IPU-ehdokaat

Ei voi enää ja taaskaan EU:n orjuuttamat äänestäjät väittää IPUlaisia tyhmiksi. Mukana on EU-vaaliehdokkaina tohtoristason ihmisiä ja muuten valistuneita ja rohkeita ja viisaita itsenäisyyttä ja kaikkien hyvinvointia haluavia. Tähänkin viestiin tulee taas kai jotakin pervoa valitusta EU:n sumentamilta aivoilta(?), mutta ei mitään asiateesejä EU:n vastustuksen järkiperäiseksi tyhjäksi todistamiseen. Siihen kun ei ole perusteita. Ja onnea IPU:lle, kun onnistuivat tyhjentämään ja estämään puolueensa "junttilaiseksi" tai rasistiseksi leimautumisen! IPU on avaran ja vapaan, hyvinvoivan ja itsenäisten kansojen Euroopan ja Suomen puolesta, mitä ilmeisemmin, näin voinee päätellä. Ja IPU:N tavoitteet tulevat täyttymään, julkisuustavoite oli yksi. Ja täällä palstalla ei sitten vaalitaistoa käydä onneksi, vaan julkisuudessa. Onnea, voimia ja SIUNAUSTA Pesoselle ja kaikille rohkeille ehdokkaille. Nyt keskinäinen säkätys pois, ja kaikki eri puolueiden äänestäjät on saatava näkemään mm. Suomen surkea nettomaksutila EU:n alaisuudessa! Ja se, että ei voi olla "itsenäinen valito" liittovaltio EU:n sisällä!Jo riittää sumutus!
4241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

http://atuubi.yle.fi/keskustelu/id-2002972 Onko IPU viimeinen toivo Suomen aknsalle? Jos on rehellinen puolue, niin luulen että saatte äänivyöryn. Mutta suomalaisten tulisi saada enemmän tietoa EU:n rikollisesta vallasta, ja siitä että Suomi ei ole EU:lle muuta kuin 'orjamaa'.

Äänestä

Todellakin, meillä on vakuuttavia vaihtoehtoja. Pesosen lisäksi pitäisin Lena Wiksteniä erittäin vakavasti otettavana ehdokkaana. Kaikinpuolin sivistynyt ja laaja-alainen päätöksentekijä.

Äänestä

IPUn ehdokkaat ovat oikeita itsenäisyystaistelijoita,joita ei muissa puolueissa ole.Nyt pitää meidän tukea heitä,jotta saadaan näkyvä tulos työstä. Ehdokkaille voisimme jakaa myös uusia neuvoja,sillä niitä tarvitaan,koska maailma on nyt radikaalisti muuttumassa.IPUn pitää kulkea muiden edellä paremman tiedon väylällä. Maailman talouden romahdus ei ole mikään sattuma,vaan looginen seuraus kehityksestä,jossa on haaskattu loppuun ne voimavarat,joilla hyvinvointi on tähän mennessä luotu. EU-ehdokkaillemme pitää järjestää koulutustilaisuus,jossa käsitellään näitä asioita ja ongelmia. Muut puolueet ovat kuin viran puolesta hiljaisia tulevista ongelmista,koska ne ovat tämän surkean kehityksen aiheuttajia.Meillä taas ei ole tätä painolastia estämässä keskustelua talousasioista ja niiden muuttamisesta oikealle tielle. Kukaan ei ole seppä syntyessään.Oikeiden asioiden opiskelu antaa lisäarvoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koulutettuja ja valistuneita kirjoitti:

Ei voi enää ja taaskaan EU:n orjuuttamat äänestäjät väittää IPUlaisia tyhmiksi. Mukana on EU-vaaliehdokkaina tohtoristason ihmisiä ja muuten valistuneita ja rohkeita ja viisaita itsenäisyyttä ja kaikkien hyvinvointia haluavia. Tähänkin viestiin tulee taas kai jotakin pervoa valitusta EU:n sumentamilta aivoilta(?), mutta ei mitään asiateesejä EU:n vastustuksen järkiperäiseksi tyhjäksi todistamiseen. Siihen kun ei ole perusteita. Ja onnea IPU:lle, kun onnistuivat tyhjentämään ja estämään puolueensa "junttilaiseksi" tai rasistiseksi leimautumisen! IPU on avaran ja vapaan, hyvinvoivan ja itsenäisten kansojen Euroopan ja Suomen puolesta, mitä ilmeisemmin, näin voinee päätellä. Ja IPU:N tavoitteet tulevat täyttymään, julkisuustavoite oli yksi. Ja täällä palstalla ei sitten vaalitaistoa käydä onneksi, vaan julkisuudessa. Onnea, voimia ja SIUNAUSTA Pesoselle ja kaikille rohkeille ehdokkaille. Nyt keskinäinen säkätys pois, ja kaikki eri puolueiden äänestäjät on saatava näkemään mm. Suomen surkea nettomaksutila EU:n alaisuudessa! Ja se, että ei voi olla "itsenäinen valito" liittovaltio EU:n sisällä!Jo riittää sumutus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu