideologiansa oli sosiaalisen vastuun idealogiaa. Lisäksi Santeri Alkio esitti aikoinaan Euroopan Yhdysvaltojen synnyttämistä. Tätäkin ehdotusta kepulaiset ovat myöhemmin häpäisseet pilkkaamalla EUta ja sen tuomaa monikansallisuutta. Kekkonen ei ollut mikään Euroopan ja lännen integraation vahva kannattaja. Päinvastoin hän uskoi NL:n säilyvän ikuisesti ja vahvistuvan. Kekkonen pyrki siihen, ettei olisi kahta voimakasta mahtia. Hän oli tässä mielessä integraatiovastainen. Ehdotukset Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä ja molempien Saksojen tunnustaminen de facto erillisenä tähtäsi kahtiajakautunee Euroopan politiikkaan eikä mihinkään integraatioon. Kekkonen halusi kylläkin pitää viisaasti meidät mahdollisimman kaukana vastakkainasettelun Euroopasta. Se että Kekkonen halusi taata meille kaupallisia etuja niin idästä kuin lännestä ei tarkoittanut mitään integraation suosimista. Kekkonen näki, että kiihtyvä integraatio toisi sotilasliitot vahvemmin porteillemme eikä hän tietenkään sellaista halunnut.
- -Jäbä
Osassa vanhempaa väkeä ja etenkin keskustan omissa joukoissa Kekkonen herättää edelleen kunnioituta. Se on heille ikään kuin Suomen lippu tai ruiskukka kokoomukselle: puolueen aatteellisuuden ja yhteisöllisyyden symboli. Kun tähän vielä liitetään, ettei yksikään keskustajan kannattaja pidä Kekkosta muuta kuin suurena isänä ja suomalaisuuden pelastajana, niin mainonnan symboli ei ole huono. Uskoisin, että teema kepeässä juomoristisuudessaan vetoa myös osaan liikkuvista äänestäjistä,mutta kekkosvihaajiin se tietenkin vaikutta niin kuin sinuun. Itse suhtaudun Kekkoseen neutraalisti enkä aio koskaan keskustaa äänestää. -Jäbä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851401
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä361111Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk20883Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154725Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13710- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja195659Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13647- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39558