Yksityinen tukimus on juuri valmistunut. Siinä tutkittiin liikennekäyttäytymistä Porissa huhtikuun puolivälin jälkeisellä viikolla.
Nopeusrajoituksia Porissa kunnioitetaan harvinaisen hyvin, mutta valitettavasti se luo aivan väärän kuvan turvallisuudesta tai autoilijoiden valppaudesta.
Ongelmakohta 1: Ongelmakohdaksi paljastui Isolinankatu, jossa autoilijat RIKKOVAT jatkuvasti tieliikennelakia. Vähiten autoilijat osasivat jalankulkijan paikkaa kevyen liikenteen väylällä ja jalkakäytävällä pyöräilyä koskevia liikennesääntöjä.
Mitä laki sanoo? Hyvä kysymys!
Autoilijan on väistettävä suojatielle astuvaa jalankulkijaa AINA. Riippumatta siitä, onko jalankulkija jo suojatiellä vai vasta AIKEISSA astua suojatielle. Laki määrää auton pysähtymään!
Porissa näin ei tapahtunut. Jos jalankulkija kävelee suoraan suojatielle, voi hän oikeasti jäädä auton alle eli autoilijat eivät tunne sääntöjä! Missä on poliisi? Mittaamassa ylinopeuksia?
Ongelmakohta 2: Päin punaisia ajaminen.
Eikö kuljettajat tiedä, että kun vihreä vaihtuu keltaiseksi, niin auto pitää jo pysäyttää? Ei silloin paineta kaasua. Ongelmaristeys Isolinnankatua ajavat Sokoksen ja BePopin välissä (ns. entisen Alkon liikennevalot). Missä on poliisi valvomassa? Ei missään. Poliisia kiinnostaa pääasiassa ajonopeuksien valvonta, ei muiden tielläliikkujien (kuten kevyenliikenteenkulkijoiden) kunnioittaminen.
Ongelmakohta 3: Suojatien eteen pysähtyneen auton ohittaminen PYSÄHTYMÄTTÄ. Siis tämä on väärä toimintatapa ja sitä tapahtuu koko ajan.
Onko vaikeaa tajuta, että jos suojatien eteen on pysähtynyt auto, niin laki velvoittaa pysähtymään ennen suojatien eteen pysähtyneen auton ohittamista?
Tutkimus antoi tässä kohtaa yllättävän tuloksen: Linja-autot ja taksit (eli AMMATTIKUSKIT) pysähtyivät AINA suojatien eteen pysähtynen auton vierelle ennen ohittamista. Sen sijaan tavikset rikkoivat koko testin ajan tätä sääntöä säännöllisen epäsäännöllisesti. Todella huolestuttavaa jalankulkjoiden turvallisuuden ja tieliikennelaillisten oikeuksien nojalla!
Voisiko poliisi valvoa tätä asiaa sen sijaan, että tyhjällä valtatiellä tutkalla hätyytellään niitä, jotka ajavat 115 km/h 100 km/h alueella. Katsos, jalankulkijat KUOLEVAT, jos auto ajaa päälle. Sen sijaan ylinopeus tyhjällä tiellä ei tapa, jos kuski on valppaana.
Saisiko valvontaa keskusta-alueelle, kiitos?! Ja juurikin tätä punaisten valojen, jalankulkijoiden ja suojatien eteen pysähtyneiden autojen kunnioittamisen tutkimista. Ei ajonopeuksien jatkuvaa kyttäämistä, joka sinällään ei kerro liikenneturvallisuudesta mitään...
Mitä mieltä sinä olet?
Liikennesäännöt hukassa?
missä mennään?
301120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
onhan se niin ettei liikkuvaa poliisia kiinnosta kokonaisvaltaisesti autoilijoiden tekemiset. alkometriä tarjotaan sentään silloin tällöin kuskin puhallettavaksi, mutta koska näit viimeksi poliisin rengaspaineratsian? niin, ei koskaan. 29.4.2009 ilmestyneen Tekniikan Maailman pääkirjoituksen mukaan 20% suomalaisista ajaa autoilla, joissa on VAARALLISEN vähän painetta renkaissa. milloin sinä tarkisiti omasi? on ymmärrettävää, että tutkalla on helppo mitata auton ajonopeus ja kirjoittaa härskejä sakkoja paljon tienaaville. Mutta jos poliisi olisi oikeasti kiinnostunut liikenneturvallisuuden parantamisesta, niin eikö silloin juuri vaikkapa tällainen renkaiden kunto/rengaspaine -ratsia olisi paikallaan? Edes joskus? miettiiköhän liikkuvassa poliisissa kukaan edes tällaisia asioita? Siis liikenneturvallisuuden parantamista. Kiinnostaako poliisia oikeasti liikenneturvallisuuden parantaminen vai kameratolppien pystyttäminen teiden varteen, jotta rahalliset sakotustavoitteet saavutetaan? olisi aika jo kansalaistenkin ottaa valta takaisin itselleen ja pitää kiinni siitä, että liikenneturvallisuutta parannetaan kokonaisvaltaisesti, ei pelkästään keskinopeuksia tai hetkellistä ajonopeutta kyttäämällä. Turvalinen liikkuminen on niin paljon muuta kuin ajonopeus, että pelkkä noopeuksien kyttääminen vie kyllä pahasti harhaan kokonaisvaltaisesta työstä yhteisen tiellä liikkumisen turvallisuuden parantamisessa.
1."Autoilijan on väistettävä suojatielle astuvaa jalankulkijaa AINA." OIKEIN! 2."Riippumatta siitä, onko jalankulkija jo suojatiellä vai vasta AIKEISSA astua suojatielle." VÄÄRIN! 3."Laki määrää auton pysähtymään!" VÄÄRIN! 2. Millään kohtaa tieliikennelakia ei sanota, että pitäisi väistää suojatielle AIKOVAA jalankulkijaa. 3. Laki ei määrää pysähtymään, vaan antamaan esteetön kulku. Ja ko. kohta tieliikennelaista: 32 § Kuljettajan suojatiesäännöt Suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille. Jos ohitettava ajoneuvo tai raitiovaunu on pysähtynyt suojatien eteen tai peittää näkyvyyden suojatielle, sitä ei saa ohittaa pysähtymättä, ellei ohittajan ja ohitettavan väliin jää suojakoroketta tai vapaata ajokaistaa. 33 §
""Riippumatta siitä, onko jalankulkija jo suojatiellä vai vasta AIKEISSA astua suojatielle." VÄÄRIN! Millään kohtaa tieliikennelakia ei sanota, että pitäisi väistää suojatielle AIKOVAA jalankulkijaa." Totta. laki sanoo sitaattisi mukaan, että "Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille." Eikö silloin jalankulkija, joka lähestyy kävellen suojatietä ja on hetkellä X vaikkapa 3 metrin päässä suojatiestä, ole aikeissa astua suojatielle? Näinhän autoilijan pitäisi sitten väistää. "Laki määrää auton pysähtymään!" VÄÄRIN! Laki ei määrää pysähtymään, vaan antamaan esteetön kulku." Itsehän laitoit juuri sitaatin, että "Jos ohitettava ajoneuvo tai raitiovaunu on pysähtynyt suojatien eteen tai peittää näkyvyyden suojatielle, sitä ei saa ohittaa pysähtymättä, ellei ohittajan ja ohitettavan väliin jää suojakoroketta tai vapaata ajokaistaa." Eli laki määrää auton pysähtymään enne kuin voi ohittaa suojatien eteen pysähtynene auton aina jollei "ohittajan ja ohitettavan väliin jää suojakoroketta tai vapaata ajokaistaa." Eli perussäännön mukaan suojatien eteen pysähtynyttä ei pidä ohittaa pysähtymättä, jos vierestä hujauttaa ohi.
