Nukahtamisvaiheen "kohtaus"

Onkohan muilla tällaisia: eli juuri kun on nukahtamassa, tai ihan siinä rajoilla (ehkä jo näkee untakin), niin ikään kuin säpsähtää "hereille" ja olo on järkyn epätodellinen. Itse jähmetyn yleensä paikalleni, kun esim. peiton kahina tai muu ääni tuntuu pelottavan epätodelliselta ja oudolta. Tätä oloa kestää ehkä noin minuutin (en osaa tarkkaan sanoa) ja sitten olo normalisoituu. Usein sama toistuu, kun on nukahtamassa uudelleen. Tunne on hyvin intensiivinen ja pelottava. Minulla on näitä kausissa. Onkohan vaan jotain stressiä/väsymystä vai voisiko liittyä epilepsiaan?
61251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Samanlaisia oireita, niihin liittyy esim. voimakas ahdistus, sydämenjyskytys, epätodellinen olo, deja vu -tuntemukset, hengenahdistus, paineen tunne päässä. Samantyylisiä ne ovat mulla kuin hereillä tulevatkin, mutta saattavat olla voimakkuudeltaan tai kestoltaan erilaisia.

Äänestä
  • Kuulostaa hyvin tutulta. Meikäläisellä olo sellanen painajaisen ja todellisuuden välitila. Havahtuessa tajuaa, että on hereillä mutta sellanen pelokas olotila on kuitenkin.

    Äänestä

  • .. myös mulla kirjoitti:

    Kuulostaa hyvin tutulta. Meikäläisellä olo sellanen painajaisen ja todellisuuden välitila. Havahtuessa tajuaa, että on hereillä mutta sellanen pelokas olotila on kuitenkin.

    Jep, se on "mielenkiintoista" kun tiedostaa olevansa hereillä, mutta ei saa sitä oloa kuitenkaan pois. Oliskohan jotain sukua unihalvaukselle?

    Äänestä

onko teillä noihin liittyny koskaan vauhdin tunnetta ja jonkinlaista huminaa pään sisällä ?
itselläni on ennen nukahtamista juuri tollasta; tulee todella epätodellinen olo ja nopeuden tunne päähän (jonkinlainen illuusio siitä että olisi liikkeessä kovassa vauhdissa vaikkei olekaan ja sen hyvin ymmärtää) tähän kanssa liittyy paineen tunne päässä. vauhdin tunteesta johtuen on vaikea ymmärtää kuinka nopeasti esim. käsi liikkuisi oikeasti muiden silmissä kun sitä heilauttaa, sama kun tämän kohtauksen aikana puhuu: ei voi olla varma puhuuko huomaamattaan nopeammin tai hitaammin kuin tavallisesti. kuulema puhun kuitenkin tavalliseen tapaan (ja ihan järkeviä =) kohtaus kestää arviolta vartista puoleen tuntiin. hermostuttaa, koska pelkään ettei tämä kenties liitykään epilepsiaan vaan kyse olisi esim. aivon verenkierron häiriöstä tai jostain sellaisesta =/

Äänestä
  • Mut kuulostaa kyllä oudolta. En ole itse kokenut tai aikaisemmin kuullut, lukenut tai lääkärikään sanonut mitään tuon tyylisiä oireita et kuuluis epiin. Mainitse asiasta seuraavalla kontrolli käynnillä, tai soita jo etukäteen jos asia häiritsee.

    Äänestä

Kouristan vatsan seudulta joskus parikin kertaa peräkkäin. Joskus myös päässä ikään kuin naksahtaa ja välähtää valot. Näitä ei koskaan tule täysin valveilla ollessa. Se johtuu varmaan siitä, kun nukahtamaisillaan hengitys syvenee. Minulla ainakin näkyi EEG:ssä hyperventilaatiossa muunnelmia. Nyt kun lääkitystäni nostettiin, kohtauksia ei ole tullut, mutta lääkkeiden sivuvaikutukset ovat liian vaikeita minulle :( Ne vaikuttavat mielialaan, tulin kiukkuiseksi ja masentuneeksi. Deprakine on myös mielialalääke.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


***<3*** kirjoitti:

Onkohan muilla tällaisia: eli juuri kun on nukahtamassa, tai ihan siinä rajoilla (ehkä jo näkee untakin), niin ikään kuin säpsähtää "hereille" ja olo on järkyn epätodellinen. Itse jähmetyn yleensä paikalleni, kun esim. peiton kahina tai muu ääni tuntuu pelottavan epätodelliselta ja oudolta. Tätä oloa kestää ehkä noin minuutin (en osaa tarkkaan sanoa) ja sitten olo normalisoituu. Usein sama toistuu, kun on nukahtamassa uudelleen. Tunne on hyvin intensiivinen ja pelottava. Minulla on näitä kausissa. Onkohan vaan jotain stressiä/väsymystä vai voisiko liittyä epilepsiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu