Aivan ihanan viikonlopun jälkeen tuntuu siltä, että "mätsätään". Nyt olen kuitenkin palannut kotiin (kaukana hänen asuinpaikastaan) ja mitään ei ole kuulunut, paitsi tänään tuli viesti, johon vastasin ja kysyin vastakysymyksiä, mutta siihen ei ole tullut enää vastausta. Millainen on skorpionimiehen yhteydenpitotaktiikka? Itse kalanaisena voisin soitella vaikka joka minuuti, mutta en tahdo tunkeilla. Hän on jo teini-iän ylittänyt, ja seurustellut useampaan otteeseen. Pelkääkö heittäytymistä, kaukosuhdetta vai mikä on kuvio? Miksi hän ei halua olla yhteydessä jatkuvasti? :D Kun yhteistä aikaa vietimme, olimme hyvin läheisiä, ja puhui minulle "kauniita", helliä sanoja, ja pahoitteli lähtemistäni.
Skorpionimies vitkuttelee vastauksiaan - hankalaa muutenkin
2
911
Vastaukset
- kalat36nainen
Tervetuloa skorpparimiehen maailman...Mutta olet sille tällä hetkellä kultaisin :)
- änimöl
Mitä hiton kommunikaatiota puhelin on ihmiselle jonka elämä perustuu täysivaltaiseen ymmärrykseen. Ja juu skorpionimiehelle mikään ei ole suhde jos ihminen ei ole oikeasti seurassa. Luonnollisen kaavan mukaan ihmisistä tulee vain ajan saatossa erottamattomat, vaikka he sitten rakastaisivat tai vihaisivat toisiaan. "ja jumalan nuorin lapsi nostetaan pyhästä merestä taas saattamaan muut kohti maata". Linnut laulaa, orkestroi. Lapsi seuraa maasta silmin kuultavin. "Ystäviä löytyy puistakin."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203315
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512965Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182590Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92199
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135