Pick N Pay

Puutuneet kassaneidit.

Hei nyt rupee oikeesti vituttamaan Pick N Pay kassamyyjät!Kävin kolme kertaa viikolla ja aina kuuromykkä työskenteli kassalla. Ei ole kuin yksi nainen joka osaa puhua ääneen ja sanoa jotenkin ystävällisesti palvellessaan asiakasta.Varsinkin yksi nuorehko nainen jolla on välillä silmälasit ja välillä ei niin on todella tönkkö, Eihän sieltä suusta tule mitään ulos ja muutenkin käyttäytyminen on kuin henkilö olisi jossain aineessa todella puudutuksessa.Onko kukaan muu saanut tälläistä palvelua kyseisessä liikkeessä?

251

31169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • satunnainen kävijä

      Ei minua kyllä kassaneitien asenteet liikuta, ymmärrän hyvinkin heitä, enemmän huvittaa koko pulju kun kaikki on niin sekaisin kun olla voi, ja puolet kamoista on viimeisen myyntipäivän rajoilla, sekä asiakaskunta koostuu pääsääntöisesti valkoisesta roskaväestä ja päivän hittituote on 24-pack.

      • itse myös

        tuohon valkoiseen roskaväkeen ja 24-pack ostajiin, kun tunnut niin hyvin kaltaisesi tuntevan ... ... vai onko tuo vain onneton yritys nostaa kolhun saanutta egoasi!

      • Anonyymi
        itse myös kirjoitti:

        tuohon valkoiseen roskaväkeen ja 24-pack ostajiin, kun tunnut niin hyvin kaltaisesi tuntevan ... ... vai onko tuo vain onneton yritys nostaa kolhun saanutta egoasi!

        Pitäisikö siellä sitten olla tummaa roskaväkeä,minä puolestani oletan että nymyajan kauppiaat ottaa kaikista työntekijöistä taustoja selville ja jos ei ota niin omahan on syynsä jos tilit ja taseet eivät kohtaa.Totta on että jos on miellyttävä kassan työntekijä joka joskus heittää muutaman sanan on se asiakkaasta mukavaa sosiaalista kontaktia ja tulee hyvä mieli molemmin puolin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yli vuosi sitten hakivat työntekijöitä varastoon ja hyllyjä täyttämään ja serkun kanssa haettiin. Välillä otettiin yhteyttä, mitenkäs valinnat etenevät. Vastattiin että ilmoitetaan kyllä kun tarkempi ajankohta ilmenee eikä tarvitse joka viikko soitella. Kun serkku myöhemmin soitti, ihmeteltiin että mitäs sinä tänne soittelet. Serkku mainitsi, kun haette niitä työntekijöitä. Kiukkuinen vastaus oli, että ei me nyt enää niitä haeta! Toiset ovat kiinnostuneita työllistymään yrityksessä ja vastaanotto on noin töykeä.

        Ennen pidin kyseistä kauppaketjua sympaattisena, kun sillähän ei ole kuin kolme myymälää. Ja kun myymälä tuli Huittisiin, sieltä löytyi pitkään semmosia käyttötavaroitakin mitä on tullut suosittua eikä välttämättä löytynyt monista muista lähialueen myymälöistä. Jossain vaiheessa kyseinen valikoima kuitenkin alkoi siellä hiipumaan. Kun ainakin nämä kaksi asiaa yhdistää keskenään, eipä ole tehnyt mieli enää asioida kyseisen kauppaketjun myymälöissä.

        Jaa että serkun kanssa haitte ja ette päässeet ja se on sitten kaupan vikako?

        Mitä käyttötavaroita tarkoitat, siis mitä suosit ja ei välttämättä löytynyt monista muista lähialueen myymälöistä? Ja miten se sitten sen käyttötavaran valikoima alkoi hiipumaan?

        Olisi mielenkiintoista tietää se seikka, mikä oli tuo käyttötavara!

    • hauskaa wappua!

      ...niin maailma ympärilläsikin näyttää aurinkoisemmalta. Happamalla asenteella kiusaa vain itseään.

      • maailma on isompi kuin Pori

        Vaikka Suomessa ollaankin ja kassat kaupoissa jurottaa niin ei sitä köyttä kannata kaulaan laittaa vaikkei kassatyttö katsokaan silmiin :) Paljon helpompaa kun ei hajoa pikkuasioihin.

      • turistin hymy
        maailma on isompi kuin Pori kirjoitti:

        Vaikka Suomessa ollaankin ja kassat kaupoissa jurottaa niin ei sitä köyttä kannata kaulaan laittaa vaikkei kassatyttö katsokaan silmiin :) Paljon helpompaa kun ei hajoa pikkuasioihin.

        Käyt espanja,ranska,kanaria,italia tai viro,niin kaupoissa saat kassalla ainoastaan mulkaisun:).Vaikka itse yrität hymyillä ja viestittää kohteliaisesti,niin harvoin hymyn saa.valitettavasti tapa alkaa rantautua myös Suomeen.

      • Kukas paskavarvas
        turistin hymy kirjoitti:

        täällä oikein höpöttää. Olen jo vuosia asunut Espanjassa ja täällä kaupan kassat tervehtivät aina iloisesti ja kyselevät kuulumisia.
        Ois pareve olla hiljaa jos ei ole käynyt toejoen siwaa pidemmällä.
        On oma syy jos naama on norsunvitulla ja kassa vastaa siihen samalla mitalla.

      • ella -sofia
        Kukas paskavarvas kirjoitti:

        kiitos hienoa että joku joskus puhuu asiaa! näin se on! tiedän 20-vuoden kokemuksella.

      • Anonyymi
        turistin hymy kirjoitti:

        Käyt espanja,ranska,kanaria,italia tai viro,niin kaupoissa saat kassalla ainoastaan mulkaisun:).Vaikka itse yrität hymyillä ja viestittää kohteliaisesti,niin harvoin hymyn saa.valitettavasti tapa alkaa rantautua myös Suomeen.

        Niin metsä vastaa kuin huudetaan.

      • Anonyymi
        turistin hymy kirjoitti:

        Käyt espanja,ranska,kanaria,italia tai viro,niin kaupoissa saat kassalla ainoastaan mulkaisun:).Vaikka itse yrität hymyillä ja viestittää kohteliaisesti,niin harvoin hymyn saa.valitettavasti tapa alkaa rantautua myös Suomeen.

        Juuri näin!

      • Anonyymi
        Kukas paskavarvas kirjoitti:

        täällä oikein höpöttää. Olen jo vuosia asunut Espanjassa ja täällä kaupan kassat tervehtivät aina iloisesti ja kyselevät kuulumisia.
        Ois pareve olla hiljaa jos ei ole käynyt toejoen siwaa pidemmällä.
        On oma syy jos naama on norsunvitulla ja kassa vastaa siihen samalla mitalla.

        "On oma syy jos naama on norsunvitulla ja kassa vastaa siihen samalla mitalla."

        Tässä lyhyessä lauseessa on joku viisaus!

        Mutta aina tai siis joskus voi kenellä tahansa olla huonompi hetki, että ei jaksa... olla se valoisampi.. Ja jos toinen silloin on vielä valottomampi, tunnelma ei ole katossa. Ainakin jos sitä toivoi kaupan kassan kanssa asioidessaan!

      • Anonyymi
        Kukas paskavarvas kirjoitti:

        täällä oikein höpöttää. Olen jo vuosia asunut Espanjassa ja täällä kaupan kassat tervehtivät aina iloisesti ja kyselevät kuulumisia.
        Ois pareve olla hiljaa jos ei ole käynyt toejoen siwaa pidemmällä.
        On oma syy jos naama on norsunvitulla ja kassa vastaa siihen samalla mitalla.

        Nyt tarjous uudessa firmassa siivouksesta sittten on kunnoöisia siivoja 1000000 pick pori uuden siivous firma

    • jäätelökakku

      En löytänyt PicknPaysta jäätelökakkua. Menin tyhjälle kassalle, jossa myyjäksi naamioitunut nainen viilaili kynsiään. Kysyin, mistä löytäisin jäätelökakkuja? "Tuolla, - kyllä sää näät ne!" Menin sormen osoittamaan suuntaan, en löytänyt. Näin kassalla tämän sanojan ja hänen seuraansa tulleen toisen myyjän, jotka katsoivat, että löytääkö äija jäätelökakkuaan. Eikä perse noussut vieläkään penkistä. Menin takaisin keskenään tärkeistä asioista keskustelevan työparin luo ja sanoin, etten löytänyt, - voiskohan toinen teistä tulla näyttämään. Pitkin hampain vittuuntunut hapannaama lähti kuitenkin, menikin eri suuntaan, suoraan toiselle altaalle, mihin äsken neuvoi. Sieltä sitten löytyi haettu tuote. Puotipuksu ei puhunut mitään - näytti vaan sormellaan ja lähti pois! Erittäin töykeää asiakaspalvelua.

      • tee NIIN!

        Olen samaa mieltä Pickiksen palvelusta, mutta olenkin jo äänsetänyt jaloillani. En käy kyseisessä liikkeessä enää. En käsitä, miksi joku valittaa palvelusta, mutta jatkaa käyntiä samassa paikassa. Jos haluat parempaa palvelua, niin löydät sitä toisaalta! Hintataso saattaa olla toisessa kaupassa korkeampi, mutta olethan valmis maksamaan siitä, että saat hymyn kassalla? jos et, niin jatka Pickiksessä asiointia, ja on turha valittaa... Äänestä jaloillasi!

      • Tollo?
        tee NIIN! kirjoitti:

        Miksi asiallisiin huonoista asiakaspalvelukontakteista kirjoittaville vastataan aina, että "älä valita", "hanki elämä", "turha valittaa". Jos asiakaspalvelutehtävässä oleva ihminen ei pysty alkeellisimpaankaan käytökseen maksavaa asiaksta kohtaan niin henkilö on silloin väärällä alalla ja siitä kuuluukin saada valittaa. Kirjoituksesta tuli selvästi ilmi se, että kassanaisen hymyä en ole vailla vaan ASIAKASPALVELUA! Se on kaupanalalla toimivan ihmisen TYÖTÄ! Ja asiakas on kauppiaan TYÖNANTAJA!

      • YoKoHaMaKumaHuta

        KKK-market naapurissa on todella päinvastainen tapaus. Siellä on aina ollut todella kiva, fiksu ja asiakaslähtöinen henkilökunta, vaikka kauppias on vaihtunut ja henkilökuntakin muuntuu. Mistähän täydellinen kulttuuriero PickPayn ja K-marketin välillä tuleekaan! K-kaupan väki osaa työnsä ja heillä on asenne paikallaan!!!

      • hymyä
        Tollo? kirjoitti:

        Vanha totuus:"Opettele hymyilemään silloinkin,kun sydän on surua ja tuskaa täynnä." Asikaspalvelutyössä olevan pitäis osata "filmata".

      • tee NIIN!
        Tollo? kirjoitti:

        Miksi asiallisiin huonoista asiakaspalvelukontakteista kirjoittaville vastataan aina, että "älä valita", "hanki elämä", "turha valittaa". Jos asiakaspalvelutehtävässä oleva ihminen ei pysty alkeellisimpaankaan käytökseen maksavaa asiaksta kohtaan niin henkilö on silloin väärällä alalla ja siitä kuuluukin saada valittaa. Kirjoituksesta tuli selvästi ilmi se, että kassanaisen hymyä en ole vailla vaan ASIAKASPALVELUA! Se on kaupanalalla toimivan ihmisen TYÖTÄ! Ja asiakas on kauppiaan TYÖNANTAJA!

        "Miksi asiallisiin huonoista asiakaspalvelukontakteista kirjoittaville vastataan aina, että "älä valita", "hanki elämä", "turha valittaa"." Minähän tismalleen en kirjoittanut edellä noin. Kirjoitin, että älä valita ja äänestä jaloillasi. Jos palvelu ei miellytä, niin vie ostavat rahasi toiseen kauppaan, jossa palvelu pelaa. Kun asiakkaat loppuvat pick and pay tajuaa, että ehkä palvelu ei ole kunnossa...

      • yiiiiiiiiiiii
        tee NIIN! kirjoitti:

        Olen samaa mieltä Pickiksen palvelusta, mutta olenkin jo äänsetänyt jaloillani. En käy kyseisessä liikkeessä enää. En käsitä, miksi joku valittaa palvelusta, mutta jatkaa käyntiä samassa paikassa. Jos haluat parempaa palvelua, niin löydät sitä toisaalta! Hintataso saattaa olla toisessa kaupassa korkeampi, mutta olethan valmis maksamaan siitä, että saat hymyn kassalla? jos et, niin jatka Pickiksessä asiointia, ja on turha valittaa... Äänestä jaloillasi!

