Sivistymättömät punikit marssivat ja rettelöivät. Viisaat oikeistolaiset eivät moiseen ryhdy. Se sivistystaso, niin.
Punikit rettelöi
ja MARSSII
7206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Helsingissä tuhoten ihmisten omaisuutta ja tapellen poliisin kanssa. Se on sitä punikkidemokratiaa.
kadut ja riehuvat kuseksien ihmisten pihoille.
Niin, maallahan se toisten pihoille kuseksiminen ei sillä tavalla haittaa, kun piha on vanhoja traktorin romuja täynnä ja ulosteet haisevat muutenkin. Navetan taakse tehty oma tunkio ei yhtään hajua paranna. Onneksi sivityneemmät emännät laittavat vanhaan autonrenkaaseen orvikkeja kasvamaan portaan pieleen.
olevan tuo maalaisromantiikka hyvin selvillä. Oletko oppinut jo itse käyttämään vessaa?
päässä, ja siemailla samppakaljaa, samalla kun murentelee tippaleipää. Fileet on maustumassa, ja kohta panen ne grilliin tirisemään, ja sitten vedän "KAUDEAAMUKSEN" livenä vaimolleni. Tietenkin hänelläkin on valkolakki päässä. Lippukin on vedetty jo aamusta tankoon, joten jo vain passaa olla. Huonoja nuo nykyiset ilmapallot, kun poksahtelevat itsestään. Meillä ei punalippu hulmua. Naapurikin kuuluu olevan peltotöissä. Ilmeisesti levittää lietelantaa. Onneksi ei käy tuuli tuosta suunnasta, vaan hajut menee sinne minne kuuluukin. Demaripunikille.
kuus-ysillä, haju on ainakin sama ;(
kanssa kuohari auki ja takaisn yksinäiseen tupaan, Impivaaraan laskeutuu hiljaisuus ja onnellinen kepulaisuus....