Sinä sanot: 2."Riippumatta siitä, onko jalankulkija jo suojatiellä vai vasta AIKEISSA astua suojatielle." VÄÄRIN! -------- Olen eri mieltä ja Liikenneturva sanoo asiaan: Kysymys: Mitä te tarkoitatte ja ymmärrätte sanalle "astumassa"? Siis suojatielle. Vastaus: Yhtä puhdasoppista tulkintaa astumassa suojatielle määritteelle on vaikeahko antaa. Ehkä pari seuraavaa näkemystä asiasta ovat oikeansuuntaisia: Jos päättäväisesti ja yhtäjaksoisesti etenevän jalankulkijan seuraava askel osuu suojatielle, voidaan tulkita tilannetta astumassa vallitsevaksi. Toisenlainen tulkinta kysymykseen voisi tulla tilannetta auton kuljettajan silmin tarkasteltuna. Jos jalankulkija on lähellä suojatielle astumista, ja joutuu hidastamaan kulkuaan auton lähestyessä, niin tällöin autoilija ei ole toiminut suojatiesäännön mukaisesti, koska ei ole antanut esteetöntä mahdollisuutta jalankulkijan etenemiseen. ---------- Asian on mielestäni siis juuri niin, että jos kävelijä lähestyy suojatietä kävellen parin metrin päästä, niin hän on silloin jo selvästikin aikeissa astua suojatiellä ja autoilijan on AINA pysähdyttävä em. tapauksessa. Siksi kirjoitin alunperin: "Autoilijan on aina pysähdyttävä suojatien eteen silloin, kun jalankulkija on jo astumassa suojatiellä vai vasta AIKEISSA astua suojatielle." Tai tätä ainakin tarkoitin alunperin. Halusin tuoda esille tämän yksityiskohdan, että vaikka jalankulkija ei olisi jalallaa vielä edes koskettanut suojatien raitaa, niin hän on jo aikeissa ylittää suojatie -> Autoilija pysähtyy.
Pit vaan sanoa, että pienessä päässäni "astumassa" ja "aikeissa astua" ovat synonyymejä eli samaa tarkoittavia sanoja. Siksi mielestäni autoilijan pitää pysähty, kun jalankulkija on astumassa suojatielle (eli aikeissa astua!). Ehkä sitten "astumassa" ja "aikeissa astua" eivät tarkoitakaan samaa. vaikea silti sanoa, kuinka kaukaa suojatietä lähestyvää pitäisi jo pysähtyä päästämän tien yli. Paitsi että laki määrää antaamaan esteetön kulku jalankulkijalle eli jalankulkijan EI pidä joutua hiljentämään kävelyvauhtiaan. Näin ollen väistämisvastuu saattaa alngeta autoilijalle jo pari kymmentä metriä ENNEN suojatietä, jos auto ja jalankulkija törmäisivät molempien jatkaessa senhetkistä etenemistään samalla nopeudella. Eli autoilijan pitää jo kaukaa huomioida jalankulkija, joka hiljentämättä kävelyään saapuu suojatielle sillä hetkellä, kun auto saapuu suojatielle. Tämähän tarkoittaa juuri sitä "esteettömän" kulun antamista. Eli täläl perusteella väitän edelleen, että jo parin metrin päässä suoatiestä kävelevä jalankulkija muodostaa väistämispakon iahn vain aikeellaan ylittää suojatie. Tämä on oma tulkintani. Jokaisella olkoon oma tulkintansa ja poliisilla sakotettaessa omansa, ja eri oikeusasteilla tuomioita jaettaessa taas omansa...
"Siksi mielestäni autoilijan pitää pysähty, kun jalankulkija on astumassa suojatielle (eli aikeissa astua!)." Autoilijan pitää antaa esteetön kulku, EI tarvitse pysähtyä (lue tieliikennelain pätkä uudestaan)! Toisessa kappaleessa(!) velvoitetaan pysähtymään, jos suojatien eteen on pysähtyneenä ajoneuvo. Tämä pysähtymispakko ei liity sinänsä jalankulkijaan. Siihen on pysähdyttävä, oli siellä jalankulkija tai ei.
suuntamerkin antamispakko risteyksissä. On järjetöntä, kun pysähdyn siellä Porissa antamaan esteettömän kulun jalankulkijalle, joka on ilmeisesti aikeissa astua suojatielle, ja sitten tuo kulkija kääntyykin risteyksessä oikealle. Liikenne pyssähtyi turhaan. No, onneksi ei tarvi siellä Porissa kulkea.