        ... ennen sitä jaloilla äänestämistä antaisi asiallista palautetta liikkeenharjoittajalle? Ilman palautetta ei mikään asia parane. Jos nyt sillonkaan, mut ainakin kannattaa yrittää.

      • Anonyymi

        Kielenkäyttösi osoittaa, että et ole häävi henkilö palveltavaksi. Siellä on itsepalvelu niinkuin muissakin isoissa kaupoissa. Ota kotiavustaja mukaan niin homma hoituu.

      • Anonyymi
        YoKoHaMaKumaHuta kirjoitti:

        KKK-market naapurissa on todella päinvastainen tapaus. Siellä on aina ollut todella kiva, fiksu ja asiakaslähtöinen henkilökunta, vaikka kauppias on vaihtunut ja henkilökuntakin muuntuu. Mistähän täydellinen kulttuuriero PickPayn ja K-marketin välillä tuleekaan! K-kaupan väki osaa työnsä ja heillä on asenne paikallaan!!!

        raumalaisuus jota kauppias elätää

      • Äänestäkää jaloillanne. Kyllä kassapalveluhenkilö on asiakaspalvelussa jossa heidän kuuluu osata normaalit käyttäytymissäännöt.

        Itse en voisi olla jotain sanomatta kuten esim. kuin "onkos neidillä loppunut kuulolaitteesta patterit".

        Aikoinaan äitini etsi jotain Valintatalosta ja kun vihdoin sai myyjän kiinni niin myyjä kaivoi alahyllyltä perse pystyssä haluttua tuotetta ja mumisi sinne lattiatasoon jotain. Ei katsekontaktia asiakkaaseen eikä mitään. Myyjän viimein noustua ylös äitini tokais myyjälle kovalla äänellä että "enpähän ennen ole nähnytkään puhuvaa persettä".
        Se oli hyvä palaute paskasta palvelusta ja sen kuuli monet muutkin kuin em. myyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        raumalaisuus jota kauppias elätää

        Siivous on huonosti tehnyt likaiset pyyheitä.joka siellää on likainen paikka pick on likainen paikka siivous teke kaikea raamia munia joka päivä kuin nähnyt haise siivoja n clean likainen kauppa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kielenkäyttösi osoittaa, että et ole häävi henkilö palveltavaksi. Siellä on itsepalvelu niinkuin muissakin isoissa kaupoissa. Ota kotiavustaja mukaan niin homma hoituu.

        +358409217179

    • myrkynsyönyt

      Menimme joskus Pic n Payhyn, kun se oli lähin kauppa. Tomaatit olivat loppumaisillaan ja jäljellä oli vaan rikkinäisiä rupisia tomaatteja muutama kappale. Kysyimme paikalle tulleelta liikkeen johtajalta ystävällisesti, notta olisko tomaatteja, terveitä, varastossa ehkä? Johtaja sanoi, että ne ovat oikein hyviä, ottakaa vaan ne...ja lähti pois enempää keskustelematta!!! --- Sitten joskus kesällä ostin lohen, joka osoittautui härskiintyneeksi. Ruodot olivat irti, kidukset valkoiset, kala oli herännyt muovipussissa henkiin, melkein liikkui itsestään. Hyi helevetti---en ole Pick n Payssä käynyt näiden huonojen kokemuksien jälkeen.

      • pettynyt pick'n'payhin

        Ostin mukamas tuoretta makkaraa ja heti seuraavana päivänä siinä oli matoja! Onneksi en ehtinyt syödä.

    • muualla saa

      jos Porissa haluat isommassa ruokakaupassa saada hyvää palvelua, ei ole kuin yksi vaihtoehto. joka siellä asioi, taatusti tietää mistä puhun. lopuille voi voi, kun ette ole löytäneet Porin parasta ruokakauppaa.

      • Pikkarikävijä

        käyn pick´n payssa silloin tällöin ja olen tyytyväinen. Kierrän kaupassa, otan tavaroita koriin, maksan ja lähden pois. En minä tarvitse ruokakaupaltani mitään muuta. Minulle on aivan sama, miltä kassa näyttää tai mitä sanoo. Pääasia, että saan ruokani ja halvalla.

      • tee-vaan-niin
        Pikkarikävijä kirjoitti:

        käyn pick´n payssa silloin tällöin ja olen tyytyväinen. Kierrän kaupassa, otan tavaroita koriin, maksan ja lähden pois. En minä tarvitse ruokakaupaltani mitään muuta. Minulle on aivan sama, miltä kassa näyttää tai mitä sanoo. Pääasia, että saan ruokani ja halvalla.

        Olet ehkä töissä PickNPayssa, koska sinulla ei ole koskaan mitään kysyttävää/häirittävää. Miksikähän asiakkaat sanovat aina kaupan työntekijälle: "Anteeksi, kun HÄIRITSEN, mutta ..." Onko se häiritsemistä, jos kaupassa joutuu kysymään myyjiltä jotain. Kauppiaan mielestä tietenkin se on häirintää, koska nekin sekunnit ovat pois työläisen hyllynjärjestelyajasta. Tekohymyily ja teennäinen märsistely eivät ole asiakaspalvelussa tärkeä, mutta myyjä ei ole oikealla alalla, jos ei pysty kommunikoimaan normaalisti asiakkaan kanssa ja jos vittunaamaa ei saa edes auki, jos jotain kysytään. Jos kauppias kohtelee työläisiään huonosti ja myyjä viestittääkin asiakkaalle sitä, että menkää ihmeessä naapurikauppaan, - tiedä häntä...?

      • Minä olen töissä
        tee-vaan-niin kirjoitti:

        P&P:ssä erehdyt pahasti, käyn asiakkaana ehkä kerran tai pari kuukaudesa. Jos oikein tarkasti muistelen,niin kyllä tuossa väitteessä on hieman perää, että eivätainaviitsilähteä ihan sormella näyttämään tavaran paikkaa jota etsit. Toisaalta taas esimerkiksi prismassa, siinä isossakin, ei ole ketään jolta edes kysyisi, henkilökunta pysyy piilossa tarkkaan. Sama on Cittarissa, paitsi että kassat kailottavat tekopirteät päivät!

      • eri mieltä
        Minä olen töissä kirjoitti:

        asioin mikkolan cittarissa ja siellä myyjä tulee aina näyttämään jos kysyn. kassat on mielestäni ystävällisiä, eikä puhumattomia patsaita. hyvän päivän jatkojen toivotteluun ei tässä kylässä ole totuttu. P&P on aika nuhjuisen oloinen, henkilökuntaa myöten.

      • kuntuntuu olevan
        eri mieltä kirjoitti:

        asioin mikkolan cittarissa ja siellä myyjä tulee aina näyttämään jos kysyn. kassat on mielestäni ystävällisiä, eikä puhumattomia patsaita. hyvän päivän jatkojen toivotteluun ei tässä kylässä ole totuttu. P&P on aika nuhjuisen oloinen, henkilökuntaa myöten.

        minunkin käsitystäni vastaan cittarin henkilökunnan ehtimisestä neuvomaan asiakasta. Hyvä kun ehtivät työajallaan hyllyt täyttämään neuvomisesta puhumattakaan. ... ja cittarin ylihinnoitellut hinnatkaan ole kovin houkuttelevia, monet tuotteet jopa 30% kalliimpia kuin muualla!

      • paras..
        kuntuntuu olevan kirjoitti:

        minunkin käsitystäni vastaan cittarin henkilökunnan ehtimisestä neuvomaan asiakasta. Hyvä kun ehtivät työajallaan hyllyt täyttämään neuvomisesta puhumattakaan. ... ja cittarin ylihinnoitellut hinnatkaan ole kovin houkuttelevia, monet tuotteet jopa 30% kalliimpia kuin muualla!

        kauppa: Mikkolan CM, ja keskustankin cm on parantunut innokkaan yrittäjän myötä.

      • monia muita
        paras.. kirjoitti:

        kauppa: Mikkolan CM, ja keskustankin cm on parantunut innokkaan yrittäjän myötä.

        laadukkaampia liikkeitä löytyy poristakin, joskin kaikki eivät ole "saman" katon alla. Vaatii hieman enemmän, mutta antaa huomattavasti paremman tuloksen. Parhaat eivät ole koskaan saman katon alla!

      • tulee..
        monia muita kirjoitti:

        laadukkaampia liikkeitä löytyy poristakin, joskin kaikki eivät ole "saman" katon alla. Vaatii hieman enemmän, mutta antaa huomattavasti paremman tuloksen. Parhaat eivät ole koskaan saman katon alla!

        siisti, selkeä tila asiakaspalvelu tuoreet tuotteet; ei tartte kytätä päiväyksiä, myyjien tulee hoitaa se "normaali" hintataso; ei tartte olla halvin

      • tarkoitat ilmeisesti
        tulee.. kirjoitti:

        siisti, selkeä tila asiakaspalvelu tuoreet tuotteet; ei tartte kytätä päiväyksiä, myyjien tulee hoitaa se "normaali" hintataso; ei tartte olla halvin

        korkeintaan kolme viikkoa vanhoja päiväyksiä tuotteissa joita löytyy joka kerta kyseisessä liikkeessä käydessä. "asiakaspalvelu" tarkoitat esimerkiksi ärsyttävyyksiin asti menevää plussakortin tivaamista, muuta kyseisessä liikkeessä ei muisteta pahemmin kysellä. "normaali hintataso" tarkoitat K-ryhmän normaalia tasoa joka on usein kymmeniä prosentteja kalliimpi kuin muilla liikkeillä. ...

      • tuotteiden laadusta
        tulee.. kirjoitti:

        siisti, selkeä tila asiakaspalvelu tuoreet tuotteet; ei tartte kytätä päiväyksiä, myyjien tulee hoitaa se "normaali" hintataso; ei tartte olla halvin

        vielä huomioitavaa, testeissä yleensä viimeisenä ja yleensä myös kallein. Asiakaspalvelu kohdallaan: hintaa siis löytyy, laadusta viis veivataan

      • huutelu
        tuotteiden laadusta kirjoitti:

        vielä huomioitavaa, testeissä yleensä viimeisenä ja yleensä myös kallein. Asiakaspalvelu kohdallaan: hintaa siis löytyy, laadusta viis veivataan

        on helppoa - tarjoa parempi vaihtoehto, niin kokeilen (jos se on kokeilematta)! Älä ehdota pp:tä ps. jos kerran asioin huippukalliissa liikkeessä, lienee börsä kunnossa (uutta minulle)

      • ehtinyt
        tarkoitat ilmeisesti kirjoitti:

        korkeintaan kolme viikkoa vanhoja päiväyksiä tuotteissa joita löytyy joka kerta kyseisessä liikkeessä käydessä. "asiakaspalvelu" tarkoitat esimerkiksi ärsyttävyyksiin asti menevää plussakortin tivaamista, muuta kyseisessä liikkeessä ei muisteta pahemmin kysellä. "normaali hintataso" tarkoitat K-ryhmän normaalia tasoa joka on usein kymmeniä prosentteja kalliimpi kuin muilla liikkeillä. ...

        liikkeeseen sisälle -olet dyykannut ulkopuolella, jos tarinasi on tosi!

      • tapahtumapaikka
        ehtinyt kirjoitti:

        liikkeeseen sisälle -olet dyykannut ulkopuolella, jos tarinasi on tosi!

        oli sisätiloissa, suosittelen itseäsi avaamaan silmäsi. Moni kakku päältä kaunis, kuten sanotaan.

      • löydy
        tuotteiden laadusta kirjoitti:

        vielä huomioitavaa, testeissä yleensä viimeisenä ja yleensä myös kallein. Asiakaspalvelu kohdallaan: hintaa siis löytyy, laadusta viis veivataan

        parempaa! olemme siis samaa mieltä CM on Porin paras!

      • H13
        monia muita kirjoitti:

        laadukkaampia liikkeitä löytyy poristakin, joskin kaikki eivät ole "saman" katon alla. Vaatii hieman enemmän, mutta antaa huomattavasti paremman tuloksen. Parhaat eivät ole koskaan saman katon alla!

        Olen käynyt ainoastaan Rauman Picissä, jossa ei kassat hymyile, eikä toivottele hyvää päivänjatkoa, ovat virallisen näköisiä kuin Loton valvojat, eivät tosin ole häiriöksikään. Porin Prismassa on tullut asioitua, ja kassat ovat kiitettävän arvosanan ansaitsevia, lähes sama on kaikissa muissakin kyseisen ketjunkaupoissa.

