Ruotsalaiset toivat

Harhaluuloisuushäiriö tunnetaan myös paranoian nimellä. Se on "puhtaana" esiintyessään selvästi skitsofreniaa harvinaisempi, ja lienee yleisempi miehillä. On arveltu, että 0,1-0,4% väestöstä sairastaa siitä. Tarkkaa määrää ei tiedetä, koska kyseessä on kapea-alainen häiriö, joka ei välttämättä vaikuta esim. työkykyisyyteen, ja hoitoon hakeutuu ilmeisesti vain pienehkö osa potilaista. Myös rajanveto epäluuloisen luonnehäiriön suuntaan on vaikea. Psykologisena ilmiönä toisia kohtaan ilmenevä epäluuloisuus on yleistä, ja paranoidisuus on tavallinen oire muissa mielenterveyshäiriöistä. Joukkoilmiönä sitä esiintyy herkästi aivan tavallisissakin tilanteissa (esim. hyvin yleiset työntekijätason epäluulot johdon vaikuttimia kohtaan, kun olosuhteisiin tulee muutoksia). Silloin, kun ihmisten on vaikea ymmärtää, mitä ympäristössä tapahtuu, herää helposti epäilyjä, jotka eivät perustu mihinkään todelliseen havaintoon. Niinpä paranoidisuus on tavallista kehitysvammaisilla ja dementoituneilla henkilöillä, joiden älykkyystaso ei riitä tapahtumien ymmärtämiseen; huonokuuloisilla, joilta jää tärkeitä viestejä havaitsematta; tyypillistä se on myös vieraisiin olosuhteisiin muuttaneilla, kuten siirtolaisilla ja pakolaisilla, etenkin kun kulttuurierot ovat suuria. Ns. involuutioparanoia eli myöhäisen iän harhaluuloisuushäiriö on naisilla tavallisempaa kuin miehillä, ja sitä esiintyy yleisesti yksinäisillä, turvattomuutta kokevilla ja muistiltaan jo hieman hapertuneilla tädeillä. Tällöin tavallisia kuvitelmia ovat myrkytys- ja varastamis- harhaluulot. Paranoidisuus voi etenkin tässä ikäryhmässä olla oire myös vaikeasta masennuksesta. Varsinaisen paranoian tyypillinen oire on pysyvä, systematisoitu harhaluuloa, joka muistuttaa lähinnä päähänpinttymää. Psykoottiseksi tämän käsityksen tekee sen kyky vastustaa kaikkia vastakkaisia todisteluja, ja havainnot tulkitaan aina tukemaan harhaluuloa. Toisin kuin skitsofreniassa, nämä luulot eivät ole kummallisia ja absurdeja, vaan sellaisia, jotka saattaisivat sinänsä olla jotenkin mahdollisia, mutta varsin epätodennäköisiä. Voi sanoa, että kun skitsofreeninen harhaluulo muistuttaa painajaisunta, on paranoidinen käsitys enemmänkin salapoliisi- tai kauhuromaanin kaltainen. Muuten ajattelukyky ja persoonallisuus säilyvät ennallaan ja tunnereaktiot näihin luuloihin ovat asianmukaiset (potilaan kannalta katsottuna). On arveltu, että paranoidisuus ilmentää ns. perusluottamuksen puutteellisuutta: potilas ei koe oloaan turvalliseksi ja pyrkii selittämään tämän tunteensa loogisesti, sen alkuperää tunnistamatta. Epäluuloisella ja hyökkäävällä käyttäytymisellään hän yleensä saa muut vastaamaan samaan tapaan ja saa näin kaipaamiaan "todisteita" siitä, että tunne johtuu muiden vihamielisyydestä ja perustuu todellisuuteen. Saamalla hän saa omat, kielletyksi kokemansa tunteet siirretyksi muiden niskoille, esimerkiksi mustasukkaisuusparanoidinen omat syyllisyydentunteensa uskottomuudesta.