Seison suojatien vieressä. Olenko aikeissa astua sille? Kenties ole, kenties en. Mutta ainakaan en ole *astumassa*. Kuvaamasi tilanne, jossa henkilö määrätietoisesti lähestyy suojatietä, on selkeä. Silloin hän on astumassa (tai ainakin kohta on) suojatielle. Väistää ei tarvitse, vaan antaa esteetön kulku. Eli jos hän on kolmen metrin päässä, voi todennäköisesti vielä ajaa normaalisti edestä, muuten pitää hidastaa, vaihtaa kaistaa tai tehdä muita jumppaliikkeitä. Aion muuten astua suojatielle. Kauppareissulla, joskus iltakuuden maissa. Väistätkö? :)
Vierapaikkakuntalaiselle Porin liikennejärjestelyt on kenkut, suoraa ajavien kaista on milloin vasemmalla, milloin keskellä, milloin oikealla, jostain risteyksestä saa kääntyä "punaisia päin, koroke välissä ja siis kolmio" oikealle, seuraavasta ei ja siihen sekaan kevyt liikenne samaa risteykseen surffaamaan. Koulujen lähistöjen suojateiden ja pyörätien jatkeiden liikennevaloissa saa huolestuttavan kuvan nuorenpolven "punavihreä-värisokeudesta", mutta tämä koskee kaikkia kaupunkeja.
"Vierapaikkakuntalaiselle Porin liikennejärjestelyt on kenkut" olet oikeassa. Helsingissä 3 vuotta ja Jyväskylässä 3 vuotta asuneena nykyisenä porilaisena tiedän kuitennkin, että täällä madellaan alle nopeusrajoitusvauhtien. Aivan kuin tehtäisin tahallaan kiusaa. 45 km/h keskellä kesäpäivää 50 km/h aluella. Tällaista. Mutta punaisia päin ajetaan täällä päivittäin, jalankulkijoita ei kunnioiteta pätkääkään ja suojatien eteen pysähtyneen auton tavikset ohittavat pysähtymättä. Vain ammattikuskit (linja-auton ja taksikuskit) noudattavat näitä sääntöjä. Eli täällä ajetaan hiljaa, mutta aivan "hullusti" muusta liikenteestä välittämättä. Itse ajan Hesa-tyyliiin reilulla nopeudella aina kun tie on tyhjä, mutta kunnioitan jalankulkijoita ja muita tielläliikkujia.
> Helsingissä 3 vuotta ja Jyväskylässä 3 vuotta asuneena nykyisenä porilaisena tiedän kuitennkin, että täällä madellaan alle nopeusrajoitusvauhtien. Aivan kuin tehtäisin tahallaan kiusaa. 45 km/h keskellä kesäpäivää 50 km/h aluella. Tällaista. On kyllä uusi tauti levinnyt Helsinkiinkin. Nykyään on "muotia" körötellä 10 km/h alle rajoituksen. Erit. Vihdintiellä palaa käämi, kun illalla, suht vilkkaan liikenteen aikana kääkät lähtevät liikennevaloista kuin purkka tukasta (vrt. kumit sutien -kiihdytyskisat vielä muutama vuosi sitten) ja saavuttavat 2 km suoralla jopa 60 km/h huippunopeuden, ennen kuin alkavat jarrutella reilusti ennen erkanevaa ryhmityskaistaa ... näin siis 70 km/h rajoitusalueella. Ja TOTTAKAI useampi tällainen ajaa aina rinnakkain - ilmeisesti kouluttaakseen muitakin (kuvitellun) bensansäästön jalossa taidossa. Vastaavaa esiintyy myös muualla, esim. Tuusulantiellä iso osa hlöautoista köröttelee nykyään n. 80 km/h satasen alueella. Toki on niitäkin, jota painaa koko ajan rajoitus 20 -> vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun nopeuserot ovat suuret. MUTTEI tahmea liikkeellelähtö liikennevaloista tai köröttely 10-20 km/h alle rajoituksen 60-100 rajoitusalueilla tarkoita, etteikö kuljettajalla olisi kiire. Vanhoilla vihreillä ajo & risteyksen tukkiminen osataan edelleen ja jalankulkijat saavat odottaa kadun ylittämistä vaikka maailman tappiin.... myöskään 30 ja 40 km/h rajoitukset eivät näitä suhareita koske, vaan ajonopeus on se sama 50-60 km/h kuin kaikkialla muuallakin.