      • niinpä_niin
        H13 kirjoitti:

        Omalla kohdallani on ollut arpapeliä sen suhteen, minkälainen henkilökunnan jäsen sattuu kyseisessä myymälässä rahastamaan kassalla. Ja toki muissakin kaupoissa. Välillä on iloisempaa ja välillä ollaan perusilmeellä, mistä kummastakaan ei sinänsä pahaa mieltä ole jäänyt. Ja mitä tulee hyvän loppupäivän toivottamiseen, sitä olen havainnut välillä vain Tokmanneissa. Sinänsä toki jään kanssasi samalle viivalle, että Porissa sijaitsevassa Pick'n'Pay myymälässä en ole käynyt.

    • siellä

      kaikilla kassatoimihenkilöillä naama norsunvi....lla.

      • ne sitten kaikki

        niin rumia?

      • jonkun mielstä ehkä
        ne sitten kaikki kirjoitti:

        niin rumia?

        ON ne rumia, omast mielestä viehättäviä ja menekkiä miesmarkkinoilla, kuulemma hoituu monta miestä yhtaikaa, tällaisia juttuja myyjillä keskenään, huh huh

      • panisin kyllä
        jonkun mielstä ehkä kirjoitti:

        ON ne rumia, omast mielestä viehättäviä ja menekkiä miesmarkkinoilla, kuulemma hoituu monta miestä yhtaikaa, tällaisia juttuja myyjillä keskenään, huh huh

        muutama myyjä on HOT.ei siis kaikki

    • no johan on

      no, kylläpä leimahti tämä pick n' pay -keskustelu :D

      • Muistan takavuosina

        Erään keskustan kultaepän liikkeen, joka oli kaupungin kallein. Myyntikikkana oli esittää asiakkaalle hieman salakähmäisesti, "No kun olette meidän vanha asiakas iin pudotetaan 10-15 prossaa hinnasta" ja asiakas oli tyytyväinen, maksettuaan silti tavarastaan 25 prosenttia kalliimman hinnan kuin muualla. Se on ovelan kauppiaan taitoa.

      • Sarpifani
        Muistan takavuosina kirjoitti:

        Jos haluatte tavata ystävällisen ja avuliaan myyjän, menkää ostamaan leipää tai pullaa Sarpin leipomosta. Parkkipaikan löytää aina, tavaraa on sopivasti, se on tuoretta ja jos meinaa mennä vanhaksi iltapäivällä, saa alennusta. Parasta on joka kerta yhtä ystävällinen myyjä. En edes tarvitse pullaa, mutta menen piristämään päivääni, etten unohda menneitä hyviä aikoja.Kyllä sentään jossain osataan.

      • minulla eri käsitys
        Sarpifani kirjoitti:

        Jos haluatte tavata ystävällisen ja avuliaan myyjän, menkää ostamaan leipää tai pullaa Sarpin leipomosta. Parkkipaikan löytää aina, tavaraa on sopivasti, se on tuoretta ja jos meinaa mennä vanhaksi iltapäivällä, saa alennusta. Parasta on joka kerta yhtä ystävällinen myyjä. En edes tarvitse pullaa, mutta menen piristämään päivääni, etten unohda menneitä hyviä aikoja.Kyllä sentään jossain osataan.

        -edullinen kauppa -iso parkkitila -hyvä valikoima -tervehtivä iloinen henkilökunta -en näe mitän moitteen sjaa ko. kaupalle -lisäksi minua ei älytetä k-s-e eikä kuillakaan bonus korteilla.

      • onko poris muita
        Muistan takavuosina kirjoitti:

        Erään keskustan kultaepän liikkeen, joka oli kaupungin kallein. Myyntikikkana oli esittää asiakkaalle hieman salakähmäisesti, "No kun olette meidän vanha asiakas iin pudotetaan 10-15 prossaa hinnasta" ja asiakas oli tyytyväinen, maksettuaan silti tavarastaan 25 prosenttia kalliimman hinnan kuin muualla. Se on ovelan kauppiaan taitoa.

        llinroosi

    • ,.,..,..,

      kassamyyjä pp:ssä pois kassalta näyttämään tavaroiden paikkaa. Näyttämään tulevat kyllä, jos pomot eivät ole paikalla (suurin osa ainakin, mutta huutoja eivät halua esimieheltään). Eikä voi muuten yleistää näin, että kaikki pp:n myyjät ovat paskoja. Itse olin ainakin järkyttävän hyvä myyjä, niin kauan kuin siellä olin. T: ent. PP:myyjä

      • Oikeinko olet

        Järkyttävän hyvä olit? Kukapa muu sen katin hännän nostaa, jos ei katti itse!!!
        Noin leuhkaa arvostelua itsestään en ole ennen kuullutkaan, vaatimaton et ainakaan ole, luoja paratkoon!

      • Anonyymi
        Oikeinko olet kirjoitti:

        Järkyttävän hyvä olit? Kukapa muu sen katin hännän nostaa, jos ei katti itse!!!
        Noin leuhkaa arvostelua itsestään en ole ennen kuullutkaan, vaatimaton et ainakaan ole, luoja paratkoon!

        Keksintöjä juttuja yhdeltä ja sanalta tyypiltä.

    • Ammatinvalintakysymys

      kyllä se näin on että kassamyyjän työ on asikaspalvelua ja kuuluisi olla se piste josta kaupasta saa hyvän kuvan. mutta ei kyllä näin tapahdu kun on myyjiä jotka pakonomaisesti sanovat moi tms. minun mielestäni on ammatinvalinta kysymys ja pois kassalata sellaiset joita se työ ei vois vähempää kiinnostaa. itse olen tehnyt myyjän työtä ja katson kyllä mille kassalle menen ja tässä toejoen pickn payssa ei ole kuin pari kassaa joista pidän. kaikki muut ovat juuri niinkuin edellä mainittu, että töykeitä, ynseitä jne jne... sitten kannattaa siirtyä vaikka varastoon hommiin jossa ei tarvitse olla asiakkaitten/ihmisten kanssa tekemisissä.
      vievät vain tälläisen ihmisen työpaikan jota todella kiinnostaisi palvella asiakkaita hyvin ja omaa hyvän työmotivaation. että uutta rekrytointia kehiin taikka sitten pieni "kuinka toimin asiakaspalvelussa"-koulutus.

      • 229

        lOL teitä raukkoja

    • seitsikko

      ja vastakaikua myös myyjiltä tullut. Asioidaan usein PP:ssä. Onhan siellä tympeänkin oloisia kassamyyjiä, mutta en ole antanut asian häiritä. Iloiset moit vaan kaikille tasapuolisesti. Paikan omistaja on kyllä aika tökerö ollut jos hän on osunut kaupassa kohdalle ja olen jostain tuotteesta häneltä kysynyt. Samoin lihapuolen vastaavalta joskus tullut tympeän oloisia vastauksia, mutta en ole jäänyt näitä pitkäksi aikaa muistelemaan. Monta kertaa viikossa asioidaan PP:ssä, kuten myös K-ryhmän läheisessä kaupassa. Sieltä yhtä lailla hyviä ja huonoja kokemuksia, enemmän ehkä niitä huonoja kun on ollut epäselvyyksiä plussatarjouksista ja ale-tuotteiden hinnoista, päiväyksistä ym.

      • porin

        Paras kauppa.
        Vertaa hintoja
        Vertaa valikoimaa
        Ei blondeja kassoilla
        Ehdoton porin ykkönen.

      • Älli

        Johtuiskohan ongelmanne siitä, että olette porilaisia, niin asiakkaat kuin kassatkin? Rauman PP:ssä on ainakin todella kivat kassat ja muukin henkilökunta. No joo, mutta siellähän ollaankin raumalaisia.

      • p p parass
        Älli kirjoitti:

        Johtuiskohan ongelmanne siitä, että olette porilaisia, niin asiakkaat kuin kassatkin? Rauman PP:ssä on ainakin todella kivat kassat ja muukin henkilökunta. No joo, mutta siellähän ollaankin raumalaisia.

        Hyvää palvelua PP:ssä Älli10.12.2009 21:29
        Johtuiskohan ongelmanne siitä, että olette porilaisia, niin asiakkaat kuin kassatkin? Rauman PP:ssä on ainakin todella kivat kassat ja muukin henkilökunta. No joo, mutta siellähän ollaankin raumalaisia.

        * VASTAA
        * Kerro kaverille:
        * Ilmoita asiattomasta vie

        olen porilainen .
        p p on mielestäni paras.

    • pick N pay

      Porin Pickis on paras!

      Huono palvelu, mutta halvat hinnat ja hyvä valikoima!

      Mitä muuta voi vaatia?

      • Taina79

        Vartijat ainakin kyseissä paikkassa on käsittämättömän ammattitaidottomia! Kumma kun ei saa ruokaostoksiaan hoitaa edes rauhassa. Maanantaina vaihtuu minun osalta kauppa paikka vaikka sitten ruoka centteriin.

      • pamppu aina
        Taina79 kirjoitti:

        vasemmassa kädessä..

        no kun asiakas on oikeassa.

      • epämiellyttävä liike
        Taina79 kirjoitti:

        Vartijat ainakin kyseissä paikkassa on käsittämättömän ammattitaidottomia! Kumma kun ei saa ruokaostoksiaan hoitaa edes rauhassa. Maanantaina vaihtuu minun osalta kauppa paikka vaikka sitten ruoka centteriin.

        Taitaa mennä liikkeellä huonosti kun pitää vartijat usuttaa asiakkaiden kimppuun.
        Liikkeen johto on tosin erehtynyt: huono kannattavuus ei johdu asiakkaiden varastamista tarvikkeista, vaan huonosta palvelusta ja heikosta kokonaisuudesta kalliine hintoineen.

    • Asiakas x

      Olen asioinut Porin PP:ssä jo muutaman vuoden ja aina on palvelu ollut ystävällistä. Ihmettelin kun sain lukea näitä palautteita...

      • einiinkivakauppa

        ... kauppiaan puhetta.

      • M. Kai.....
        einiinkivakauppa kirjoitti:

        ... kauppiaan puhetta.

        Asun tuorilassa ja käyn kerran viikossa PP:sä, aina on palvelu pelannut ja hinnat ovat sopivat!

      • selväkupläkki
        M. Kai..... kirjoitti:

        Asun tuorilassa ja käyn kerran viikossa PP:sä, aina on palvelu pelannut ja hinnat ovat sopivat!

        porin p&p . ei varmaan puhu eikä pukahda tiskin takana myyjä koska on PORILAINEN. myös naaman happamuus ja vittumainen asenne johtuu samasta viasta. porista !

      • on on on
        selväkupläkki kirjoitti:

        porin p&p . ei varmaan puhu eikä pukahda tiskin takana myyjä koska on PORILAINEN. myös naaman happamuus ja vittumainen asenne johtuu samasta viasta. porista !

        paras kauppa tällä aluella...

        mollaus kateellisten panettelua...

        hinnat edulliset...

        ei kauppa ole mikään hymypoika kilpailu....

      • -------
        on on on kirjoitti:

        paras kauppa tällä aluella...

        mollaus kateellisten panettelua...

        hinnat edulliset...

        ei kauppa ole mikään hymypoika kilpailu....

        VOI VAPAASTI VALITA JA NIITÄ PORISSA RIITTÄÄ TURHA VALITTAA,
        KIRJOITUKSET ON TYPERIÄ.KESTÄNYT MELKEIN VUODEN.

      • ettääää
        ------- kirjoitti:

        VOI VAPAASTI VALITA JA NIITÄ PORISSA RIITTÄÄ TURHA VALITTAA,
        KIRJOITUKSET ON TYPERIÄ.KESTÄNYT MELKEIN VUODEN.

        S T 1 tulee pp pihaan..

        jospa nyt polttoaine toejoella halpenisi...

        Onnea neste....

      • kävin prismas
        ettääää kirjoitti:

        S T 1 tulee pp pihaan..

        jospa nyt polttoaine toejoella halpenisi...

        Onnea neste....

        Hintavertailuni. : normaalihintainen leike makkara....

        Prisma: 1,29
        Pick pay : 0,69

        Mitä mieltä kumpi edullisempi..

      • minun mielestä
        kävin prismas kirjoitti:

        Hintavertailuni. : normaalihintainen leike makkara....

        Prisma: 1,29
        Pick pay : 0,69

        Mitä mieltä kumpi edullisempi..

        Hedelmä-osasto oli kuin joku jäte laari alue..

        Voi tyhmiä bonustenperässä juoksijoita.

      • Ihmekös tuo...
        kävin prismas kirjoitti:

        Hintavertailuni. : normaalihintainen leike makkara....

        Prisma: 1,29
        Pick pay : 0,69

        Mitä mieltä kumpi edullisempi..

        Uskon tuon ja Sale on suomen kallein kauppaketju! :(

    • Naurattaa

      samaa mieltä, jos tähän "myyjättäreen" törmää niin se päivä on pilalla. Ja se ei luulisi olevan asiakaspalvelun tavoite vai mitä? Siellä ne miestennielijät kehuu kilpaa valloituksillaan, ehkä tää neiti on kisan häntäpäässä, niin ainakin käytös ja ilme kertoo.

      • halpaa....

        Jos vaikka vertaa ossuuskauppaan.
        Kyllä pikkari on edullinen.
        Käykää asioimassa niin huomaatte itsekkin.
        Eskortti ihmiset.

      • en tykkää pikänpeist

        Se näkyy naamasta, kun lakkaa saamasta..
        Ja halpoja hintoja ei ole edes epämääräisesti sijoitetuissa hintalapuissa.

      • kuokkis63

        minkä näköisestä myyjästä mahdat puhua? aina voi mennä toiselle kassalle eikä siihen mikä ei miellytä.
        Itse ainakin valitsen kassani aina tarkkaan

    • 35 ftftftf

      Pikis on oikeesti paras!

      Seksikkäät myyjät ja hyvä palvelu!!!!!!!!!!

      • relluu

        Itse ainakin tykkään siellä asioida. Kyllä ne hinnatkin siellä paikoillaan on kun vaan katsoo kunnolla eikä katso sitä mikä on ylä puolella.
        Halpa kauppa verrattuna muihin. Itseäni ei paljoankaan mitkään bonus pisteet kiinnosta jos niiden takia
        joutuu maksamaan ruuasta enemmän.

    • hyvä......

      hyvä kauppa
      Avara ja ruokatarvikkeet saa huomattavasti halvemmalla, kuin muualta.
      Tilava parkkipaikka.
      Olen saanut muutaman tuotteen sekundana ja vasta kotona huomannut, mutta laitan henkilön syyksi joka on hyllyyn laittanut.
      Kalja (olut) tarjoukset kelpaa kyllä monelle arvostelijalle ja yllätyin, kun tunnettu Porilainen arvosteli ja sanoi tuotteiden olevan liki vanhaa, niin yllätyin sitä , kun olen nähnyt perheenkin kanssa, hänet ostoksilla usein senkin jälkeen.
      Valitukset ja muut voivotukset kannattaisi tehdä aina kyseessä olevalle/oleville henkilöille ja nyt kyseesssä olevaan myymälään.
      Syödään terveellisesti, ulkoillaan, ajatellaan rakentavasti ja etsitään hyvää ja halpaa..........
      hymyillään kassalla ja saadaan nähdä hymyä kassalla.
      Satakunnassa ollaan ja kannattaa katsoa myös välillä peiliin.
      Suomi on vapaa maa valita kauppa, jossa asioi ja siitä suuri kiitos heille jotka...............
      olen asiakas, aikuinen mies ja Porilainen Noormarkusta .

      • Tyytyväinen!

        Kiva joskus noinkin päin! Käykööt keskossa ne jotka kitisevät.

      • Toejoen Saara
        Tyytyväinen! kirjoitti:

        Kiva joskus noinkin päin! Käykööt keskossa ne jotka kitisevät.

        Porin Pikkarissa vähän aikaa sitten. Opasteet paranivat, kauppa jotenkin selkeytyi ja myyjätkin muuttuivat ikään kuin paremman näköisiksi. Oikeesti ne hymyilevätkin jo.

        Terveisin
        Toejoen Saara

      • pickk
        Toejoen Saara kirjoitti:

        Porin Pikkarissa vähän aikaa sitten. Opasteet paranivat, kauppa jotenkin selkeytyi ja myyjätkin muuttuivat ikään kuin paremman näköisiksi. Oikeesti ne hymyilevätkin jo.

        Terveisin
        Toejoen Saara

        Nykyään Pickarin myyjät ovat todella nättejä ja ystävällisiä, huomattu on.

    • samma här

      olen kyl huomannu,ettei palveluammattin sovi kaikki.itse olen käyny 3v.myyjä koulutuksen,ei nykyään kait tarvi ko nyrpistää nokkaa,kamalaa

    • outoa valitusta

      mielestäni siellä on ihan normaalia palvelua. Ainakin minua on aina tervehditty jne. Hyvin varustettu kauppa muutenkin.

      • täti

        Olen asioinut PP:ssä jo pitkään. Palvelu on myös minusta ihan asiallista ja ennenkaikkea tavara on halvempaa kuin muualla. Eihän sinne ole pakko mennä jos se kerran on niin huono paikka. Lopettakaa valitus.

      • Valk. roskaväki
        täti kirjoitti:

        Isossa ja mahtavassa naapurimaassamme! Sieltä löytyy takuulla maailman totisimmat ja luotaantyöntävimmät ja kopeat kassat. Hymyily on varmaan kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty. Vaihtorahat paiskataan tiskille ilman olkaa hyvää ja naaman tulee olla kuin petolinnun perse!
        Menkää kokemaan shoppailun ihanuus venäjälle, niin Pic&payn juroinkin kassa on aurinkoinen enkeli sen jälkeen!
        Muuten, minä kai kuulun kanssa siihen roskaväkeen, kun kovin mielelläni asioin Pic&Payssa, vaikka en ole kyllä eläissäni siseltä kaljaa ostanut, en pullon pulloa tai purkkia!

      • paskata hattuun

        Ai niin: himmelissä on palvelu.

      • Tylsääkö?!?!
        Valk. roskaväki kirjoitti:

        Isossa ja mahtavassa naapurimaassamme! Sieltä löytyy takuulla maailman totisimmat ja luotaantyöntävimmät ja kopeat kassat. Hymyily on varmaan kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty. Vaihtorahat paiskataan tiskille ilman olkaa hyvää ja naaman tulee olla kuin petolinnun perse!
        Menkää kokemaan shoppailun ihanuus venäjälle, niin Pic&payn juroinkin kassa on aurinkoinen enkeli sen jälkeen!
        Muuten, minä kai kuulun kanssa siihen roskaväkeen, kun kovin mielelläni asioin Pic&Payssa, vaikka en ole kyllä eläissäni siseltä kaljaa ostanut, en pullon pulloa tai purkkia!

        Minkä h....tin takia mun täytyis vääntäytyä venäjälle, jotain palvelua testaamaan, häh?? Nyt kai on ollu kyse Porissa sijaitsevasta halpakaupasta, jonne on valittu päähän potkitut työntekijät töihin.
        Se et jaksaa käydä hakemassa lähes päiväysvanhoja tuotteita Pic"n"praystä, olis hyvä et sais maksaessa edes ivallisen hymyn kaupan päälle, mutta ei onnaa...

      • Palvelua saanut!
        Tylsääkö?!?! kirjoitti:

        Minkä h....tin takia mun täytyis vääntäytyä venäjälle, jotain palvelua testaamaan, häh?? Nyt kai on ollu kyse Porissa sijaitsevasta halpakaupasta, jonne on valittu päähän potkitut työntekijät töihin.
        Se et jaksaa käydä hakemassa lähes päiväysvanhoja tuotteita Pic"n"praystä, olis hyvä et sais maksaessa edes ivallisen hymyn kaupan päälle, mutta ei onnaa...

        Päästettäisiin edes rajan ylitse venäjälle ja toiseksi ei sulla ole edes rahaa sinne lähteä!
        Kolmanneksi, miksi et joskus sano kassoille ystävällistä sanaa omalta puoleltasi, voi olla että saisit vastauksenkin hymyn kera. Mutta jos oma naamasi on kuin paskalla tahrattu petolinnun perse, ja urahtelet jotain, herää vastapuolella samanlainen reaktio, eli potut pottuina.
        Minua on ainaski palveltu ihan moitteettomasti ja hymyn kera.
        Metsällä on tapana vastata silleen kuin sinne huutelee, ookko kuullu?
        Sun täytyy nyt vaan ne kaljas roudata jostain muualta, jospa saisit kassoilta edes ivallisen naurun, reppana, oikein nulju rutisija!

      • ; DDD.
        Palvelua saanut! kirjoitti:

        Olen asioinut jo vuosia kyseisessä kaupassa. Palvelu on ihan hyvää ja ei kassojen minua lirkutella tarvi, kunhan hommansa hoitavat. Vanhaa ja pilaantunutta tavaraa en ole koskaan löytänyt.
        Edulliset ja hyvät tarjoukset. Jos kauppa niin ärsyttää, niin eihän sinne tarvitse mennä. Porissa kauppoja kyllä riittää.

      • asiaa puhut sinä
        ; DDD. kirjoitti:

        Olen asioinut jo vuosia kyseisessä kaupassa. Palvelu on ihan hyvää ja ei kassojen minua lirkutella tarvi, kunhan hommansa hoitavat. Vanhaa ja pilaantunutta tavaraa en ole koskaan löytänyt.
        Edulliset ja hyvät tarjoukset. Jos kauppa niin ärsyttää, niin eihän sinne tarvitse mennä. Porissa kauppoja kyllä riittää.

        Palvelua ; DDD.4.12.2010 17:08

      • minä itte
        paskata hattuun kirjoitti:

        Ai niin: himmelissä on palvelu.

        jos palvelua porissa haluatte,niin noormarkun s-marketista sitä saa,myös aidosti iloiset kassat.

      • kakkaatäynnänsä
        minä itte kirjoitti:

        jos palvelua porissa haluatte,niin noormarkun s-marketista sitä saa,myös aidosti iloiset kassat.

        tuli käytyä noormartin molemmissa kaupoissa ja voin kertoa että aivan yhtä yrmeitä on tädit sielläkin kuin porissa, edes alkossa ei hymyilty, saatana.

      • nört
        kakkaatäynnänsä kirjoitti:

        tuli käytyä noormartin molemmissa kaupoissa ja voin kertoa että aivan yhtä yrmeitä on tädit sielläkin kuin porissa, edes alkossa ei hymyilty, saatana.

        Aloittaneet näköjään nettimainonnan
        www.picknpay.fi

        Näyttää ihan hyvältä sivustolta. Kehitystä

      • +++++++
        nört kirjoitti:

        Aloittaneet näköjään nettimainonnan
        www.picknpay.fi

        Näyttää ihan hyvältä sivustolta. Kehitystä

        Mielestäni ehdottomasti porin edullisin ja paras kauppa.

      • dfvjjkjkmkmkkk
        +++++++ kirjoitti:

        Mielestäni ehdottomasti porin edullisin ja paras kauppa.

        Nyt pitäisi osata kaikkea tehdä ja sen lisäksi vielä hitto hymyilläkin sen jokapäiväisen raskaan 10 tuntisen aikana keski-ikäisille spedeille joilla ei ole mitään elämää.
        Eikö sen pitäisi riittää että saatte ne ostokset vietyä kotiin? Ei kauppa/kassa ole mikään teatteri saatana.

        Hankkikaa elämä jo!

      • työnnä se elämäs..
        dfvjjkjkmkmkkk kirjoitti:

        Nyt pitäisi osata kaikkea tehdä ja sen lisäksi vielä hitto hymyilläkin sen jokapäiväisen raskaan 10 tuntisen aikana keski-ikäisille spedeille joilla ei ole mitään elämää.
        Eikö sen pitäisi riittää että saatte ne ostokset vietyä kotiin? Ei kauppa/kassa ole mikään teatteri saatana.

        Hankkikaa elämä jo!

        Saat palkkasi siitä että väännät sen ruman turpas hymyyn kun ihmiset kyselee missä ne vuoden vanhat tuotteet tällä kertaa on, tajuatko?

        Joten turpa umpeen piika, ja palvele asiakasta siitä sulle maksetaan!

      • Minä vain : D
        työnnä se elämäs.. kirjoitti:

        Saat palkkasi siitä että väännät sen ruman turpas hymyyn kun ihmiset kyselee missä ne vuoden vanhat tuotteet tällä kertaa on, tajuatko?

        Joten turpa umpeen piika, ja palvele asiakasta siitä sulle maksetaan!

        Kävin tänään ostoksilla kyseisessä kaupassa. Ihanan ystävällinen tyttö kassalla. Ida näkyi olevan nimensä. Muutkin myyjät aina ystävällisiä. Kiitos teille.

    • hetkeen

      en muista edes koska viimeksi.on niin sekava kauppakin,tunne on ku majaisil rautakaupas,ku on trukkilavoil tavarat,ja sekava,en löydä sieltä muuta kuin ulko-oven ja pois.

      Silti kun sitä katselee on valomainoskin heille ihan sama toisel syrjäl palaa valot PI ja toisel puol puolikas K
      pick a pay pitäisi olla.
      jotenkin se vaan vetää asiakkaita puoleensa,vieressä melkein asun mutta en käy...

      Sipsutan KKK-markettiin aina....

      • mietikää sitä

        taas iski silmäni yhteen leikkeeseen..

        pp hinta 1 euro

        kkk hinta 2.58 euro

        prisma hinta 2.78 eur.

        missähän kannattaa käydä.

      • Plussakortti!
        mietikää sitä kirjoitti:

        taas iski silmäni yhteen leikkeeseen..

        pp hinta 1 euro

        kkk hinta 2.58 euro

        prisma hinta 2.78 eur.

        missähän kannattaa käydä.

        Tietysti KKK:sa tai Prismassa, vai saatko muka bonuksia PP:stä? Ihan toopea kysyäkin tommoista, kyllä älykäs suomalainen on niin valistunut, että ottaa bonukset joka ostoksesta. Minäkin sain joulurahaa melkein 40 eutroo pelkästään bonuksilla, mietippä sitä älykääpiö!

      • Plussakortti!
        Plussakortti! kirjoitti:

        Jos Prismassa ta KKK:ssa on kalliimpaa niin bonukset ovat euromääräisesti suurempia, joten kertymää tililleni siunaantuu enemmän mitä kalliimmalla ostan. Järki hoi, oletko poistunut PP:n asiakkaiden päästä?

      • M.....

        Yksinkertaisuus. Minulla on bonus ja plus kortit, mutta päivittäisten ruokatarpeiden ostaminen rahallisesti kannattaa vain Pick N Payssa . Laskekaa , osaatte varmaan kilohinnasta pois 5-15 % S ja K liikeissä, niin mitä jää ja vertailua. Vaihteluksi ja , jos tarvitaan suurempaa valikoimaa tai vaatetta yms. ,niin sitten muualle. P.N.P.n liiketoiminta ei taida perustua "viihteelle."

      • MISTÄ JOHTUU
        Plussakortti! kirjoitti:

        Tietysti KKK:sa tai Prismassa, vai saatko muka bonuksia PP:stä? Ihan toopea kysyäkin tommoista, kyllä älykäs suomalainen on niin valistunut, että ottaa bonukset joka ostoksesta. Minäkin sain joulurahaa melkein 40 eutroo pelkästään bonuksilla, mietippä sitä älykääpiö!

        Että kaikki s ja k kortin omistajat ovat noin helvetin tyhmiä...
        Onko siinä kortissa jotain huumetta kun se vie järjen...
        Tai ainakin laskutaidon..

        Voi herrajumala miten ovat tyhmiä..

        Kyllä se on oikein että ne kaikki S kortin omaavat ovat keskittyneet sinne mikkolaan....

        Siellä joukossa s tyhmyys tiivistyy...

      • Plussakortti!
        MISTÄ JOHTUU kirjoitti:

        Että kaikki s ja k kortin omistajat ovat noin helvetin tyhmiä...
        Onko siinä kortissa jotain huumetta kun se vie järjen...
        Tai ainakin laskutaidon..

        Voi herrajumala miten ovat tyhmiä..

        Kyllä se on oikein että ne kaikki S kortin omaavat ovat keskittyneet sinne mikkolaan....

        Siellä joukossa s tyhmyys tiivistyy...

        ABC paikoista kun mulla on se s-kortti, vaikka auto onkin Palinilta ostettu volvo. ABC-asemien bensa on hieman kalliimpaa kuin muualla, mutta se on varmasti myös parempaa, ja saanhan siitä bonuksetkin.
        Miten niin korttikansa on tyhmää, kyllä ekonomistit ovat laskeneet, että korttihomma kannattaa ja siksihän se on kehiteltykin, että asiakas saa myös etua ostoksistaan. Mitä sillä on väliä vaikka Lidlissä sama tavara maksaa jokusen rupisen euron vähemmän, kun en saa siitä ostohyvitystä. Käykää te tyhmät vain halvemmissa kaupoissa, minä pidän korttini voimassa ja maksa mitä pyydetään, että saan sen hyvityksen!

      • siellä aina käynyt

        sitä kuuluu mennä, kauhee kassi ruokaa tänään ja alle kakskymppiä maksoi taas. hedelmät ja yleensäkin suomalaiset tuotteet käsittämättömän halpoja verrattuna muihin kauppoihin. esim. raejuusto 2 euroa iso purkki, yrtit vain euron (ja vielä paljon isommat kuin esim. järvikylän paketit!) ym. ym.

      • miten voi olla mahdo
        Plussakortti! kirjoitti:

        ABC paikoista kun mulla on se s-kortti, vaikka auto onkin Palinilta ostettu volvo. ABC-asemien bensa on hieman kalliimpaa kuin muualla, mutta se on varmasti myös parempaa, ja saanhan siitä bonuksetkin.
        Miten niin korttikansa on tyhmää, kyllä ekonomistit ovat laskeneet, että korttihomma kannattaa ja siksihän se on kehiteltykin, että asiakas saa myös etua ostoksistaan. Mitä sillä on väliä vaikka Lidlissä sama tavara maksaa jokusen rupisen euron vähemmän, kun en saa siitä ostohyvitystä. Käykää te tyhmät vain halvemmissa kaupoissa, minä pidän korttini voimassa ja maksa mitä pyydetään, että saan sen hyvityksen!

        Että yksikään s-kortin omaava ei osaa laskea.
        Tarkennus.. tai en ole vielä tavannut..
        Tarkennus... tai rismassa asioiva.

        Kortti on hyvä mutta sillä rismassa asiointi ei sentinkän järkeä.

      • poimittua...
        miten voi olla mahdo kirjoitti:

        Että yksikään s-kortin omaava ei osaa laskea.
        Tarkennus.. tai en ole vielä tavannut..
        Tarkennus... tai rismassa asioiva.

        Kortti on hyvä mutta sillä rismassa asiointi ei sentinkän järkeä.

        ..............................Vertaile......................................

        pick n pay risma
        jauheliha 4,99 6,98
        merilohi 9,95 12,90

        No siinä pari esimerkkiä

        En ole egonomi niin en osaa laskea millä kortilla saan rismasta moiset tuotteet halvemmalla.
        Mutta jos joku osaa laskea niin ja täällä vaikka sen kertoa niin kiva olis nähdä..

        5% bonuksilla risman hinta 18.88 ja pp sama kasa 14,95
        sain pp edullisemmaksi reilut 20% voi voi niitten risman bonusten jälkeen...
        No niin sitten egonomi joka kääntää nyt kalliimman edullisemmaksi..
        haluaa nähdä laskelman.

      • missä viipyy
        poimittua... kirjoitti:

        Egonomien laskelma. Edelliseen viestiin?

      • Logonomi!
        missä viipyy kirjoitti:

        Egonomien laskelma. Edelliseen viestiin?

        Katteleen sanakirjast et millai ekonmi kirjoitetaa suomeks!

      • Logonomi!
        Logonomi! kirjoitti:

        Katteleen sanakirjast et millai ekonmi kirjoitetaa suomeks!

        Ommaan nilkkaan, piti kirjottaa ekonomi!

      • risma tai egonomi
        Logonomi! kirjoitti:

        Ommaan nilkkaan, piti kirjottaa ekonomi!

        Katteleen sanakirjast et millai ekonmi kirjoitetaa suomeks!

        Ja tämä oikein=

        Katselin sanakirjasta miten ekonomi kirjoitetaan suomeksi.

        Rrismas varmaan myydään niitä sanakirjoja ja niistä saa boooonu8sta..

        Porilaista kirjoitusta kun katselee, niin siinä ei montaa sanaa ole suomeksi..

        Logonomeille tiedoksi jos et ole sattunut huomaamaan...( tai siis älynnyt )

      • Kultainen kengä!
        risma tai egonomi kirjoitti:

        Katteleen sanakirjast et millai ekonmi kirjoitetaa suomeks!

        Ja tämä oikein=

        Katselin sanakirjasta miten ekonomi kirjoitetaan suomeksi.

        Rrismas varmaan myydään niitä sanakirjoja ja niistä saa boooonu8sta..

        Porilaista kirjoitusta kun katselee, niin siinä ei montaa sanaa ole suomeksi..

        Logonomeille tiedoksi jos et ole sattunut huomaamaan...( tai siis älynnyt )

        Kun pakkanen hiukankin kiristyy ja pitää laittaa talvikenkät jalgaan!
        Perusporilaisen lankat on ihan gerällä, gosga niillä ei osata helppoa eng äännettä laingaan!

      • risma vai picnpay
        Kultainen kengä! kirjoitti:

        Kun pakkanen hiukankin kiristyy ja pitää laittaa talvikenkät jalgaan!
        Perusporilaisen lankat on ihan gerällä, gosga niillä ei osata helppoa eng äännettä laingaan!

        Onks mittää esimerkkejä.

      • En käytä es ryhmää
        Plussakortti! kirjoitti:

        Tietysti KKK:sa tai Prismassa, vai saatko muka bonuksia PP:stä? Ihan toopea kysyäkin tommoista, kyllä älykäs suomalainen on niin valistunut, että ottaa bonukset joka ostoksesta. Minäkin sain joulurahaa melkein 40 eutroo pelkästään bonuksilla, mietippä sitä älykääpiö!

        pp hinta 1 euro

        kkk hinta 2.58 euro

        prisma hinta 2.78 eur.

        Tietysti KKK:sa tai Prismassa, vai saatko muka bonuksia PP:stä? Ihan toopea kysyäkin tommoista, kyllä älykäs suomalainen on niin valistunut, että ottaa bonukset joka ostoksesta. Minäkin sain joulurahaa melkein 40 eutroo pelkästään bonuksilla, mietippä sitä älykääpiö!
        VASTAA
        Jaa viesti

        Ilmoita asiaton viesti

        Viesti Tekstin maksimimäärä 5000 merkkiä

        pp hinta 1 euro

        kkk hinta 2.58 euro

        prisma hinta 2.78 eur.

        Jos Prismassa ta KKK:ssa on kalliimpaa niin bonukset ovat euromääräisesti suurempia, joten kertymää tililleni siunaantuu enemmän mitä kalliimmalla ostan. Järki hoi, oletko poistunut PP:n asiakkaiden päästä?

        No miettikää ny vittu vähäse.
        Prismassa saat tosta leikkelepaketista korkeintaan 5% bonusta eli noin 14 senttiä, kun taas pikkenpeistä ostamalla säästäsit 1,58 euroa.

        Vai olisko se järki kadonnu sittenki s-ryhmäläiste päästä...

    • Carine

      Kyseisessä kaupassa asioidaan parikin kertaa viikossa eikä valittamista ole, aina henkilökunta on iloisesti tervehtinyt jos päi on katsonut. Kyllä se vika taitaa olla asiakkaassa, sitä saa mitä tilaa, ei kukaan voi vaatia iloista palvelua jos oma naama on norsun vi..lla ja sanaa ei kunnolla suustaan saa. Joten kiitos P&P hyvästä palvelusta ja ainakin vielä hyvästä ja tuoreesta valikoimasta (myyntipäivänhän voi itse tarkistaa tuotteesta).

    • Absolutisti

      Jaksan ihmetellä sitä, että miksi niin moni vaatii kassoilta automaattista hymyä. Sellaisia "ihania ja pirtsakoita" missihymyjäkö väki vaatii? Eihän sellaisia viitsi edes katsella.

      Ei kassan ole pakko hymyillä joka ikiselle. Kohtelias voi olla muutenkin. Hymyttömyys kun ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ollaan suupielet alaspäin.
      Mutta hei. Jos se on niiiiin helppoa hymyillä monta tuntia katkotta, niin olkaa hyvät ja kokeilkaa.

      Ja jos sen hymyn väkisinkin haluatte, niin tehkää jotain sen eteen, jos sitä ei muuten näy. Mutta unohtakaa ne wanhat witsit.

    • Kosminen nauraja

      Ei niillä palkoilla mitä tosta hommasta saa niin paljoa hymyilytä.

      Pääasia että hoitaa hommansa ja sillä siisti !

    • kaipausonkova

      kosminen pakara voi pitää nassunsa ummessa ja vetää sitä lasoliaan lisää.

      on varmaan kamalaa kun ei saa riitaa aikaiseksi palstalla jostain asiasta, niin ei pääse väittelemään, kuten sairauteesi kuuluu.siksi pitää kaivaa vanhoja aloituksia että tuntisi olevansa elossa edes joskus?

      mitä jos nostaisit ihraisen perseesi soffasta ja lähtisit ulos tapaamaan ihan livenä ihmisiä?

      ai niin.. se olikin se vaikea asia... helpompaa vaan sössötellä netissä ettei joudu kontaktiin ihmisten kanssa, kamalata.

    • Absolutisti

      Minä tämän kaivoin esiin enkä aio nostaa takapuoltani sohvasta ennen nukkumaan menoa.

    • tyytyväinen2

      oletteko te huomanneet miten usein siellä vaihtuu työntekijät? Hienoja tarjouksia kyllä löytyy paljon

    • Menen taas

      Heh, vali vali vali..... Kauppa kuuluu niihin ketjuihin, joissa asiakaks palvelee itseään ja se on otettu hinnassa huomioon.

      Mutta mutta, kun menen isompiin kauppoihin, ei sielläkään palvella. Ei siellä ole ketään, kuka edes palvelisi, mutta hinta voi olla joskus jopa tuplat.
      Ohikulkumatkalla muutamia kertoja olen poikennut tässä Pick...enissä. Ei se sen kummempi ole kuin muutkaan halpakaupat.

      Kassat eivtä saa jättää kasaa yksin lähteäkseen opastamaan asiakasta, se vain näin on. Kyllä asiakkaan täytyy tämäkin puoli ymmärtää ja palvella itse itseään.

      Mutta kyllä sielläkin palvellaan. Kun en ollut ikänä kaupassa käynyt, niin ei harmainta aavistustakaan, mistä hakea jotain tiettyä tavaraa, ja kyllä mulle kuitenkin löytyi kaupan henkilökunta, joka kertoi, mistä päin hakemaani tuotetta löydän.

      Ensi kerralla Porissa käydessä ajattelin taas käydä Pickenissä.

    • skiggeböi

      pick and hei aloitus vuodelta 2009.

      toivottavasti vanhojen kaivaja astuu koiranpaskaan

    • paras kauppa

      paras kauppa porin seudulla..

    • Löllöö

      "IP-numerosi----" Vai että kunnianloukkaus...? Tällä palstalla on tapahtunut huomattavasti törkeämpiäkin "kunnianloukkauksia".
      Sitäpaitsi se on IP-osoite! Eikä Fuck N' Pay maininnut viestissään yhtäkään henkilöä nimeltä!

    • KUSKI!

      sinne on kiva viedä tavaraa, kukaan ei VIITSI kuitata ja juoksuttavat ympäri kauppaa jos joltain muulta saisi kuittauksen, ja vittuilevat päälle. viimeksi vein tavarat vain pois kun en jaksanu kattella sitä sirkusta sekuntiakaan. mitäköhän johtoporras ajattelee kun tavarat jää tulematta henkilökunnan vittuilun vuoksi.

      • Absolutisti

        Satun tietämään, että kellä tahansa ei ole lupaa kuitata mitään. Suurimmalla osalla ei.

      • tamppi2

        joo tahtoo tulla nuhteita jos et ole vastaavana

    • puodeista parhain...

      paras puoti porissa....

    • vitu.

      kaikkia varmaa giinnostaa jos joku kassa ei hymyile

    • kiima-pekka

      onko vapaita kassoja?

      • pekka-kiima

        Oliko kolme vuotta sitten vapaita kassoja?

    • siis pick pay

      Pick Pay alueen ylivoimaisesti edullisin, monipuolisin, siistein ja kaikinpuolin paras kauppa.
      Jos joku myyjä ei sinulle hymyile.
      Niin hanki peili ja katso kenelle myyjä ei hymyillyt.

      • Halpa, mut eij hjuva

        Hymyilystä en välitä paskan vertaa, koska itsekin särkyjen vuoksi voin olla hapannaama.
        Kassojen hitaudesta ja wittumaisesta tavasta pyörittää liukuhihnaa tauotta, että ohuet ja heikot ruokapakkaukset ehtii rutistua tai hajota kassan päädyssä ennenkuin ehtii niitä kasseihin laittaa. Sama ikävä tapa hyvin monessa kaupassa porissa. Tapana itsellä on laittaa painavimmat ja kestävimmät ruokapakkaukset ensin hihnalle ja heikommat loppuun. Ei vaan auta tuokaan, kun kärryllisen ostaa kerralla ja kassa vetelee esim samanlaiset tuotteet yksitellen koneeseen ja kylvää ne hihnalle. Liukuhihna rutistaa ne hetken päästä, vaikka kauhoisi niitä kaksin käsin kasseista sisään. Vaikka hinnat on tärkeimmät, niin ei asiakkaita pitäisi käsitellä kuin koiralle heittäis luun.
        Kuittia kannattaa myös katsoa, koska muutaman kerran otettu kalliimpi hinta kuin esillä ollut ja sitä ei kortilla maksaes huomaa.
        Tuota jogurttien ja useimmiten kylmäkoneiden välissä olevia esim halpismakkaroiden pitämistä huoneenlämmössä en ymmärrä lainkaan. Muutaman kerran ostanut 1L jogurtin ja se on ollut avatessa pilaantunut. Mahtaako kaupassa olla kylmäketjun tuntemusta lainkaan? Epäilen suuresti.

      • SELVENNYKSIÄ
        Halpa, mut eij hjuva kirjoitti:

        Tuota jogurttien ja useimmiten kylmäkoneiden välissä olevia esim halpismakkaroiden pitämistä huoneenlämmössä EIVÄT OLE HUONEEN LÄMMÖSSÄ KYHÄN TARKISTAMASSA UUDELLEEN.. en ymmärrä lainkaan. Muutaman kerran ostanut 1L jogurtin ja se on ollut avatessa pilaantunutOLISIT AVANNUT ENNEN VIIMEISTÄ KÄYTTÖPÄIVÄÄ.. Mahtaako kaupassa olla kylmäketjun tuntemusta lainkaan?VARMASTI ON Epäilen suuresti.

      • Huomioi myös tämä

        "Kuittia kannattaa myös katsoa, koska muutaman kerran otettu kalliimpi hinta kuin esillä ollut ja sitä ei kortilla maksaes huomaa"

        Tuo kannattaa tehdä joka liikkeessä, ei pelkästään PP:ssä, eilenkin K-supermarketissa kävi näin, olisin maksanut maltaita mutta tutkittuani kuitin sain liikaa maksamani takaisin kassalta. Samoin on käynyt myös mm. S-marketissa.

        Muutenkin tuo koko tekstisi sopii hyvin moneen liikkeeseen, ei ole PP:n yksinoikeus ...

      • Halpa, mut eij hjuva
        SELVENNYKSIÄ kirjoitti:

        Hymyilystä en välitä paskan vertaa, koska itsekin särkyjen vuoksi voin olla hapannaama.
        Kassojen hitaudesta ja wittumaisesta tavasta pyörittää liukuhihnaa tauotta, että ohuet ja heikot ruokapakkaukset ehtii rutistua tai hajota kassan päädyssä ennenkuin ehtii niitä kasseihin laittaa. Sama ikävä tapa hyvin monessa kaupassa porissa. Tapana itsellä on laittaa painavimmat ja kestävimmät ruokapakkaukset ensin hihnalle ja heikommat loppuun. Ei vaan auta tuokaan, kun kärryllisen ostaa kerralla ja kassa vetelee esim samanlaiset tuotteet yksitellen koneeseen ja kylvää ne hihnalle. Liukuhihna rutistaa ne hetken päästä, vaikka kauhoisi niitä kaksin käsin kasseista sisään. Vaikka hinnat on tärkeimmät, niin ei asiakkaita pitäisi käsitellä kuin koiralle heittäis luun.
        Kuittia kannattaa myös katsoa, koska muutaman kerran otettu kalliimpi hinta kuin esillä ollut ja sitä ei kortilla maksaes huomaa.
        Tuota jogurttien ja useimmiten kylmäkoneiden välissä olevia esim halpismakkaroiden pitämistä huoneenlämmössä EIVÄT OLE HUONEEN LÄMMÖSSÄ KYHÄN TARKISTAMASSA UUDELLEEN.. en ymmärrä lainkaan. Muutaman kerran ostanut 1L jogurtin ja se on ollut avatessa pilaantunutOLISIT AVANNUT ENNEN VIIMEISTÄ KÄYTTÖPÄIVÄÄ.. Mahtaako kaupassa olla kylmäketjun tuntemusta lainkaan?VARMASTI ON Epäilen suuresti.

        Ei ihme, ettet ymmärrä mitään. Ota wamppi ensin ne lääkkees ja opettele edes lukemaan saatikka kirjoittamaan normaalien ihmisten tavalla pienillä kirjaimilla.
        Ruskealla silmälläkö ympärillesi katselet, jos et näe usein maito- ja juustohyllyjen välissä lattialla jogurtteja tai viilejä myynnissä? Se alue voidaan laskea huoneenlämpöiseksi, koska maitotuotteiden vaatimaa 2 - 8 asteen lämpötilaa siihen väliin ei tule missään vaiheessa. Sama juttu juusto- ja makkarakojujen välissä, jos esim makkarat on kuormalavalla muovilaatikoissa kylmäkoneen päädyssä, niin ei se kylmyys tee hologausteja niiden einesten kylmänä pitämiseen. Jos et tiedä miten lämpö käyttäytyy, ota kuule opas kouraasi ja opettele.
        Tuolla saa kyllä katsoa ostaessaan tarkasti päivämäärät, koska parasta ennen ja viimeinen käyttöpäivä elintarvikkeita löytyy vähän väliä kaupasta, myös heikommin säilyvien kylmätuotteiden joukosta.
        Tottakai avasin ne purkit ennen viimeistä käyttöpäivää ja sitä olikin jäljellä toista viikkoa. Juoksettunut mikä juoksettunut, ei se tuoreempaa olisi ollut kaupassa avatessakaan.
        Ettet vain sairasta skitsofreniaa, kun epäilet noin suuresti kaikkea mahdollista?
        En vaihda huonojen kokemusten vuoksi kauppaa, katson vain mitä todella olen ostamassa ja eräitä tuotteita en sieltä enää osta.

    • abcabc

      Mikä jutttu tänään lehdessä oli että abc polttoaineet kiskurihinnoissa.
      vaikka bonukset pois silti suomen kalleinta.

      • kauppalehti,

        Joo jotain siihen suuntaan et pitäs ostaa yli 120 litraa bensaa kuukaudessa ja muitakin juttuja 1000 eurolla eikä siltikään ole vielä halpaa bensaa, bonuksista huolimatta. Oli Kauppalehdessä tänään. Kai ne ekonomit osaa laskea :)

    • jaa a

      Parinkymmenen kalleimman huoltoaseman joukossa on peräti viisitoista S-ryhmän asemaa, paljastaa Polttoaine.netin vertailu.

      • aika ero

        tampereella tehty vertailu: abc:n bensa yli 11 senttii kalliimpaa kuin halvimmassa paikassa.

    • Matami Mimmi

      Pikkiksen tarjousten olisi suotavaa näkyä netissä. Olisi koska ei kaikille tule lehteä tai joku voi mennä aikaisin töihin ja tulla kauppaan suoraan töistä. Kaikilla ei ole silti nettiä joten olisiko kamala vaiva jos joku PPssä repäisisi Satkarista kaks kertaa viikossa tarjoussivun irti ja pläjäyttäisi teipinpalalla PPn tuulikaapin oveen että vois siitä vilkaista mennessään. Näin menetellään useissa kaupoissa.
      Kassahenkilöistä puheenollen on se hoikka ja tyylikäs nuoriherra ehdoton helmi.
      Tarkka, huolellinen, nopea ja niin ystävällinen sekä kohtelias. Tarkoitan häntä joka on ollut siellä jo vuosia töissä.

    • pikkarin tutkija

      kyllä siellä on hyvät kassat... itse asion melkein päivittäin ja en ole kertaakaan huonoa palvelua saanut.. en sitten millään muotoa.. ja hinnat nyt on parasta palvelua.. aina on hyviä tarjouksia.. se kyllä ketuttaa tänäänkin ettei tarjouksia näe netistä.. se tökkii pikkarin palvelussa ja pahasti.. tosin ne parhaat täky tarjoukset on yleensä niitä jota ei mainita lehti tai netti tarjouksissa.. hyvää syksyä kaikillie pikkarin kävijöille ja monelle niin aurinkoiselle kaunottarelle kassoilla.. ja tietty pojille kans..

      • löo

        ne "hyvät" tarjoukset on aina jotain kuraa. jos ei oo päivämäärä ummessa,niin ne on muuten vaan vikaeriä. koskaan en oo HYVÄÄ halvalla pickn paystä saanu! aina oon joutunu pettymään tarjoustuotteisiin, niille tulee isot erät viallista kamaa puoli-ilmaseksi.
        ja vihannekset ei todellakaan ole tuoreita,eikä halpoja...ei edes kohtuuhintasia, varsinkaan laatuun nähden. ja myyjät tosi nyrpeitä paria mukavaa lukuunottamatta.

    • p.p.p.p.p.p.p.p.p.p.

      Paras kauppa porissa on p p .

      • maha laukku

        Niin on jos tykkää vanhasta tavarasta ja epäsiististä ympäristöstä

    • ylivoimaisesti paras

      Edullisin, siistein, runsasvalikoima, tuoretta tavaraa
      ei korttihärpäköitä
      Siis, joka tavalla mitattuna paras kauppa.

    • oikeesti naurattaa

      aloittajaa on näemmä "oikeesti vituttanut" jo vuosia.

    • Valitetaa nyt

      vaikka senvuoksi että saa valittaa.Turhaa on vätystellä että PP myy heikkolaatuista tavaraa, jokainenhan saa vapaassa maassa mielipiteensä ilmaista.Minulla ei ainakaan koskaan ole ollut ostoskorissani pilaantuneita ruokatuotteita.

    • majoille mennyt

      Viestiketju alkanun 2009, varmaan aloittaja on jo poistunut palstalta.
      Ei kukaan aina jaksa valittaa kun vielä yksin sitä tekee.
      Pick pay on vaan niin todella hyvä kauppa.

    • jädeä

      Parhaat tarjoukset: pp:ssä tänään.
      2 litraa jädeä yhdellä eurolla.

    • pitkäään

      V(;)TUKSEEN voi vaikka kuolla

      • lol lol lol

        No poikkea pp::ssä niin saat elämän piristystä.

    • kamalaa porukkaa

      Voi pyhä Sylvi. Kävin ihan uteliaisuuttani tänään Picknpayssä ja jumalantähden mitä rupusakkia oli asiakaskunta. Ihan siis pulsuja ja röyhkeitä paskiaisia. Missään, en missään kaupassa ole nähnyt tuollaista porukkaa.

      • åäöpol

        Taidat itse kuulua kuvailemaasi sakkiin kun kerran noin hyvin tunnistat ihmiset. Tavallisia asiakkaita siellä käy.

      • yrrpöö
        åäöpol kirjoitti:

        Taidat itse kuulua kuvailemaasi sakkiin kun kerran noin hyvin tunnistat ihmiset. Tavallisia asiakkaita siellä käy.

        Ihan tavallista porukkaa

    • Minäkin kävin

      niin näky olevan tultiin asioimaan BMW, MB,VOLVO ,AUDI,VW PASSAT OPEL,TYOTA,NISSAN YM,YM. MAASTURIT TYOTA,NISSAN,BMW,MB,VOLVO 90 YM,YM, aivan pers aukinaista porukkaa.

    • Hyvä PP

      Luin tämän pitkän keskustelun joka pääosin koski PP:tä.
      Ihmiset joskus kirjoittavat kohtuuttomastikin arvostelujaan.
      Useimmiten ne arvostelevat palvelua, jotka itse eivät ole joutuneet leipänsä eteen hommia tekemään...saati sitten myyjänä työskennellyt.
      Itse asun reilun 30km päässä Porista ja vähintään kaksi kertaa kuussa käymme ostoksilla Porissa ja suuntaamme ihan hintataso vuoksi LIDL:iinn ja PP:hin. Kylmähuone pp.ssä juuri uusittu ja valinnanvaraa on.
      Olen erittäin tyytyväinen nimenomaan KALA ja LIHApuoleen.
      Edullista ruokaa ja välillä päiväystuotteita jolla saa täytettyä pakkasen.
      Minun lompsalleni sopivaa.
      Kassat aina tervehtivät iloisesti kun itsekkin hymyilen iloisesti ja kiitän.
      Siten se metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.

      Jokainen valitsee itse missä käy ostoksilla. Lopettakaa toi valittaminen ;)

    • R rulez

      joo, mut pikiksen ÄRRÄLLÄ voitetaan sentään miljoonia euroa.

      Ei turha liike.

    • Ahmnkj

      @Hyvä PP.

      Kommentin kielikuvat sitä luokkaa, että taitaa olla omistajan vaimo tai poika.

    • ostoksilla

      Onpas muuten hinnat tuollakin kaupassa nouseet reippaasti.

      • pppppppayyy

        Ei siellä koskaan halpaa ole ollut! Ainoastaan vanhentuneet karkit ja meikit saa halvalla! :D Prismakin on paljon edullisempi! Paras! PP on kuin Neuvostoliiton aikainen sekatavarakauppa! Paska pulju,,,

    • KuliTalli

      Minulle on aivan sama jos kaupan kassa hymyilee, irvistää tai vaikka pieree kun saan esim. Kivikylän Juustotuhtia tai jaulihapihvejä eurolla paketti. Muualla niillä myyjillä on varmaan naamallaan leveä hymy siksi kun saavat naputtaa kassaan samasta tuotteesta melkein 3 euroa paketti. Käyn P&P siksi että köyhä eläkeläinen saa sieltä laaturuokaa halvimpaan hintaan, ja näyttää ne P&P tarjoukset muillekkin kelpaavan, monet Puuvillan cittarin myyjätkin käyvät ostoksilla P&P:ssä.

    • Teija-Täti

      P&P sekä Lidl ovat meidän perheen ostospaikkoja, saamme niistä kaikki tarvitsemamme elintarvikkeet ja pesuaineet "sopuhintaan.

      • anterokolohm

        Kamalaa jos joutus oleen niin köyhä et pitää kauppoja rahan vuoksi valita.

    • VartijaNum4121

      Nimim.anterokolohm, olen antanut itseni ymmärtää että valitsette kaupat senmukaan missä rouvan rahtihameen isot sisätaskut on helpointa täyttää erillaisilla tuotteilla.

    • hugoliini

      Olisi kyllä fiksua, kun PPn omistaja huomioisi ulkona kaupan seinustalla kärryparkin vieressä kusella käyvät idioootit ja laittaisi iltaisin aidatuksi koko ulko-ovien alueen!! On todella vastenmielistä haistella kusta, joka kerta kun käy ruokaostoksilla!! mitähän mahtaisi terveystarkastaja tuohon sanoa...

    • haistahome

      voiko 3 päivää vanhaa ja homeista leipää myydä -50%?? Homeisia patonkeja korikaupalla ym.

      • Kolmiokatu

        Tuoreet leivät on usein 0,99 hintaisia, joten miksi ostaisi niitä homeisia?
        ;-)) . No, ei niitä pitäisi myydä, on vastaukseni.

    • Tranny

      Mihin on kadonnut, mukava miesmyyjä, sieltä P&P kassalta?
      Todella nopea kassa, ja aina sain hymyn häneltä.
      On oikein ikävä :-(( .

    • PauliViikkarista

      Pistelin siinä juuri uunissa hauduttamaani Kivikylän herkullista porsaan ulkofilettä "tuulen suojaan", hintaa lihalla oli vain 3.99 euroa kilo.

    • ivguyfg78

      OLET OUTO TAPAUS, KUN KOLME KERTAA KÄVIT JA YKSI KUURMYKKÄ JA YKSI NAINEN JOKA TOISELLAKERTAA ERILAINEN ???
      Useita useita vuosia olen käynyt eikä ole minulla valittamista.

      Missähän se vika mahtaakaan olla...

    • eipali

      No se kauppa n ei tarttis muuta ku omistajavaihdoksen. Onneks se neideistä neidein on kadonnu sieltä kassalta.

      • Kolmiokatu

        Taidat olla pikkasen ihastunut, siihen söpöön kundiin ;-)) .
        Hyvä kauppa on :) .

    • Kalle_H

      Ei ole pakko käydä ostoksilla Pickn Pay kaupassa.
      Tien toisella puolella on K-Market ja City-Market ihan lähellä.
      En kinä osta mitään Pickn Pay kaupasta.

    • mitä.paskanokka

      Äidillä käyt syömässä.

      • seopaskaperseki

        Ja varastaa jälkiruuaksi äidiltä kaljarahat.

    • VartijaNum341

      Kalle _H, et osta mutta koitatat varastaa kun PicK N Paystä ei saa elintarvikkeita velaksi tai sossun maksusitoomuksilla, tunnistin sinut heti kirjoitustyylistä.

    • Miss-se-o

      Mitä sää ny meluat?Mikä ihmeen Pick n Pay?Miss se o?

    • marketan

      Kerran kävin tuolla, olin ostamassa kariniemen tarjous rintaleikettä ja oli joku muukin juttu, tavarat käsissä lähestyn vapaana olevaa kassaa ja laitan ostoksiani hihnalle niin samalla hetkellä kassa laittaa sen "kassa suljettu käytä viereistä kassaa" läpyskän siihen ykskaks.. No menen sitten viereiselle kassalle ja ihme kun saan ostokset tehtyä. Toiste en ole käynyt enkä aio käydä vaikka maksaisivat rintaleikkeen päälle rahaakin!! Hyvästi pickpay

    • Maksava-asiakas

      Ihme että edes pääsit kassalle. Itse en tuolla enää jaksa jonotella. Lidlissä pyydetään sentään kassoille lisää henkilökuntaa kiitos

      • piällysmiäs

        niin ja esimiestä, onneksemme olen ollut usein heti paikalla

    • Asiakaz

      Tämähän on täysin luokaton kauppa. Omistaja on täysin päävikainen. Olin asioimassa ja näin kun alkoi rähjätä yllättäen työntekijälle. Aivan mielenvikaista käytöstä vanhalta mieheltä!! Äänestän jaloillani enkä ikinä mene enää tuohon läävään!!! Onneksi Porissa on laatukauppoja kuten vastapäinen cittari

    • eitöissä

      Pick Pay julkisessa vertailussa Talousalueen edullisin kauppa. No mitä sitten. Myynniltään satakunnan kärjessä. Ja kun cm avasi puuvillassa niin pp n myynti nousi. Mistä se kertoo?

    • kaikenkokenut

      Minulle riittää kyllä oikea rahastus,en mene kauppaan kerjäämään mitään huomionosoituksia ehkä sullekin löytyy jostain joku "lepertelijä"

    • RabeRosniak

      Kävin sieltä äsken ostamassa tarjouskuumasta roilerinjalkoja. Maksoin ne kassalla ja menin jokirantaan syömään. Ne oli tosi hyviä ja edullisia. Join päälle oluen. Sen unohdin maksaa mutta sitten ensi kerralla.

    • jeesus9504

      Itse kun olen käynyt pick n payssa niin kassa-täti on haukkunut edessä olevaa rotevaksi ja siellä asiakkaita kyylätään kuin ruokaa.

    • JormaPori

      Asiallinen henkilökuntaja palvelu varsinkin meille maksaville asiakkaille. Tottakai he kiukuttelevat teille jotka jatkuvasti syötte maksamattomia kinkunsiivuja hyllyjen välissä ja koitatte välttää muidenkin ostoksienne maksamista.

    • Anonyymi

      Siellä oli yksi ihan Kiira Korven näköinen kassa, mutta ei enää. Itsellä ihan OK kokemuksia paikasta. Käyn siellä vastaisuudessakin.

      • Anonyymi

        Siis lepakko.

    • Anonyymi

      Pick N Pay?Mikä se on?

    • Anonyymi

      Kävin siellä tänään ostamassa limpsaa ja lohta. Edullista ja halpaa. Ja kassaneiti hymyili ja oli nätti.

    • Anonyymi

      Joskus ärsyttää, kun käy harvoin jossain ihan vieraassa kaupassa, ei PP:ssa, myyjien ivallinen asenne. Kysyt missä tuote löytyy ja se onkin ihan vieressä, niin myyjä naureskelee. Et kai kysy, jos tiedät valmiiksi.

    • Anonyymi

      Hyvä kauppa. Yleensä ostan sieltä kissaruokaa ja vitamiineja, jotka ovat halpoja.
      Kassaneideistä ei pahaa sanottavaa...

      • Anonyymi

        Tumma tukkanen kassaneiti ihana! Hymyilee ja aina iloisesti tervehtii ja ihana ääni.

    • Anonyymi

      Hyvännäkösiä perseitä ja hyvää lohta, nistikaljat saa helposti pöllittyä.

    • Anonyymi

      TÄMÄ KETJU ON SULJETTU.

      • Anonyymi

        No ei sentään, ainakaan nyt.

        Huittisissakin on ollut Pick N Pay suunnilleen vuoden, ihan mukavaa vaihtelua on tuonut Kaakkois-Satakunnan kauppapalveluihin. 😊 Se jännä puoli on ollut, että pullokuitit täytyy palauttaa samana päivänä kun sen on saanut. Muissa kaupoissa kun on saanut kuitenkin palauttaa myöhemminkin. Voisi olla näppärä saada sama ominaisuus myös Pick N Payhyn. Toki en tiedä onko sama käytäntö Raumalla ja Porissa olevissa ketjun myymälöissä, mutta kuitenkin. Joskus voi unohtua pullokuitti jonnekin taskun pohjalle, minkä takia sitä ei välttämättä huomaa aina palauttaa samana päivänä jos ajatuksissaan ollaan. Kenties pieni yksityiskohta, mutta kuitenkin. 🧐

        Eikö teillä ole elämää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö teillä ole elämää?

        Aivan sama vaikka olisi norsunveen näköinen, kunhan hoitaa työnsä ripeästi ylimääräisiä puhumatta.
        Tällä säästölinjalla kun kymmenestä kassalinjasta on auki vain kaksi, ei pitäisi hidastuttaa palvelua enää enempää pitämällä seurustelukerhoa kassalinjalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei sentään, ainakaan nyt.

        Huittisissakin on ollut Pick N Pay suunnilleen vuoden, ihan mukavaa vaihtelua on tuonut Kaakkois-Satakunnan kauppapalveluihin. 😊 Se jännä puoli on ollut, että pullokuitit täytyy palauttaa samana päivänä kun sen on saanut. Muissa kaupoissa kun on saanut kuitenkin palauttaa myöhemminkin. Voisi olla näppärä saada sama ominaisuus myös Pick N Payhyn. Toki en tiedä onko sama käytäntö Raumalla ja Porissa olevissa ketjun myymälöissä, mutta kuitenkin. Joskus voi unohtua pullokuitti jonnekin taskun pohjalle, minkä takia sitä ei välttämättä huomaa aina palauttaa samana päivänä jos ajatuksissaan ollaan. Kenties pieni yksityiskohta, mutta kuitenkin. 🧐

        Pillua siellä myydä pick kauppassa se siivous firmassa n clean

    • Anonyymi

      Kulta, Neiti ja Possu ostaa paaaaaljon rasvaa ja sokeria

    • Anonyymi

      Tuliko mieleesi että kyseinen nainen kärsii mielenterveydellisistä ongelmista?missähän vitun satulinnassa nti tai hra on elänyt nämä vuodet🤣.koita kestää,voimahali.

    • Anonyymi

      Ei ole pakko käydä Picn N Pay.
      Lähellä on myös K-Market ja Cittari.

    • Anonyymi

      OIKEESTI PORIN PICK-PAY ON IHAN ASIALLISET MYYJÄT AINAKIN NYKYÄÄN--
      LÄHTEE JOPA KASSAN TAKAA TARKISTAMAAN HINTAA ..
      KUN OLI TARJOUS LAPPU JÄÄNYT HYLLYYN --SAIN SILLÄ HINNALLA..
      EIKÖ TOI OLE OK ?
      KALAFILEESEEN TAAS IHAN KAUPPIAS KÄVI TAKAHUONEES HAKEMAS SIIHEN PUUTTUVAN PAINO/HINTALAPUN .
      KYMÄPUOLELLA TAAS MUUTENKIN TULLAAN IHAN KAVERIKS HAKEMAAN TIETTY TUOTE..
      JA SITTEN SELLAINEN FIKSU NUORI ILOINEN TRUKKIPOIKA MYÖS PLUSSAA..
      TERVEISIN PORIN MUMMI VAARI

      • Anonyymi

        älä huuda saatanan hintti

    • Anonyymi

      Itse menen Picknpayhin kauppaan enkä terapiatuokiolle !

      Myyjät hoitavat tonttinsa hyvin !

      • Anonyymi

        Aivan sama mitkä myyjät, kunhan hoitavat hommansa ripeästi ja ilman puheita. Täällä kuvitellaan että kaupan kassan pitäisi olla joku escortpalvelun automaatti.

    • Anonyymi

      Kukaan muu ei saa tuollaista kohtelua.

      • Anonyymi

        Aivan sama kuka siellä kassan takana on, kunhan pitää suunsa kiinni. En viitsi edes katsoa, enkä välitä edes sanoa mitään. Ostan ja lähden nostelemaan.
        Eri asia jos on joku vanhempi henkilö, mies tai nainen. Heitä arvostan.

    • Anonyymi

      Pickenpayn kassat ja muu henkilökunta ovat todella loistavia iloisia asiakkan huomioon ottavia joo on tuotteita jotka vanhenee/vanhentuneet mutta niin on joka kaupassa

    • Anonyymi

      Picn payn myyjät ovat väsyneen näköisiä

      • Anonyymi

        Mitä hvetin väliä on jonkun kassan ulkonäöstä, onko väsynyt vai onko puhumatta. Minusta on parempi että kassa pitää suunsa kiinni, tekee vain työnsä, sanoo hinnan ja kiitos näkemiin.
        Aivan sama onko väsyneen näköinen, niin olen itsekin. Työ väsyttää jos ei joku tiedä. Kannattaisi joskus kokeilla, vaikka vähemmänkin.

    • Anonyymi

      Aloittajan kokema ongelma johtuu siitä että hän ei saa mitään velaksi Pick n Paysta. Hänen pitää mennä ostoksille aina vain silloin kun hänellä on varaa maksaa ostoksensa.

      • Anonyymi

        Ei mistään kaupasta tietääkseni saa velaksi ostettua mitään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mistään kaupasta tietääkseni saa velaksi ostettua mitään

        meiä äitee pyysi laittamaan vihkoon ja kun iskällä oli tilipäivä ni sit maksettii

    • Anonyymi

      Mitä ihmeen väliä miltä kassatäti näyttää tms? Minä olen siellä ainakin ruoka/juomaostoksilla enkä ostamassa henkilökuntaa.
      Mutta toinen asia mikä mielestäni on todella Outoa ja Väärin,
      Miten ihmeessä kukaan ei puutu että ko. kauppa myy vanhoja elintarvikkeita?
      Ei pitäisi olla sallittua!?
      Esim. 1-2 vanhaa lihaa, kinkkua yms.
      Mihin kuuluu valittaa??

      • Anonyymi

        Pikkarissa on happamia kassaneitejä, se on totta. En käy usein mutta joka kerran törmää samaan ilmiöön. Aikuisia kaivattaisi alalle.

      • Anonyymi

        Vanha liha on parempaa.

    • Anonyymi

      Kassoilla ne muumiot kylläkin on,ihan norsunvittu päässä.Yksi kiva nuori tummatukkainen neito kuskailee tavaroita ja osaa tervehtiä.Ei varmaan viihdy kovinkauan siinä yhteisössä.

    • Anonyymi

      Juuri tänään kävin ja sain epäkohteliasta palvelua kassalta. Ei tervehtinyt, kiittänyt ...en kuullut hänen sanovan yhtään mitään!!!???
      Vanhempi silmälasipäinen kassa hlö.nainen Jotain käytöstapoja, on sentään palvelu ammatissa...vaihtaisi sitten työpaikkaa jos ei kiinnosta...

    • Anonyymi

      Pikkeni on paras kauppa Porissa saa halpaa kaljaa mitä väliä miltä myyjät näyttää en meme myyjien takia kauppaan vaan ostoksien takia

    • Anonyymi

      PP on muuten hyvä kauppa mutta myyjistä 89% on väsyneen näköisiä

      • Anonyymi

        Saa olla tarkka mitä ostaa päiväykset saa katsoa tarkaan, myyvät noita halpis loppueriä mitä saa halvalla esimerkiksi kahvi presidentti 3 paahto. jauhelihasta puhumattakaan mistä se on jauhettu?
        myyjät ovat tosi epäkohteliaita tänään 4.5 sain tarpeeksi en käy enään kyseisessäkaupassa on
        porissa muitakin paikkoja ja jopa halvempia.

        juurikin näin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        juurikin näin

        Hahaa, setelistä se vaan oli tämänkin kauppiaan selkäranka. Niin julisti, että tupakkaa ei tulla myymään tässä kaupassa.. Mutta kuinka ollakaan, sieltä sitä saa nyt.
        Tämä tietää kyllä R-kioskin loppua siinä rakennuksessa, eihän siitä muuta ole pahemmin myytykään tähän asti, kuin röökiä.

    • Anonyymi

      😡Miksi vessat maksaa ? Nykyään 1€

      • Anonyymi

        Kyllä on halpa jos vessan saat eurolla. Eihän sillä saa edes pajamajaa puhumattakaan sisävessasta.

    • Anonyymi

      Myyjät ovat kuin zombeja ja asiakkaiden pääsyvaatimuksena on eläkeläinen,ruma,läski, tyhmä. Normaalit eivät kys puljussa käy.

    • Anonyymi

      Myyjät ovat vain traumatisoituneet valkoisen roskaväen paljoudesta. Siellä haiseekin vanhat ihmiset jos tiedätte sen kellaritunkkaisen tuoksun. Ei kyseiseen kauppaan kehtaa erikoisvanneporukka mennä.

    • Anonyymi

      Mukavia kassaneitejä siellä on. Osa asiakkaista todella törkeitä, ihmettelen suuresti miten jaksavat kuunnella näitä päivästä toiseen.

    • Anonyymi

      Miksi pick kauppa kortin lukija en toimi on sillä kauppa rikki

    • Anonyymi

      Ikävää että Porin kokoisessa kaupungissa on kauppojen kassoilla työskenteleviä mukavia aikuisia naisia enää hyvin vähän. Yhden käden sormissa laskettavissa.
      Lähes kaikkialla on tätä kiekujasukupolvea, jotka eivät edes sovellu alalle.

    • Anonyymi

      Yksi asia ihmetyttää.?
      kyselin tässä syksyllä kaupasta
      kurkkusäilötettä.
      Hillox .
      Myyjä vastasi että sen valmistus on loppu..
      Ihmettelin sitä..ostin siis pickpayn säilötteen.
      Nyt ei niitä kurkkuja pysty edes syömään.
      saati lapset.
      Ne ovat niin väkevän (etikkaisen makuisia)
      Olisiko myyjän pitänyt sanoa että K-kaupasta ehkä saa..
      Kuka ne kurkut syö??

      • Anonyymi

        älä nyt saati lapsia sentään syö.Osta eri hillotetta jostain muualta.Ja sen wc 1 Eur maksun on varmasti tarkoitus karkoittaa kaikki pummit ja narkomaanit vessasta paskomasta jokapuolelle ja varastelemassa wc paperia yms.

    • Anonyymi

      No jos ne noin paljon ottaa ohimoon, onko sinne sitten pakko mennä pahoittamaan mieltään? Hä?

      • Anonyymi

        Men ny!

      • Anonyymi

        Aloitus vuodelta 2009 vieläkö etsitte koskas eletään 2024 aikansa kutakin muistelee ja meneeeteenpäin.Apuakin jos liian kauan muistelee.

    • Anonyymi

      Vie sille kasöörille hymykortti jossa kiittelet hyvästä palvelusta ja toivottelet samalla hyvää joulua.

    • Anonyymi

      Lidl paanakedon kadulla (Pori).On todella hyvä kauppa.Palvelu on ensiluokkaista. Myyjät ovat ystävällisiä.Hedelmä/vihannes valikoima on hyvä.Ilo asioida kyseisessä kaupassa..Rento ilmapiiri. Aina saa apua, kun hakee jotain tuotetta.Kauppa on siisti.
      🙂🌻🍇🍏

      • Anonyymi

        Ei ole rento paikka. Koko ajan saa käytävillä varoa ettei jää pumppukärryjen alle.

    • Anonyymi

      Pick n Pay on hyvä kauppa. Palvelu on ensiluokkaista.Aina saa apua,kun jotain etsii.Myyjät kassoilla ovat ystävällisiä.Ilo käydä kyseisessä kaupassa.

    • Anonyymi

      Hyvä että on kilpailua K ja S duopolille

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1468
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1022
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      745
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe