Kepu-uskovaisuudesta Vennamon kautta pois hairahtanut Timo Soini on harras katolilainen. Katolilaisuus taas on erittäin patriarkaalinen kristillisen uskonnon suunta, jossa nainen on aina alisteinen miehelle.
Timo Soini onnistui nostamaan perussuomalaisten kannatuksen vasemmistoliiton rinnalle, mutta on nyt pysäyttänyt kannatuksen kasvun eurovaaliseikkailuillaan. Perussuomalaisuuden suunta on jatkossa alaspäin, mikä seikka sinänsä on toivottavaa, paitsi että se voi sataa kepun laariin, mikä taas ei voi vastuullisen ihmisen mielestä olla toivottavaa.
Timo Soini on vähäväkisten villitsijä, jolla ei ole keinoja vastuunkantoon. Näin sen näen.
Soini
ironcurtain
10258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Soini ja persut pitää käyttää kerran hallituksessa. Jos osoittautuvat sateentekijöiksi, mikä on hyvin epätodennäköistä, hyvä niin. Esimerkiksi työministerin salkku voisi olla sopiva, jos työttömyys räjähtää käsiin. Muistaako kukaan Urpo Leppästä ja työttömyyden puolittamista kuudessa kuukaudessa (tai jotain sinne päin)? Mielenkiintoinen on tuo Soinin Euroopan retki. Koko persupuolue on vain yksi mies ja jos tämä on Brysselissä, niin kuka täällä show'ta pitää?
Vennamon aikoina työttömyys piti puolittaa kolmessa kuukaudessa, mikä sitten pidennettiin kuuteen kuukauteen. Urpo Leppänen sai aikoinaan hallituksessa kannatusta ideoilleen demareiden taholta. Mm. Heikki Rinne ja Sinikka Hurskainen tukivat Leppästä täysin rinnoin. Tempputyöllistäminen ei sinänsä toiminut, mutta nousukauden huumassa koko idea sitten unohtui. NykySMP:ssä muukalaisvihamielinen siipi hajottaa puoluetta kaikella tahdonvoimallaan, joten soinilaisia ei tarvitse hallituksessa käyttää normaalikannatuksen hakemiseksi. He laskevat kannatuksensa ihan itse.
Eikö se ollut Urpon vaimo? Tottahan se Urpoa tuki.
" Rinteen malli Heikki Rinne nousi eduskuntaan ns. Rinteen mallin kehittäjänä. Ajatuksena oli, että yhteiskunta maksaa ison osan palkkakustannuksista, kun työnantaja palkkaa pitkäaikaistyöttömän. Mieluummin maksetaan työn tekemisestä kuin tekemättömyydestä. Rinteen työllistämiskokeilu synnytti 80-luvulla kovan porun, kun sitä toteuttamaan lähtenyt työministeri Urpo Leppänen (smp) ylitti budjetin työllistämismäärärahat. Oikeuskanslerit ja muut moittivat perustuslain rikkomisesta. "
Riippui asiasta sinänsä, tai perheen sisäisistä valtasuhteista.
Idea olisi edelleenkin kehityskelpoinen, mutta nykyinen hallitus valitsi verohelpotusten tien, vastuullisen hallituspolitiikan sijaan. Yritykset saavat jakaa voittoja omistajilleen entiseen malliin, työttömät sitten työnnetään valtion eläteiksi.
VIIHDYTTÄJÄKSI
"NykySMP:ssä muukalaisvihamielinen siipi hajottaa puoluetta kaikella tahdonvoimallaan, joten soinilaisia ei tarvitse hallituksessa käyttää normaalikannatuksen hakemiseksi. He laskevat kannatuksensa ihan itse. " Saattaapa olla totta tuokin, mutta hallitusneuvotteluissa Soini joutuisi ainakin määrittelemään sen, mitä mieltä on mistäkin ulkomaalaisiin ja EU:hun liittyvästä asiasta. Nyt puolue ratsastaa tällä epämääräisellä vastustuksella milloin mitäkin kohtaan. Lipposen sanoin Soini pääsee liian helpolla, ilman että kukaan kyselee mikä se vaihtoehto on. Toki näillä protestipuolueillakin on sijansa politiikassa.
Leppäsen aikaan työntekijöitä oli työpaikoilla kolme yhtä lapiota kohden.
Soinihan ilmoitti viime vaalesissakin hyvissä ajoin, että perseet ei hallitukseen tule lähtemään.