Täällä eteläsuomen keskikokoisessa kaupungissa on jo maantapa ajaa punaisia päiten ja esim. suojatien eteen pysähtyneen auton ohi pysähtymättä. Ja täällä siihen "syyllistyy" kaikki, ammattikuskeja myöten ja esim. muutoin niin lainkuuliaiset "ei enää niin nuoret" naiskuskitkin.
Niin siis eihän ylinopeus ole ainoa sakko millä poliisit tienaa. Tuosta suojatien eteen pysähtyneen auton ohittamiseen pysähtymättä saa ihan tolkuttoman kovat sakot. Olisko ollu 12päiväsakkoa... Miksi sitä sitten ei valvota, niin en osaa sanoa. Ei kaupungeissa ja keskustoissa muutenkaan näy tuota valvontaa hirveesti olevan. Siellä kun autoilijat tekevät mitä lystää, juuri sen takia että ei siitä koskaan kiinni jää.
Jaksoin lukea tähän asti: > Autoilijan on väistettävä suojatielle astuvaa jalankulkijaa AINA. > Riippumatta siitä, onko jalankulkija jo suojatiellä vai vasta > AIKEISSA astua suojatielle. Laki määrää auton pysähtymään! Ensimmäinen lause osui käytännössä oikeaan. Seuraava oli jo väärässä ja viimeinen täyttä potaskaa. En sitten jaksanut lukea pidemmälle. Katsopa huviksesi, mitä siinä lakikohdassa lukee.
Sinähän et itse pysähdy suojatien eteen pysähtyneen auton viereen, kuten itse aikasemmin kirjoitit, vaan röntgenkatseinesi vaan huitaset mememään mitään välittämättä.
Kerropa missä: a) kerroin jättäväni kategorisesti pysähtymättä b) väitin huitaisevani menemään mitään välittämättä? Sen on kyllä totta, etten yleensä pysähdy, jos siihen ei ole tarvetta. Siis lakikirjan palvontaa ei täältä löydy, kiitos.
http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=531&posting=22000000042585340 Palstan bessewisser paskanjauhaja jälleen kerran narahtanut omista paskanjauhannoistaan.
Pystyisitkö vielä lainaamana tuosta viestistä sen kohdan, josta ilmenee, että ajaisin aina pysähtymättä ja muista piittaamatta (vai mikä se sanamuoto nyt olikaan) suojatien eteen pysähtyneen ohi? Tässä esimerkiksi suora lainaus tuosta viestistä: > Kuten sanoin, usein joutuu hidastamaan paljonkin, että voi turvallisesti > ohi ajaa, mutta varsinainen pysähtyminen on harvoin tarpeen. Minä en voi ymmärtää, miten teille voi olla noin vaikeita nämä asiat. Onko vika lukutaidossa vai ymmärryksessä? Mitä sinusta voisi tarkoittaa, kun olen tuohon kirjoittanut: "pysähtyminen on harvoin tarpeen". Vai huomasitko tuota kiihkossasi ollenkaan?
Tilasi on näköjään edennyt pisteeseen, jossa et ymmärrä edes omia kirjoituksiasi, saati sitten muiden. Selittänee sen, miksi et kykene ymmärtämään tätäkään otetta Tieliikennelaista (32 §): Jos ohitettava ajoneuvo tai raitiovaunu on pysähtynyt suojatien eteen tai peittää näkyvyyden suojatielle, sitä ei saa ohittaa pysähtymättä, ellei ohittajan ja ohitettavan väliin jää suojakoroketta tai vapaata ajokaistaa.
Eihän tuossa ole mitään epäselvää (paitsi se, mitä tarkoitetaan ohitettavalla ajoneuvolla - tuntuu olevan monille hankala ymmärtää, kenties johtuen lain outoudesta). Ymmärrän lakikohdan erittäin hyvin, ja olen sen tällä palstalla todennut aikaisemminkin. Olet kyllä siinä oikeassa, että kirjoituksiasi on vaikea minun ymmärtää.
Se suojelee jalankulkijoiden turvallisuutta. Kukaan ei ihmettele, miksi pidät sitä asiaa outona.
Outoa siinä on se, että pysähtyä ei tuon pykälän mukaan tarvitse, mikäli suojatien eteen pysähtyneen auton nokka osoittaa tulosuuntaasi. En oikein ymmärrä, mitä tämä auton nokan suunta vaikuttaa pysähtymiseen. Okei, ymmärrän. Mutta veikkaan, ettet sinä ymmärrä... :)
Eipä tuota asiaa tarvitse kysellä kenenkään, joka sen tajuaa. Aika tyhmä saa olla, ettei tuota tajua mutten hetkeäkään usko, ettetkö olisi.
Kiitos, että vahvistit epäilykseni. Tiedoksesi: idea lienee se, että kun ajoneuvo pysähtyy ennen suojatietä, tekee se mahdollisesti sen siitä syystä, että joku on suojatielle astumassa. Tästä syystä laki velvoittaa ylimääräiseen pysähdykseen. Pykälän huonous johtuu siitä, että varsin usein suojatietä ylittää joku myös silloin kun auto on pysähtynyt suojatien jälkeen. Tällöin laki ei kuitenkaan pysähdystä erikseen velvoita. Erittäin huonoksi tuon tekee se, ettei suojatien yli lain mukaan saa pysähtymättä ajaa muutenkaan, mikäli tuo ajoneuvo blokkaa näkyvyyden sille viereiselle kaistalle. Ja jos sieltä joku tulee, on päälleajo edelleen kielletty. Teoriassa lain vaikutus on siis vain liikenteen hidastuminen ja polttoaineen kasvanut kulutus. Käytännössä kun on noita tampioita, jotka eivät vaan osaa, on tuokin vaatimus turvallisuutta parantava - tai siis olisi, jos sitä noudattaisivat ne, joiden sitä tarvitsisi noudattaa. Mutta kun nekään eivät noudata... Turha sinun kanssasi taitaa olla asiasta vääntää. Et ymmärrä, etkä halua ymmärtää miten liikenne toimii. Täytyy vain toivoa, että noudatat orjallisesti sääntöjä tai vaihtoehtoisesti et ole kuskina aivan niin kädetön kuin annat ymmärtää.
Kyllä se lakipykälä vaan on liian vaikea sinulle ymmärtää. Sekä sen henki, että sen kirjoitettu sana. Turha sinun on minun kanssani tästä asiasta vääntää. Et ymmärrä, miten tuo laki toimii. Täytyy vain toivoa, että kaikki ne, joita päivittäin ajaessasi vaarannat, pystyvät korjaamaan virheesi eikä mitään tapahdu.
Menkää nyt ja vetäkää itseni jojoon.
Laki velvoittaa myös jalankulkiaa varovaisuuteen?kuka tietää?
44 § Ajoradan ylittäminen Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien, jos se on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja yleensä risteyksen vierestä. Suojatielle tai muuten ajoradalle astuvan jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä. Ajorataan rinnastetaan tässä pykälässä pyörätie ja raitiotie. (7.5.1997/41
Kaikki tietävät että ajoneuvon joka plää plää plää suojatietä. Mutta harva tietää laittamasi lainkohdan. Kerran yliopistolle päin menevä jolppi käveli pimeällä suoraan eteen suojatiellä tummissa vaatteissa ilman heijastinta. Tiesi varmaan tarkkaan oikeutensa, tiesiköhön velvollisuutensa. Onneksi autossani on fantastiset jarrut tai onni ainakin tulevalle mikäliefilosofin kannalta. Avasin ikkunan ja huusin HEIJASTIN HEILUMAAN PERKELE, kyllä helpotti.
se, että työntää tarakasta vanhan fillarin ensin suojatielle. Kyllä autot pysähtyvät. Valitettavasti aina ei kuitenkaan voi olla filolla liikkeellä.