Kotiseurakunnassa?

Anteeksi tyhmä kysymys, mutta kun en tiedä. Pitääkö lapsi kastaa kotiseurakunnassa vai voiko kastaa ihan toisessa kaupungissa? Isovanhemmat ovat siellä ja heille olisi helpompi niin. Asia tietysti selviäisi seurakunnasta kysymällä, mutta eipä nyt ole muutamaan päivään virasto auki. Joten kiitos tietävistä vastauksista.
31090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moikka!! Meillä on ristiäiset 2 viikon päästä toisella paikkakunalla... koko suku asuu siellä ja meidän on helpompi mennä sinne viettää pojan ristiäisiä... Joten, ristiäisten pitäminen onnistuu myös toisella paikkakunnallakin. Sun pitää vaan sen paikkakunnan kirkkoherran virastoon soittaa ja sopia se päivä papin kans.

Äänestä

Ristiäiset voi pitää ihan missä tahansa, mihin saatte jonkun papin houkuteltua kastetta suoprittamaan. Pappina voi olla kuka tahansa ev.lut. kirkon pappisvihkimyksen saanut henkilö, jolla on voimassa oleva oikeus toimittaa kirkon virkatehtäviä. Ei siis tarvitse olla tällä hetkellä minkään ev.lut. seurakunnan palkkalistoilla. Meidän lapsista yksi on kastettu muualla kuin "kotiseurakunnassa", mutta kertaakaan ei ole kastepappina ollut kotiseurakunnan pappi. Esikoisen kastoi toisella puolen Suomea asuva sukulaispappi, kakkosen kastoi eläkkeellä oleva pappi, kolmannen kastoi kansanopiston rehtori, ja neljännen kastoi naapuriseurakunnan pappi. Kun kasten suorittaa muu kuin kotiseurakunnan pappi, pitää kummitodistukset, kastekynttilä yms. käydä itse hakemassa kotiseurakunnan kirkkoherranvirastosta, jos haluaa sellaiset mukaan kasteseremoniaan. Nehän eivät ole pakollisia, vaan ainut pakollinen paperi on se nimenantokaavake, minkä posteljooni toi/tuo vähän vauvan syntymän jälkeen, tai jos vauvalle on jo annettu nimi, pitää hakea kirkkoherran virastosta kaavake kastetta varten.

Äänestä

Kiitos kovasti vastauksista, asia selvisi. En ole itse äiti enkä edes isoäitikään. Mutta muuten läheinen tuttu isovanhemmille, jotka asiaa mielessään tässä pohdiskelivat, että josko heidän toiveensa voisi näin mukavasti toteutua. Nyt sitten onkin kaikki kiinni vain vanhemmista että missä pikkuinen kastetaan :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voiko muualla? kirjoitti:

Anteeksi tyhmä kysymys, mutta kun en tiedä. Pitääkö lapsi kastaa kotiseurakunnassa vai voiko kastaa ihan toisessa kaupungissa? Isovanhemmat ovat siellä ja heille olisi helpompi niin. Asia tietysti selviäisi seurakunnasta kysymällä, mutta eipä nyt ole muutamaan päivään virasto auki. Joten kiitos tietävistä vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu